IRC-Galleria

arafat

arafat

Pekka Puupää

Selaa blogimerkintöjä

(välitallennus)

pitääkö siitä joka kirjautumisella muisuttaa ja näytttää se kuva, joa on poisettu?

kerronpa jotain itsestänii ja kuinka tai miksi olen välillä tallainen.

Katsokaas, minulla on lääkitys, minulla on huisa lääkitys nilkkani kipuun, minulla on ollut tuo lääkitys jo lähes kymmenen vuotta, mikä on kutakuinkin sama aika kuin nilkkani on ollut sellaisen kivun vallassa että siihen ei oikein lujakaan lääkitys tahdo tehota, mutta kun minä otan vähän alkoholia niin kummastipa kipu nilkassa helpottaa niin että olen kivusta vapa ja san masennukseeni määrätyn lääkkeen ansiosta otetuksi ahdistukseen ja hermokipuuni määrättyä lääkettä, joka ei ole edes kolmiolääke eli en pueh huumeiststa, vielä.

Oltuani aikani hieman humalassa, niin että tuo epä-kolmilääke, joka on määrätty hermokipuun ja ahdistuneisuuteen, minulle tulee sellainen olo että kaikki mitä sanon on minun kirjoitettava, kuten nyt on käynnissä ja siillä on seuraava vaihe, jota innolla odotan.

puheltuani paljon yksin ja osan puheistani osoitettuani arvoisalle ja arvonsa tuntevalle irc-gallerialle, minä nautin suonen sisäisesti jotain lääkeainetta, jota varten minulla on kanyyli. Olen lähes kymmenen vuotta joutunut nauttimaan kipulääkkeitä ja antibiootteja yksin kotona kun joku harrasti minulla seksiä.

Puheltuani paljon yksin ja enimmäkseen itselleni on kliimaksin aikka. Enää en tarvi, oikeastaan en edes tahdo seksiä kun minulla on unilääke, jonka laitan kanyyliin, ha sukkiub nubö vasta tidekka akab hytekkam utsejsebu utsekkebu ha ebo tiuviusu oarenboaa juttuseuraa, muutama vähäsanainen kuulija, joka kommentillansa kirvoittaa minut yhä ylempiin sfääreihin kyllä kelpaa, mutta melko hyvin tämä jo menee nytkin. oloista viis ja lääkkeistä yskin.

en mitekään tahtoisi olla martyyri, mutta on suorastaan lapsellista että se kuva joka poistettiin kummitelee kuitenkin tietokannassa ja tulee nähvävilleni kun kiraudun sisään.

ajatus kanssanne, antti mykkänä
(välitallennus)

pitkän, minulle kauan eli pitkän ajan kuluttua tulen tänne hämmästyksestä ja olen miettinyt kaiken valmiiksi, niin mikään ei ole niinkuin piti olla, mainittakoon vaikka tällainen ilmoitus:

tämä kuva on poistetttu, ja sitten siinä näkyi se poistettu kuva1

anteeksi että huonostin painoin korotusnäppäintä ja sanoin 1 kun oli tarkoitus huudattaa hyytömerkillä. noh, jos sellainen kuva poistetaan ylläpidon toimesta on minut varmaan ilmiannettu tai sitten olen niin viisaitten ihmisten lukema ja kuvia kattelema, että on kateletavaa omasta takaa...

[sinuhe putosi lattialle]

miä olin tuulen viemää -elokuvaa katelessa laitellut vessapaperia, tahratonta merkeikeiksi muistin ja siitä mistä puhuhuisin ja erityisesti miä olisin halunnut haukkua tuulen viemää -elokuvaa, mutta kun kirja on lattialla ja ensinmäisenä sisäänkirautuessa ilmotellaan että retusoimalla tehty kuva suuririntaisista naissukupuolta edustavista henkilöistä on poistettu, katoaa sanomaltani, joka on sekä pluse että miinusplkerperfekti, jonka yhdyssanan viimeinen ymmärrettävä sana on kai prefektinä joku oikia ammatti (wikipedia opettaa, irc-galleria ei ainakaan anna sivistäää käytännnön esimerkein). on siis niin hurjasti asiat että tässä humalaisessa päässä liikkui ajatus että, jos saan yhdeksän pyyntöä tai pyyntöön verrattavaaa, omassa mielessäni, toivomusta nii julkaisen sen täältä karkoitetun kuvn jossain muualla (tarkennukseksi sanon että en tiedä tekijää eikä minulla ole luojansa lupaa levittää, mutta jostain sen kuvan ssain käsiini, ja jos se jotain loukkaa niin olen kovasti ihmeissäni... olen niin ihmeissäni että en sulje tuota tulkumerkintää

tänään, kun vuorokausi on tämä jona kirjoitan tätä, minä näin ihmisten elävässä elämässä tässä huushollissa tulevan lapsen tulevan äidin, se merkittäköön historiankirjoihin ja eduksi minulle että kaikesta väkivallasta ja muusta sen sellaisesta selkoilusta puhen minä kuitenkin kuvittelen omassa päässäni että vieraat ovat tervetulleita ja tuttuja miä koettelen kun en tahdo, tahsoisin kyllä, uksoa että minusta pidetään ihmisenä ja mikä olisi hienopaa kuiin olla jonkun kaveri? sellaista on onni, yhtä - vitun - tuuria ja pahoja tekoja, mutta joskus haluaisi saada edes pyytää anteeksi. ja tässä tuleekin juur9 se:

niin on aina ollut, ja niin on aina oleva.

ei tarvi huutomerkkejä kun syö purkkaa ja elää sikana ihim´Siksi

aNTTI aLA-tURKIA aka Ana's Rising Amiga Force AT

p.s. minulle tietokoneet on totta
(väliallnennus)

naiset valehtelvat aina, kuink voisin olla puhumasta totta, jos olen tuollainen vasikka?

sitä miettiessä, teen ma välithallenuksen..

onko teitä koskaan petetty, no tottakai on?! mutta valehtelemalla petetty? kun on vielå tällainen juotto-vasikka, joka käy lämpimällä maidolla, jossa on aiva liikaa kalsiumia ihmisen lapsen tarpeeseen, onneksi siihen auttaa anoreksia ja luomen poisto leuastaan.

miä sitte häpiän puheitani, mutta en niin paljoa kuin minulle tehtiin tekoina, sellainen huora ja sellainen kaver. en tideä oikein vielä että kuka kuolee, mutta joulu ei tule olemaan hauskinta aikaa joittenkin, ennen niin, lähesiten ihmisten äärikuulemassa, mutta voi se ollakin kun en tee mitään. minulle on enemmän kuin tyypillistä ja valheenomaista olla tekemästä mitään, jopa silloin kun pitäisi.

ehkäpä säästän tekoni tulevaisuuteen, jota minulla ei ole, ehkäpä1

anttien anttiteetti

jukka kuolioTorstai 10.12.2009 16:21

(välithallennus)

Kirviän Jukka on kuollut. sitä ja häntä on ihmetelty hurjasti isäni ja veljensä, jonka nimi on jussi, ja joka nousi pystysuoraa kalliota vasten kurittamaan minua tukasta nyhtäen kun heitimme siltä rinteeltä valumaan pari vanhaa olutpulloa röykkiöön, joka kallion juurella suorastaan odotti jotain rikkoutuvaa, olihan kallio ja sen juureen kasautnut kivikasa odottanut ojtain sellaista jo viime jääkaudesta asti.

tuli vaan tuo juttu mieleen kun en muista koska viimeiksi olisi ollut niin moni paikka kehostani kviusta kipeä. tulin, nähkääs, nuhääs nuhdelluksi oikein olan takaa ja jopa niin että meni toviksi taju. Ennen sitä ehdin sanoa: minä luovutan, mutta niin käheällä ja kuulumattomalla äänellä että kuristusote ei heti lauennut. muisti siinä meni kun toisin kuin yleensä kuvitellaan, niin usein oikealla tavalla kaulaa painaminen ei aiheuta verenpurkaumia kasvoihin eikä niskakipua, kuten jotkut väittävät, vaan hapenpuute aivoissa johtuu hellästä, mutta tarkasta puristamisesta aivoihin verta kuljettaviin suoniin kohdistuen. sen ei pitäisi aiheuttaa kipua kurkulssa kun nielaisu-refleksi iskee. eikä sen tulisi aiheuttaa käveläyä hankaloittavaa nilkkakipua tai sellaista rasitusta olkaan, ranteeseen ja peukalohankaan että ei tahdo päästä ylös seisomaan. niin kuitenkin kävi ja alkoolilla ei ollut osuutta asiaan: lähinnä mieleni pintaan porautuivat muistini kätköistä jotkin traumat, ja nyt minulla on niitä enemmän.

ehkä kannattaisi miettiä että onko tällä iällä ja ruumiinkunnolla enää viisasta hyökkäillä ihmisten kimppuun, mutta kun se on niin vaistomaista, jotain primitiivistä reaktiota, jonka laukaisee jo vähäinen määrä sitä lääkettä josta minua koskaan tapaamaton lääkäri toteaa että minulla on 'mahdollisesti, ainakin ajottaista päihdeongelmaa'. miä suitsutan lähdevettä tollasen lausujan päälle, etenkin kun kyseenomainen vakuutusyhtiön lääkäri on niin vitun asiantunteava että kirjoittaa minulle kirjeen, jostain varma-samposta ja nimikirjoituskin on valmiiksi painettu paperille. miä sitte arvostan moista asiantuntijaa.

pitsat ja jaffat tuli, pakko pittäää ruokailutauko... morot

Tarinoitteni jussiLauantai 05.12.2009 22:05

(välitallennus)

jutuissani on esiintynyt jussi, juhannuksena ja henkilönä, kumpikin on sellaisen mielikuvituksen tuoetta, jollaista yksinäisen ihmisen mieli tekee haluina, haluja; ystäviä ja tapahtumia.

niistä tai siitä, silloin kun on puhe toisesta niin siitäkään ei ole tullut totta. on toki niin että elämässäni hetken seikkaili iilimato nimeltä jussi, mutta ei ole jussilla asiaa refloissa enää minun pilleripurkeille, sen totesin tänään ja viestin toimitin nätisti perille äsämässällä ettei tule kiusallista punaa poskille ja huutoni kuuluisi vieraille ihmisille kun se vitun narkki pelleilee jossain korvaamossa. toivottavasti lääkärini antaa minulle anteeksi, ja paremmat lääkkeet.

jussi on iso mies. tai oikeastaan SE Jussi on vain SUURI, ei yhtä suuri kuin minä RUUMIILLISESTI ja ruumiin minä siitä teen jos SE tulee takaovestani sisään, joka on aina auki, jopa kaltaisillEEN(* narkeille ja rotta-vasikoille.

tiedättekö Te eli sinä mikä on oikea ROTTA ja mikä on oikea VASIKKA? minä en tiedä, mutta minulla on pieni aavistus siitä että jussi-nimisen henkilön, kun se on tiettyjen xor -ehtojen täyttämä Jussi, välillä syntyy kärhämä jos se tunkee päänsä tähän taloon.

Miksi niin? miksi minä puhun Jussista niin rumasti? saako puheeni minut kuulostamaan psykoottiselta tai katkeralta? onko minulla joku kauna tätä Jussia kohtaan vai jusseja yleensä? olenhan maininnut että jussi on totta sekä henkilönä että tapahtumana. En tosin ennustanut silloin mitään vaan koitin aivan toisessa, kehuvassa - jos ketään kiinostaa, mielessä ajatella että puheet, joita olin hänestä kuullut eivät ehkä olleet totta, sillä Jussista puhuttin yksinomaan pahaa. Nyt ymmärrän miksi, ja perustelen oman pahan puheeni sillä että hän on kaltoinkohdellut minua ja tulee sen kokemaan.

Valitettavasti minä olen vain niin äkkipikainen että jo tämä rauhoittaa mieleni ja kun äijä hiippailee takaovesta sissän ja herättää minut niin minä olen onnesta soikia kun ei ole muitakaan kavereita.

Alas, sanoi archon, peli c64llä, voi olla että käytökseni on vallan toinen. voi olla että minä kolkkaan sen narkin ja kannan keltaisen seatin takapaksiin, ajan auton metsään ja laitan palamaan. kuka voi sanoa että se olin minä? minähän vain sanoin mitä tulisi tapahtuman, ei -van [ai van, muinais arafatiaa, I van, minä ajan tai minä pakuna, miina vani jne.jne. ja dastojevski kävelee, vitun aivottomat pässit] (kikkailkaa, vittu sijamuodoilla, vitun lukevat aasit, jotka ette tajua sanaakaan ja kuvittelette _mitä_ sattuu_?_ (_onko_ kieli _oppeimme mukaista että kun(n)_on kysymys _sana...va_i voinko?)

vaahtokarkkia vaseliinilla kiitos ja vähän anteeki. morot

*) jos minä tiedän tai kuvittelen tuntevani rotta-vasikan, niin se on pronominina yksikön kolmas persoona. pelaan varmanpäälle, sillä välillä kun olen niin sinäkin on -huomaathan - eli yksikön toinen persoona, jota minun on pakko edustaa että saan perpektiiviä, eli etäisyyttä itsestäni ja stereonäköni on kuin tuntoaisti, joka ei pelaa. tiedän vain koska minua kosketetaan ja koska minuun koskee. tänään minuun koski, ja loukkaannuin siitä valheesta, jolla se tehtiin, jälleen kerran. se on käsittämätöntä miten syrjäytynyt paska voi, kehtaa käyttää ja käyttäytyy hyväksikäyttäen kaltaistaan kohtaan vaikka olen erikseen sanonut että minua ei saa hyväksikäyttää kun olen niin 'höveli'(**

**) höveli, murresana... koittakai miettiä, mitä se mahtaisi tarkoittaa, kun asiayhteyskin antaa melkoisesti vinkkejä!
[paska blogi-liittymä, opi joulupyhinä että et tarjoa, saatana, vanhaa otsikkoa, vitun aasit saatana, tässä mitään tiedostoa olla tallentamassa, saati korvaamassa]

[mini-sql-ehtolause-nimi-on-arafat-toimeksianto-delete]

(välitallinna)

maailmassa olisi paljon paikattavaa, korjattavaakin olisi kyllä, mutta kun korjaaminen on niin vaikiaa ja työälästä kun ensin täytyy paikantaa vika ja aina ei gprs toimi ja aristoteles on aika vanha, niin paikattaisiin edes kun ei mikään muu suju. siitä vaan kurantista versiojärjestelmöinnistä vuoden 1421 huhtikuun 15. pikkasen kello kolmen jälkeen yöllä barselonalaisen keretin mukaan puulusikalla pulunpaskomaa torakkaa ja sian paskassa, sen maanutta potkaa korvia myöten suossa ollutta ruhoa suuhun ja kirkosta hakemaan ruuvit sormiin kun ei ole varaa hopearistiin, niin jo se oloo kohenee, saa samalla aika halvat urut, jos on kirkkoveneestä joku ottanu tapin aiv-pulloon ja puukirkko palanut. niin minä tekisin, mutta mitään ei tapahdu ja juuri se on elämäni suurin saavutus, joka saavuttamalla jotain saataisiin ikuistettua johonkin arafatin kanssa jouluna kirkkoon eli yhden sortin bodomin ja suotupreen lapsia kaikki kyllikit joskus on vaikka nyrkkipyykillä ja pakkasella härmistyy lakanat.

tuli tuosta johdannosta mieleen yksi asia, mutta se on niin pirun pitkä ja hankala kertoa ja kun en voi luottaa siihen että kaikki ovat kaikki blogi-merkintöjäni edeltäneet aikapäivää päiväkirjoista vanhentuneina muuttuneet aikakirjoiksi, niin on pakko jättää jotain muutakin roikkumaan kuin kuola suolaimiin, että joku vaahdoksi muuttuisi ja ensimmäinen luukku on tänään kalenterista auki ja sieltä löytyi kourallinen aspiriinia. nyt on veri niin notkiaa että voi vain toivoa että huomenna ei ole sämpylä, miähän kuivun olemattomiin kun ei vuodot lakkaa, jos meno on tallaista.

p.s. maailmaa voi paikata kärpäspaperillakin, ja se on kaksipuolista, sillä saa hyvin vaikka joulukalenterin, tai kalenterit seinälle ja jos laittaa tapetille niin sitte joulun jälkeen saa näppärästi tapetin irti niin on kevääksi puuhaa ja kesällä uudet tapetit. mutta sitä ennen varmaan niksi-pirkka, joka varmaan olisi maksanut omakotitalon ja pulivaltakuntaa, eerolle, ainakin s.p.r. olen päättänyt, että ennenkun on taskussa ajokortti tai löytyy passi niin yhtään saatanan korttia en hommaa vaikka asion s-marketissa, ja s-etukorttiakaan kun en aio hommata - enkä hankkia - niin voi hyvin rauhassa pirkka tarjota kortinhaltijoilleen pirkka-lehteä ja kärpäspaperiniksiä ilman rojalteja.

menkäitte ja hommatkaitte kaikki vitun etukortit ja miettikää mitä on ilmanen laina ja itkekää kun ei pankkitilillä röhnötä rahaa ja korko on huikeat 0.5 prosenttiayksikköä, kuten vappu-bb-pimiä hokee. VITTU! TYÖ OLETTE TYHMIÄ, miä itken ja olen KÄSITTÄMÄTTÖMÄN TYHMÄ kun en hommaa noita kortteja ja maksan ylihintaa enkä kartuta bonuksia. mutta jonkun ne teidän bonukset on maksettava, osallistunpa siihen ja lätäköistä hyppään yli ja potkaisen joulupataa.

tervemoroi-syrjäytnyeille-paskoille, sellaiselta.

pps ja pvm kohta on joulu ja miä köllin punakuonon kanssa ja ahkeroin sen ahteria ja myö hikoillaa ja sitte myö taas ahkeroidaan ja miä puristan sen nenää että se taas olisi punainen ja sen ahteri turvoksissa ja punainen kuin paviaanilla että sitä näkee pyryssä muut turvattomat porot seurata ja se osaa varoa arkaa punaista peräänsä kun se tietää että joulun jälkeen se sama rumba jatkuu ja siltä ei pelata edes leville ajavan rekan alle jääminen. miä panen sen lihoiksi ja turkin vällyiksi uudelle, se tapahtukoon!

nimim. porot on persiistä, mutta niin ei se ole haittana ollut
väkitallunnus
runksrunkrunkrunkkunkuks
ok
sitte se laiva sai luvan ajaa losslaivalla seuraavalle nousulle niin sielä aina joku makstuttijotain ja nopeiin oli ehkä nopein, mutta vähä voittaa vähemmällä.

[oho. oma havaiinto, tossahan tuli oikein terve uros, pitäskö purra jalasta nilkasta kun noita syö kun on vatsassakin vikaa ja arka paikka siis.

lääkärit lujaa, kuljettelivat ajatuksiaan, olihan kyseessä Mestari, nelikätinen. teidlle ei aurinio nouse, amun sanoi ja sulki valot, repe jäi ihmeissään siihemn villtillä vylläty ihan sukkulan muotosei
että kaikki ei menisi pieleenl ah htiio kun aikani taas mietin
ei kierrä
ei oikein kierä enää veri näissä suonissa, mistä puheet on, iotain ihanvaan ihanampaa eli menis johomnkin milaam
aika vaikia paika ratkasta jotain ongeaa jun kolmas oksentaa,dsfsf
en läde siihen, ne tule ja nuhtelee, tiedä se
paukkuja on vaikka mihin, mutta kiinnostustas ei
ammu, jos olen vihollnen, ammu taka raivooni
tai silmien väliin ikään kuin joku äliömäinen
tatuointi naisilla selässä ja edessö tatuoitu elämä on,
minä olen kysynyt että leikkaanko tukan, enkä leikannut, mutta olisi voitu leikatatkin, en olisi voittanut mitään.
mitä vähemmäksi kävi porkka mettänotkossa
värikuula-asein ja ajellu pitkin lastenkentiiä ja noita ns. keskiluokkasten omakotitaloasuinaluieta, reikä putkeen ja ystä aamuun kun ajaa siinä nin varmasti on ukko siinä kunnossa että ei ole töihin lähtijäksi, jos on yhtään vastuuta annettua, vaaan niin se meenee. poliisi puuhaa ihanm väärien ihmisten kimpussa ja
aiheuttaa vaan valtiolle lisää velkaa kun 17v äijjä on vointut elää jo ehkä parikin elämää ennen tätä ja oli elossa vielä
vuosein mentyä ei sitte tapahtunu paljo mitään :P

örf
(välitalnneus)

ahaa, joukossa on vakooja tai paratiisiis parasiitti, panisinko halvalla ja naisin vauramman? paha kysymys jos luet tän ääneen jossain, mutta hyvä idea koittaa mitä on olemassa, jos miä sanoisin että vaihdatko tähän?

siis, en kehu ittiäni niin että loukkaisin toista vaan asetun alapuolell, silloin on jotain kerrottavaaiin kun kerran sai. nyt jos miä olisin joku muiaisenglannin jokeri hovissa niin miä pelkäisin enemmän tämän kappaleen alkua kuin loppua, luetaanpas uudestaan.

öh. eii tossa ollu, muka *winkwink* mitään. vittu siä piditkin silmät kii:P niin se meni hiljaiseksi ja näytti vatsa rennolta, vaikka kuvittelin että nyt tule todella kivikova kalu ja varmasti läpäisee, niin ei käynyt, kumpaakaan. miä sain pataa, míä olen vieläkin täälä ite kirjottamassa ja miä haluaisin olla joku muu, edes josku. en tiedä....

en tiedä mistä aina minulle leevin & leavingsin luluissa tuli enemmän totta kun ne kuuteli oikiassa järjsestuksessä, niin sillä minä elämääni jatkan, että jonkun löydän joka gösta sundgvistia voisi verrata orson wellsin tai kubrickiin tai johonkin, missä
olokin on kuin olisi ongepäässä, siimassa kii,, näkymättämässä

enempään en voi nyt. toi on oikeasti hieno juttu. lue se ääneen ja kavereita takana ei tiedä tästä, puhut kuin itese sanoisit nämä sanat ja katso mitä tapahtuu, - darren braun on paras, ja miä haluan tuntea sen hkkn.koht.

ei_muta (pakko oli allevkivata, en luta muuten että olet sinä itse?!
(välitallen´nus>

nyt muokkaan kuvalaatu ja tietotidon mukaan uutta eksiä ja saan valitä oletuskaniostani naksauttmmalla kai haluamani lärvin tämän aritkkelin yhteyteen. jos tämä on aikeen tarkoituns niin koitan selivittä, kuinka upotus tehdään elektroniikalla kun olen näitä hommia ihan rasterikameralla puljannut niin tarvisi kai pikkasen tekistäkin sanastoa, jos tästä aiotaan jotan julkaisua tehdä. mutta se noista kuvista siis ,että niistä on valitettavan nyt joku: voi sinua runoa miestä mikä noissa kuvissa oletkaan, vaikia on valinta mutta vaikka halusin lilaa enemmän kuvaan vai mikä vitun magenta se on ja cyanidia, niin valitsen numeron 3, jonka kuvateksi on; HOIO HE*Lvetti luulin että tuo papan kone ojtain huikkailee kun jäi controllinäppäin pojaan kun en muistanut et* mitä aksenttia oli hakemassa; aksenttihan on siis vokaalin tai konsonantin päällä olevia ääntämis ja lukemisohjeita; KUTEN yhdyssanat:::(EN TIedä miksi koneeni tekee tätä. tässä ei ole ivrustorjuntaa ja tämä nollaa aina kellon ja rikkoo sanomani kuvansäästäjässä, joka pyörii minulla vain viisi minuuttia, niin lukee: NÄYTÄN SÄÄSTÄJÄN. mutta tietokone on päättänyt että jos en käytä tätä päivittäin, tai itseasiassa kahdesi päivässä niin koneeni muisti häiriintyy ja ajataju menee jollain tapaa 12 edelle tai taakse.

en viel'ä tiedä mitenpäin vai onko se edes takasin vain satunnanvaraista, ja juuri varauksesta pitäsi puhua. koska moinen liilke esim venäläisessä laivastossa voi sukellusveneenä uida jenkkien HÄVITTÄJÄsukellusveneiden tavaoi ja vainuta akuloita.

jenkit, valitan, läkisitte sotaan taas väärään aikaan. natoseni, Turkki vois olla euoroopan jäsenmaana edes yhtä itsensälainen kuin suomi, melummin vähän enemmän.

politiikot. menkää ja saunokaa turkkilaisten kanssa. siinä on eulle se mistä jenkit kiristää rahaa enemmän kuin venäjän toimitukset olisivat epävarmoja ja sitten kolmasosa energiasta venäjältä, turkilta ja ei eu-maa norja rakentaisi lautat öljylle ja suomi välimerelle turisteille kattelemaan kuinka täitä tehään.

ihan sama idea kun jossain taivalla ja torvella -matkailuohjelmalla, mutta teet sen ite. teet pari matkaa niin miä maksan toisen.

matkatoimisto
eikätunnumiltään nyt olisi hienoa panna Yh6tymä, mut ei voi, vielä!

TeiltäMaanantai 23.11.2009 05:35

(välitallennus)

on tainnut autobahnalla ajellessa tai sitä kuunellessa unohtua että olen kertonut joskus, jos en vallan vasikoinut, millaista tilaa minun on mietittävä mielenterveydenhoidossa, ja jotta siltä välttyisin tämän Kouvolan aluella. kehoitan kiinnittämään huomiota sanomisiini ennenkuin kehutte hulluksi, sillä mieluusti olisin pikaisen avun tarpeessa, mutta kun ei uskalla ja on joka sanoma naamioitava sekavuuden piikkiin, siis ei nyt kirjaimellisesti piikkiin vaan ikäänkuin tai oltava muka humalassa ja sehän onnistuu kun nukkuu viikon lääkkein ja heti terättyään hyökkää tänne.

miä tapan, örf, tapaan lääkärin, miä tapan, örf tapaan porsaankorvan, kohta on joulukin, sikaa jouluksi kotiin, miä olen kännibaaili, miä syön keittona valethelevia lyökäräitä, miä syön pakaran, porsaan korvalta. olisiko kiva joulu? pannanko pataan, uuniin vai turpaan?

hä, mitä sanoo onni-manni, kaikkien lapsien kauhistus, se huuhaa? tapaanko sinut vain porsaankarvaanko tyydyn? vitun hattupääinen paska, rikon sun rättisitikastan katon niin että työnnän autosi räystääsi alle ja lumi keväällä könttinä valuu sitikan katon läpi kun kattosi ei lempeä, lämpöä piä, niin mitä oviasikaan lukossa pidät, sorkkarauta on mun yleisavain ja lupamaksun hoitaa koboltti-junger, joka luulee olevansa kuolematon kun se kuvittelee että miä en ole sen syövän etäispesäke ja satelliittina vainuan kuin pavlovin koira tollaen rotan hajun. saatanan koira olen ja kirkossa kuolaan ja järsin virsikirjoja

kuolema tulee, mutta kenenelle? eikö olisi aika waltarimainen otsikko isbnälle? tänä modernina aikana ja tulevana jouluna minä lähestyn eri ihmisiä ja minä opetan ihan uudenlaisen pelon, pelon jonka alla minun on pitänyt elää minä opetan nyt niille, joiden pelossa olen kasvanut omakseni, minä tulen yöllä kylään, unissa tai muutenvaan piirrän pakkasen huurteiselle pihalle nimesi, sen minä osaan.

t: tuulta paulille, örf, palleille, vaikka en minä aio sääliä pauliakaan, itseasiassa luulen että pauli on ihan etunenässä nyrkkini liikkuessa, itse ilmaisi pelon ja nyt siitä on maksettava kalleinpia hintoja. miä teen palleistani feromonia ja rupian harmafrodiitiksi heimolaisille, minusta tulee lihava kuin naapurin kissa ja miä kannan rappusille mestätä fasaaneja kun en niitä syödäkään jaksa. olen kissapeto, saalistamiselle elän en saalistamalla sillä ruoka tulee kaupasta saarioisten laatikossa, teen itestäni makkaraa ja läskillääni paistan leipää ja vieraille syötän kun ei tuttujakaan ole. kuolleen maan kuolema on elävä kuningas.

[sabres of paradiise - squigglasonic[]