IRC-Galleria

kylmä ja pitkä päivä.Keskiviikko 01.10.2008 12:55

kaksi tuntia takana, vielä kahdeksan edessä. pyh.
leivoin eilen mokkapaloja. niistä tuli hyviä. laitoin ne jääkaappiin. kun aamulla otin aamukahvin kanssa yhden palasen, se maistui valkosipulilta. aika järkevää laittaa ne jääkaappiin, missä on myös runsaalla valkosipulilla höystetty ruoka. vähän vitutti. söin sen palasen silti ja otin töihinkin mukaan sekä valkosipulista kanawokkia että mokkapaloja. ihan samahan se on, kun kuitenkin syö sitä valkosipulia siinä ruuassa, että jos maistuu valkosipuli siinä mokkapalassakin. leipominen ei sovi minulle. aamulla sain myös tietää, että jos juusto ei ole oikealla hyllyllä, on sama alkaa toteuttamaan täydellistä anarkiaa. en käsitä... :)
asiakaspalvelun yksi (monista) ärsyttävä puoli: palvelet asiakasta oman ammattitaitosi mukaan ja kaiken ystävällisyyden ja reippauden käyttäen oikein mukavasti ja kun päästään maksuvaiheeseen, alkaa ruikutus alennuksista. en ymmärrä. sitten menee fiilis eikä seuraavalle asiakkaalle jaksaisi millään olla ystävällinen, koska kukaan ei halua maksaa hyvästä palvelusta. ja se palvelun hinta on luonnollisestikin sen tuotteen hinnassa. en ole ikinä ruikuttanut alennusta. enkä tule sitä ikinä tekemäänkään. jos joku on liian kallista enkä sitä välttämättä tarvitse, en osta. jos tarvitsen, niin maksan sen mitä pitää. tai en tiijä. mutta kylläpäs ärsytti tuokin asia hetkellisesti niinkovinpaljon.

ei liskojen vaan matojen yö.Tiistai 30.09.2008 11:26

kajaanissa on järvi, jossa on pieniä hevoslapsia, joilla on klamydia. ja se klamydia saa ne näyttämään fosforin hohtoisilta täriseviltä limaklönteiltä. telkkarissa oli dokumentti, jossa kerrottiin, että kajaanilaiset lapset käyvät järvessä sukeltamassa ja katsomassa niitä klamydia-varsoja. eikä ne kuulema ole vaarallisia. tästä johtuen myös minut pakotettiin kahlailemaan sinne järveen ja sieltä tarttui erilaisia suolinkaisia ja iilimatoja, joita ei saanut pois muuten kuin ripottelemalla hiuksiin mustapippuria ja sänkyyn murskattuja hapankorppuja.
ja kun heräsin, lakana oli tungettuna petarin väliin, koska on reilumpaa suunnata hapankorppusuolinkaisillimato-lakana topin vaivoiksi kuin että ne olisivat lähellä minua.
tästä päivästä tulee unen perusteella todella mielenkiintoinen. :)

kylmyys.Maanantai 29.09.2008 18:22

huih, että onkin kylymä... lauantain duuni meni kiiruhtaessa sinne sun tänne ja päivän päätteeksi jalat olivat niin jäässä, että niihin sattui ihan hullina. nopeasti sain kuitenkin jäätävyyden pois, kun duunin jäläkeen suuntasimme ystävyyksien luokse nauttimaan hieman alkomaholia. ja mukavaa oli, kertakaikkiaan. yöllä kämpässäni oli koko muumilaakson väki, ne tosin näyttivät erehdyttävästi pakasterasioilta, mutta totuus on tarua ihmeellisempää. ;) ja eilinen meni sitten rapulaista oloa parannellessa. illalla käytiin sonkajärvellä saunomassa ja se oli mukava päätös viikonlopulle. tännään olen jäätävässä tuulessa tehnyt pihasuunnitelmaa ja välillä yrittänyt palelevin sormin pakata callunoita taimikasseihin. huomenna tullee lissää kanervaa ja callunaa, tänään olen myynyt sitä iloista eioota melkeinpä jokaiselle. villasukat muistin aamulla laittaa jalakaan, niin ei oo ihan niin kylmä varpaille.
olin tuossa aamupäivästä ihan varma, että olen kuumeessa ja oksennustaudissa ja vaikka missä, mutta sitten muistinkin yllättäin, että tuo krapula taitaa olla niin pirullinen vaiva, että aiheuttaa epämääräisiä tuntemuksia vielä näin maanantainakin. yök. onneksi tajusin ottaa renniet mukaan aamulla, ei ole ollut närästys-ongelmaa koko kesänä, mutta näin jälkitaudin kourissa närästys on meleko hirmuista. ;)
toivottavasti siis ei. voitin työpaikkalääkäriltä virallisessa reseptiarvonnassa lääkkeet poskiontelo- ja korvatulehdukseen. topi luultavasti huokaisee helpotuksesta, kun telkkarin ääni voi hiljetä parin päivän sisällä huomattavasti. oonkin ihmetellyt, miten kaikki äänet ovat niin vaimeita vaikka telkkari kuulema huutaakin kovalla. selvisihän sekin.
on ihanan ihana aurinkoinen päivä ja olen hyvin iloinen ulkoilmassa tapahtuvasta työstäni. huomiseksi on luvattu vesisadetta ja voin vastaavasti silloin kirota ulkoilmassa tapahtuvaa työtäni. :) tein eilen lihapullia. se oli ihmeellistä, koska niistä tuli ihan hyviä. tosin, minulla ei ole kovinkaan loistava makuaisti, kiitos nuhaisen olemukseni. pitää ehkä pakastaa yksi ja syödä se myöhemmin, kunhan makuaistini toimisi astetta paremmin. hiphei.

jeespoks.Keskiviikko 24.09.2008 11:37

kamalia asioita tapahtuu, mutta ketä palvelee median mässäily sillä, ketä ammuttiin mihinkäkin kohtaan ja missä. en ymmärrä. seuraavat kolme kuukautta lehdet myyvät hyvin sillä, että kaivavat niin uhrien kuin ampujankin menneisyydestä _aivan_ kaiken ihmisten luettavaksi. en ymmärrä. ei varmasti edesauta kenenkään elämää.

maanantai-aamuna krapula ja vapina.Maanantai 22.09.2008 11:34

ei kyllä ole krapulaa, mutta aavistus vapinaa kylmästä johtuen. koulupäivät menivät hyvin nopeasti ja hauskaa oli. vaikka onkin niin tiukasti työhön liittyvää se koulu, niin kuitenkin on uusia ihmisiä, uusi ympäristö ja huimasti uutta asiaa, joten ei tunnu yhtään arkiselta. ihan kuin olisi lomalla. viikonloppuna kävin myös jakamassa lehtiä. lauantaina oli duunikaverin hääjuhla ja siellä kävimme nauttimassa erilaisia leivonnaisia parin tunnin ajan. sunnuntaina sain siivottua ja pestyä pienen vuoren pyykkiä. lisäksi yritin asentaa autoon cd-soitinta ja sehän meni juuri niin kuin olin kuvitellutkin. eli se ei onnistunut. ;) mutta tällä viikolla saan sen toimimaan. varmasti. lauantaina taitaapi olla kaupan synttärit ja kanervaa ja kaikenlaista pientä kasvia pitäisi myydä hirvittävällä tophinalla. jospa säätkin olisivat suotuisat ja puolellamme tässä asiassa.

jippijee. :)Keskiviikko 17.09.2008 20:32

kasvihuonetuotannon tehtävä on tehty ja ryhmäkasvien nimet ja kuvat talletettu aivoihin, tosin ne unohtuvat hyvin helposti... huomenna aamuyöstä suuntaan kulkuni lepaalle ja opiskelen ahkerasti kaksi päivää. sen jäläkeen onkin viikonlopun vietto. hiphei. :) kummasti vain piristää mieltä, kun on luvassa vaihtelua tähän töissä töröttämiseen. pittää töitten jäläkeen pakata muutama vaatekappale ja käydä ostamassa energistä juomaa ajomatkalle. enkä tietenkään osaa nukkua, kun jännittää. vaikkei edes ole mitn jännitettävää. olenkin hermoheikkojen sukua...

minnalta ja spatrolta.Keskiviikko 17.09.2008 17:43

Moih!
Nimeni on Aili Korhonen ja asun Helsingissä. Olen eläkkeellä. Olen 30-vuotias ja harrastan tietokonepelejä ja käyn jumpassa. Minulla on viisi lasta. Hiukseni ovat mustat. Silmäni ovat harmaat. Tykkään kuunnella iskelmää. Lempiartistini on kuitenkin Motörhead.

Samanhenkiset miehet, vastatkaa pikaisesti!


- nimeksesi mummosi tai vaarisi etunimi ja sukunimeksesi lähimmän naapurisi sukunimi
- asuinpaikaksesi kaupunki, jossa viimeksi kävit junalla/bussilla
- iäksesi oma ikä plus lemmikkiesi määrä
- ammatiksesi naisilla äidin ammatti tai miehillä isän ammatti
- harrastuksiksi ne harrastukset, joita et ikinä voisi harrastaa/sietää
- lasten lukumääräksi se, montako hiusta lähtee päästäsi, kun vedät hiuksiasi
- hiustenväriksi tämän hetkinen paidan väri
- silmienväriksi tämän hetkinen housujen väri
- musiikkimauksi genre, jota et siedä
- lempiartistiksi tyyppi, kenen biisin kuuntelit viimeksi


oodi tylsyydelle.Tiistai 16.09.2008 19:04

1. Kerro itsestäsi
a) 3 oleellista asiaa?
1. olen ihminen.
2. asun kotona.
3. käyn töissä.

b) 3 epäoleellista asiaa?
1. haluaisin syödä aina vain suklaata.
2. minulla on vaikeat hiukset.
3. olen hieman väsynyt.

2. Onko sinulla minkäänlaista mainetta? Tietävätkö puolitutut sinusta usein jonkin saman jutun?
- en tietä. toivottavasti olisi joku hirvittävä maine. jospa minua vaikka kutsuttaisiin "gangsta-piaksi". huippua. :)

3. Mitkä asiat voisivat olla toisin

a) elämäntilanteessasi?
- asuisin omakotitalossa.

b) ulkonäössäsi?
- hiukseni voisivat olla paksummat ja hienomman väriset.

c) luonteessasi?
- en ärtyisi työasioista ja purkaisi niitä ihan vääriin henkilöihin. ts. henkilöön... ;)

d) ystävyyssuhteissa?
- tekisin vähemmän töitä ja näkisin ystäviäni enemmän.

4. Mitä lehtiä luet, ja miksi?
- viikonloppuisin savonsanomaa ja iltasanomaa ja lisäksi kodinkuvalehteä ja puutarha-lehtiä. sanomalehtiä siksi, että viikonloppuna on aikaa ja kodinkuvalehden tilasin ja puutarha-lehtiä ihan vain työn puolesta.

5. Jos et saisi asua Suomessa, minne muuttaisit? Miksi juuri sinne?
- kanadaan. siellä näyttää hienolta.

6. Mikä ärsyttää sinua liikenteessä eniten?
- vakionopeudensäätimet.

7. Minkälainen lapsi olet ollut?
- aika arkulainen.

8. Kerro jotain outouksia
a) tavoistasi: en tiijä. olen niin normaali...
b) luonteestasi: en tiijä. olen tässäkin suhteessa niin normaali...
c) perheestäsi: ei riitä sanat. ne ei nimittäin ole normaaleja. :)

8. Jos joudut olemaan 12 h tyhjässä huoneessa ilman mitään tekemistä, miten kuluttaisit aikasi?
- varmaankin laulaisin.

Minkälaisia asioita tapaat ajatella?
- ihan kyllä kaikkea. näin väsyneenä elän päässäni koko ajan sellaisia kohtauksia, joissa sanoisin ihmisille suorat sanat...

9. Minkälainen olet juovuksissa ja kuinka tuhdit kännit ovat mielestäsi parhaat?
- aika puhelias ja kärkäs. ehkä jopa huvittava. parhaat kännit on, kun ei kontrolloi itseään ja sellaisia onnistun juomaan tosi harvoin.

10. Millä omistamallasi esineellä on suurin tunnearvo?
- en osaa sanoa. ei ole oikeastaan mitään sellaista. kerään paljon kaikkea tavaraa, mutta ei niihin mitään suurempia tunteita riitä. noh, ehkä isän vanha reppu, jota se oli ensin käyttänyt pitkään opiskellessaan ja myöhemmin metsällä ja sen jäläkeen minä aloin käyttämään sitä koulureppuna yläasteella ja jouduin luopumaan siitä lukiossa, koska se ei enää kertakaikkiaan kestänyt.

11. Kerro 3 biisiä ja sano, mitkä tapahtumat tai asiat niistä tulee sinulle mieleen.
1. iron maiden koko tuotanto - topi
2. coldplay/the scientist - ranskassa oleilu
3. iron maiden/running free - höökkiksen pariskunta.

12. Onko sinulla outoja mieltymiä tai yleensäkään mitään fetissejä?
- no ei kai. en usko. ei kai ne omasta mielestä tunnu mitenkään oudoilta. :)

13. Mikä on ollut paras matkasi ja kerro siitä?
- viime kesäloma oli kiva. ja sitä ennen topin kanssa risteily.

14. Noudatatko mitään erityisruokavalioita?
- enpä kyllä.

15. Millaisista asioista tykkäät saada kehuja ja onko sinun helppo ottaa niitä vastaan?
- haluaisin saada kehuja joskus työhön liittyen ja ne todellakin ottaisin vastaan. ei vain taida olla nykyään työyhteisöissä tapana jaella muuta kuin negatiivista palautetta.

16. Millainen liikennekäyttäytyjä olet -siis ratin takana?
- oon omasta mielestäni aika hyvä kuski. ajan paljon ja tykkään ajaa.

17. Mikä on inhottavin tunne? Ymmärrätkö aina tunteesi?
- en tiijä. varmaan sellainen pohjaton suru/ikävä tms. enkä todellakaan ymmärrä aina tunteitani.

18. Paras
a) suklaapatukka? - ihan kaikki. :)
b) jäätelö? - jäätelöistäkin kyllä kaikki on hyviä.
c) turistirysä? - en oo käyny, en osaa sanoa.
d) tv-ohjelma? - pikku britannia.

19. Oletko ikinä saanut sakkoja tai joutunut tekemisiin virkavallan kanssa?
- parkkisakkoja. ja mustassa maijassa oon istunut nuorempana, kun joku oli potkaissut isin autoa. ;)

20. Mistä ulkoisesta ominaisuudesta olet saanut eniten kehuja?
- en kyllä muista. ohitan sellaiset vittuiluna. :D

21. Jos saisit nyt 500e ja et voisi laittaa sitä säästöön, kuinka kuluttaisit sen?
- pitäisi ostaa parit farkut ja takki.

22. Mikä on pahin tai hävettävin juttu mistä olet jäänyt vanhemmillesi kiinni?
- en kerro.

23. Onko sinun vaikea kontrolloida kiroilemistasi vai kiroiletko ihan tilanteesta riippumatta?
- ei oo vaikeaa. kiroilen "tarpeen tullen".

24. Mikä on paras äitin tekemä ruoka?
- hirvipaisti ja pitsa.

25. Mitä yllättävää viime aikoina on tapahtunut sinulle?
- ei kyllä oikeastaan mitn.

26. Sano 6 asiaa, jotka haluat tehdä ennen kuolemaasi.
1. ajaa moottoripyöräkortin
2. ostaa moottoripyörän
3. asua omakotitalossa
4. hankkia koiran
5. valmistua koulusta.
6. tehdä pitkän loman jonnekin lämpimään.

27. Mikä on sinulle ehdoton turn-off sinua kiinnostavassa sukupuolessa?
- väkivaltaisuus, sekä henkinen että fyysinen.

28. Onko jollakulla jotain sinulle kuuluvaa tai sinulla jotain jollekin muulle kuuluvaa?
- saaran sateenvarjo on ainakin minulla ja minun eppujen levy on minnalla ja teemulla. muuta en muistatiijä.

29. Minkälainen olet/olit koulussa

a) ala-asteella?
- varmaan ihan kiltti tyttö.

b) yläasteella?
- rasittava idealisti.

c) jossain 2. tai 3. asteen koulussa?
- laiska.

30. Miten kärsivällinen olet ja kuinka tämä ilmenee?
- olen kyllä melkoisen kärsivällinen. armeijassa oppi sen suhteen ihmeitä. :)

31. Milloin yleensä sinua alkaa masentaa? Kuinka hoidat vitutusta?
- stressi masentaa ja väsymys. hoidan vitutusta valittamalla ja ottamalla viinaa. hyvin perinteistä...

32. Mitkä asiat kiehtovat sinua?
- eläimet. niiden maailma on suoraviivaista ja selkeää.

33. Kenen kanssa riitelet eniten?
- varmaankin saaran ja topin.

34. Onko tyylisi, musiikkimakusi tai luonteesi muuttunut vuosien varrella?
- en usko tyylistä ja luonteesta, mutta musiikkimaku kyllä. eikä sekään nyt oo muuttunut, mutta oon kuullut topin myötä niin paljon uusia bändejä jne, että suosikkeja ja kuunneltavia on tullut paljon lisää.

35. Kenestä kaikista sinulla on valokuvia kehyksissä huoneessasi/asunnossasi?
- kummipojasta.

37. Mistä nimimerkkisi tulee?
- nykyään jo teini-ikäinen serkkuni kutsui minua piikiksi.

olen pahalla tuulella.Maanantai 15.09.2008 13:19

enkä tiijä miksi, mutta tekisi ihan hirveästi mieli huutaa ja rikkoa jotakin. olen siis välttänyt tänä aamuna viimeiseen asti sekä patsas- että ruukkuhyllyä. tosin aamulla jouduin purkamaan kynttilälyhtyjä pahvista ja ne meinasi särkyä, kun ärrrrrrsytti. aaargh.