IRC-Galleria

odotettava vain on...Maanantai 28.11.2005 13:46

soitin eläinlääkärille ja käski vain odotella. ihan perseestä. mä en kestä sairastavia eläimiä, kun ne ei osaa kertoa raukat oireitaan ja tuntemuksiaan paremmin... ja minä typerys kuvittelen koko ajan löytäväni kaikkia hirveitä oireita kissasta. ja sitten jos toi vaikka tuohon kuolee, niin silloinhan mulla on jäänyt jotain huomaamatta ja enkä oo osannu ajoissa hankkia sille hoitoa... ääh. ihan paskaa. onneksi on vapaapäivä koulusta, ei tarvinnut yksin potilasta jättää.

kissa sairastaa.Maanantai 28.11.2005 12:07

olen ihan huolesta sykkyrällä ton kissan takia. tuntuu ettei se ainakaan paranemaan päin ole. pitäis tietysti malttaa odottaa, että lääke alkaa auttaa, mutta jotenkin tuntuu, että se on ihan hirveän sairas. ahdistaa ihan hulluna. kohta skitsahdan ja alan soittelemaan sinne eläinlääkärärille.

ilta.Sunnuntai 27.11.2005 23:30

huh. oli hassua tuo artun lumeen suhtautuminen, mutta sitten se alkoi ravata hiekkiksellä ja nuolla itseään ja oli rauhaton. soitin päivystävälle lääkärille, joka käski tulla näyttämään, koska kissa ei pissinyt eli oli myrkytyksen vaara... hankala sompailla lumisessa kaupungissa kissa kuljetuskopassa nepalin perukoille, mutta onneksi äärettömän ystävällisiä ihmisiä löytyy lähipiiristä ja saimme autokyydin. arttu oli aika rauhallinen tutkimuksen ajan ja loppujen lopuksi sille annettiin kortisoni- ja kipulääkepistokset ja kahdenkymmenen päivän antibioottikuuri. nyt pitää odotella, että lääkkeet alkavat auttamaan ettei tarvitse mitään sen kummempia toimenpiteitä suorittaa. kyntensä katti upotti aika mukavasti mun pikkurillin juureen, tuli sellainen oikein hieno reikä nahkaan, jonkin verran sattui. mutta pääasia oli, että saatiin kissalle lääkkeet ja se toivottavasti nyt paranee. helpottunut olo!

sunnuntain ankeus.Sunnuntai 27.11.2005 16:48

tulin just kuopioon. pieni krapula vaivaa vaikkei eilen pitäny mittään ottaakaan. olin lähdössä sonden kuppilasta pilkun aikaan pois, ni ulkona olikin kolme tuttua poikaa ja pyysivät mukaansa iippolaan. no läksin, kun ajattelin, että seikkailu piristää. ihan mukavaa olikin, tosin olin takaisin sondella joskus kuuden aikaan aamulla, jonka jälkeen etsittiin kuumeisesti lisää juotavaa, katsottiin äärettömän omituista jynkkyvilimiä (?!) ja sitten joskus vaille kahdeksan lopulta nukahdettiin. ja puolen päivän aikaan menin himaan. porukat kävivät tuomassa meidät kuopijoon. kissat olivat hieman tuohtuneita vietettyään yönsä yksin ja fiksu pissi kahdelle matolle... artturi oli ihmeissään partsilla lumen takia. se seisoi hämmästyneenä parvekkeelle sataneen lumen keskellä ja kaapi tassuillaan maata ja kurisi ihmetystään. aika veikeää! :)

lauantaitaLauantai 26.11.2005 15:07

hipii, lunta sattaa, mukavaa. olin eilen kuppilassa ja oli ihan mukavaa. eroottinen mies oli komea, mutta ei nyt mikkään kaksinen show ollunna. olut maistui hyvältä, kuten ennenkin ja seura oli hyvää. olin yötä kavereilla ja tulin vasta äsken koettiin. halluisin saunomaan mökille, mutta taitaa jäädä suunnitteluksi koko homma. blaah. jottain vois illaksi kehitellä ettei ankeudu täysin.

kummallista.Perjantai 25.11.2005 16:51

eilen kuskailin isotätiä ja päivällä kuulin, että se oli kuollut aamulla, omana nimi- ja syntymäpäivänään. luonnollistahan se on toki, mutta kummallista. äiti on rikki, kun olivat ystäviä hassun tädin kanssa. istuttiin pari tuntia tädin kammarissa ja puhuttiin asiasta, tuli parempi mieli. ihan omituista.

hassua.Perjantai 25.11.2005 00:34

oli mukawa ilta. kävin pelaamassa beeiiängeeooaa ja se oli ihan samanlaista kuin ennenkin, kuinka yllättävää. sinne oli eksynyt eri ihmisiä ja se oli hauskaa. ja ystäväinen kyyditsi minut kotiin, mikä oli mukavaa, koska ulkona sataa edelleen ja täällä oli lämmin sauna otottamassa. nyt menen neulomaan villasukkaa ja kahtommaan telekkaria. huomenna on erroottinen ilta kuppilassa. meidän piti saada bintsulaisen kanssa lapa irtoomaan?!
tulin aamulla iippolaan ja siellä seikkailimme koko aamun äeten kans. ostin lankaa, josta duunaan kämppikselle mageet villikset hyväpäiväkirvesvarsi-lahjaksi, mahtaa olla onnesta soikeena. kohta menen moikkaamaan mummelia ja sonden kirkonkylää. vettä tullee kuin essun ahterista ja lämmintä kaks astetta. helvetin hyvää marraskuuta kaikille... yäk.

on aamu.Torstai 24.11.2005 10:15

ihan hyvä aamu. näytin aavistuksen klonkulta, kun leikin varjoteatteria aamu tuimaan. se toi hyvän mielen aivojeni tilalle. kohta kai pitäis ängätä itsensä ulkomaisiin vaatteisiin ja lähteä tarpomaan kohti seikkailuja.

päiväunet Keskiviikko 23.11.2005 20:34

oli aika väsynyt fiilis koko päivän, joten himaan tultuani nukuin reippaasti pari tuntia kissojen kanssa vieretysten. nyt tuntuu siltä, että olisin enemmän elossa. tännään oli koe ja se meni vissiin ihan jees, vaikka en lukenut ollenkaan, koska luotin kertauksen taikaan ja se toimi. huomenna hetki koulua ja sitten sondelle. ihan mukawata pitkästä aikaa. siellä on eksoottista ja eroottis-henkistä mieskomeutta paikallisessa, en ehkä uskalla mennä, koska olen jo niin vanha ja voin saada sydämellisen kohtauksen. ;) no, saapi nähdä, olishan se ihan hauskaa, vois vaikka törmäillä vanahoihin tuttuihin. tai sitten ei olis niin hauska törmäillä. riippuu varmaan törmäyksen voimakkuudesta. eipä nyt ole niin tasokasta tajunnanvirtaa, että tätä kehtais kirjoittaa pitempään. hipsinhapsin ja huomenna koettiin. mukavaa, kun tullee itsenäisyysvapaat ja mennään tahkoamaan koko wanhalla porukalla. sitten voisikin suunnitella jouluun asti kukkis-hommissa ja joulun jäläkeen suunnata vaikka tsadiin pariksi viikoksi. mutta rääkyvääky, suunnitteleminen vie terävimmän kärjen toteutuksesta. parempi vaan antaa mennä.