IRC-Galleria

pim.Torstai 04.09.2008 13:20

vähän väsyttää, ei palijon. kävin siis vielä viime yön harjoittelemassa postin ajamista ja ensi yön saan nukkua ihan rauhallisesti ja pitkään. :) huippua.
ostin eilen kissoille broilerin zuikaleita ja figaro meni aivan sekaisin niistä. en ole koskaan kuullut kissan ulvovan, mutta jotakuinkin sen kaltainen ääni siitä kissasta lähti, kun se oli syönyt lautaselta broilerinsa ja tiesi loppujen olevan jääkaapissa. se nojasi etutassuillaan pakastimeen, kurkotti silmät palaen jääkaappia kohti ja ulvoi. ;) ja aamulla repesi onnesta, kun sai taas herkkuruokaansa. on se kissan elämä ihanaista, kun voi vaan viettää päivänsä mässäillen ja nukkuen ja kun ihmiset palaavat töistä, saa rapsutuksia ja hupatuksia ja harjausta ja herkkuja. voi että. :)
sää suorastaan hellii meitä, taas vaihteeksi. luulen, että ensi talvena ei paljon järvissä jäitä ole ja lumitöitäkään tuskin tarvitsee tehdä. kylymä kesä ja lämmin talvi, siihen kai sitä mennään. hassua ajatella, että ne pienet palleroiset lapset eivät tiedä enää mitään "oikeista" talvista ja kesistä. kesää mennään katsomaan aurinkorannoille ja koulussa kuullaan, että ennen vanhaan pystyi jopa keskisessä suomessakin hiihtämään...

[Ei aihetta]Keskiviikko 03.09.2008 16:43

1.Mikä on todennäköisin syy, jos et saa yöllä nukuttua?
- jaa. en ossaa sanoa. viimeksi taisi valvottaa hammassärky keväällä. tai jos on hirveä stressi, ni heräilen usein ja ahdistun. mut muuten olen kyllä oikein hyvä nukkumaan.
2. Vastaatko rehellisesti kouluterveyskyselyihin? Miksi/miksi et?
- työterveyskyselyyn kerroin muutaman valkoisen valheen, koska en jaksa saarnausta vaikka se ei yhtään pahaa tekisikään.
3. Vaikuttavatko tunteesi syömiseesi (syötkö enemmän surullisena tms.)?
- syön normaalia enemmän suklaata, kun stressaa ja ahdistaa. juon normaalia enemmän kahvia kun stressaa ja ahdistaa. kun olen iloinen, syön paljon suklaata ja juon kahvia... ;)
4. Miellytätkö muita? Miksi/miksi et?
- asiakaspalvelu ammattina = pakko miellyttää. ja siviilielämässä siksi, että on helpompaa tulla toimeen.
5. Montako tekstiviestiä kännykästäsi on lähetetty?
- hirveä määrä.
6. Teetkö jotain vanhemmiltasi salaa?
- en nyt varsinaisesti salaa, sanoisin ko. asioita julkisiksi salaisuuksiksi. ;)
7. Minne avainnippusi avaimilla pääsee?
- kottiin, mökille, postilokeroon, lämmitystolppaan.
8. Oletko koskaan esitellyt kumppaniasi vanhemmillesi?
- muutaman kerran olen hänet päästänyt häkistä vapauteen.
9. Onko koulussasi tietty suosittujen porukka, johon ei kuka tahansa pääse? Mitä mieltä olet heistä?
- oli kai jossakin yläasteella ja lukiossa. en ollut mitään mieltä.
10. Oletko joskus väittänyt olevasi allerginen jollekin ruoka-aineelle, jottei sinun tarvitsisi syödä sitä? Mille?
- en.haluaisin olla sipuli-allerginen. ei tarvitsisi aina kuunnella sitä voivottelua, kun "aikuinen ihminen ei syö sipulia". plaaplaaplaa. onko aikusuuden merkki se, että syö itkettäviä asioita?!
11. Kuinka paljastavaan asuun voi pukeutua mennessäsi julkiselle paikalle?
- voisin mennä avojaloin. :)
12. Jos olet joskus polttanut ensimmäisen tupakkasi, mistä syystä teit sen?
- muutaman kaljan teinikännissä tuli tupruteltua joskus ysillä. en kyllä enempää sitä polttanut. armeijassa aloin polttamaan, koska ei ollut muita harrastuksia... ;)
13. Monessako eri osoitteessa olet asunut?
- yhdeksässä.
14. Mikä oli aiheena viimeisimmällä oppitunnilla koulussa?
- kasvibiologia.
15. Oletko yrittänyt päästä baariin alaikäisenä?
- kerran kävin baarissa alaikäisenä.
16. Mitä yleensä teet kavereidesi kanssa?
- hupatetaan.
17. Oletko koskaan sattunut paikalle, kun jotkut ovat harrastaneet seksiä? Mitä teit?
- muistaakseni kerran. lähdin vähin äänin poispoikkeen.
18. Muistutatko ulkonäöltä vanhempiasi?
- uskoisin.
19. Oletko koskaan kertonut salaisuutta eteenpäin?
- juu.
20. Jos juot ulkona, missä yleensä juot ja miksi?
- kesällä terassilla.
21. Pidätkö enemmän rentuista vai kilteistä pojista?
- sopivassa suhteessa molempia.
22. Onko vaatekaapissasi muutakin kuin vaatteita? Mitä?
- jaa. itseasiassa: siellä on rinkka ja kissojen pellettisäkki. :)
23. Mitä koulupöydälläsi on?
- no, se tietokonepöytä on niinkun koulupöytä. eli sillä on tietokone ja hillitön kasa kirjoja.
24. Onko sinun helppo uskaltaa mennä puhumaan ihmisille?
- melkoisen helppo. riippuu tietysti hieman tilanteesta.
25. Mistä saa maailman parasta ruokaa?
- äeteen ja saaran tekemä.
26. Oletko koskaan saanut keneltäkään suudelmaa kämmenselällesi?
- juuh.
27. Oletko asettanut itsellesi tavoitteita tälle kouluvuodelle?
- kyllä. haluaisin saada läpi kaikki tälle vuodelle merkityt kurssit.
28. Mitä syöt ranskalaisten kanssa?
- ketsuppia ja majoneessia.
29. Kuinka usein juot itsesi humalaan (jos juot)?
- säännöllisen epäsäännöllisesti. kesälomalla join aika usein, duuniaikana en kovin usein. viimeksi olen juonut ehkä kk. sitten.
30. Mitä sarjoja unelma tv-kanavaltasi tulisi?
- animal planet-juttuja ja rokkarille morsian-henkisiä tositeeveekakkoja.
31. Välitätkö siitä mitä muut ajattelevat ihastuksestasi/kumppanistasi?
- enpä juuri.
32. Milloin viimeksi söit lääkkeen?
- allergialääkkeen tänä aamuna.
33. Toimiiko koulussasi opiskelijakunta/oppilaskunta? Millaisia oppilaita/opiskelijoita siihen on hakeutunut?
- varmaan toimii. en tiijä.
34. Mitä sinun pitäisi tehdä vielä tänään?
- hoitaa duuni loppuun, käydä kaupassa, tehdä ruokaa ja olla.

pilvisyys.Keskiviikko 03.09.2008 12:55

ankeus ja harmaus, inhoittavaa. heräsin yöllä pirteänä jakamaan postia. kissat olivat niin järkyttyneitä yöllisestä lähdöstäni, että nipistivät vain silimiä tiukemmin kiinni ja painautuivat peiton kulman alle piiloon. oli hieman samanlainen olo, mutta pieni kävelylenkki tähtisen taivaan alla herätti hienosti. hommelin jälkeen tulin kotiin, nukuin pari tuntia ja tulin töihin. ei onneksi tarvitse tuollaisia vuorokausia viettää kuin tämän "harjoittelun" ajan. sen jälkeen saa nukkua ihan niin kauan kuin haluaa postivuoron jälkeen. mutta vaikutti aika mukavalta hommalta: saa ajaa autoa ja tulee liikuttuakin ihan jonniin verran. ei paha lainkaan. ja mukavaa vastapainoa tälle päivätyölle, vaikka postinjakokin asiakaspalvelua on, niin ei tarvitse puhua mitn. :)
ilma on aika hirveä. kylmä viima ja sateisuus.

tyhmä "kesä".Tiistai 02.09.2008 13:07

talvi loppui ja alkoi syksy ja nyt alkaa taas talvi. on kyllä miellyttäviä tällaiset aurinkoiset ja kirpeät syksypäivät, mutta ei ollut kesää lainkaan. pyh. pyh. pyh. kolminkertainen pyh-huuto huonolle kesälle... ;) aamulla piti raapata auton tuulilasi puhtaaksi. pyh. pyh.pyh.

maanantai.Maanantai 01.09.2008 14:07

olen edelleen flunssainen enkä ikuna pääse lääkäriin. kirottua. olen yksin duunissa ja kymmenen tuntia täällä ulkona tekee oikein hyvää kurkkukorvaposkiontelo-akselille. nooh, en nyt ole kyllä kuolemassa, vähän vetelä olo vain. ja valittaminenkin on niin mukavaa... ;)
eilen vietimme vapauspäivää ja tehtiin hyvvää ruokaa ja kesken syömisen sain päähäni, että pitää lähteä saunomaan jyrkän mökille. ja kävimme samalla metsässä kävelemässä ja siellä oli valtavasti puolukoita, joita aion käydä hakemassa itselleni lauantaina, mikäli vain jaksan. eli en luultavasti. ;)

sinne mänt.Torstai 28.08.2008 23:38

koulu alako. oli varsin jännittävää ja ihmiset olivat mukavia. nyt olen flunssainen ja hyvinhyvin väsynyt. yyh. koskee joka paikkaan ja kolottaa ja yökkipyökki. jotenkin masensi saapua tänne iisalaameen takaisin, kaikki oli niin - samanlaista. voi että jos joskus tulisi tilaisuus muuttaa topiaksen kanssa jonnehhii muualle. olispassemukavaa. :)
viime yönä liityin lapinlahden vapaapalokuntaan. olipas se hieno kokemus. kaikki muut olivat pieniä poikia. kuinkahan tuon unen voisi tulkita... haaveilen pienistä pojista palomiesasuissa ja joutaisin lapinlahteen. ilmeisesti...
käytiin eilettäin sondella ja mutsi teki mantsikkakakkua, se oli hyvvee. ilta oli sateinen, mutta kissat tahtoivat kipitellä ulkona ja siellä sitten vierähti melekein pari tuntia kuljaillessa.
duunin jälkeen aion levitoida itseni kirjastoon, käydä kaupassa, siivota ja pestä pyykkiä ja otan myös pari lasia viiniä. iih. huomenna matka hämikseen. jännittääää! tai oikeastaan vasta se maanantai jännittää, kun koulu alkaa. oikeastaan aika huippua, että vaikka ikää tulee lisää, niin se kouluun lähdön hetki - koulusta ja iästä riippumati on aina niiiiin jännittävää. melkein on ruskea pelko housussain. :)

tylsimys.Torstai 21.08.2008 18:37

1. Missä olit viime yönä?
- olin kotona omassa sängyssä.
2. Mikä herätti sinut tänä aamuna?
- topin puhelin herätti.
3. Missä olet?
- töissä ähötän.
4. Tuleeko huomisesta hieno päivä?
- perjantait on yleisesti ottaen hienoja.
5. Suutelitko tai halasitko ketään tänään?
- halasin topia.
6. Milloin viimeksi itkit?
- viikko sitten sunnuntaina, kun olin väsynyt ja ikävöin valamiiksi spatrua.
7. Oletko koskaan oksentanut julkisesti?
- olen.
8. Sammunut?
- en tiijä, mut nukahtanut humalassa. en oo kyllä sammunut minnekään väärään paikkaan.
9. Ketä ajattelet juuri NYT?
- saaraa, koska se on tuossa vieressä.
10. Ottaisitko luodin kenenkään puolesta?
- jep.
11. Missä haluaisit asua?
- omakotimaisesti.
12. Millaisen kodin haluaisit?
- pienen oman mökin.
13. Missä näet itsesi viiden vuoden päästä?
- voisin olla jo käynyt ton ens viikolla alkavan koulun, mulla vois olla oma talo.
16. Milloin viimeksi kaaduit/juoksit johonkin päin?
- kaaduin n. kuukausi sitten.
17. Kuunteletko musiikkia joka päivä?
- juuh.
18. Mitä söit viimeksi?
- söin paistettuja perunoita.
19. Oletko nopea kirjoittamaan tietokoneella?
- sujuva.
20. Kuinka monesta ihmisestä olet välittänyt?
- omituinen kysymys, mutta hyvin monista.
21. Mitä aiot tehdä tänä viikonloppuna?
- lauantaina oon kotona ja juon ehkä viiniä ja katon telekkaria ja sunnuntai-iltana lähden hämikseen.
22. Lempi virvoitusjuomasi?
- ananas light.
23. Virvoitusjuoma jota vihaat?
- sprite.
24. Oletko koskaan voittanut palkintoa?
- joskus lapsuudessa.
26. Kuunteletko musiikkia juuri nyt?
- en.
27. Ketä rakastat?
- topia, perhetta, ystäviä, kisuja.
28. Kuinka pitkä aika on syntymäpäivääsi?
- puoli vuotta noin.
29. Milloin olit surullisin koko elämäsi aikana?
- joskus jokunen vuosi sitten. tosin en ollut surullinen vaan turtunut.
30. Kuinka paljon kello on?
- 15.23
31. Kuinka paljon haluaisit kellon olevan?
- 18.00
32. Mikä tekee sinut vihaiseksi?
- ilkeys ja heikompiin kohdistuva väkivalta, fyysinen ja henkinen.
33. Onko sinusta koskaan kirjoitettu laulua?
- no ee oo.
34. Mikä laulu tekee sinut iloiseksi?
- ac/dc tekee iloiseksi jostakin syystä. tai sellaiseksi energiseksi.
35. Mitä tykkäät kuunnella ennen nukkumaan menoa?
- hiljaisuutta.
36. Onko sinulla työpaikka?
- on.
37. Menetkö suihkuun illalla vai aamulla?
- ylleensä illallalalla.
39. Mikä tekee sinut onnelliseksi?
- suklaa. :D
40. Mikä on seuraava CD minkä aiot hankkia?
- enpä tiijä.
41. Nimeä 3 suosikki kappalettasi tällä hetkellä:
- she´s got the jack/acdc, hey hey,my my/neil young, night of the vampire/roky erickson
42. Oletko ihastunut tällä hetkellä?
- juuh.
43. Onko sulla pikkusiskoa?
- on yski.
44. Koska riitelit viimeksi äitisi kanssa?
- en muistane.
45. Kenelle perheen jäsenelle puhuit viimeksi?
- saaralle, yllättäen. ;)

piuh.Keskiviikko 20.08.2008 11:12

eilen jouduin tuhoutumaan pääkassalla koko päivän. ahdistuin. en ossaa tehdä sisätöitä. happi loppuu ja hartiat jumii. yök. illalla kävimmä poimimassa vattuja. lisäksi hieman taistelin armaan ihmisen kanssa, koska teki vain mieli tapella, koska olen vähän tyhmä. inhoan ihmisiä, jotka haastaa riitaa muiden kanssa, jos niillä on joku ihan kehenkään liittymätön asia pielessä. ja sitten harrastan itse samaa, olen kaksinaamaisuuden kruunaamaton kuningas. mutta emme enää illalla olleet pahan tahtoisia. kävin myös kissojen kanssa pienellä iltakävelyllä. ääh. tänään olisi vuorossa postihommelin info-tilaisuus ja lopun päivää sitten tavan töitä. auton öljyt edelleen vaihtamatta, mutta vielä on päiviä jäljellä. ei kai se nyt niin vaikeaa ole. sieltä vaan pohjasta joku tuluppa irti ja vanhat öljyt helevettiin ja sitten tuluppa kiinni ja uutta öljyä tilalle. ja suodatin vaan nakataan konepellin alle... osaahan sen nyt lapsikin...

sinne meni.Maanantai 18.08.2008 11:07

viikonloppu meni autoillessa. käytiin rovaniemellä ja oulussa, ajoin n. 1100kilsaa vuorokaudessa. hartiat jumissa ja silimät turvoksissa ja töihin meno ärsyttää, mutta oli kyllä hyvin mukava viikonloppu. nyt edessä vaihteeksi jälleen kuusi päivää töitä ja sunnuntai-iltana suuntaankin sitten jo sinne hämeenlinnaan. autoon pitäisi vaihtaa öljyt, koska tajusin, että olen ajanut 14000kilsaa edellisestä oljynvaihdosta. mihin helevettiin minä ne kilometrit olen saanut kulutettua. en jummarra. joku käyttää autoani öisin. iik.