IRC-Galleria

[ se oli se self proclaiming ööh en muista sitä aivan tarkkaan vieläkään... ]

[ korvaushoitoa Vladislav Delay - Anima - http://www.youtube.com/watch?v=RbAxbvWCSOQ - tarkkana sen alun kanssa, ja lopun kans' kans') ]

Toisinaan Nietzschen aforimist muistuttivat vähemmän Wittgensteinia tai Wildea kuin Kafkaa, jonka mukaan olemme nihilistisiä ajatuksia Jumalan mielessä. Nietzche, joka katsoi Jumalan kuoleman merkitsevän käytännöllisesti katsoensamaa kuin ihmisen toisen (syntiin)lankeemuksen, ehdotti, että meidän pitäisi ymmärtää tämän toinen poiskarkoittamisemme lupaukseksi uudesta paratiisista, sillä "paholainen voi alkaa kadehtia niitä, jotka kärsivät liian syvästi, ja hän voi heittää heidät ulos - taivaaseen".

Kafkan tavoin Nietzche oli syvästi uskonnollinen ajattelija, joka ei uskonnollisessa mielessä uskonut mihinkään. Tämä kaunis paradoksi viittaa kuitenkin - yhdessä monien muiden jälkikäteen teoksessa Der Wille_ zur_ Macht_ julkaistujen huomautusten kanssa - siihen, että Nietzsche toimi pikemminkin luovana kirjoittajana kuin filosofina. Hän kirjoitti joskus muistiin lauseita pelkästään niiden kielellisen vetovoiman vuoksi ja kysyi vasta myöhemmin itseltään, mitä ne merkitsivät ja oliko hän ehkä itse samaa mieltä. Useinkirjoittaminen oli hänelle sisäisen äänen pohjalta tapahtuvaa sanelua.

Selittääksemme miksi Nietzsche toimi niin kuin toimi, voisimme aloittaa hänen heikkouksistaan. Hänen sairautensa va8ikutti sekä hänen ajattelutapaansa että hänen käyttämäänsä menetelmään. Koko sen 23 vuoden ajanjakson, jonka Nietzsche oli aikuisiässä terve - hän tuli hulluksi 44-vuotiaana - hänn taisteli jatkuvasti pänsärkyä, silmäkipua, vatsakramppeja, huimausta, pahoinvointia, unettomuutta, ruoansulatushäiriöitä ja heikkohermoisuutta vastaan. Sairauden syy ei koskaan selvinnyt hänelle. Hämmästyttävällä kärsivällisyydellä ja alati vähenevällä optimismilla hän vaelsi paikasta toiseen noudattaen lääkärien ja ystävien kehoituksia ja etsien sellaista ilmastoa, joka lievittäisi hänen oireitaan.

Nietzchen suurin rajoitus oli, että hän ei kyennyt pitkäjänteiseen toimintaan kirjoittaessaan, lukiessaan tai edes ajatellessaan. Hänen oli tehtävä työnäs lyhyina jaksoina. jos hän kirjoitti tai luki liian pitkään yhtäjaksoisesti, niin hänen silmänsä kipeytyivät sietämättömällä tavalla. Joskus hänen silmänsä llivat niin kipeät, että hänen oli piedettä luentonsa ilman muistiinpanoja ja saneltava kirjoittamisen sijasta. Valtaosan keskesimmistä idoistaan hän sai ulkoilmassa. filosofina hänelle sopivat pikamatkat paremmin kuin kestävyysjuoksut.

Nietzsche teki usein muistiinpanoja paperilapuille, ja monesti näiden muistiinpanojen tyyli säilyi luennoissa ja kirjoituksissa. Hänen teoksensa näyttävät muiden aikalaisten teoksia hajanaisemmilta ja impressionistisemmilta mutta juuri tästä syystä myös nykyaisaisemmilta. Useimmat 1800-luvun suurista saksalaisista filosofeista olivat ajattelussaan järjestelmällisempiä ja taipuvaisempia rakentelemaan filosofisia järjestelmiä ja abstraktioita. Sisukkuuden puute saattoi olla syynä siihen, että Nietzche järjesti teoksensa suhteellisen lyhyiksi yksiköiksi. Syynä voi olla myös intuitiivinen oivallus epäjatkuvuuden arvosta. Kummassakin tapauksessa katkelmallisuus sopi erittäin hyvin yhteen Nietzschen oletuksen kanssa, jonka mukaan filosofiassa pitäisi käsitellä inhimillisen käyttäytymisen pien8impiäkin yksityiskohtia. Kijoittaessaan impressionistisia historiallisia momentteja sen sijaan että olisi useimpien aikansa historioitsijoiden tavoin keskittynyt selvittelemään erikoisten persoonallisuuksien, tapahtumien kulun ja päivämäärien ympärillä pyöriviä aikkausia. Historijoitsijana Nietzsche oli loistava, vaikkakin epäluotettava. Huono näkö esti häntä lukemasta riittävästi, jotta hän olisi voinut pönkittää tarpeeksi laajoja yleistyksiään. Toisaalta monet hänen tieteellisistä ja teologisista argumeneistaan preustuivat pikemminkin inspiroituneisiin arvauksiin ja teräviin itseanalyyseihin kuin lukeneisuuteen tai tutimustyöhän. Jäljittäessään moraalin alkuperää ja analysoidessaan rangaistuksen psykologiaa Nietzsche kuitenkin ennakoi sisällöllisiä väitteitä, joita Michel Foucalt sitten esitti teoksessaan Tarkkailla_ ja_ rangaista_. Vankilalaitoksen_ synty_ vuodelta 1975. Nietzsche huomasi esimerkiksi kurinpidollisten järjestelmien toimivan sen perusolettamuksen pohjalta, että rikoksentekijät muuttuvat yhteisölle velallisiksi. Saamamiehen - kirkon tai valtion - tulee saada todistaa valtansa aiheuttamalla kohteelle tuskaa ja nöyryyttämäälä häntä. Tällä tavoin tilit tasoittuivat.

Goleridge ylisti "niitä ihmisiä kautta aikojen, joiden on pitäny ikään kuin vaistonaraisesti asettaa oma olemuksensa ongelmaksi ja omistaa siten koko elämänsä yritykselle ratkaista tämä ongelma". Sairaus voi tendenssinomaisesti auttaa tajuntaa tai tietoisuutta kekttymäläl oman toimintansa perusteiden tarkasteluun ja, kuten Dostojevskilla ja Proustilla, myös Nietzschellä oli nerokas kyky suunnata introspektiivinen tarkastelu ulospäin ja käyttää omaa tajuntaansa tai tietoisuuttaan havaintoperustana, kun hän yritti esittää yleistyksiä ihmismielestä ja sen toimintamekanismeista.

Fyysinen pahoinvointi voimisti jakautumisen tunnetta, mikä oli Niettzschelle tavallaan etu. hän totesi, että itseanalyysia ei ylipäänsä olisi ilman tunnetta oman minän jakautumisesta. Tästä seurasi edelleen, että laajentamalla oman minän jakautuneisuutta myös itseanalyysi muutui kattavammaksi. Sen sijaan, että Nietzsche olisi kuunnellut yhtä ainoaa sisäistä ääntä, hän kuunteli useita. Näiden sisäisten äänien väliset erimielisyydet olivat usein voimakkaita. Vaikka Nietzschen kirjoituksiin sisältyy tiettyä pyrkimystä itsensä dramatisoimiseen, niin hän ei silti toiminut draamakijroittajan tavoin. Ajatus Niettschen kirjoittamasta näytelmästä on yhtä mahdoton kuin ajatus Immanuel Kantista tai John Bunyanista näytelmäkirjoittajana. Nietzschen suhde sisäisiin ääniinsä ei ole sama kuin näytelmäkijoittajan suhde henkilöhahmoihinsa. Kuullesan ääniä päässään Nietzschen ei niinkään pyrkinyt uusintamaan niiden välistä konfliktia kuin dramatisoimaan sitä itsensä voittamisen prosessia, joka näytti lakkaamatta olevan käynnissä hänen sisässään. Pääpyrkimys oli kohti monologia eikä dialogia. Vaikka useat eri henkilöt esittävät Zarathustralle kysmyksiä ja kuulustelevat häntä, heidän välillään ei juurikaan ole vuorovaikutusta. Nietzsche tahtoi olla lainrikokja, suistaa tuomarit valtaistuimelta ja hauda Jumalan sekä ottaa haltuunsa sen didaktisen äänen, jota hän ei koskaan kyennyt itsessään vaientamaan.

Keskustellessaan äänten monimuotoisuudesta Nietzschen proosassa Henry Staten viittaa Derridan käsitykseen "Nietzschestä" eli Nietzschen tekstissä oleviin erilaisiin ja joskus ristiriitaisiin ääniin. Staten diagnoosi on, että Nietzschellä on "menetetyn ykseyden kaipuu". Nietzschen retoriikkaa käsittelevissä kirjoituksissa kuvaillaan alkuaiaista mytologista oentoa, jolla oli sata päätä, jotka kykenivät puhumaan toinen toisilleen. OIvaltaessaan, että tämä dialogi voisi jatkua loputtomiin, olento hajaantuu yksittäisiksi ihmisiksi eitäen, ettei se voisi menettää ykseyttään täydellisesti. Nietzsche piti ajatuksesta, että me olemme kaikki fragmentteja jostakin sellaisesta, joka joskus oli suunnattoman suuri olento.

Tuomitessaan Wagnerin "modernina taiteilijana par_ excellence" (Der Fall Wagner, §5) nIetzsche valitti, että opperoissa (tai musiikkidraamoissa) käsitellyt ongelmat olivat kaikki hyysterikon ongelmia. Erääsäs (mun. huom.: eräässä, ei yhdessä!) huomautuksessa hän määritteli hysteerikon, joka on "ihailtava kaikissa vääristelemisen (Verstellung) taidoissa" (Der_ Wille_ zur_ Macht_, § 813). Hysteerikko dramatisoi kaikki mitättömät tapahtumat ja vähäpätöiset onnettomuudet alhaisen ärsytyskynnyksensä ja ruthamaisuutensa vuoksi. Hän ei ole enää persoona vaan korkeintaan "persoonien kohtaamispaikka - häpeämättömän itsevarmasti niistä työntyy ensin etualalle yksi (hmm,,) ja sitten toinen(mmh,,,)" (Der_ Wille_ zur_ Macht, § 813(dejavuu?)). Staten kiinnittää huomiota siihen, kuinka läheltä tämä on Epä(ei!i!)(sittenkään´:I)... Epäjumalten_ hämärä_," Aikaansa sopeutumattoman vaelluksia", § 10). Olennainen tekijä tässä on "kyvyttömyys olla reagoimatta_ (- kuten eräillä hysteerikoilla, jotka vähäsimmästäkin vihjauksesta heittäytyvä rooliin_ kuin_ rooliin_)" (emt.). Vaikka Nietzsche ei olisi pitänyt vertailusta Wagneriin eikä luokiitelusta hysteerikoiksi, niin noiden kahden katkeman samankaltaisuus valaisee edellä mainittua monimuotoisten äänten ongelmaa, kuten Staten argumentoi.

...

engl.alk.-t. Nietzsche, Nietzsche's Voices (C) Ronald Hyman 1997... suom.kiel. lait. toim.k. Olli Laukola, Mikko Salmela, Anne-Maria Latikka, Otavan kirjapaino oy keruruu 2000 isbn- 951-1-16175-x, (kato kun se on noita uusia, kerroin joskus että miten noita isbnnejä on muutettu kun ne meinas loppua, vähä niinku ip-osotteet kun oli ipssä neljä kertaa nymeroa onllasta - yhdeksään...)

- Isaac Asimov

on noita (äärgh) kauhean isoja maailmoja toisten päissä,
miä tunnen ja itteni vähän stephen hawkingiksi,
miä vaan istun mielen ja ilmauksen rullatuolissa,
vituttaa kun vedotaan siihen että vammanen on erilainen,
mukamas?!
niih ,P