IRC-Galleria

arafat

arafat

Pekka Puupää

Selaa blogimerkintöjä

[Tirehtööri ja muutama kunniapra
se on meditatiivinen ei flow]
Harhamaan Eminenssi -- omnipotentti

Jumalasta seuraava tai
sitä vastaava nousee taas
ja antaa ihmiselle sen
kuvan, mikä on käsitys,
siksi Jumalia ei saa
kuvailla kuvin, joissain
uskonnoissa.

[Taas toi Putinin salaisella rikoslistallaolo uutisissa ja minä kun olin niin
vittumaisessa välikädessä, että en saanut oikein esimerkillä perustellen tai
haluamallani tasolla viestittyä, että sen (silloin ajankohtana, vuosi siten)
on tärkeä uutinen, mutta se uutisoidaan väärin kun siinä ei esitetä tulkin-
taa, että kuinka korruptoitunut täytyy - järjestelmän - poliisi-viranomainen
oltava että tuollainen tietokanta on niin heikosti valvottu, että tieto sii-
hen on päässyt ja vielä uloskin vuotamaan. TE IHMISET, OLETTEKO TE TODELLA
NIIN VITUN TYHMIÄ ETTÄ EN PYSTY KUVITTELEMAAN EDES?! joskus vuosituhannen
vaihteessa Merita-pankin Päätteeltä minä näin itse kuinka pankki piti omaa
tietokantaa luottohäiriömerkinnöistä, kun minulla ei merkintöjä luottokun-
nan taholta ollut niin pankki aikoi estää luottokortin saannin, muutamalla
puhelulla ja hyödyntämällä isäni henkilösuhteita sainkin sitten oikein kaksi
kappaletta ja kohtuulliset luottorajat, niin lähti vekselit ja shekki-vihot
vittuun mun elämästä ja velkakierrekin katkesi. TOIMINTANI MUISTUTTI KIRIS-
TÄMISTÄ, MUTTA PIDIN SITÄ OIKEUTETTUNA, KOSKA VASTAPUOLI TOIMI LAKIEN VAS-
TAISESTI. oLEN KOHTALAISEN NOPEA OPPIMAAN VÄÄRILLÄ SÄÄNNÖILLÄ PELAAMISEN JA
TEMPERAMENTTINI ON SELLAINEN ETTÄ PSYKOLOGEILTA LOPPUU ASTEIKKO KUN YRITE-
TÄÄN TULKITA IMPULSSI-HERKKYTTÄ - JA KONTROLLIA (joka on kestämättömän ole-
maton, jos et lue pidemmälle niin muista: Hippi ei tappele, Hippi tappaa!
Miettikää nyt vähän, miten helppoa tietoa on kerätä ja kumuloida ja kuinka
tehokasta on hakea muotoja kun data on homogeenista, en minäkään kirjoita
mitä satttuu vaan sen sattumisen ilosta ja sitte on aina apuna Kalle-
kotipsykiatri, joka vähän "korsoroi" :P VITUN PASKANAAMAT PITÄISI TAPPAA,
MUTTA KUN YKSIN EI YKSI PYSTY, ON VERKOSTOIDUTTAVA JA LUOTAVA IMPPERIJUMInarrina
sen mä mässäilen ja kupeksin kuninkaitten kanssa, niiden viinejä vetelen,
sanoja vääristellen. koemaistelen pöydän muita antimia huoletta ja innolla]

[Tirehtööri ja muutama kunniapra

Kunnioituksesta sille,
en muiden mukaan tullut
jos ajattelen paremmaksi
muistaa käyneensä mutta
ei nähnyt minua siinä
kunnossa, jossa ollen
saan mieleen ja sinne
juolahtaa kaikki, mikä
on tehtävä ja kaikki
mitä ikinä ajattelenkinkineikin*hyper space* vittuaja, taas se tuli mieleen
typonkohta-autuas ton
ja ilmaantuu takaisin
näillä sanoilla unohtui

kaikki mitä ikinä teen,
jää jälkeen. hyvä Työ tai
parit rotevat typot per
päivä (pitäisi olla oikein
se latinan sana kun on tuo
per:kin) polttava asia
ja halpatyövoimalla voi
rikastua. jenkithän sen
ihmiskaupan huippuunsa
jalostivat ja kun oli
saksaa opittu oivallet-
tiin vasta ja siinä se
riittää syyksi siirtyä
finanssijärjestelmään,
jota ohjataan tietoa
välttäen, mutta muussa
puhutaan asioista ja
ollaan vain välittäjiä
tai välikäsiä. Mitä -
ainoastaan - voi seu-
rata sellaisessa yh-
teiskunnassa kun kui-
tenkin kaikkia halua-
vat olla niin julme-
tun indiviuaaleja,
että siinä altruistit
tupataan sivuun heti
ja ensin, ajattelu
unohtuu ja harkint-
kykykin siinä kär-
sii, siis molemmin
osapuolin.


valitettavasti olen
tyyppiä, jonka päässä
on leegot niin että
työnjäljen ollessa
luuokkaa, jolla eniten
kiusattiin ja opettajana
englannintunnilla oli
täti, jonka sininen
Simca piti pestä kuin
jälkituntina siitä
että en saanut poistua
luokasta ennen kuin
viilipurkki oli tyhjä
kuten tulkitsin, jos
väitetään syödyksi
vaatineen niin olen
kaikkivoipaisuuden-
tunnetta kaivellessa
keräillyt kirjoja,
e-kirjoja ja muistan
kyllä hyvin kaiken
tunnetta antaneen
kokemuksen ja saan
- valitettavasti -
helposti haettua,
hetket tunteet,
tilanteet ja puheet
mieleeni niin että
en pysty käsittele-
määnkään niitä kuin
kemiallisella mieli-
alan säätelyllä, joho
on diagnostisestikin
viitattu ja ei liene
epäilystäkään etteikö?
Erona on se että,
joku minua tuntematon
voi määräillä oikein,
määräillä mitä ja
miten sen teen, ja
kun ei uskota puhetta
ja eritoten ei älytä
ymmärtää oikein mer-
kitystä sille kun,
joku arkkiatrista
seuraava sanoo, että
>>lääkkeistä neuvotel
-lessa potilas voittaa
aina>>, ihan kun se
olis joku shakkipeli
tai 20v kestävä mara-
toni, kun ei tavan
ihmisen pää muista,
laukauksen jälkeen
todettua, >>Ja minä
todella tarkoitan
sitä>> eli potilas
voittaa onkin yht'
'äkkiä potilaan etu
ja parhaaksi kaikil-
le. On vaan niin
vittumaista tietysti
kun nojailee 20vuoden
ammattitaitoon kun
on puoskaroinut joi-
tain kerran kuukau-
dessa sen puolitun-
tia ja hävettää saa-
tanasti kun potilas
tai tutkittava kuten
joskus näkee kirjoi-
tettavan, osoittaa
parempaa kliinistä
tietämystä kuin se
osapuoli, joka tah-
too hallita. On aika
outoja sellaset lää-
kärillä käynnit kun
lääkäri puhuu välillä
enemmän ja sitten
sanotaan ajan olevan
ohi ja neuvotaan että
ei kannata varata
uutta aikaa. Moro
Alla pääsit INTER-
NETTIIN. Mitäs pidät?!
voitun kusipää, menen
viinakauppaan. postaan
tän ensin, ettei
unohdu tai muutu
enempää.

Tieto on valtaa ja
valtaa ei saa käyttää,
eikä tietoa väärin-
käyttää - kas siinä
paradoksi, josta ei
selviä sopeutumalla.
Hippi ei tappele,
Hippi tapaa!

lukemaan opeteltua
tietosanakirjaa
lukemalla ja tv:tä
voi myös kuunnella
tai kartasta tar-
kistaa, paikan,
jonka (Noita väli-
merkkejä ja niitä
yhdyssanoja ja se
onko kysymys, onko
tämä retoriikkaa
on siinä määrin
nähtyä kamaa ja
kuultuna luultua
eduskunnan kysely-
tunnilla, joka
on - siis kuitenkin -
välikysmyskeskustelua
käytännössä on
keskustelu ja sen
jälkeen äänestetään
hallituksen luotta-
muksesta kansan-
edustajien puolelta
(eli kaksisaataa ja
kaksisataa yksi jos
lasketaan puhemies
mukaan, huomatkaa
että kaikkein kipe-
rinmässä tilanteessa
voidaan ajatella
puheenjohtajalle
ratkaisuvalta tai
-vastuu tai veto-
oikeus, miten asia
ilmaistaan on tulk-
kia vaativa tilanne
ja mun asianajajalla
pitäis olla lisensi-
aatti tai sitä vasti
verrattava koulutuksen-
ja työtehtävien, mukaan
katsottuna ja tulee
valituksi ekonomien
kaikki ei toimi niin
asemasta ja mestata(1
ja noita välimerkkejä
väriteltyjä sanoja ja
visionääristä trollausta,
siitä minua ei ole
koskaan syytetty, mutta
kohteliaasti huomautta-
malla, >>meinaakos äijä(2
trollata suomea>>, siinä
oli onnea ja siinä oli
oletettua onnea ja hieno-
tuneisuutta kuin näkee ja
kuulee vain teatterila-
valta ja sijamuotoja
säätävä botti sano että
nyt naksahti 13 sulake-
tta ja morsetti, jotain
- vittu kun ne vei meiltä
lentoinsinöörit kun pitäisi
pitää tämä lentokone
liikkeellä ilmassa ja
niin että sulakk [tuut-
tuut-tuut]. hello haw is
don, ulkoistetaan lennon-
johto intiaan, sony kun
on hanoissa ja hallitta-
vissa ja philipsikin toki

on tullut aika

muut lukee maccia -
joo ja Yakkia logolla,
joskus botilla ja
ilman voi päästää
renkaasta fillarin,
niin kuin ruostui
mopot ennnen kuin
oli kaatunut ja
itse jo tietoko-
neen kautta ja
kuparia pitkin
pulassa, jossa olisi
osattava laskea
matriiseilla.

no olihan mulla
se Rubickin-kuutio
joku antanu, tietty
ensin ostettuaan

ruutupaperilla kun
esitettään 3 x 3 eli
yhdeksän elementin
kuvioita piirretty
oikeinpäin ja siitä
pyydetään rahaa tai
tupakkaa tossa koh-
den ollaan ns. perus-
koulun yläasteella,
sitten tuleekin se
alennus, joka vain
lisää katkeruutta,
ja muistan että mi-
nähän istuinkin
englannin tunnilla
koulun kauneipien
ja lahjakkaimpien
ihmisten ympäröi-
mänä ja aina siinä
joitain välillä
kiinnosti kieli
jota piti puhua,
ei kieli, joka ei
voi olla se kieli,
koska toisena on,
ja sanottuna sama.

kuvia maailmaan,
vaikka mielikuvin
voisin tunnustaakin
jotain, mikä oli
todella huono aloi-
tus kun sisälsi jo
puolet aiotusta.
Mutta kertaus on
opintojen äiti.
isä vissii sitte
ohjastelee välillä
ja ojentelee jotenkin.
perheessä kaikki
hyvin, minäkin jo
ajattelin, mutta
ajattelin toistaa

matkimalla saa,
ja piittaamaton
saavuttaa, sillä
sitähän elämän on
hienointa olla:
toistaa, matkia
samaa ja oppia
virheistä, jotka
muutkin toistaa.

menin aukomaan
päätäni että te-
kisi mieli tehdä
kirjanpito-ohjel-
ma ja minulle on
kehittynyt aivoon
sellainen kytken-
tä, että periksi
ei anneta ja mikä
sanotaan onkin
sovittua, mutta
omituisia ovat
ne tulkintojen
kirjojen valiot
ja paloina nau-
titaan ja päih-
tyneenä puheesta
kuullaan osia.

puhe on päihde ja
sitä aion annostella
niin että ei lopu
mikään keneltäkään,
ja hukkaamalla saa
uuden eikä pataan
tarvi nojata jos
ei sillä naida.

hommia joita en tee,
vaikka mieli niin
tekisi, ei se jota
on ajateltava ja
housut kyllä pysy-
vät jalassa ja Ju-
malatkin on ilosia,
kun niihin viitataan.
kintalla vaikka ja
jos Lauria kans' ja
tätä Lauria en aion
unohtaa vaan hakea
takaisin ja viedä
eteenpäin, itse
perässä matkimalla.

logo ja kirkkaimmat ja
kalleimmat jalokaasut
putkissa on siis asial
la, jollaka todetaan,
>>ei käsiä ei karkkia>>
olevan vain eräs ilmen-
tymä mainosaforismille:
kaksi kättä ja
Black&Deckerin
käsiä ja jalkoja:
Musta Ritari huutaa
Kuningas Arthurin
perään, että tämän
on palattava tais-
telemaan, jotta itsen
Musta-ritari vain
vähättelee raajojen
puuttumista vain
pikku,pikku kivuksi,
pikku naarmuksi ja
että hän purisi
Kuninkaan pään
irti. Yhtymä-
kohtia on heleppo
ja joskus hauskan -
no niillä hetkillä
ei ole edes mitatta-
vissa olevaa aikaa,
saati arvostusta.

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.