IRC-Galleria

Mä en edes muista millon mulla olis ollun näin paha olla..
JOtenkin sitä on viimeset kuukaudet tai sanotaanko koko elviran elämän aikana hormoonit käyny niin täysillä, ettei ole edes kerinny pohtia elämää tai sanotaanko sitä elämää ennen elviraa. Mistä sitä on luovuttu tai on jääny.

Elvira on jotain suurta ja kaunista, enkä voikuin kiittää teemua elvirasta. En tiedä osaako se oikeesti käsittää mikä tai mitä elvira edustaa. Toivottavasti joskus, mutta suurenpaa lahjaa en vois saada mistään.

Mutta on tämä elämä välillä yhtä suorittamista, ettei edes tajua ite edes elävänsä. Sitä onkuin kone, joka menee eteenpäin. En koskaan suosittele kellekkä yksinhuoltajuutta, en koskaan, vaikka eikai tämä valinta tai edes valinnan vara tilanne olekkaan. Ei mulla ollu muuta vaihtoehtoa,mä halusin elviran. Muistan joskus sanoneeni jollekkin, että haluan lapseni ennenkuin täytän 23. Ei ihan täyttyny, mutta miltei :D Mulla on elvira, jotakin niin kaunista, ettei toisaalta edes voi enempää toivoakkaa. Enkä koskaan kadu!

Mutta mistä luovuttiin, kai ensimmäisenä tulee mieleen vapaus, ei enään koskaan totaalisia tipahduksia! ei koskaan. Mä kerran teuvalla, siellä bileissä join niin paljon että puhalsin ambulanssissa 2.3 promille, oli vähällä ettei mua roudattu seinäjoelle. Ei se eikä, moni muukaan tapahtuma ole mun elämää pysäyttäny niinkuin elvira. Onneksi elvira tuli, koska eihän sitä tiedä enään mistä sitä ois ittensä löytäny.

kaikista eniten mulla on paha olla tarren takia, ei kukaan voi oikeesti käsittää kuinka kova pala tarren kuolema oli, mun tuntuu että mä tapoin jotain itestäni.
Mä en voi vieläkää kattoa tarrenkuvia itkemättä, tarre oli osa mua, jotain suurempaa. Tarre oli mun unelma, ja mä kariutin sen, vaikka teinkin sen elämäni lapseni vuoksi.
Mä en voi ikinä tajuta, enkä hyväksyä ihmisiä, jotka luopuu lapsen takia koirasta. en koskaan. Mun mielestä oma tekoni ei ollu oikeutettu, ei vaikka kuinka perustelen sen itselleni. Mä tapoin mulle rakkaan ystäväni, sen isosydämisen ystävän.

Mulla on niin ikävä Tarrea, toivottavasti tarre antaa mulle joskus anteeksi. Enskuussa tulee tarren kuolemasta vuosi, miten voi aika mennä niin nopeesti. ei nämä kyyneleet ei mitkään helpota sitä ikävää.

Mun vaan pitää elää ihan jo tarren muiston takia. Joku päivä mä kerron elviralle, että meillä oli sellainen iso musta koira, joka oli äitille tosi rakas, ja kuinka tarre piti äitistä...