IRC-Galleria

arafat

arafat

Pekka Puupää

Selaa blogimerkintöjä

yksinTorstai 24.06.2010 01:08

(voi sitä luuloa, jos elää sellaisessa, ja herää)

oli muuan entiteeti, se ittesä luuli kuolemaa kauniimaksi.
ei loppunut tieto luulon ei kuulopuheet kaunimmaksi tehneet vähemmäksi vääntäneet.

luuli enemmän itestään ja muista muisti vielä ja lisää, niin tuli, taikaa teki. niin pohjosessa liekit taivaan auki repi. ei vähempää.

tuuli tunturilla teki puista puisevia, puhalisia kotaa ympäri ja puikkeloista jäitä rakenti, täkkilunta teki ja kaikki raot täytti.

viisas, viksu, tokka, kumpujen välissä tuulta vältteli, vaan viisampi oli lauma susikoiria. säässä tuiskun ei hiihtäneet lippusiiman kiertäjät. vaan jälet kiersi ja elleen ehti, moottorikelkalla suen niittää heikompikin ihminen.

miä tahon ihmiselle kuolemaksi kaikki ihmisen pyytämät eläinten elämät, miä teen niistä teoista syyn rankaista mielivaltaisesti ketä vaan, ja ensimmäisenä ihmisiä.

työ olette halpoja, hyödyttömiä, oman edun tavottelijoita. miä olen teitä katellut ja teistä saanut sen minkä ihmisenä ihmisestä tarpeekseen saa. minul' on taas joku nukkumassa, mitään antamatta ja minua vituttaa.

kostan kyllä ja koska vaan, mutta tärkeys ja järjestys tulee teoillani olemaan.

marko, marko, paula, paula. pikkasen isompi herra kuin koivuniemen piiiska tulee, ja tuo mesta on rantana maalattu Kallelan toimesta. siihen jos luottaa niin ei paljoa erehy, lemminkäisen kuolemasta on lyhyt matka minun tekemisiin, sen varjon alla elän minä ja se varjo tekojani jahtaa.

minä olen kiertolainen, minä teen mitä minun pitää, minä teen totta kalevalsta ja henkilöityn ihan, minä en väeksi muutu minä tapan ihan vaan mielihuvikseni. se kohtalona ja onnikin on pieni, jos vähän siitä tekee ja vähän saa tyyvytystä.

miä tulen ja tuon kuolemaa, että eläisivät tarut tämän maan, sen suomen jossa miä elän ja sen Suamen jossa olisin halunnut olla ihminen.

-- anting galevala, vähä niiq haavikon kullervo, jos sen taitaaaaakaan. kaikki on hyväksi ja kullekin toivoo samaa, mutta kukas noista. paskan nakkaat, kunnes huomaa että totta virkkoi ja tahallaan taisi tappaakin, mutta kukas noista, kun kalevalasta kaikki värssyt ja väkevimmät hahmot. ikää ja vaivaa näkemöttämät ne uskaltaa täälä norkkua, ja se vasta vituttaa. se vituttaapi kovin!

miten opn kirjottamaanKeskiviikko 23.06.2010 23:40

(teoksen viisi esseetä alkuperäisnimiltään, ne on venäjää, en luettel)

Miten en opi kirjoittamaan

"Tovert! Kaikissa kaupngeissa joissa olen joutunut juttusille (hän on joutunut!) kanssanne monet teistä voat suullisesti ja kirjelippusin kyselleet minulta, miten opin kijoittamaan. Neuvostoliiton kaikilta kulmilta olen saanut kirjeita, joissa samaa asiaa ovat tiedustelleet mimnulta työläis-, maaseutu- ja armeijakrjeenvaihtajat ja yleesäkin kirjalllista uraa loittelevat nuoret. Monet ovat pyytäneet minua "kirjoittmaan kirjan siitä, miten kaunokirjallisuuden teorian", "julkaisemaan kirallisuuden oppikirjan". Sellaista oppikirjaa en kykene tekemään, en osaa tehdä sellaista. Sitä paitsi sellasia oppikirjoja on jo olemassa. Ehkä ne eivät ole niinkään hviä mutta hyödyllisiä kuitenkin."

nnohh. maxim gorgi on niin vaatimaton taas, Maximhan sai kirjoittaa kirjansa neuvostojen aikana, kuten itsekin viittasi, ja neuvost3eoille, eikö silloin ole aivan hyväksyttävää, jos ei vallan, siis jopa vallan suotavaa että sanookin että, "jos leijonalla olisi jumala niin eikö se olisi juuri leijonan näköinen", norsunluutornistaan. Eivät aina, venäläiset kirjailjiat ole olleet aivan maailmanluokkaa, eikä ehkä silloin kun on ollut neuvostokirjailija, ja norsunluutornissa.

meillä, rakas lukijani, meillä ja teillä on vielä muitta mutkitta matkaa siihen kun meistä tai teistä tulee pieniä dostojevskejä, mutta sekin päivää tulee. Selllainen päivä on jo, siihen asti on vain eletttävä, mutta ei Maxim Gorgin neuvoilla, ote oli Maxim Gorkgin kirjasta esseita kirjallisuudesta, jossa hän, muistaakseni hän, tuon sitaatin lunttasin, mutta tätä lainausta en, tulee tokaisseeksi että tullakseen kirjailijaki tulee lukea paljon, mutta ei kirjoja. Toivottavasti muistan väärin, ja tuo on minun keksimää, mutta pelkäänpä, siis pelkään, että ei ole minun keksimää vaan on jonkun muun, mutta sitä en keksinyt että Maxim eli norsunluutronisssa, sitä en keksi, miten selitän teille tai sinullle, mikä on norsunluutorni, siinä merkityksessä, minkä annan sille kun puhun maximista.

olkoon, mikä on. niin minäkin olisin. minä panetelisin kirjeenvaihtokumppaneitani kutusumatta heitä sellaisiksi ystäviksi ja kiistäisin sen että minulle on annettava puisto, sillä ainoa puisto, mitä minä kaipaan on hiljainen ja vähästi valaistu ja juuri sellainen jossa voin tehdä kirjallisen antaumukseni mukaisia mielikuvituksen luomia tekoja, kirjoissa kertoakseni, kenenkään huomaamatta ja olla ja elää vain norsuunluutornissani, silllä norsuja elää ja erityisen suuria torahampaita, joista saa tuhansia ellei satojatuhansia shakkinappuloita vuoltua, myös ne mustat kun vain jaksaa ammuskella ympäriinsä eikä riistasta piittaa. ja juuri sellainen suurristan jahtaaminen ja ammusekelu minua aina on houkutellut, aivan siihen asti kun minä huomasin että minusta ei tullut kirjailijaa ja näiden valkoisten seinien, ei pariisin jokirantoja, mammutit olivat jonkun toisen kuin minun ampumalla lyjyllä seinille piirettyjä mammutteja. nyt on minulla pulma pulma... ja puhelin pelastaapi...

noita päivä on ja sellaisia aamuja tulee kun ahdistaa vielä tätäkin enemmän eli se näistä ja niistä siihen. nyt tuli jotain arjenhallintaa hankaloittavia tekijöitä puhelinlinjoja pitkin ja minä annan niille vallan jos en vallan antaudu. ajat ovat sellaisia ja hetkinä sellaiseksi koettu vielä väkevämpää.

- kiitoksia taas koko irc-gallerialle että sain olla melkein oman itteni herra ja vähän rouvakin. (miä tulen ja avaudun kunnes miä en tule enkä avaudu, vielä sekin päivä tulee tai se ilta sen päivän sen päivän aamu tai yö tai sen päivän sellainen hetki kun minä liikaa puhun itestäni, jota harvoin tiän, ja niin harvoin toimin. mutta on sellainenkin hetki elämässä ollut ja sen verukkeella tohin sanoa että toinenkin tulee, jos ei niin hyvä on, jos tulee niin hyvä niinkin... eli si vales bene est, ego valeo... joka on kutakuinkin latinaa ja kutakuinkin suomennettuna; jos voit hyvin hyvä on, minä voin hyvin... jokainen voi miettiä sitte miten mitäkin suomentaa. toi oli jostain ISBNxytset ja jotain suuri suomalainen sivistyssanakirja tmstms.... noitahan on... ovikello soikoon, ovi taksin paukkuih. heihei....

mi'ä meiltä moi..
(mul on kutiavat sukat, vaihan ne)

mun nimi oli harhanen, ja minusta tuntu aina ja kaikenaikaa siltä että minua kiusattiin, kunnes joku sanoi että niinhän ne kiusaakin. minulle tuli kauhia hiki, mia hain ihan käsittämättömiin oppilaitokseiin, sellaisiin lähinnä joita ei ollut olemassakaan, mutta en minä sitä silloin tiennyt, nytpä tiedän kun on inderwebit ja muut hiivatin vempulat sivistämässä, ja nuariso, joka ei halua edes opiskella, mutta tietää että ei sellaista voinut, ainakaan silloin kun minä toivon. mutta siitä on jo aikaa. aika kultaa muistot, jos sananlaskuja vaan kuunnellaan, mutta traumaattiselle mielelle muistojen kultaus on kovin vähäistä rikkautta, kun on jo sitäkin ennemmin tahtonut vähän tappaa, jos yhdenn tai kaiksi kertaa vain ja kyseessä on ihminen. eläimiä en tapa, eläimet ovat tyhmiä, tyhmiä en tapa, koska ne eivat tiedä kuolevansa. minä tahdon tappaa vain, ikäänkuin, jos sanoisin ajattelevani, kostoksi ajattelvani koko tappamista ihmisten puuhasteluksi, sillä sodat on suurimmalta osin käyty näillä leveysasteilla joilla suomi on maana ja kansakuntana, mutta on jotain pientä siivoamisentaretta, itseänikin ennen ja koska en tahdo pelkoa herättää, niin teen pelosta lopun, varoittamatta. mitä nyt välillä vähän lasken leikkiä tappamisesta ja tappamisella, sillä syksyisin aina saa hiirenloukkua viritellä kun tulee, nilkkakivuista piittamatta ja niitä nilkkojani uhmaamalla oikein, pideltyä ovia auki niin että sieltä sitten sohvalla televisiota katellessa kahdettakymmenettäensimmäistä päivää mitäkin syksyn kuuta alkaa kuulu rapinoita jostain ja ikäänkuin näkee silmäkulmassaan liikeita patterin, lämpimän, vesikierron lämmittävän patterin alla ja sitten se rapina jo kuuluu oranssista huoneesta. tulee aivan mieleen cluedo, mutta tässä on kyse jostain muusta, tässä vasta selvitellään että tapahtuuko murha vihreässä, valkeassa, oransissa vai kirjastossa vai missä lie huonessa, mutta tässä talossa se joka rapisee, se kuolee.

jyrsijöitä kohtaan minulla on ehkä suurin inho ja siksi minä pystyn jyrsijöita - noh, kania pienemmät - tappamaan vetämällä kaksinerktaisen muovikassin käteni ympärille tai imurilla kaappaan ja abduktoin... taitolajeja molemmat. taitoni voivat olla ruostuneita, mutta intoni ei, ja into on kuin nuorekkuus, se ei ihmisestä katoa ja niin kauan kun intoa on, katoamatonta, minä uhoan...

noniin, hiiriä minä olen tähän asti vain tapellut, ikäänkuin, mutta vielä tulee rottienkin vuoro, mutta rottinkin on kovaa ainetta antamaan periksi ja taipumaan, silloin kun sen kanssa kamppailee on oltava erityisen varuillaan ja lujanahkainen, ei rottingiksii sanota jotain ongevapoja ihan huviksi ja iloksi, kyllä sellainen kaisla kestää isoakin piisamia tai vesirottaa tai makea, vesi, mitä juokaan, mutta sinnikkyydellä oskukin piisameista nahat isänisällä nahkoi ja ite sai mitä nahkoista sai... ja ainahan niistä jotain.

minä meinasin eräällä piisaminhakureissulla hukuttaa kaverin kun tuli vähän vettä veneeseen, vai oliko se jolla, ja meinasivat puntit kastua. minulla oli kauhia paniikki päällä, niin kauhia että en lainkaan huomannut että minä makasin jollan pohjalla makaavan ystäväni kaulaa vasten ja tämän pää oli veden alla. me kaikki kolme selvisimme hengissä, siltä reissulta, sillä kukaan ei ollut ottanut, eikä kukaan ottanut tuosta reissusta kaunaa, iänikuista, mutta on reissuja, joilla en ole ollut joista on jäänyt syvempi arpi kuin että minua on joskus puukolla lyöty.

vaan lyötyjä pitää lyödä, ja minä teen oman lisäni niin että minä lyön entistä lujempaa, eikä tarvi hirviästi enää odotella sillä nyt ovat aikani ajat täysiä, ja ajatukseni kypsiä sille että kun koululaiset kouluun käyvät käy äidistä juttu käteen. Ja nyt itketään!

-eka-vekara on mun lempihahmo aku-ankan taskukirjoissa, muualla se ei kai esiinnykkään kuin pendoliinoissa ja ne ajaa jotain turqu-miztattoo-väliä, vai olenko väärässä?
(näin kaiken, kutakuinkin)

[orbital - octane]

musiikkia naapureille, aamusella.

minulle, on alusta asti internetti ollut vain yksi asia, yhteisö, ja nopeastipa muodostui siksi ainoaksi yhteisöksi batmud. on käynyt osoitetuksi että minä olen batmudille varmaan enemmän haitaksi kuin hyödyksi, kun batmud, siis se peli, yhteisönä etsii lisää pelaajia, joukkoonsa, joka ei ilmeisesti olekkaan niin kovasti yhteisö kuin se haluaisi olla yhteisöjen yhteisö, ja silti kamppailua käyttäjistä, ei yhteisön jäsenistä - yhteisön jäsenistähän ei täydy edes kamppailla, käydään kamppailun sijaan suorastaan kilpailua.

kilpailua käydään niin että batmudille on rakennettu aivan oma clientti eli asiakas-ohjelma, helpottamaan peliin liittymistä tai kiinnikäymistä, ei yhteisöön tai batin tarjoamiin yhteisöihin liittymistä varten. bat on peli, se on vain peli ja vain tekstipeli, jos haluat kehittyä tekstipelissä ja olet kovin innokas pusailemaan nixien kanssa niin suosittelen että etsit ja hankit käsiisi zorkin roskat.

zorkin kanssa saat samassa paketissa yhtä pätevällä komento-tulkilla toimivan pelin ja paremman sisällön ilman ärsyttäviä grindaajia (en tiedä mitä grindaus tarkoittaa, se termi on tullut batmudiin wowin mukana, tai jonkin daokin (dark ages of camelot) tms.tms.) minua ei tuo osa textipelien historiaa hirveästi kiinnosta kun ne eivät oikein ole tekstiroolipelejä, joksi batin kai jotenkin voisi luokitellla, jos on aivan pakko.

no, pakkohan ei ole kuin maksaa verot ja kuolema... kähä... jooh, no ennenaikaan noin saattoi ollakin, mutta kun nykyään ihmisen pitää jotenkin elää tässä maailmassa ja se ei riitä, on elettävä myös tässä yhteiskunnassa.

ja katso. minä en tahdo, en halua enkä voi valita. minä olen syrjäytynyt paska, kuten eräs kaimani sanoisi, minulla on monta kaimaa, olenhan minä Antti, mutta syrjäytynyt paska on parhaiten minuun sopiva kuvaeilma. En ole sen vanki, mutta olla sen sen orja ei ole ollenkaan ahdistavaa, päinvastoin, orjana olo antaa minulle yhteenkuuluvuudentunnetta. Sitä jota BatMUD ei minulle anna, ei ole oikeastaan koskaan antanut ja 15v kokemuksella on/off -9v ei tule antamaankaan.

ja taas katsotaan eli alas, on tai oli classic, minä en ollut vielä silloin, ja nyt on hcbat, nyt minä olen. minua kiinnostaa hcbatmud senverran että minä haluaisin auttaa alulle uusia pelaajia sielä, ja minulla on pieni into tehdä jotain sen eteen työstämällä triggereitä ja kikkareita mudlet -nimisen clientin osaksi hcbattia. Minulla on käytössäni rekisterötity ja batin takia, ja että mxp -protocollalla tomiva kartta olisi pelannut, ZMud, mutta kiitos suuren ja viisaan voittoa tavoittelemattoman yhdistyksen nimeltä balanced alternative tehcnolgies RY, sijoituksesta ostaa asiakas-ohjlema ja suljettu protokolla kartanpiirtoihin ja varmaan lähes kaikkeen mitä rahalla saa ja ruotsista myydään on batille oltava muitakin lähtökohtia ja mikä olisi parempi kuin classic?

no, ei mikään, mutta kun ilman postikortteja ei classic taida nousta jalkeille niin sitä on sitten pusattava ittensä ilmoille hcbatissa eli hardcoressa. ja enpä keksisi parempaa viihdettä, paitsi classic ja sen tahden en classicilla koskaan tule julkaisemaan triggerin triggeriä enkä sanomaan kovin montaa sanaa siitäkään mitä minulle on muuan batin legendaarisimmista hahmoista pelistä kertonut. tottahan minä jaan tietoa joka minulle on annettu, mutta siinä määrin kuin se on historiallisesti tarpeen ja tärkeätä, jotain pelillistäkin siis. mutta se vasta kun classic on pystyssä taas ,)

siihen asti,

"one more kiss dear, one more side, only this dear is good bye..." - vangellista lie, blade runner
(front 242 - final reboot live (bootleg) just tällasta kannattaa mainostaa)

sarjassamme musiikkia naapureille ja vähän vesitornillekin, on pakko soitella jotain itelle vieraampaa, tossa oli vaihtoehtona redone, jonka skippasin ja soitin sitä ennen rob zombien more human than humanin, ja kuten luetellusta musiikkia enemmän seurannut tai siitä joskus tietänyt voi arvella niin minä elän musiikkini kanssa vähintään 10v vanhan musiikin kanssa ja pidän siitä kiini. sen tulevat kuvitelmani mukaan huomaamaan omakseenkin kohtaloksi monen muunkin kuin vain musiikin suhteen monet muutkin kuin vain minä, sillä onhan niin että vanhassa vara parempi, ja jos nyt ei aivan niin peleissä on!

ok. castle wofenstein oli kova sana, vai oliko? julkaistiinko sen niminen peli jo c64:llä? minulla on hämärä muistikuva, mutta hämäristä muistikuvista viis, sillä 3d oli muka kovaa kikkaa ja uutta ja ihmellistä. dreamscape ei sitä esittänyt, tai warhead, puhumattakaan elitestä. tunkekaa nyt vittu-tekologianne anaaliin.

no, ei nyt aivan noin. kyllä id-software tai kuka-imkä wallace and gromit aina pesee jonkin ray-trace -paskan, mitä disney tunkee verkkokalvoille, niinkuin me olsimme kaikki jeff goldblummeja ja meillä olisi kennosilmät, ja niinhän teillä onkin. Te, tyhmät ihmiset, Te idioottimaiset lukijat, vähäisiä olkaattekin. muuttakaa naapuriini ja minä takaan että elämästänne tulee sellainen helvetti tämän asuinalueen asunnot ovat polkumyynnissä, ja silti kukaan ei huoli, paitsi hyvät ja uskolliset naapurini, jotka voivat luottaa siihen että jos tällä tiellä, tai tuolla lenkillä kulkee talvella auto kylki edellä mutkassa niin että minä sen näen, niin sen auton alla on nopeasti lumikola, joita olen tarkoitusta varten varannut ja tuulilasissa alumiinilapio, jotka ovat varattuina siltä varalta että on jotain lapioitavaa kun lumikolan ansiosta on päästy ojan pohjalle, lumen alle ja lasinpyykijät eivät oikein auta, eikä pissapoika sulata sitä kaikkea lunta, jota minä lapioin.

tällä kylän nurkalla, määrään minä sen tahdin, millä kulkuneuvoja kuljetetaan, ja niin kauan kun täälä lapset ajatvat polkupyöriä tai mopedeja omalla kaistallaan, minä tulen julmasti päälle jos soraiseen tiehen syntyy liian nopeuden tähden renkaan jälkiä muusta kuin satunnaisesti lenkkiä kiertävästä lanasta.

uskaltakaapas koittaa, joskus joku on ja minä vielä heitän kolaa ja lumilapiota eli saa tulla katsomaan onko tämä sellainen paikka, jossa ajellaan pikataipaleita. Teitä saa olla useampi kuin neljä siinä oranssissa fiestassa ja yksikään ei kerkiä autosta ulos kun sen ovet ja ikkunat on hakattu hevonvitun säpäleiksi, jos miä satun olemaan tupakalla kun kuulen jotain kaasuttelua.

sitä on koitettu, ja minä sanon että ei ole kehoitus tulla kokeilemaan. menkää ja ajakaa ojaan, pääsette vähemmällä, paskanaamat.
--fäggis
mulkkuja on, mutta onko tapreeksi mulkkuja?
minä tahtoisin että minua pidetään mulkkuna,
mutta tahtoisin olla sellainen mulkku,
jota kukaan ei tahdo tuntea tai ystävänä pitää,
enkä ole enää kovi kaukana tavoitteestani.

olen tuhannesti sanonut, että kuolema tulee,
mutta vielä en sitä kelle, vaikka itsestäni puhun...

maasta nousi, sammalta kupeeseen tunki ja sammalsi:
tähän en kuole enkä näin, siitä pitäkää huoli!

eivät pitäneet, eivät pitäneet miehestä, eivät toiveesta, eivätkä uhostaan.
sankareita eivät välttämättä ole suorapuheiset, mutta se riski on otettava,
ja silloin on mies jätettävä maahan makaamaan, niin toimii sankari.

maa on kaunis. maa voi olla sammal tai hanki, se kumman itselle toivoo,
mielikuva siitä sankariteosta kun kuolee joukkonsa eessä, mutta kenen
eessä kukaan haluaa kuolla?

omiens', ehkäpä, kai, vissiin ja lie, mutta kun kuolla voi niin monella tapaa.
voi olla kuka tahansa ja kadota vaan tai kukkana kuihtua, mies tai nainen eli ihminen.

elä tässä päässä.
päivässä valon ja valvo sen kanssa, kuin seurana.
ei äkisti seuraa saa eikä etenkään silloin kun siitä suurin on tarve.
on elettävä, kestettävä vaan ja toivottava,
että vielä paremmaksi panen, ja sen taidan, jos en jopa osaa.
laitanpa tuulemaan.

jätän taas, kuten aina, naapurit rauhaan ja sinkoan kylille, tyhjille kulmille,
talojen parvekkein varustetuin, ikkunoita rikkomaan. panen pari muutakin asiaa palasiksi,
mutta ennenkuin kiinni jään, vie poliisi minut sairalaan tai putkaan, riippuen pääni kunnosta.

minä en ole kuulu kuunostautumisesta, minä kuulun niihin jotka kuulevat asiat jälkikäteen,
ja niin myös toimin. joskus on suuria harmia, elämän ikuisia, tekoni taitoa vailla tehyt.

tehtyä en tekemättömäksi saa, enkä jälkikäteen taho,
en anna kenenkään käyttää tekosyynä tekojani kanssani niin toimia,
mutta jos yrittää niin minä pidän siitä huolen että hutiloi.

itelleni en anna koskaan anteeksi, monelle muulle olen antanut ja haluaisin useammallekin,
mutta kun se ei käy.

minulle kävisi, koska vain, kenelle tahansa koskaan ei.

riko, rikos, lapselle nimi. anna anteeksi mikael.

-- mihkalille, teH Man, olen todella pahoillani, mutta auttako se?
(välihuojennus)

,omia pm aölamit v'öoöö' ptta,aam sud',est'. ,itta en pöe lertpmit soot' lemeööel''m. eml' lerrp.

pitäisi olla, mutta kun ei ole päivänselvää että minä tapan kahden siilikehrääjän lisäksis vielä pari perhosta. minä rakensin jo rysän, pitäisi hakea kloroformia, jolla tainnutetaan suppilon kautta sankoon pudoonneet prehoset. minä valvon ne yöt ja vahdin rysääni, minä heitän hittoon kirjokerhrääjät, niitä on kaikilla, minulla on epäilys että tänä kesänä voisi olla pieni mahdollisuus saada pääkallokiitäjä, ihan kotimaasta. jos puupäät on niin vitun tyhmiä että eivät tiedä mikä on pääkallokiitäjä niin muaun leena landerin turun poikakodista kertovan romaanin kannessa on sen kiitäjän kuva, moukkana en ole kirjaa lukenut ja iderwebiä suunnattomasti ihailevana en tähän eti sen kirjan nimeä, ja jos teitäkään ei kirjallisuus kiinnosta niin sitten jossian vitun paska-leffan hannibal-sir banaali-paska seikkailee, sekoilee ja esiintyy myös kuin viisikko tekisi löydönksen ja tuo perhonen... sillä, perhosella, ei sillä banaalilla sir...örf... (en saa nimeä vieläkään mileen, te varmaan jo saitte) VITTU Anthony, sir vittu Anthony Hopkins on ehkä maailman keskeneräisin näyttelijä... noh jatektaan loppuun ja palataan Antonyyn kun: keskiruumissa pääkalloa muistuttava kuva, aivan kuin kuussa on ukon naama, jos mielikuvitusta on. pääkallokehrääjä munii perunamaahan eikä se tee sitä suomessa, jos ei tänävuonna sitten tiä.

pääkallokiitäjä on minun mielestä ainaollu hiton hieno perhonen ja tai siis kiitäjä, ja tavoittelemisen arvoinen, mutta, miä kun olen nähny jotain siivekkäitä tatuointeja naisen selässä niin minua on oksettanu tai tullu nälkä, enemmän tehny kuitenkin syödä makkaraa kun syöttää. miä halveksin naisia, jotka on niin tyhmiä että ne ottaa selkäänsä tatuointeja ja etumukseensa lävistyksia, erogeenisiksi luokitelluilla aluilella, ja sellaisista miehistä miä en edes halua nähdä harmittomia päiväunia. pelkkä ajatus jo pelottaa... mutta.... ehkä olen vain niin hiton ahdasmielinen ja se on ikäni syytä, varmaankin. miettikäi nyt vähän itekin. otanpa laihaan kehooni tatuioinnin lihavasta äidistä ja sitte se äiti osottautuukin mun isäksi. miä olen kerran oksentanut kovasti ja se ei ollut kauhian hauskaa. ennemmin olisin mennyt, maksamalla, sirkus-finladian tanssivia puudeleita kattomaan tai ihan mitä vaan mikä pllyttää sahanpurua. mutta, minun kohtaloni oli kokea jotain kauehampaa. jotain pedofilin tekemiä lävistyksiä piti katella ja sittä ajatellessa harrastaa sarjakuvien piirtämistä, ei tullut mistään mitään. muste kuivui tai se oli loppu, en tiedä, vaikka kiinnostaakin niin en vielä ole tarpeeksi vahva sitä selvittämään. on muutenkin pönttö niin vailla kaikkia kalanmaksaöljyjä ja jugurttien ruokahalua lisääviä vaikutuksia ja liikakilot ilona eikä vain olona että itkuun purskahdan, taas. vaan, kyyneleet nurkkaan kämmenselällä pyyhin ja jatkan selostamaani elostelua. sillä henki tässä menee eikä se hirviästi haitta kun niin haiseekin.

Katsokaas sir Anthony on thenyt yhden mahti-roolin, mutta olipa siinä sivuosassa sellaiset näyttelijät että jos oscareita jaettaisiin oikeilla perusteilla niin olisivat Anna Thomoson (no toi meni ihan vituiksi, sen ankaran shakespeare-fanin ex-vaimo Thomoson, ja teräsmies chirstopher reeve saaneet sivuosa-osacarin... tulipa mieleen sivuosa-oscarista sellainen pikku ämtvkolme urvellus taas... noh olkoon, haukun mikael jungneria myöhemmin...

jokatapauksessa, en tiedä miäk elokuva on nimeltään, nuo näyttelijät siinä on ja anthony hopkins vetää vähäeleisen roolin kuin peter sellers elokuvassa 'being there', josta tahdon antaa näytteen you to be kautta... katsotaanpas... jos löydän jotain...

mutta... on muunkinlaisia asioita, asioita joita miä haluan tehä tiettäväksi ja tunnettavaksi, vaikka en itse saisikaan mitään aikaiseksi...

[karmia pissihätä] tää on live-hommaa kattokaas... pankaa äänentoistolaitteenne täysille... näin lähtee mr chancey degardnier 'herran kodista': Being There - 2001 space odyssey - Sprach Zarathustra (http://www.youtube.com/watch?v=3BsiHydrT6U)...
miä olen alati kuunnellut kommetteja siitä kuinka peter von bach puhuu 'elämää suuremmista elokuvista', mutta kun elokuvat vain ovat, jotkin sitäkin enemmän.

paltaanko aiheeseen? ei palata, ei ollut mitään aihetta, puhuin aiheettomasti ja aiheetta, käytin vain sanoja keinona sanoa aikaa kuluttaakseni jotain, että tuntisin olevani elossa, en koe erityistä onnistumisen tunnetta. on olemassa vain yksi keino, jolla ilmaisen itseäni niin että minut ja ajatukseni teistä huomioidaan: polttoitsemurha senaatintorilla. sen minä teen, ja polttoainetta valelee itse mannerheim. minä juoksen kiasman edustalta, mannerheimin patsaan juurelta senaatintorille ja palan lopuun sen mukulakivien väliin, ja minua seuraa lukemattomien ihmisten palava jono. me emme räjäytä ketään tai keneltäkään mitään muuta kuin tajunnan ja avaamme silmät, sillä silmäluomet kestävät huonosti tulta, uskoisin. tulkaa mukaan ja ruusunpäinvä tai joku vitun sunnuntai. tehdään elämällä kuolemasta historiaa. lasinolia tms. ruutalla pelastusliiveihin painetaan polttoaineena ja kokko puhisemaan! peformanssia perkele!

terv. terve sielunmaisema on verhoja heiluttelevan naapurin silmätikku. corpore ja jotain latinaa, vittu, vissii

minä olenSunnuntai 06.06.2010 18:16

(näillä sivulla, silloin kun nämä olivat päiväkirjamerkintöjä)

sellaista päivää minä aina pelkäsin kauhulla odottaa. minä tein asialle jotain. nyt teen jotain lisää.

on olemassa kaksi asiaa, joilla minut voi ajaa sellaisen raivon partaalle, jolle astuessa minä tiedän harkita että otanko sen askeleen vai enkö ota, tuo on niistä toinen, koska kyseessä on logiikka, eli joko otan tai en ota askeletta. toinen, ja se varmempi keino ajaa minut hulluuteni portaille on epätietoisuus. minä rakastan epätietoisuutta.

minä kerron teille Pasista, intissä eli armeijassa on ajoneuvo, jota sanotaan pasiksi kyseinen pasi ei ole sellainen pari, edukseen luen sen että on edes serkun serkku, voi hlvetti. Tämän tulen kertomaan Kaisa-tätille ja Minttu- ja Jussi serkuile: serkkuni serkku (ähähähä, vitun pedofilit, joko teiltä lensi?). Pasi, pani lyöden luurin korvaan kun tavoittelin ruokaosuuskntalaistaan Tonya, joka luvatta meillä, isäni kodissa, tulosteli jotain hakemuksia jnejne.

(kuvailen tässä khtaa karua elämäää, sellaisella tarkkuudella että olen vain pakoitettu sanoman ett jnejne. ja kaikkea muuta mitä va... muta en kuitenkan! sillä ja katsos

vuosia, monia vuosia tämän, isäni talon pihassa sai sesoa ilman anastusta jos minkilaisia vempaiia, joita varmaan moni ajatellut anastaa koska niin moni minulle sanoi että tuo ja se kannattaa piilottaa ettei niitä anastettaisi.

oli elämässä muuan harri, kukanahon harri oli, miä viettelin aikaa kanssaan ja hän minua, joskus minun. oli kerran kerta kun minulla oli jalka yhtä risa kuin se on nyt. erona on se että silloin minut tuotiin kotiin enkä mitään rikkonut. nyt, on kai kuukauden pihalla, isäni talon, pihalla olen minä ja ollut mopo, jossa on kivan kokoisia putkia. minä olen ennen tätä blogi (tai päiväkirjamerkintää) alkanut valikoiden, mutta en hallitusti katkomaan metallista tehtyjä osia, jotka mahtuvat aika hiton isojen voimapihtien väliin, ja jatkan työskentelyä, toistaiseksi.

tahtoisin sanoa että minulla ei ole mukavaa, mutta ko. solifer suzukin omistaja on päätynyt siihen tulokseen että eenen kuin hän vastaa minun, ja ehkä mahdolisten yhtiesten ystävien yhteydenotoon hän antaa minun tehdä mopostaan kilon paloja. ok, minä aloitin toimin, huomasin nopiasti ja äkkiiä että ei helvetin isot voimaphit taka sitä etttä saan taakjousen poikki, mutta jotain rasseja sain katkotuksi, mm. jarrupolkimen jonkin ohjaustangon osan ja muita penempiä osia, sellaisa, jotka eivät valuta öljyä, isäni talon pihalle.

tuon mopon tankista poistettiin maali, isäni kemikaalein, isäni on palomestari vai mikä se titteli olikaan mutta evp tai eläkkellä kuitenkin. minä hoidan sekoilun, jota isäni paheksuu. olen saavuttamassa lakipisteen eli zenithin, sekoiluni julmuudessa, määrä on hakusessa.

miä vihaan itteäni. miä vihaan itteäni kuin sen viha, joka minua vihaa niin että tietää vihaavansa, mutta ei vielä osaa sitä kuvailla, sellaista vihaa, minä en kuvaile. minä sanon vain minkä olen yhdelle ihmiselle elämäni maailmassa sanonut että orgasmin, mies voi saada panemattakin, ja oln kuvitellulla hetkellä kusellä, jonkun koiven juurella kun odotin kyytiä kotiin. ainutkertaita on kaksi tekijää kuljettaja oli nainen, tyttöystäväni ja kuukausien kuluttua kerroin tapahtumasta jussille. no, setäni on jussi, ja jussi-setä osaa käyttää hakukoneita. kyseessä ei ollut jussi-setä, mutta ja kuitenkin.

mitä kauemmas elää itsestään sitä hienommalta kaikki näyttää, minä en aio, koskaan parantaa tapojani. minä aio elää juuri niinkuin minut on rakennettu näiden aikalaisteni keskuudesa kulkemaan. minä kumarran ketä sattuu ja halan ketä ei, ja puhallan pikku haavaan, sormen. minä olen minä.

hieno projekti, vuonna 91 käynnisti kuvataide-akatemia tms jonkun vitun siistin projektin, jonka nimi oli I am I, ja sitä piti oikein raadiossa elostaa. tulee melkein mieleen örf (välitallnennus). minusta... örf...

örf... minusta err minulla on kivaa, minä olen rikkonut rauhaa ja aiheuttanut harmia. pelko on toissjaista. minua vituttaa ihmisten lapset, jotka eivä t vastaa puhelimeen. minua vituttaa niitäkin enemmän selaiset paskat, jotka sulkevat liiittymän, koska heillä on kakksoliittymä sitä varten. vain oikea narkki toimii noin, pasi. unohditko sinä jotain?

kaunis on kuolla joukkosi eessä, miä tulen ja muistelen sinua pahalla koska siä olet mun serkun serkku, en miä sinua muuten pahalla muistelisikaan, miä tulen käymään siinä nurkilla kun asion sossusssa. jos sinusta tuntuu sitlä että olet jotain velkaa niin olis hiton jees. en miä sinulta muuta pyytäisikään. siä sanoita, tai sanoisinko että nimitit koodaamiseksi sitä että siä teit jotain linux(nimom)ylläpitohommia. jees, nyt miä tajuan että miks tehää iso peukku ja ollaa pasilassa hakkamassa nörttejä, jotka soitta vartburgilla musiikkia, ja vielä paremmin miä ymmärään ton warre-jengin, joka ei tee mitään kun jyrki ottaa osaa pesäpallomailasta vaikka se ei tunne edes pelin sääntöjä, sit' joku anarkisti' mehukatti' kävelee savisella polullal vastaaan ja sanoo että jyrki sai turpaan, pesäpallomailalla. miä en kävele miä juoksen, mehukatti kävelee tyynesti poispäin. tuodaaan jyrki ovelle ja liivimiehet hoitaa paikalle ambulanssin, ei ollut messukeskuksen aluella toi mis-häppeninkin niin ei voi syytttää kuin mehukatttia.-

istutaan jossain messukeskuksen mäkkärin pydässä kun janne on viety ja tää mehukatti-janne vetää onnesaan pummatulla (anarkisti-)tauhkalla jotain juustohampurilaista ja kummitytön isän veli hämmästelee minun agreesssiivista suhtautumista siihen kun toni kyselee, että mitä tapahtui? minua vähän vituttaa se anarkisti, joka ahtaa vipatulla rahalla pullaa suuhun ja kysyjän veli käy vielä tivaamaan vastausta....

jeah. noh. toni vai mikä se oli se kummitytön isä sanokin mulle ettäja niiin minä koitin kietäytyä, nyt on sitte kovin insipiroivat kummit verlalla jos sellaista paperimuseoa enää onkaan.

niin kuluu aika ja niin kuluu ihminen. mutta ihmisellä on kyky ja ulottuvuus kuluttaa omaa aikaansa ininkin että haluaisi korjata kaiken pahaksi kuvittelemnsa., mutta ja mutta.

kuinkas näissä olosuhteissa, no en ole enää kummi, kai se niin o,m siltä ainakin tuntuu. miä olen luja ite huutelemaan juovuskissa siellä (batmud) sun täälä, mutta ne puheet ja kehut, ne kutsut ja pyynnöt, kyllä kännissä käy ja on ja pyydetään.

montakos kertaa minä olen ollut pyytämäss, ja kuinka on tarjottu?

miä ihailen ihmisiä, teitin rohkeus ja vilpittömyys. työ ittiänne paremmat.

antakaa minulle anteeki ja tehkää niin pyytämättä, oi ihanat,
rakkaat ihmiset.

P.S. syökäää pasimysiiniä. tonylla on joku idioottien-ispitikku ja paismysiini pani puhelimen pois päältä. kun minulle lyötiin puhelin korvaan kävin minä kaivamassa asioitteni kätköstä voimapihdit ja väänsin pari putkea pikki solifer suzukista, joka on maksamatta. minä sovin maksunsaajan kanssa että saan tehä sille mitä huvittaa, jos se on minun pihalla ja en siitä pidä ja olen niin sanonut. tony tony tony tony pasi pasi pasi pasi tortaii torstai torstai torstai asiat asiat aisat hoitamatta hoitamatta hoitamatta hoitamatta kostautuu kostautuu kostautuu kostautuu marko marko marko laurila lauril laurila paulaseni, minä en pidä asioitten tolasta, ja minua häiritsee erityisesti se että minun kiusautuneisuuss kostautuu sellaisilekin ihmisille joiden nimi ei ole marko, tony tai pasi. paula, sinun on nyt aiak tehdä jotain asioille tai niiden haaroille, sillä minusta on tulossa todella vaarallinen kappale, jos kuvuttelen itsseni tuhakupiin, näine palovammineni. kultainen orda vai mikä se oli jossain tabusssa, mutta ei: te katsotte jotain vitun pudotusta... itku tulee, itku ja murhe.

asioitten vakavuusSunnuntai 06.06.2010 16:52

[http://www.dailymotion.com/video/x3j0ff_kula-shaker-tattva_music]

(on olemassa asioita ja sitten on olemassa asioitten vakavuuksia)

nyt on asian vakavuus se että kun ei puhelimeen vastata (3vrk soiteltua) niin on ruvettava vakavaksi. eräänä, tai oikeastaan yhtenä ainoana keinona minä näen nyt sellaisen että joku soittaa ja pyytää aikalisää... niin ei tapahdu. niin ei ollut määrä tapahtua, olen kuin renny harlin, olen kuin fatalisti, kaikki mikä tapahtuu, sen on määrä tapahtua. olla fatalisti on pikkasen eri juttu kuin olla hindu, acienta baida baida tattwa (kula shaker) ... puhelinkin alkoi kummasti soimaan. en jaksa enää vastaata, ellei se ollut jouni, jolle soitan... katsotaanpa

fäggis, kuuntelen ensin tuon kula shakerin tattvan ja lataan puheaikaa, tuli kurkku kuivaksi kun juttelin, siitä puheaikakin täytyyy, veksi salmi varmaan ____P_____iiisi-kärpäsenä tajuaa että _P_iisi on _Piiisi_ eikä Biisi, kun on olemassa vitun kantasana peace eli kappale, vitun uprpot! miä käyn päälle joka-ainoata paskanaamaa, jonka kuuleen sanovan Biisi niinku iso-Bertta, joka oli iso tykki "viimeisessä sodassa", ja jos ette sitä tiedä niin satte tekin pataan, jotka viisastelette.


"like the flower and the scent of summer, like the sun and the shine, well the trutj can come in strange disguises, send the message into your mind"

"for you will be tomorrow like you have been today, if this was never ending what more can you say- grispian mills, tattva

asioitten haaratSunnuntai 06.06.2010 16:27

(tässä miä aina välitallennan)

nyt olemma sellaisessa tilassa, että kun om tpmuöt' tule puhelua niin minä otan voimapihdit esiin ja kannan kiloin paloina ton talon nurkalla seisoneen suzutkin postilaatikostaan sisään kun ei se runkku oviansa avaa, ja niin menee antin evakeljumi. åastpro pttaa omat osumansa kun se runkkku ei hoitanut hommiaaan, hommia, jotka lupasi hoitaa toissa perjantaina. nyt ja tänään tällä kylällä astuu voimaan säädös, jonka mukaan sovitusta asiasta pidetään kiini voimapihdein ja minä olen aloteen tekevä hnkilö. nyt alkaa sellainen vaihe elämässä että ennenkuin käyn vakuutusyhtön, tarkemmin eläkevakuutustyhtiön monisteilla lähtettämän kirjeen allekirjottajaan kini, minä alan palautella kilon paloina mopoja ja muitakin koneita, riippumatta nillkkavammani laadusta, ja olen valmis röhnöttämään maassa kun minua potkitaan. jokainen, osapuolena, saapi oman osansa kun niistä jonkun tapann tai kiini saan, kuin hauen kaislikossa,. nyt lpuuu yhen pienen piirin sekoilu tässä kylässä puh ja pah.

kilon palasia, vai halutaanko pienempinä?

antti ala-turkia, kysyy ja ihmettelee että vieläkö nuoriso uhmaa?