IRC-Galleria

arafat

arafat

Pekka Puupää

Selaa blogimerkintöjä

väärä järjestys ja referenssitPerjantai 03.10.2014 19:01

4) huono kääntäjä englannintaa, nim.om. englannintaa, sillä naurua herättävä
hetki meni hiljaisuudessa kun typoja kaivattiin ja kaiveltiin ns. Amerikan
yhdysvaltain vertaansa vailla oleva kehitelmä salamasodasta tai blitzkriek-
istä eli shock and ooowrghasmia kuvaava räjähdys on hienompi kuin sienen
muotoisen pilven muodostuminen ja se kuinka paineaalto antaa pilvelle vielä
meduusankin muodon ja neste käyttäytyy sylinterissä jäähtyen tismalleen sa-
mankaltaisesti kun sisäosa jäätyy viimeisenä ja tavallisesta poiketen laa-
jenee jäähtyessään. kävipä tavuttajalla tuuri, latojalla ei tule käymään,
sillä ladonta on tehtävä käsin siinä on Da Vincillä hauta ahdas paikka
pyöriä kun latoja latelee: ilman peiliä ja kynää

5) maailman ärsyttävin myyntikapinehärdelli ikinä, jos olisin teleoperaattori
ja tietämäni perusteella ihan vaikka pesemässä limusiineistä jugurtit pel-
leistä. sisätilaan röyhtäistyä happoa en tahdo putsailla koska autoissa,
joita vuokrataan tai käyttää useampi kuin yksi henkilö, vaikkapa taksi. jos
aloi tetaan vähän leudommin, Göbbelsiä kun tässä on tarkoituksena soveltaa
ja kun sanon soveltaa niin asianmukainen lisäys, soveltamisen ja tulkinnan
välillä on syytä mainta erikseen, koska olen taipuvainen ajattelemaan, että
ihminen on pohjimmiltaan vain äärettömän typerä laumaeläin ja tätä tyhmyyt-
tä hyödynnetään valmistamalla paskaa ja päivittämällä, kun ei kehdata sanoa
asiakkaalle että tätä on hieman päiviteltävä eri mustalla valolla ja neon-
putkia puhaltamaan aikovan on syytä miettiä keuhkojen kapasiteettia jos on
mielessä kiinnostuksen kohteena lasinpuhaltajan harvinainen ammattikunta
niin siis Göbbelsiä soveltamalla eikä tulkitsemalla ja toimien tavoitteena
valjastamalla niin että kohteena on hyvä ilman pahan kustannusta, ts. jos
tasapainoa, mitä tahansa tasapaino ajatellaan on lisääminen pois jostain.
kansanedustajissa on niin viisaita ihmisiä avustamassa että nähtävästi on ja
luultavasi kuvitellen on kivaa olla valtiotieteen, sosiologian ja tietojen-
käsittelyn kokeilevan koulukunnan eräs merkittävimpä lähteitä tai ajatteli-
joista ajattelija, jos itse jotain tahtoisin kehua kuten itseäni kehun ja
kauhistelen sitä jälkeä, mikä on seurausta tavoitteiden ja toiveiden risti-
riitaisuudesta, että ohjaamatta ne eivät kohtaa, jos yksin ajattelee. onko
niin että koska olen rikki eknä osaa toimia yhteisössä, jossa kaikki tapah-
tuu kilpailun keinoin eikä vapaan tiedonvaihdon, koska hipit on tapettu ja
kellareista on tehty selvää ja jälki on säälittävää. Hybriksellähän minä
ratsastelin, kaaos-ratsukko, ninja kun en tykkää että menee tunti sonnus-
tautumiseen ja toinen siihen että nousee seisomaan kun vasen jalka jäi
ratsun alle sen saatua keihäästä oikeaan kohtaan. todellinen unikorni ja
kentaurin pää ja meduusan polttiaislonkerot, joilla on itsenäisesti toimi-
vat aivot kuten mustekalalla, vähän nano-putkea pitkin hiilen atomia vähän
lähemmäs timantin rakennetta kuin ns. hiilikiutu-komponentti, silkkiä toki
tarvitaan ja sitähän spidereilta irtoa niin että sisuskaluja vääntää ja jos
haluaa kokeilla miten niin litra putki-pekka-notkon-oikoja-linmenttalii-
kinestesiaa ja sosialistis-solidarista utopiaa kohti, vaikka mattelilla - ei
mattelilla, ja toivoisin kovasti, että uutisointi tai paremminkin tieto että
uutisoidaan Legon olevan maailman suurin leluvalmistaja ja pikku-perhe-yriys
jyysti parikyt vuotta sitten noin seitsämän vuotta putkeen puolta miljardia
tappiota. on siinä jääräpäällä osaamista ja tahdonvoimaa niin että olisin
kateellinen, ojs osaisin, mutta ihailu on vastaavaa toimintaa ja tuottaa
paremmin sitä mitä haen eli mielihyvää. millaista osaamista ja pitkäjäntei-
syyttä ja toiveikkuutta. koittaisivat nyt pohjoismaat volvosta - vaisalaan
ja norjalaiseen öljy-yhtöön asti miettiä, että Lego on ja pysyy Tanskassa,
ja voidaan luvalla ja ylpeästi sanoa myös pohjoismaiseksi menestystarinaksi.
Ja katso tuonne, tuonne noin
ja niin kaua kuin tangentilla mitattuna silmien korkeudelta maapallon kaa-
reutumisesta johtuen näet niin jossain lasten visassa ihiminen näkee kynt-
ilän c, se viimeinen vaihtoehto ja lukujen suhteen ollen jotakuinkin 5km,
22 km ja 55 km. asioista voisi ensin kysyä vaikka entseltä fysiikan opet-
tajalta ennen kun leikkii toimittajaa ja laatii lastenohjelmaan kysmykset,
kun kameliakaan en olisi voinut Saharan autiomaassa nähdä neljänkymmenen
kilometrin päästä ja asiasta voi syntyä vähän köydenvetoa, jos tahdot koh-
aaavat ja vastaukseni on että kuuhun on pidempi matka ja senkin näkee niin
suhteellisuusteoria voi tässä kohtaa olla ihan muuta kuin itse se teh teoria
itse suhteellisuuden ollen todellista. no korjattakoon;
parjausta vielä sillä että johonkin maaliman aikaan, fysiikan-opettajani,
puhui usein smegmasta, joka on japania ja tarkoittaa jotain mitä voisi ensin
verrata pilailulimaan ja sitten johonkin eetteriin, josta maailmankaikkikin
koostuu ja hyvänen aika kun meillä on viisas linnunpelätin se tunnistaa
räkättirastaat ja ampuu ne pienellä kranaatilla ettei jää kuin vähän siil-
illelleeileillellellekaikoskasnosetulisiinkans, vahinko mikä vahinko, niitä
kuulemma sattuu ja pitää vaan koettaa kestää, mikä käytännössä tarkoittaa
sopeutumista, joka on historian ja kielen myötä tuomittava sanaksi jota ei
saisi edes käyttää. niin ja Disneylla on maailman toiseksi suurin laivasto,
mikäli muistan oikein, mutta tarkoitus on sama eli käsittää että amerikan
yhdysvaltojen laivasto on ainoa suurempi, johon Stepehn Fry tokaisee, BAH!
seuraavaksi ne (mitkä on niitä, on joita sanomme jotkiksi) rupeavat tekemään
elokuvia, mitä siitäkin tulee. Kattokaas nyt että se on yhteinen intressi
amerikan armeijalla, Microsoftilla ja Disneyllä ja Holly does it in da Wood,
mutta vain Allen osaa, se on duossa ja siinä on se, in da nature. yhtenä
yönä ja siitä yhtenä seuranneena päivänä kaikki oli toisin kuin ennen ja
kaikki aivan kuin vaikutti muuttuvan jatkumoina, tämä on sellaista kutomista,
mutta vertaisin mielummin pitsinnypläykseen tai johonkin nysväykseen, mikä
on pääsääntöisesti, kokomusten ja eri asteisten rajanhakujen ja määritelmien
myötä muovautuvaa itseä. Itse Jumalat! Teräsluolissaan, heillä huolia on;
heidän universuminsa on vanhempi meidänkin, siis ihmisten olemassa olevaa ja
jäähtyy ja hajoaa samoin kun tämä nyt, on siis luotava - ei oikeat Jumalat -
rakenna mitään. Annetaan piirustukset älyllisille ja arvorajat korvataan
raja-arvoilla niin ne menee lankaan ja tekee mitä vaan tyydytääkseen tiedon-
himonsa, joka johtaa mihin sattuu ja sattumalla on sellainenkin nimi kuin
tapahtuma, joka jälleen määrää sävyä ja saatavaa käsitystä ja syntyvää, sekä
määrää että laatua mielihyvälle.


itsenä ja entiteetti,
Arafat "Helvetinmoinen" Gosudar, hakkapeliitta kaaos-mountilla ja -miekalla,
ilmasta loihdituin haarniskoin ja hämähäkkiarmeijalla.

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.