IRC-Galleria

maanantaitaitai.Maanantai 08.10.2007 12:08

minulla on tänään aika hierojalle. se on supermukavaahienoaihanaa. :) luultavastihan uinahdan sinne ja sitten vituttaapi tulla takaisin töihin. mutta hieroja on silti mukavaa. en varmaan oo vielä heränny, koska aivoni tahmaa. :)

niin, siis...Sunnuntai 07.10.2007 20:47

...join eilen olutta ja maitopohjaisia drinkkejä. kaadoin yhden maitopohjaisen myös baarin pöydälle, kun innostuin laulamaan. aina, kun innostun, kaadan juomia. ja yleensä topin päälle... nyt siltä onneksi kastui vain kenkä. tänään olen reippaasti jo voinut pahoin ja syöny sitten välillä pitsaa ja sellaista, jotta ei olisi niin tyhmää voida pahoin... huomenna koittaa työ. se on kakkelia. tahi oikeastaan mukavaa, mutta viikonloppu sujahti taas ihan huomaamatta, peegele.
Kuinka pitkä/lyhyt olet ilman kenkiä?
- 172
Omistatko asetta?
- mullon kitara ja kivääri, kitara tosin puuttuu.
Kuinka monta kirjainta on ihastuksesi sukunimessä?
- kahdeksan mikäli oikein laskin.
Mikä on lempijoululaulusi?
- ei voi olla lempijoululauluja, kun ne on aunari-kamaa kaikki. mutta totuuden nimessä pitää sanoa, että oi jouluyö jouluaamun jumalanpalveluksessa on aina joulun kohokohta. muut on yök.
Mitä juot mieluiten heti aamusta?
- kahvia.
Teetkö punnerruksia?
- no en varmasti tee vapaaehtoisesti.
Nimikirjaimet?
- peeämpee.
Kolme tänään ostamaasi asiaa?:
- iltasanomat, pitsa, limppari
Nimeä viisi juomaa joita juot eniten:
1. vesi
2. kahvi
3. maito
4. kalja
5. maitopohjaiset drinkit...
Mihin aikaan heräsit tänään?
- vaille kymmenen.
Osaatko tavuttaa?
- auttavasti.
Tämänhetkinen huoli?
- oksettaako vieläkin.
Tämänhetkinen vihastus?
- itseaiheuttamani raappula ja rahan menetys.
Lempipaikka?
- riippuu tilanteesta. varmaannii oma sänky.
Vähiten mieluisa paikka?
- hampilääkäri.
Viimeinen asia jonka teet ennen nukkumaan menoa?
- toivotan topille hyvvää yötä.
Milloin puhelimesi soi viimeksi?
- tossa puolisen tuntia sitten.
Mitä on taskuissasi juuri nyt?
- ingenting.
Viimeisin asia jolle nauroit?
- aamulla känni-muisteloille.
Parhaat lakanat jotka lapsena omistit?
-niissä tais olla jotahii pandoja...
Pahin haava/murtuma/yms joka sinulla on ollut?
- sääri- ja pohjeluut murtui.
Monta TV:tä talossasi on?
- yksi.
Kovaäänisin kaverisi?
- minnasta lähtee ääntä halutessansa. :)
Viimeisin laulu jonka kuulit?
- still i´m sad / rainbow
Minkä kappaleen haluat soivan hautajaisissasi?
- enpä tiijä. se on siinä vaiheessa aika sama.
Mitä teit keskiyöllä?
- istuin kojootissa ja join viinaa mukavien ihmisten keskellä ja puhuin hassuja asioita.
Mitä ajattelit ensimmäiseksi aamulla?
- ruisleipää, jonka pehmyt kudos oli syöty. ;)
Onko kädessäsi sormusta?
- eioo.
Kuinka monet farkut lojuu tällä hetkellä kaappisi perukoilla?
-oisko kymmenet.
Oletko mielestäsi notkea?
- en todellakaan.
Minkä elokuvan katsoit viimeksi?
- ganesin.
Katso taaksesi. mitä näät ensimmäiseksi?
- keittiön kaapin.
Mitä sanoit viimeksi?
- saaralle puhelimessa jotn.
Oletko allerginen siitepölylle?
- jeps. hyvä puutarhurin ammattitauti...
Milloin viimeksi suutuit?
- perjantaina suutuin tyhmästä jutusta.
Käytätkö hymiöitä?
- todella paljon, liikaakin.
Etunimesi toinen kirjain?
- iii.
Mitä tekisit nyt jollet olisi koneella?
- lukisin kristianin teinivuosia.
Omistatko laskimen?
- joo.
Mersu vai Volvo?
- ihan sama, jos vain pääsee etenemään.
Kuusi vai mänty?
- molemmat on hienoja. katajia on aika harvassa ennää, siis sellaisia oikein hienoja isoja katajia.
Kenen/minkä vieressä nukuit viime yön?
- topi ja kissat.
Kenen kanssa puhuit viimeksi?
- saaramaaran.
Mitä teit koulussa eilen?
- ei oo koulua.
Lempivärisi?
- vittu en ennää vastaa. :)
Mitä kanavaa katsoit viimeksi televisiosta?
- teemaa.
Minkä väriset ovat sinun lakanasi?
- siniset.
Mitä ajattelit viime yönä ennen kuin nukahdit?
- olin niin kännissä, että tuskin ajattelin yhtään mitään.
Montako (käsi)laukkua omistat?
- kolome.
Millä tuulella olet nyt?
- väsynytväsynyt.
Paras kesämuistosi?
- topi. :)
Monetko korkokengät omistat ?
- yhdet.
Onko sinulla ajokortti?
- onpa on.
Nukutko valot päällä?
- enpä en.
Oletko mustasukkainen ihminen?
- en kyllä ole. eikä se tarkoita ettenkö välittäisi vaan sitä, että luotan ihmiseen.
Kuinka usein kiroilet?
- usein.
Mitä teit ennen kuin tulit nettiin?
- luin kirjaa.

sata ja yksi dalmatialaista.Perjantai 05.10.2007 20:43

1. Kumpi on oikein, vihta vai vasta? - vasta. vihta on sama kun piiska.
2. Vältätkö elintarvikevärejä? - se ois terveellistä. mut en kyllä vältä tietoisesti.
3. Mikä on oudoin asia, jolle voi olla allerginen? - elohopealle, sähkölle, ihmisille.
4. Kuka seitsemästä kääpiöstä olisit? nuhanenä. :)
5. Ratkotko ristikoita? - joskus. en oo nyt kyllä pitkäään aikaan.
6. Laulatko usein? - meleko paljon.
7. Mistä olet kotoisin? - kotoisinkotoisin sonkajärveltä.
8. Suhiseeko korvissasi? - ei, lirisee. suihkulähteet.
9. Mikä tulee mieleen sanasta kauhistuttava? - hui kauhistus. taitaapi olla mauri kunnaksen kirja.
10. Paleleeko varpaitasi? - eipä nyt. käsiä kyllä.
11. Oletko kylmä- vai lämminverinen? - kuuma.
12. Kuulutko johonkin järjestöön tai ryhmään? - veriset aunarit-niminen sissiryhmä.
13. Paras iskulause, jonka olet kuullut? - ei minnuu kyllä oo varmaan isketty.
14. Oletko käynyt pilvenpiirtäjässä? - en oo.
15. Hyvä nimi bändille? - napalmipillu on suuri suosikkini.
16. Toinen nimesi? - maria
17. Mitä kukko sanoo? - kukko kiekuu kukkokiekuu.
18. Isäsi toinen nimi? - paavo
19. Pidätkö tonnikalasta? - en. haisee kissan ruualle.
20. Oletko rauhallinen ihminen? - tilanteesta riippuen.
21. Hyväksytkö abortin? - jokaisen oma päätös.
22. Hyväksytkö armomurhan? - kyllä.
23. Hyväksytkö kuolemantuomion? - en.
24. Jumalista paras? - en tiijä. yleisesti kaikki uskonnot ja jumalat on hyviä, ihminen ne muuttaa pahaksi.
25. Televisiosta katsoin viimeksi? - eilen illalla dexterin.
26. Oletko ajanut tandemilla? - en oo.
27. Piippolan vaarilla oli, mikä? - saarihan siellä, jossa se "hoiteli" lampaitansa.
28. Onko suvussasi lakimiehiä? - en muista ainaskaan. vai oisko isän juha-serkku.
29. Tai lääkäriä? - ee oo.
30. Mikä on pisin aika, jonka olet viettänyt sairaalassa? oiskohan se joku neljä päivää, kun lukion kolmannella leikattiin nielurisat.
31. Tunnetko ketään mielisairasta? - tunnen paljon ihmisiä ja joillakin voi olla mielenterveysongelmia, mutta en kyllä vastaa näin tyhmään kysymykseen mittään muuta.
32. Toiveammattisi lapsena? - eläinlääkäri tietenkin.
33. Kuinka monta on pari? - kaksi.
34. Kuinka monta on muutama? - kaksi tahi kolome.
35. Ruoska, käsiraudat vai höyhen? - ihan vitin sama.
36. Oletko koskaan käynyt seksilelukaupassa? - oon. entisen kämpän alakerran pornokaupan näyteikkuna oli figaron mielestä maailman meilenkiintoisin. se saattoi tuijotella sitä pitkäänkin.
37. Kumpi puoli näkkileivästä voidellaan? - reiätön.
38. Oletko optimisti vai pessimisti? - riippuu tilanteesta. yleensä optimisti.
39. Ketuttaako elikkäs vituttaako? - ee nyt.
40. Minkä esineen ottaisit mukaan autiolle saarelle? - perse kysymys.
41. Kenet ottaisit mukaan autiolle saarelle? - edelleenkin ihan perseestä tämä kysymys.
42. Turhin ihminen maailmassa? - joku tunteeton paskiainen, joka tekee pahaa toisille. mut voiko ketään sitten sanoa turhaksi?!
43. Haluaisitko osata lentää? - en.
44. Pelkäätkö hammaslääkäriä? - pelkään.
45. Mitä yhteistä sinussa ja äidissäsi on? - ruma nenä. :)
46. Itkettääkö? - eijeii.
47. Ovatko ukkosmyrskyt kivoja? - huippuja.
48. Missä asennossa nukut? - mahallaan ylleensä.
49. Minkä asian unohdit viimeksi? - jaa-a.
50. Potkitko kissoja? - potkin niitä, jotka edes kuvittelisivat potkivansa kissoja. tai muitakaan eläimiä.
51. Potkitko mummoja? - potkin myös mummonpotkijoita.
52. Uskotko evoluutioon? - oon niin vitun tyhmä, että en tiijä noista asioista mitn, mutta puuttellisten tietojeni perusteella vastaan, että uskon.
53. Paras jälkkäri ikinä? - kaikki jälkkärit on ihania.
54. Mikä herättää huomiosi? - kova ääni?!
55. Minkä asian haluaisit elämässäsi muuttuvan? - halluun ison kämpän!!!
56. Koetko olevasi aikuinen? - en, valitettavasti.
57. Gigolo tuo mieleen? - niljakkeen.
58. Onko sinulla valokuvia kehyksissä? - lissun lapsuuskuva ja miiitsukan 1-vee kuva.
59. Katsotko joka päivä peiliin? - sen verran, et irvistän itselleni aamulla voimairvistyksen ja katon, että hiukset ei sojota.
60. Tuijotteletko tähtiä? - joshkus.
61. Luisteletko talvisin? - joshkush.
62. Oletko katsonut pornoa? - oon.
63. Tykkäätkö pinaattikeitosta? - ihan älyttömän hyvvee! paras eines ikuna.
64. Kuka julkkis haluaisit olla yhden päivän? - en kukkaan.
65. Onko sinulla hyvä itsekuri? - ei todellakaan.
66. Muutatko isona asuntovaunuun? - topi haluaisi, et muutetaan amerikkaan trailerparkiin, juodaan olutta, kuunnellaan rokkia ja ammutaan haulikolla ilmaan. niin ja istutaan siis sen asuntovaunun edessä muovituoleilla... ;)
67. Luuletko, että elämäsi tulee olemaan jotain mahtavaa? - se on jo aika mahtavaa.
68. Haluaisitko olla homoseksuaali? - tyhmätyhmä kysymys. haluaisinko, voi vittu. olisin jos olisin.
69. Haluaisitko kaverisi olevan homoseksuaali? - ei oo mittään merkitystä.
70. Ensimmäinen nettinimi? - piikkihän se.
71. Ensimmäinen ihastus? - teemu ja ville.
72. Viime kesän paras muisto? - sauna open air tahi mökkeily.
73. Lempisuklaa? - ihan kaikki.
74. Paras juhlapäivä? - omat synttärit.
75. Saatko viikkorahaa? - en. antaiskohan äitee, jos pyytäis...
76. Missä uit mieluiten? - uimahallissa.
77. Onko sinulla tatuointia/haluaisitko? - ee oo.en ainakan nyt halluu.
78. Kenelle olet vihainen? - typeryksille.
79. Miksi olet vihainen? - jos ne on typeryksiä. :)
80. Oletko sanonut tänään jollekin jotain hyvää? - mukavia jutellunna asiakkaille.
81. Oletko syönyt tänään jotain hyvää? - patongin.
82. Olitko humalassa viime viikonloppuna? - hieman pertsinä.
83. Haluaisitko olla joulupukki? - no en.
84. Mitä suuhunpantavaa rakastat? - hyiii. kaikkea. :)
85. Mitä kappaletta inhoat? - sitä vitun tytöt tykkää vittu kaikesta. yyyyyyks!
86. Mitä tapahtuu ensi toukokuussa? - topi täyttää vuosia.
87. Oletko ihminen vai jokin muu? - oletettavasti ihmisolento.
88. Onko vessahätä? - eijoo.
89. Onko sinulla iso haba? - ihan valtava.
90. Millä nimellä linja-autoa kutsutaan seudullasi? - linja-auto.
91. Oletko maalta? - kyyyllä.
92. Oletko koskaan nähnyt elävää lammasta? - no oon.
93. Oletko koskaan käynyt eläinpuistossa? - jees.
94. Laivalla tekisit ensimmäisenä? - menisin syömään seisovaan pöytään!!!
95. Haluaisin syödä? - ei nyt tee mieli oikein mitn.
96. Perunat ovat? - hyviä.
97. Miltä mummolassasi haisee/tuoksuu? - siellä tuoksui yleensä pulla tai joku leivonnainen.
98. Mikä on varhaisin muistosi? - äitin kolari.
99. Kuinka monta kertaa olet muuttanut? - hirveän monesti.
100. Panadol vai Burana? - panadol.
101. Päivän väri? - keltainen.
102. Keksi kadunnimi? - piianpolku. :)
103. Keksi joku uusi ja käyttämätön etunimi? - entiijä.
104. Sataako ulkona tai sydämessäsi? - ei.
105. Haukotuttaako? - kyllä.
106. Miksi teet näitä kyselyjä? - näin kulutan aikaa....
107. Haluaisitko uuden elämän? - en halluis.
108. Haluaisitko asua jossain muualla kuin Suomessa? - en.
109. Kuinka monesta lapsesta haaveilet? - kaksi.
110. Onko koruja tällä hetkellä? - ee oo.
111. Kuinka usein lakkaat kyntesi? - harvoin.
112. Oletko koskaan soittanut hätänumeroon? - oon. soitin hätänumeroon, kun en muistanut, että mikä on poliisin numero ja auto oli pöllitty... :) ensin toki soitin isälle 500kilsan päähän.olen nero.
113. Oletko ollut onnettomuudessa? - jees.
114. Käytätkö tekstiviesteissäsi välimerkkejä? - käytän.
115. Parasta tässä päivässä? - kämpän katselu.
116. Oletko tänään pessyt hampaat? - oon aamulla.
117. Kuinka usein käyt suihkussa? - kerta päivään.
118. Onko teillä uima-allasta? - no eieeeii.
119. Söisitkö nyt hillomunkin, jos saisit? - luultavasti.
120. Joko riittää? - hiljalleen...
121. Kaunein tuntemasi ihminen? - pieni petra.
121. Osaatko mielestäsi käyttäytyä? - en.
122. Onko sinulla sielunsiskoa/-veljeä? - joo, yksi mimmi väitti kerran olevansa. minä suuuuresti epäilin ja epäilen edelleen. mutta saara fyysisen siskouden lisäksi.
123. Minkä leffan näit viimeksi? - ganes.
124. Tappeletko koskaan? - saaran kanssa.
125. Onnennumerosi? - 28
126. Ketä rakastat? - mm. topia.
127. Onko tulevaisuutesi selkeä? - suunnilleen.
128. Kadutko mitään? - juu.
129. Pidätkö rusinoista? - en.
130. Kuinka paljon on liikaa? - liikaa.
131. Osaatko keksiä sangolle, jossa on vettä, uuden käyttötavan? - en jaksa keksiä.sinne voi vaikka oksentaa.
132. Onko olosi turvallinen? - ohan se.
133. Oletko varma? - ei kun pia.
134. Milloin viimeksi päähäsi sattui? - viikko sitten.
135. Milloin on kohta? - pari minsaa.
136. Laulatko suihkussa? - paljon.
137. Vedätkö sinä tietynlaisia ihmisiä puoleesi? - en tiijä.
138. Tunnetko ketään Janinaa? - tissi-janinan tunnen lehdistä.
139. Onko sinulla iso suku? - kyllähän se on.
140. Oletko ollut kolmas pyörä? - oon.
141. Menisitkö naimisiin rahan takia? - en.
142. Vihaatko itseäsi? - no en.
143. Minkä taikavoiman haluaisit itsellesi? - venyvät kädet.
144. Poltatko? - sillointällöin. tännään oon polttanu aika paljon.
145. Onko kotonasi sauna? - ee oo.
146. Kuinka vanha olet? - 27,69
147. Milloin viimeksi piilotit jotain? - no enpä muista.
148. Milloin teillä oli viimeksi vieraita? - vesku eilen.
149. Teititteletko? - vanhempia asiakkaita aina.
150. Juotko maitoa, joka on päivän vanhentunutta? - laitan kahviin.

huihai.Perjantai 05.10.2007 18:33

se kämppä oli kiva. saisinkohan sen, pliiizzzzzzzzzzzzzz. siellä olj kyllä muitakin halukkaita asuntoon. mutta minä olisin kaikista paras asukas siihen. ja topi. ja kissat. me olisimme kaikista maailman ihmisistä ihan mukavimpia siihen kämppään. varmasti, jos kysyis niiltä naapureilta, ni kaikki halluis vain ja ainoastaan meidät siihen. ne suorastaan vaatisivat...
ehheh. olen seonnut. aivoni ovat jäätyneet. haluan kotiin. nyt.

ahdistus.Perjantai 05.10.2007 14:32

miten voi vituttaa se, että jos saan sen kämpän, niin edessä on muutto ja toisaalta taas on niiiiiin huippua, jos saan sen kämpän ja edessä on muutto... sairassairassairas minä. :) hivvittävää. pah.pyh. hyh. hah. kahden kuukauden vuokratakuu on p.e.r.s.e.e.s.tä. pitää repia kolme vuokraa kerralla. inhoittavaa. mutta onneksi on keksitty pankkilaitos, jossa makaa käyttämätöntä rahaa hirveesti. kai niiltä nyt mullekin jotain irtoaa. :)

pertsi.Perjantai 05.10.2007 11:57

viikot lentelevät holtittomasti eteenpäin. nyt on taas perjantai. piru. olenkos saanut mitn tällä viikolla aikaan... öööh. enpä kai. :) iltapäivällä menen kahtomaan sitä kämppää, jänskää. jospas se ois kiva. taidan käydä hakemassa kahveeta.

tämä loppuuu pian!Torstai 04.10.2007 20:53

jiihaa. vielä muutama inha minuutti ja sitten loppui arkinen aherrus tältä päivältäää.... huomenna takaisin. jaiks. :)
Miten menee?
- hyvin, kiitosh kysymyksestä. tullee moisesta kysymyksestä aina mieleen mika, joka soitti aikoinaan ja kysyi aina ensin miten menee ja sen jälkeen, että pitäiskö ottaa pari hiivaa illalla. :)
Minkälainen paita sinulla on nyt päällä?
- harmaa hirvi-college. tosi vanha, mutta miellyttävä duunissa.
Onko sinulla sukkia jalassa? Millaiset sukat?
- on. siniset.
Tykkäätkö kissoista?
- ai minä vai?! ihan hivvittävästi. :)
Onko sinulla elämää?
- kyyyllä.
Asutko pääkaupunkiseudulla?
- en asu ennee.
Onko sinulla pikkuveljeä?
- eijoo.
Mikä soi nyt?
- päässä soi eppujen uuden levyn eka veisu.
Onko sinulla mese?
- jeespoks.
Alkaako nimesi A kirjaimella?
- ee ala.
Onko sukunimesi nen-päätteinen (esim. virtanen, nurminen)?
- onhan se.
Asutko kerrostalossa?
- kylläpäs vuan.
Mitä radiokanavaa kuuntelet mieluiten?
- radio rock.
Minkä väriset hiukset sinulla on?
- ruskeapunainensekasotku.
Onko huoneesi tällä hetkellä sotkuinen?
- on se. siivoan lauantaina, lupaan sen. :)
Mikä on lempihahmosi muumeista?
- tiuhti ja viuhti.
Omistatko silmälasit?
- kylläpäs vuan.
Mikä on lempivärisi?
- punainenmusta.
Montako lamppua on huoneessasi?
- kolome.
Oletko käynyt Japanissa?
- en oo käynynnä.
Onko teillä kotipuhelinta?
- ei oo.
Mikä on lempisarjakuvasi?
- en oikein tykkää sarjiksista.
Mikä on onnenlukusi?
- ei oo.
Omistatko webkameraa?
- en.
Mitä koulua käyt?
- en mittään tällä hetkellä.
Tykkäätkö kirsikoista?
- ihan ne on hyviä.
Osaatko pelata tennistä?
- en oo ikinä edes koettanu.
Tykkäätkö pääkalloista?
- on ne ihan jees, mutta vituttaapi kun niitä on nykyään ihan joka paikassa.
Ärsyttääkö pissiskirjoitus sinua?
- pissiskirjoitus... jaa. en tiijä.
Paistaako ulkona aurinko?
- paistaapi oikein lämpimäisesti.
Mikä on lempiruokasi?
- ruoka on yleensä hyvää.
Asuuko sänkysi alla mörköjä
- en oo huomannut ainakaan.
Oletko yli 15-vuotias?
- hieman yli. :)
Mitä ostit viimeksi?
- eilen illalal avokadon ja litran maitoa.
Onko sinulla nyt meikkiä?
- no ee.
Moneltako heräsit tänään?
- 06.50
Mitä ajattelit tehdä huomenna?
- oon töissä ja illalla sondelle.
Onko huoneessasi paljon julisteita?
- ei paljon, jokunen.
Onko sinulla sisaruksia?
- saara sisilisko. :)
Mitä mieltä olet raidoista?
- raitamatot on kivoja. ja raitasukat.
Entä palloista?
- superpallot on huippuja. kuosinakin ihan jees.
Tykkäätkö ruskeasta?
- juu.
Lempikappaleesi?
- hirveen monta on niitä.
Entä laulaja?
- kaarle tai martti.lemmy.
Entä yhtye?
- viikate ja eput.
Entä tv-ohjelma?
- ei oo sellaista suurinta suosikkia.
Mikä on kivoin hiusten väri?
- sellainen tositosi punainen.
Entä kauhein?
- liian paljon vaalennettu blondi. sellainen, että hiukset on palanu siitä vaalennuksesta.
Voisitko syödä matoja?
- varmaan, jos ois pakko. syönhän eläimiä joka päivä.
Millä palstalla juttelet eniten?
- en millään.
Oletko kaunis?
- aivan tajuttoman kaunis.
Entäpä pitkä?
- kolmatta metriä.
Entä ujo?
- joskus.
Entä outo?
- pois se minusta.
Oletko hyvä enkussa?
- sujuvasti.
Entäs matskussa?
- matsku. mitä se on?
Tykkäätkö paris hiltonista?
- en tykkee.
Entä jennifer lopezista?
- en.
Entäs pinkistä?
- ai pinkistä väristä vai laulajasta? en jummarra.
Oletko koskaan katsonut oprahia?
- jonkun kerran.
Mitä teit eilen kello 18:00?
- olin lenkillä.
Entä klo 13:00?
- olin varmaankin minnan luona.
Mitä teit tunti sitte?
- myin kanervia.
Onko sulla päiväpeitto?
- jeps.
Koska luit viimeks kirjan?
- luen niitä monta viikossa.
Ootko ollu lentokoneessa ikinä?
- oonhan minä.
Mihin kirjaimeen sun sukunimi loppuu?
- ännään.
Ootko ikinä ollu hautajaisissa?
- valitettavasti.
Missä sun isä on töissä?
- amiskassa.
Koska olit viimeks lenkillä?
- eilen illalla.
Miksi vietetään pääsiäistä?
- jeesus kuoli, ristiinnaulittiin ja nousi kuolleista.
Naksutteletko sormias?
- en. se on ällöttävää!
Mitä ostaisit mäkistä jos sulla olisi euro?
- jätskin, jos sillä sellaisen saa.
Onko sun naapurilla kivempi sukunimi kun sulla?
- enpä oo miettinyt.
Seuraatko jotain tv-sarjaa tällä hetkellä? Mitä?
- dexter.
Mitä syöt aamupalaks yleensä?
- kahvia, leipää ja aamujugultin.
Missä olitte viimeksi luokkaretkellä?
- en ollu mukana, muut oli helsingissä.
Minkä väriset housut sulla on päällä nyt?
- maastokuvioiset.
Onko maito hyvää?
- kyllä.
Keneltä sait viimeksi tekstiviestin?
- minnalta.
Entä kenelle soitit viimeks?
- topille.
Kumpi on parempaa, suklaa- vai kinuskikakku?
- kinuski.
Kuinka monta vuotta sun nuorin serkku on?
- no huh... ekaserkuista nuorin on pauli ja hänhän onkin... seitsemän?!
Mihin maahan haluisit matkustaa?
- nyt voisin lähteä ihan kotimaassa jonnehhii lappiin. tai sitten älsinkiin.

tsuidaduida, osaat sä uida...Torstai 04.10.2007 16:09

pysyt sä pinnalla...
joopajooojoooooooo. kelli on jo yksi. olen syönyt makaroonilaatikkoa ja maha on kukkurainen. kertakaikkiaaan. on miellyttävä sää, voisi keksiä jotahii duunailua tuossa ulukona huviksensa, mutta enpä tiijä mitä. vielä viisi tuntia tökötettävänä tiällä. ostin pahaa huulirasvaa, yök. huulirasvanhan pitää olla hyvää, jotta sitä voi syödä. :) luonnollisestikin. tätä ei voi, se maistuu huulirasvalta ja on siis yök.
vittu mitä tajunnanvirtaa. eikä edes sellaista, koska ei voi olla tajunnanvirtaa, jos ei tajua. pia ei tajuu tännään. tännäänkään... :)