IRC-Galleria

arafat

arafat

Pekka Puupää

Selaa blogimerkintöjä

vittu, jone, mitä miä nyt tiän
sinuun henkilöityneenä
idols ja nyt poistettuna
ohjelmistosta maikikkarin

ei lehdet kerro
minkä huhuhna puhun ja väitän niin
että olisi mennyt yksi vuosi
tuotantoyhtiöltä niin
että maksaa esitämätöntä ohjelmaa

sinä menit juomaan sitä niin
minkä muut panee auton tankkiin
sinä juoppohullu liuhuletti
panit minun pääni hyvään kuosiin

jone, mä en tiedä mitä sä teet
kai sä lööpeissä tai külturelli-sivuilla
annan kanssa johannan poseeraat
etkä seuraakaan karta kun on kamera

jone hei, mitä mä teen
olen epävarma tulevaisuudesta
sun kanssa en ainakaan tänävuonna tapaa
missän bb-talossa
on tyydyttävä taas lostariin

mutta mitä siihen tulee
sen jo kaikki varmaan arvaa
eikä meistä kumpkaan niin tee

jone, kai sut lööpeissä nään
tai edes annassa, seurana se johanna
vai mikä se buudeli olikaan
ota sen korvakorut pois
ei koirilla lävistykset ole muotia
vaikka olisi lizewski ja
puolalainen sukunimi kuusaalaisella

jone, mitä mä teen
sen jälkeen kun olen saanut
mittaamattomasti arvostusta
roudareilta kautta suomeniemeä
ja teippi suuni pitää kii

jone, oikeesti, vittu hei auta
sano mitä mä teen kun tekis' mieli
hirtäytyä sun tukkaan nätin pöyhkeään
johon varmaan et lakkaa laita laisinkaan

jone, mitä mä teen
en päässyt bb-talon
idols on nyt sun maksettavana
tuutko lostariin, siellä tavattiin
tai minä ainakin oman lihulettini kanssa
jumiin vessan jäin kun erehdyin
sitä nuppia vetämään
josta vesi tuli aivan toisesta suunnasta ja
tuntui siltä kuin pornofilmissä näyttää

jone, mitä mä teen
mun jutut lähtee itään vaikka ite menen
sinne minne nokka osottaa
ei ole teipillä suu sidottuna et sinä
vapaaehtoisena juovuksissa rattiin
vaan pakon alla kai

ja sun selityksesi oli niin nätti
että sitä kyllä kelpaa lueskella
rikollisen pahemmankin hymysuin
ja itkeä salaa mitä tapahtuisi jos joku sanoisi
mikä minä oon, sinua arvostelemaan
kun en päässyt edes bb-taloon

mutta sinä onnekseni niin varmaan
uskon ja niin toiveeni toteutat ja
kaikki paha hyväksi muutuu, mutta yhden neuvon
tahdon antaa, sinulle vaikket rupali olekaan

sillä rupali kai se kuski usein
keikkabussin on kun se bitää bitää
jotenkin rytmiorkesteri hallussaan
ja ei siksi juoda niin saa vaikka haluttaa

ja onhan melko luonnolista panna
ympyrän alle, jonka ohjausliikeisiin niin
voimakkaasti jalkavoimat voimat vaikuttaa
eikä mitään teippisuuta tahmeine jalkoineen

jone, tuu mun bussikuskiksi
et kadu jos julkisuus on naru
jolla elää tahtoisit
sillä sitä minulla riittää mutta
tahto näyttä omaa naamaa silloin kun puhutaan
on vähän vaikiaa

jone, mitä mä teen. hei Jone OIKEESTI, jONE
puhutko italiaa, sun tukallasi varmaan kävisit
hyvin stunthaksi larsh ulrchille ja toi liima
sun suun ympärillä riittäisi suomenmitan
kaapeleita lavaan teippamaan
jos juontokeikoiltaisi mitenkään
ehdit vähän tollaisiin vähän pätevämpien hommiin
roudarina siis, ja plektari purkkana

jone, hei oikeesti, niinku. miä en päässy
big brother -taloon ja siä maksoit
tuotantoyhtiölle aika paljo, melkein yhden pienen
siivoojan kymmenen vuoden palkan
mieti, jone, jone, jone jone, tekosi ja puheesi
kuinka olet välinpitämätön rattijuopumusta
kommentoidessa ja paljonkoo se maikkarilli maksoi

jone, mä en tiedä mitä mä teen
mutta vituttaa aina kaikki ja lihuletit erityisesti
jos ei ole blue hustlreia nähtävänä tai kun
on kova humala tiedossa ja lapset tulloo sunnuntaina

jone, mitä me tehtäisiin
jos molemmat meistä tukan ajaisi ja
se äijänä ollut paska pantaisiin kiini ruohonleikkuriin
olis jotain k-18 kamaa mitä survoo tekkariin
jos on varaa kameramiehiin
sillä sottaistahan moinen homma
ihan kuin olis sonnilassa
pari härkää irralaan eikä siihen palokuntaa tarvinutkaan

jone, mitä me tehää
sinuun henkilöityi liiaksi kai idols
ja nyt rattijuopumus ja sun leväperäisyys
tuli kustannusyhtiöön juristin paparina
että jääpi kausi kaksi esittämättä kun olet
niin korvaamaton

jone mitä mä teen
mietein yksin yhä vielä yössä
lööppiä enempää lukeneena mikä on sun osuus
ja miten se minua koskettaa
vaikka olen mielestäni sielulisesti sairas
ei se oikeuta sinua noin toimimaan
sinä terve idoli ja roudarini
joka revit irti teipin suultasi ja sanoit
että sen kyllä huomaa
ja sekös minua harmittaa

sinä kavereitten siivellä
olematta itse mitään teit ohjelmasta henkilöitymän
ja suuruuskuvitelmaisuutesi tuli nyt kalliksi niin
että tuskin sinä sitä maksat
miten kauan luulet että elli sinun rinnallasi
roikkuu kun pennit menee singulariteettiin

voi vittu, jone, oikeesti: mitä mä teen?
joneksi jonen paikalle vaikken päässyt big brotheriin?
vittu, jone, jone jos siä kuset senkin että sun piti
olla seuraavan kauden bbn speccu-messias niin tapahtuupa
niin että se ohjelma siirtyy ruutu nelosen alle ja
saa aivan uudenlaista kuvaa ja sielä ei
jonejoneni, kuules, kettunen kaisa ole hyräillen
nuuhikmassa kun tiämme sinappikaasua ja kattelemme väriä
vain haistamatta

silä jone siinä käy niin
että tungen sun pään tuuletuskaapiin ja
sanon että se vaan kaatui ja minä en uskaltanut
koskea kun oli sitä vihreätä savua ja se kävi silmiin
ihan kuin olisi kattounut telkkaria liian läheltä ja
sieltä tuli sakset kun vähän kurkotin

olin peloissani niin
en tiennyt mitä tekisin
sinä petit minut nyt ja kun alunperinkin kun
sinulta pojat riisuivat roudarin teipin
suuta pukemasta

joko olisit viimein valmis töihin raittisiin
saisit ajaa meitin bussia ja rupali nukkua ennen
illan konserttia ja pitää orkan koossa

jos oloasi yhtään auttaa
niin voithan kuvitella että ne polkimet on rummun osia
ja saatamme jopa ostaa sinull trukkinupin
eerikinkadulta jos olet kunnolla
ilman teippiä

jone mitä mä teen
minä jään tänne internettiin sinä vaan porskutat
ja annas poseeraat ja seurassakin valokuviasi varmaan
nähdä saan

jone tule edes mun uniin kun on synkää yö
ja märät lakanat likaiset joilla aina makaa
tämä sika valehteleva ja huhuista kuluisa

jone jone jone mitä mitä mitä mitä mämämä t:Nt:Nt:n
kerro heti kun et enää julkisuudessa viihdy ja sano mulle
että sen kyllä näkee

jone mitä mä teen kun en maitoa juo teen kanssa enää
ja sinäkään et enää näytä teippirullalta

jone mitä mä teen kanssa teen jos maitoakaan en juo

jone mitä mä teen

sitte tohon chorus vai mikä vitun b-osa tai joku saatanan
plektra suuhun sille äijälle ja joku vitun hyvä repliikki
niin saadaan kuitattua noi miljoona-tappiot edes tonnilla.

vittu, jone, tuumaas vähän mitä toi homma maksoi
ja voi vielä maksaa, jos et ala juomaan maitoa, vitun aasi!

olisit syntynyt lepakoksi, jonka pään syö ozzy.
tollasia teippi-imppareita ei tarvi kukaan ja kaipaa vaan
raumalaiset. vitun pelle-joni, ronald mcdonald
on jo abduktoitu, etkö sinä vitun aasipelle seuraa galtsua,
mitä hä? joni särmätukka, sul on varmaan piilolasitkin
vitun lohmannin stailaama sonta, tunnusta tai lohmanni tulee
ja stailaa, ja neiti jorma uotinen ja jos ei ala totuus käydä
esiin tai edes ilmi niin kaivamme esiin kaikkien pakkelien ja
savimöykkyjen alta lindbergin iso-äitin-äitin tyttärentyttärentyttären eli helenla lidgrenin vai mikä se oli.

katos ioni-pehko, nyt on kysessä fanttastinen-inkvisitio,
eikä mikään fantaasialinen- sellainen. sulta hymy hyytyy kun
jää-thai-pojat näkemättä, mutta tunnet ne kyllä ja ne on sen
velkaa, voi ioni, aika ja kaikki minkä se on ottanut, sen saat,
ja kiitoksena pyytää että vähän jos vielä saisin olla television
halattavana ellen tule ja se mene, kuka ties ja mistä siä tykkäät
nähää myö sinun kanssa, luostarissa siä minut ja painajaisissa
sinut miä, ne on kauheita märkiä unia tällaiselle selibaatissa
elävälle norjalaiselle villapaidalle. vie minut vuonoon ja
vuorenrinteeseen jos osut, joni vai olikos se joni... miähän olen
ihan sekasin, sehän oli joku iihan muuu... voi hitto...
pitää nyt kaikki alusta ja uudelleen, miä miä miä, joni vittu ioni
vittujen kevät jää näkemättä, hyvä jos elokuun ja tässä kunnossa.
-kiitos, olen samaa mieltä, niin siis ja siis samassa kunnossa.
elämä on melkoista pelleilyä, mutta välillä se ei vaan naurata,
vaan se hävettää, ja se on hyvä sana. on hyvä että ihimiset
häpiää edes jotain kun eivät ymmärrä omia tekemisiään ja sitä että
minä saan olla alibina ilman että siitä olen tietoinen:
postikorttia ja puhelua menemään täälä se on ollu ja pelejä
pelannu, tieteokoneella, sen minä tiedän, mutta muusta en ja se
pätee kaikkiin, vittu on ollu kiva elämä olla alibina runkuille

kiitos elämästä ja olihan toi sentään ja niinkin voi sanoa jakun
alla kun kontta ja kun on satamassa töissä niin kai niitä konttejakin ja niin sitä sitten olikin, voi kontti-parkaa kun se joutuu niitä haisevia ihmisiä kuukausitolkulla...

pitäkäi hyundainne,
ja ostakaa vettä kallimmalla kun alkoholia, hyvää lähdevettä!
ks.lähde eikä mikän vitun lönnrothin vaan minun lähde, originaali aitaa olla ainoaantäälä vielä niin on kiire jo

se on nimittäin hyvä, sen tietää kun sen tietää, mutta se pitää lukea ääneen

siä menit juomaan sitä mitä autos' polttaa
ja niin laveasti kommentoit

taisin kuunnella göstaa ja yhtä kappaletta kerrankin niin että se soi ja se soi aj se soi ja se soi,
kaikkihan tuon tietävät, mutta kuka tunnistatuu myöntämään että se voi olla myös 'mini-psykoosi(aaa

aaa) mini-psykoosista uskallan kertoa enemmän vasta kun olen ei kouvolan kunnallisen terveydenhuollon alainen, katsokaas kun täälä on sellainen parivaljakko psykologia ja psykiatria että minä olen vähän aukonut päätäni, enkä tarkoita että olisi tullut haavoja naamaan vastaanotolla kun lyö päätä seinään vaan antanut tulla oikein olantakaa, muiden kuullen ja vähän siinä sivussa kai tulllut arvosteltua ammatillista pätevyyttä, sillä minun mielestäni nämä kyseiset paskat toimivat ammatissa, ja etenevät kuin siihen kuuluu, eivätkä suinkaan ole mitään kutsumustyöntekijöitä, saati että potilaista voisi oppia jotain, kun ei ole edes väitöstyö työn alla kun potilaalla voi hyvinkin olla sellainen jo takanapäin, minulla ainakin ,P, mutta sellssaisia hullut ovat ja sellainen on kouvola. potilaitha hoidetaan egolla, avohoitoon ilman pillereitä, kyllä se ittesä vanilaan hankkii. terveisiä vaan ja koita nyt jotenkin pärjätä... mene vaikka sukulaisiin, ja miähän menen!

ppppsssss +++---jahas. nyt tässä tulee sitten migratio-virhe heti ensimmäisenä kun koittaa vaan ihan spontaanisti tulla tekemään jotain p-k-merkintää
vittu, jone, mitä miä nyt tiän
sinuun henkilöityneenä
idols ja nyt poistettuna
ohjelmistosta maikikkarin

ei lehdet kerro
minkä huhuhna puhun ja väitän niin
että olisi mennyt yksi vuosi
tuotantoyhtiöltä niin
että maksaa esitämätöntä ohjelmaa

sinä menit juomaan sitä niin
minkä muut panee auton tankkiin
sinä juoppohullu liuhuletti
panit minun pääni hyvään kuosiin

jone, mä en tiedä mitä sä teet
kai sä lööpeissä tai külturelli-sivuilla
annan kanssa johannan poseeraat
etkä seuraakaan karta kun on kamera

jone hei, mitä mä teen
olen epävarma tulevaisuudesta
sun kanssa en ainakaan tänävuonna tapaa
missän bb-talossa
on tyydyttävä taas lostariin

mutta mitä siihen tulee
sen jo kaikki varmaan arvaa
eikä meistä kumpkaan niin tee

jone, kai sut lööpeissä nään
tai edes annassa, seurana se johanna
vai mikä se buudeli olikaan
ota sen korvakorut pois
ei koirilla lävistykset ole muotia
vaikka olisi lizewski ja
puolalainen sukunimi kuusaalaisella

jone, mitä mä teen
sen jälkeen kun olen saanut
mittaamattomasti arvostusta
roudareilta kautta suomeniemeä
ja teippi suuni pitää kii

jone, oikeesti, vittu hei auta
sano mitä mä teen kun tekis' mieli
hirtäytyä sun tukkaan nätin pöyhkeään
johon varmaan et lakkaa laita laisinkaan

jone, mitä mä teen
en päässyt bb-talon
idols on nyt sun maksettavana
tuutko lostariin, siellä tavattiin
tai minä ainakin oman lihulettini kanssa
jumiin vessan jäin kun erehdyin
sitä nuppia vetämään
josta vesi tuli aivan toisesta suunnasta ja
tuntui siltä kuin pornofilmissä näyttää

jone, mitä mä teen
mun jutut lähtee itään vaikka ite menen
sinne minne nokka osottaa
ei ole teipillä suu sidottuna et sinä
vapaaehtoisena juovuksissa rattiin
vaan pakon alla kai

ja sun selityksesi oli niin nätti
että sitä kyllä kelpaa lueskella
rikollisen pahemmankin hymysuin
ja itkeä salaa mitä tapahtuisi jos joku sanoisi
mikä minä oon, sinua arvostelemaan
kun en päässyt edes bb-taloon

mutta sinä onnekseni niin varmaan
uskon ja niin toiveeni toteutat ja
kaikki paha hyväksi muutuu, mutta yhden neuvon
tahdon antaa, sinulle vaikket rupali olekaan

sillä rupali kai se kuski usein
keikkabussin on kun se bitää bitää
jotenkin rytmiorkesteri hallussaan
ja ei siksi juoda niin saa vaikka haluttaa

ja onhan melko luonnolista panna
ympyrän alle, jonka ohjausliikeisiin niin
voimakkaasti jalkavoimat voimat vaikuttaa
eikä mitään teippisuuta tahmeine jalkoineen

jone, tuu mun bussikuskiksi
et kadu jos julkisuus on naru
jolla elää tahtoisit
sillä sitä minulla riittää mutta
tahto näyttä omaa naamaa silloin kun puhutaan
on vähän vaikiaa

jone, mitä mä teen. hei Jone OIKEESTI, jONE
puhutko italiaa, sun tukallasi varmaan kävisit
hyvin stunthaksi larsh ulrchille ja toi liima
sun suun ympärillä riittäisi suomenmitan
kaapeleita lavaan teippamaan
jos juontokeikoiltaisi mitenkään
ehdit vähän tollaisiin vähän pätevämpien hommiin
roudarina siis, ja plektari purkkana

jone, hei oikeesti, niinku. miä en päässy
big brother -taloon ja siä maksoit
tuotantoyhtiölle aika paljo, melkein yhden pienen
siivoojan kymmenen vuoden palkan
mieti, jone, jone, jone jone, tekosi ja puheesi
kuinka olet välinpitämätön rattijuopumusta
kommentoidessa ja paljonkoo se maikkarilli maksoi

jone, mä en tiedä mitä mä teen
mutta vituttaa aina kaikki ja lihuletit erityisesti
jos ei ole blue hustlreia nähtävänä tai kun
on kova humala tiedossa ja lapset tulloo sunnuntaina

jone, mitä me tehtäisiin
jos molemmat meistä tukan ajaisi ja
se äijänä ollut paska pantaisiin kiini ruohonleikkuriin
olis jotain k-18 kamaa mitä survoo tekkariin
jos on varaa kameramiehiin
sillä sottaistahan moinen homma
ihan kuin olis sonnilassa
pari härkää irralaan eikä siihen palokuntaa tarvinutkaan

jone, mitä me tehää
sinuun henkilöityi liiaksi kai idols
ja nyt rattijuopumus ja sun leväperäisyys
tuli kustannusyhtiöön juristin paparina
että jääpi kausi kaksi esittämättä kun olet
niin korvaamaton

jone mitä mä teen
mietein yksin yhä vielä yössä
lööppiä enempää lukeneena mikä on sun osuus
ja miten se minua koskettaa
vaikka olen mielestäni sielulisesti sairas
ei se oikeuta sinua noin toimimaan
sinä terve idoli ja roudarini
joka revit irti teipin suultasi ja sanoit
että sen kyllä huomaa
ja sekös minua harmittaa

sinä kavereitten siivellä
olematta itse mitään teit ohjelmasta henkilöitymän
ja suuruuskuvitelmaisuutesi tuli nyt kalliksi niin
että tuskin sinä sitä maksat
miten kauan luulet että elli sinun rinnallasi
roikkuu kun pennit menee singulariteettiin

voi vittu, jone, oikeesti: mitä mä teen?
joneksi jonen paikalle vaikken päässyt big brotheriin?
vittu, jone, jone jos siä kuset senkin että sun piti
olla seuraavan kauden bbn speccu-messias niin tapahtuupa
niin että se ohjelma siirtyy ruutu nelosen alle ja
saa aivan uudenlaista kuvaa ja sielä ei
jonejoneni, kuules, kettunen kaisa ole hyräillen
nuuhikmassa kun tiämme sinappikaasua ja kattelemme väriä
vain haistamatta

silä jone siinä käy niin
että tungen sun pään tuuletuskaapiin ja
sanon että se vaan kaatui ja minä en uskaltanut
koskea kun oli sitä vihreätä savua ja se kävi silmiin
ihan kuin olisi kattounut telkkaria liian läheltä ja
sieltä tuli sakset kun vähän kurkotin

olin peloissani niin
en tiennyt mitä tekisin
sinä petit minut nyt ja kun alunperinkin kun
sinulta pojat riisuivat roudarin teipin
suuta pukemasta

joko olisit viimein valmis töihin raittisiin
saisit ajaa meitin bussia ja rupali nukkua ennen
illan konserttia ja pitää orkan koossa

jos oloasi yhtään auttaa
niin voithan kuvitella että ne polkimet on rummun osia
ja saatamme jopa ostaa sinull trukkinupin
eerikinkadulta jos olet kunnolla
ilman teippiä

jone mitä mä teen
minä jään tänne internettiin sinä vaan porskutat
ja annas poseeraat ja seurassakin valokuviasi varmaan
nähdä saan

jone tule edes mun uniin kun on synkää yö
ja märät lakanat likaiset joilla aina makaa
tämä sika valehteleva ja huhuista kuluisa

jone jone jone mitä mitä mitä mitä mämämä t:Nt:Nt:n
kerro heti kun et enää julkisuudessa viihdy ja sano mulle
että sen kyllä näkee

jone mitä mä teen kun en maitoa juo teen kanssa enää
ja sinäkään et enää näytä teippirullalta

jone mitä mä teen kanssa teen jos maitoakaan en juo

jone mitä mä teen

sitte tohon chorus vai mikä vitun b-osa tai joku saatanan
plektra suuhun sille äijälle ja joku vitun hyvä repliikki
niin saadaan kuitattua noi miljoona-tappiot edes tonnilla.

vittu, jone, tuumaas vähän mitä toi homma maksoi
ja voi vielä maksaa, jos et ala juomaan maitoa, vitun aasi!

olisit syntynyt lepakoksi, jonka pään syö ozzy.
tollasia teippi-imppareita ei tarvi kukaan ja kaipaa vaan
raumalaiset. vitun pelle-joni, ronald mcdonald
on jo abduktoitu, etkö sinä vitun aasipelle seuraa galtsua,
mitä hä? joni särmätukka, sul on varmaan piilolasitkin
vitun lohmannin stailaama sonta, tunnusta tai lohmanni tulee
ja stailaa, ja neiti jorma uotinen ja jos ei ala totuus käydä
esiin tai edes ilmi niin kaivamme esiin kaikkien pakkelien ja
savimöykkyjen alta lindbergin iso-äitin-äitin tyttärentyttärentyttären eli helenla lidgrenin vai mikä se oli.

katos ioni-pehko, nyt on kysessä fanttastinen-inkvisitio,
eikä mikään fantaasialinen- sellainen. sulta hymy hyytyy kun
jää-thai-pojat näkemättä, mutta tunnet ne kyllä ja ne on sen
velkaa, voi ioni, aika ja kaikki minkä se on ottanut, sen saat,
ja kiitoksena pyytää että vähän jos vielä saisin olla television
halattavana ellen tule ja se mene, kuka ties ja mistä siä tykkäät
nähää myö sinun kanssa, luostarissa siä minut ja painajaisissa
sinut miä, ne on kauheita märkiä unia tällaiselle selibaatissa
elävälle norjalaiselle villapaidalle. vie minut vuonoon ja
vuorenrinteeseen jos osut, joni vai olikos se joni... miähän olen
ihan sekasin, sehän oli joku iihan muuu... voi hitto...
pitää nyt kaikki alusta ja uudelleen, miä miä miä, joni vittu ioni
vittujen kevät jää näkemättä, hyvä jos elokuun ja tässä kunnossa.
-kiitos, olen samaa mieltä, niin siis ja siis samassa kunnossa.
elämä on melkoista pelleilyä, mutta välillä se ei vaan naurata,
vaan se hävettää, ja se on hyvä sana. on hyvä että ihimiset
häpiää edes jotain kun eivät ymmärrä omia tekemisiään ja sitä että
minä saan olla alibina ilman että siitä olen tietoinen:
postikorttia ja puhelua menemään täälä se on ollu ja pelejä
pelannu, tieteokoneella, sen minä tiedän, mutta muusta en ja se
pätee kaikkiin, vittu on ollu kiva elämä olla alibina runkuille

kiitos elämästä ja olihan toi sentään ja niinkin voi sanoa jakun
alla kun kontta ja kun on satamassa töissä niin kai niitä konttejakin ja niin sitä sitten olikin, voi kontti-parkaa kun se joutuu niitä haisevia ihmisiä kuukausitolkulla...

pitäkäi hyundainne,
ja ostakaa vettä kallimmalla kun alkoholia, hyvää lähdevettä!
ks.lähde eikä mikän vitun lönnrothin vaan minun lähde, originaali aitaa olla ainoaantäälä vielä niin on kiire jo

se on nimittäin hyvä, sen tietää kun sen tietää, mutta se pitää lukea ääneen

siä menit juomaan sitä mitä autos' polttaa
ja niin laveasti kommentoit

taisin kuunnella göstaa ja yhtä kappaletta kerrankin niin että se soi ja se soi aj se soi ja se soi,
kaikkihan tuon tietävät, mutta kuka tunnistatuu myöntämään että se voi olla myös 'mini-psykoosi(aaa

aaa) mini-psykoosista uskallan kertoa enemmän vasta kun olen ei kouvolan kunnallisen terveydenhuollon alainen, katsokaas kun täälä on sellainen parivaljakko psykologia ja psykiatria että minä olen vähän aukonut päätäni, enkä tarkoita että olisi tullut haavoja naamaan vastaanotolla kun lyö päätä seinään vaan antanut tulla oikein olantakaa, muiden kuullen ja vähän siinä sivussa kai tulllut arvosteltua ammatillista pätevyyttä, sillä minun mielestäni nämä kyseiset paskat toimivat ammatissa, ja etenevät kuin siihen kuuluu, eivätkä suinkaan ole mitään kutsumustyöntekijöitä, saati että potilaista voisi oppia jotain, kun ei ole edes väitöstyö työn alla kun potilaalla voi hyvinkin olla sellainen jo takanapäin, minulla ainakin ,P, mutta sellssaisia hullut ovat ja sellainen on kouvola. potilaitha hoidetaan egolla, avohoitoon ilman pillereitä, kyllä se ittesä vanilaan hankkii. terveisiä vaan ja koita nyt jotenkin pärjätä... mene vaikka sukulaisiin, ja miähän menen!
pannaas tosta tollanen mistä tuli mieleen pandemonia tai ihan mikä vaan pan, jaa voiskin syödä banaanin jä lähtä hakemaan viinaa. olen huhkinu kolme päivää ja asennellu yhtä ja samaa xptä ja päivittänyt biosinit ja kosinut ja polttanu levyn ja sormeni saatan niin alkaa olla trigonometria siinä, nyt vaan kaikki yksikköympyrää ähkäilemään javan jollain 3d awpilla. ite laitan oikian dossin ja borlandin c-iden ja turbo assemblerin ja rupian koodaamaan pelikonsolia että on sitte pacman, kun rupian juomaan loppuelämääni.

pacmanista on sanottava sellainen juttu vielä että johan oli kerran sellainen kaveri aina kulkiessa ravintoloita helsingissä niin kävi ihan naama totiseksi kun siltä joku pyytäessään puhelinnumeroa kysy sukunimeä ja kuinka se kirjotetaan, ja johan se sitte sano vaan nätisti että no ei ainakaan niinkuin se pelin nimi. tuli ihan mieleen kun olin ensimmäistä kertaa ravintolassa, alaikäisenä, isäpapan ja tätin miehen kanssa ja joku vieras täti tuli siihen eisttäytymään olealla viivi ja naapurin koiralla kun...

että sellasia ne packmanit ja puudelit on, puudeli pixeleillä, keltaisena kiitos, ja vähän sitä vihriää, kans'.

jeh, sano aivo riihi ja zilihiili suli kuu massa kaksois veessä lapset tuli ja öljypohja on halki, saatana
joskus(1 kun on oikein paha olo, ja vielä ollakin oikein huono olo, ja kun
sitä on oltava kuitenkin kun ei taho ittiänsä päättää vaan on vaan kestettävä,
kun sitä ei paranna se että juopi(5 vähän kahvin lisäksi vähän jotain muutakin
kuin maitoa kolmasosana, niin meinaa tulla sellainen mieli että olisi kivaa,
jos olisi kivoja kavereita.

niin, sitä katkesi ajatus ja niin sitä sitä tällaisena aikana, ja sellaisella
hetkellä on nopia keino ottaa puhelin käteen ja kysyä jotain, se on ihan sama
ja se nyt monesko, luennallisesti tärkeä, huomautus tässä kohtaa olisi tullut
olla että joku edes jotain ymmärtäisi, niin sitä on ja sen silloin huomaa kun
on soittanut yhen puhelun ja toisen kerran ja kolmatta tehessä soi ovikello
ja sitten ollaankin jo tässä kirjoittamassa ja kuinka monetta kertaa
irtisanoutuneena yhteisöistään, kun ei ystäviäkään ole muissa muodoissa kun
yhessä hiton editorissa, joka ei osaa edes ilmotttaa milloin menee merkkijono
poikki kun sen pituus on kahdeskankymmentä ja niin pitää sitte panna kaikki
yhteen putkeen ja kaikki se mikä ahisti ja oli pahaa ja mistä oli haluna
puhua, jää sanomatta ja jää ahistamaan niin että onpa sitten toinen kerta kun
on tarttunut pulloon ja siitä juotava, että saa edes jotain sanottua kun ei
ole sitä tehtynä.

sellaisista kerroista kovasti tahtoisi eroon lisäkseni varmaan moni muukin,
mutta kun on niin vitun syrjäytynyt paska. ainakin paska on se sana mitä
kuulee vähien, harvojen, käyvien ja ajattelevin sanovan muiden käyttävän kun
itestänsä hänestä minuna puhutaan.

miä olen kova osottamaan kiitosta ja kunnioitusta kirjoittassenai ja
ja ajatellessani kirjoittaen, ja niinpä on sitten arvattavissa että
sellainen päivä(z taas on tiedossa, kun minun pitää se paska-arvonimi ansaita
ja itsekseen itseään todistavaksi ennusteeksi(4 osoitettava ja lähin paikka
on kävellä ittensä antin luokse, ja joonaan vuoksi se olla kun joonaan on
pakko olla ja sinne siis siksi, kun ei ite osaa vastuuta teoistaan ottaa eikä
niitä kanna vaikka on kova juomaan maitoa kuin oli kaipiaisissa navetassa
vasikat, vaan on kunnon joona se eli ittensä joona ei ole ihan itsensä itse
eikä pohjalaanenkaan oikein se miksi muut luulee vaan itsensä joonas, jona
sanoo että on ja valehellessaan totta tietää sen tehessän jo muutkin, mutta
uskoo silti ja niin elelee.

niin on ja onkin sitten mennyt jo aikoja päiviä ja niistä tulee vuosia ja kun
on se yhdenlainen päivä, jona huomaa mitä on ja mitä on tullut tehtyä ja mitä
ei miksi niin ja missä on ja miksi, ja miksi ei voisi olla jossain muualla,
jonkin muun vuoksi, ja tähen; ei vielä ihan tähteenä, vaikka sellaiseksi on
nimitelty jo vuosia.

sellainen on pantava sitten mieleen että kyllä kreikassakin uhrattiin
jumalille, jos ei itse jumalille, kuitenkaan vielä, sillä silloin ei
vielä ollut tähtitaivaalla tom cruise -konstallaatiota, jonka johdatuksella
voi ja voi kuinka moni voikaan lukea rivienvälistä ja suunnistaa tuon tähti-
kuvion mukana kun ei ole apuvälineenä konsonanttia ja sekstanttia ei osaa
käyttää ja on nähtävissä sellainen vastus että sekundanttiakin on erittäin
vaikia saaha, vaikka laittaisi narun piippuun, kuten william makepeace
thackerayn romaanissa barry lyndon, vaikka minusta se on novelli(3, kun se
kertoo niin lyhyesti vaatimattomuudesta ja siitä kuinka ihmisestä tulee se
mitä muut puhuvat(4, kun tahto on toisaalla, ja ihan vaan muitten odotusten ja
tekojen vuoksi ja tähden, mutta sellaistahan elämä on: väistelyä, ja
enimmäkseen vastuun, ja siitä vain tahtovat puhua sellaiset ihmiset, jotka
puhuvat siitä puhuessaan vastuun pakoilusta, kun pakoilun kohteena on
todellisuus, jota minä tahdon edustaa ja olla tahtomattanikin, joskus.

jos miä en tuntisi mustalaisia niin saisin turpaan, ja jos sanoisin tietäväni,
niin olisin hyljeksitty. mutta koska olen paska, ja sydän paskana, niin olen
saanut osani, jotain ja kaikkea sitä mitä en edes halunnut ansaitsevani ja
kiitän siitäkin.

ollos hyvä,
neuvos huono

P.S. voima on sitä varten että käyttää keinoja, sen olis voinu newton
laittaa neuvoksi niin ei tarvis tapella asioista, jotka voi välttää.

0) käytän tässä tällaisia viittauksia, tärkeisiin huomautuksiin ja käytän niistä
luennallisuuttahelpottaviksi huomautuksiksi, tämä esi-htmmäläinen keino on
saatettu maksimaalisiin asiakokonaisuuden ja hahmotelman koossapysymis-
asuun Mika Waltarin päiväkirjaromaanissa(3 Neljä Päivänlaskua, jonka olen
perinnöksi saava äidiltäni, muutapa en ei minua kiinnostaisikaan saada
siis... hänen käyttäessään niistä nimitystä kriittillisiä huomautuksia.
(err, menikös tuossa nyt juoku pieleen?)

1) joskus on kai nyt ensimmäisenä murresanasana. luulisin että siinä voisi
lukea: joinain päivinä, tai asia-aika -yhteydenmukaan, se hetkii
vuorokaudesta kuna on ja halunsa lakkaa juomasta ja on sen jo kerran tehny
ja nyt toista kertaa, joka on se kun se ihan jo itsensä syistä monista
ja enemmänkin muista ja muitten avulla, onnena on että ei toimesta2)

2) vaikka tänä nimeonmaisena kertana on sanottava että joutui kaveri
uhrautumaan että minä lakkasin juomasta, ja se on kallein keino, sillä
siitä ei pelkällä kiittämisellä selviä, vaan on tiedettävä milloin on
oltava paikalla selviämässä, kun on auttanella avaimet hukassa(xxx elämän,
jos toisenkin

3) vittu kun pitää olla romaanina novelli ja novellina lyhyttarina. mikäs
vittu tämä sitten olisi kun ei ole oikein vielä pakinastakaan puhe ja
nyt ei ole kyse tästä merkinnästä, joka jo määriteltiin luennallisuutta ja
arkistollisuisuutta ja asiaanpaalaamista parantavaksi muistiinmerkinnän
keinollisuudesta teosta, kun ei ole ihan html-just-in-time-romans ja xml
nyt tässä ja käsillä kirjaston, kun on tuo laukku tuossa, jossa on noi
oxfordin mini thesaurus ja dictionary, jotka isolla vaivalla isoveikalle,
sisko joskus on oikein ja ihan lontoosta hommannu, kuten on kolme kuppia
kahviakin ja kaikki on rikkonu joku muu kuin minä, ja siitähän minä olen
iloinen ja ikuisesti kiitollinen, eli sellaisessa kiitollisuudenvelassa
kun minä olen niin saa sitten nukkkua vaikka maan alla ja mahallaan
muitten kanssa joukkohaudassa, minä en ole ensimmäisenä arkeologisia
kaivauksia tekemässä sellaisilla paikoilla, joilla itse kusen, enkä niistä
kiinnostunutkaan tätä enempää.

4) itseään todistava ennustus on manausta tai erityisesti sen estämistä,
estää manaamasta, johtaa itseään toteuttavan ennustuksen totetumiseen ja
siitä on todisteita, ks. raunio-koira -luukanen ja yksisilmä-dekkari
-pekkarinen, huomaatkos kuinka tuossa kohden ja edellä käytin ns. tavu-
viivaa. terveisiä taas sinne jonnekin missä ei englanningielessä tgavuteta
kun on syllaabeleita ja singulariteetti on ihan vitun kiva paikka
venytellä, ks. engl, self proclaiming fortune, vaikka ei se sanayhdistelmä
em kirjassa esiinnykkään, on vaan niin komia kuin phenomenon että pakko
on sanoa, ja minähän sanon mitä kirjoitan ettei tarvi jälkikäteen ihmetellä
ja väitellä, siitä mitä on sanottu ja mitä ei vaan tulkitaan; luettava tehdään
siksi että olisi tulkittavaa, ainakin olisi mielestäni tehtävä.

z) tuossa kohden tätä päivä on vain ilmaisu ajalle, se voi olla ja yleensä
noissa kohden onkin hetki, mihin tahansa vuorokaudenaikaan tai vaikka
kesken kirjoituksen, kun tuli ajatelleeksi ihan muuta ja mieleenpantavaa,
että siitä sitten joskus erikseen kertoo, ja niinpä se tuli sitten tehdyksi

5) katsos nyt, kun tuossa jo taas koittaa vähän kuin, ikäänkuin vähätellä tai
ainakin lieventää ittiään tai panna tulevia sanomisiaan alkoholin piikkiin,
kuten sanotaan muulloinkin, kun halutaan ikäänkuin irrottautua itse
tilanteesta ja itsenänsä niin, niin silloin on juovinaan tai juopi(6

6) rekursio, ks. myös luennallisuutta helpottava huomautus(5

xxx) sen takia kun on avaimet hukassa on auottu mettässä mummoja, niistä
ja siitä kuinka on kerrottu joskus saksanmaalla ja joskus tääläkin vähän

lukemistoa:

Neljä päivänlaskua, Mika Waltari
Itse Jumalat, Isaac Asimov
Barry Lyndon, William Makepeace Thackaray
Teknillinen geometria ja trigonometria; Lehtonen, Potinkara, Soininen, Öistämö
Fundametals of Physics,, Halliday, Ressnic, Walker
Multivariable calculs - Linear Algebra & Differential Equations, Grossman
The Mammoth Encyclopedia of Sciense Fiction, Geroge Mann
Riippuvuus - Valheiden verkko, Antti Heikkilä
Kirjoituksia kellarista, Fjodor Dostojevski((örf
Kokaiiniromaani, kirj. tuntematon, luultavasti joku venäläinen, joka kuoli ranskassa (kirja on lainassa niin en nyt tiedä isbn-kään siihe, editoin tän myöhemmin, tulikin isbn...
Nukkekoti, Henrik Ibsen(örf
Nauru, Henri Bergson

örf)) olen lukemistoon lisäillyt alkuperäisen kirjotuksen jälkeen (nämä) pari (3,kolme) kirjaa
lukemistoksi, kirjoitusvirhettäkään en aio muuten korjailla, tai muuten kommentoida tätäkään
tekstiä, mutta tuota lukemistoa olen hieman tarkistanut ja ne esiintyvät siinä järjestyksessä
kuin olen ne kirjoittanut ja tällä kerralla tämä merkintä ja sitten vain lukemistoa koskevia
huomautksia, mutta siinä on nyt, nukkekodin (23.07.2009 01:57) havaittavissa aivan kuin
kenen tahansa ihmisen elämänkaari, ja tuo kronologia on syntynyt aivan vahingossa(000, ja
tömä lisäys jonka örfin jälkeen, nauru, ei ole vahinko tai sen aihe vaan rivienväli... ja kohta(!
siinä on kai minun nimi ja sitten kaiken loppuna joku hiton kuolinilmoitus, vaikka tuo
sana on minua aina häirinnyt (ärsyttänyt, puhekielessäni), niin käytän sitä tuossa että
voin sanoa että tässähän kyseessä on ilmoitus siunaustilaisuudesta, koitettaan nyt edes silloin
osoittaa jonkinlaista myötätuntoa, kun muut surevat jonkun kuolemaa sinaustilaisuudessa
ja te luette seuraavan kerran kuolinilmoitusta (tohon oikein iso sateenvarjonkuva, mikä
on muovia ja siinä on happo-hymiöitä, kuten ne nykyään kai kaikki mieltää ja sitte vielä
oikein käyrä banaani siihe suuksi niin jää makia olo... makiata tulikin mieleen dungeon siege 1.1 ja kato isi tuol menee laskuvarjomies (tien toisella puolella lentää voikukan siemen, ai katos, se poikakin on sielä... no, miä kirjotan tän vaan ja sitte setä meneeKIN AIKA KOVAA, oho, läheltä piti niin se dungeonsie
(onkohan tästä tulossa joku pääteos?) (pakko siistiä toi lukemistoa osuus sitte kun kerkiää)

ooo) tästähän saisi luontevasti puheen siirretyksi muodostavaan kausaatioon, joka kai paremin olisi verrattavissa, kreationismiin vai mikä se uusin jenkksiontalakina olikaan... ei pysy kasas eikä malta lopettaa. se dungeon siege nyt (olispa viinaa, pakko panna conserta huuleen taas, kun ei tästä tule mitään ilman, kato kun ärsyttää (häiritsee) pelkkää olemattomuutta noi kakki monitorien yms vehkeiden valotkin, migreeni tästä tulee pian *aargh* (poistan tän sitte kun olen vähä rauhallisempi ja tiedän mitä olin hakemassa. moi, dungeon eikun irc-GALTsulaiset, hei tuo spirtee samal,,eiku

00) kaiken pahan alku ja juuri
joskus kun on, jos kun ja sellaisia päiviäkin kun elämässä on että kauhiasta
pahasta tulee ihan yht'äkkiä yhen ihmisen tähen nähessä, tai oikein sen itte
ihmisen, kuten tänään kävi ihmninen ja kokonainen asia, jota voi kuvailla
monillakin sanoilla ja on jopa tarpeen, tämän ja tuon takia ja etenkin kun
niin kerrankin kävi, kun oli tapahtumassa se karmia asia, joka voi olla monen
viimeinen erhe, minun itteni kohalla näen, asian väistämättömyydeksi ja se nyt
tällä nimenomaisella kerralla jäi tapahtumattomaksi vaikka ite asiat lähti jo
rullaamaan. niin paljon pahaa, minusta kylillä puhutaan että on se tehtävä
mistä kaikki varottaa.
mielessään viedä vaikka mihin sfääreihin. sitä miettiessä tulin sitten teheneeksi valmiiksi jo ajatukseni siitä mitä ajattelen koko vitun internetistä, kuinka luotan henkilöihin, jotka ovat vastuuasemassa tiedonsiiirosta, kuinka he noudattavat ja soveltavat, mikä ei kuulu lainkaan toimeen , sananvapauteen, sillä tiedonsiirto ei ole sama asia kuin sananvapaus. IHAN VAAN TIEDOKSI IDIIOTEILLE SIEL Ä ELISALLA JA vähän MUUALLAKIN§

mutta, minä ein ollut noin kiukkinen kuin latelin tämä (en edes muista mitä se on, mutta koitan siinä vähän nostaa tai edes tuoda esiin joitain henkilöitä maamme elokuvahitoriast ja kirjallisuudeta, joihin on mukava tutustua, jos ei halua tuntea minua ihollaan, vaikka olenkin pehmeä ja siksi notekan tuntuinen... noniin ....

miä olin kahvilla, siis tosi kahvilla ja wiskiäkin otin helsnking
kämp-gallerian, strindbergissä ja siinä oli aina mukavasti se sama
paikka vapaana missä sain istua kun se oli oven vieressä, vetoisa
ja kaikki näkivät siihen. lähipydässä istui mies, tee-kupposne kanssa
ja niiskutti kamalasti, tai kamalasti nyt on sellainen sana että
sellaisen voi korjata huomiota kiinnittävästi, ei niin että se olisi
ollut kamalaa, kuten pelottava on tai että kun nykyaikana ei kai
tarvi kahivlassa, suomessa ainakaan, pelätä keuhkosairautta tai
muuta kamalaa. niin, mutta huomiota se ainakin näytti herättävän,
muissa enemmän kuin minussa, minua lähinnä hävetti kun kaikki
tujottivat ja miltei osoittelivat tuota yskivää hahmoa, ja se lähin
pöytä, en tahtoisi eddes kuvitella kertovani heistä, muuta kuin sen
että... niin että sellaistakin voi kuvailla, mutta nyt ei ei. nyt
keskitymme siihen mitä minä katselin, kun tuo mies yski, anteeksi!
tulinko paljastaneeksi että henkilömme hän oli mies? se oli vahinko
tästähän katosi kaikki jännitys, sinne se mies jäi yskimään kun minä
lähdin tämän ylimieisesti ja inhoillisesti poistuneen 'pariskunnan',
joka puhui kovasti suomea ja halveksi ja paheksui yskivää miestä,
jota minä tervehdin parin vuoden ajan kello kahdeksan pikku-robertin-
kadun päässä aamuisin. yskivä mies oli matti oravisto, kahvila vain ei
ollut stringberg. mutta onko sllä väliä, eihän kukaan tiedä enää edes
kuka matti oravisto on. sillä matti oravisto on velä, hänen on oltava,
yksin matti kassilan on kiittäminen jo siitä ja kuvauksensa
alkoholistista. melkein on kuni elokuu.

vaikka nyt ei ole (nyt, kun kirjoitan, kun olen kai bannattu jo
irc-galleriastakin), vaan heinäkuu ja ulkkona satelee, tai ainakin täälä
ulkona eli juuri sellainen sää, joka suosii minu; puhunko taas minusta
itsestäni? anteeksi, mutta minun on pakko tässä välissä kun olen juuri
hakemaisillani tupakkaa kuulevani että pihalle saapui ajoneuvo, ei saapui
kaksi. pahoja ihmisiä aikeineen... minä menen ulos tupakoineni, etteivät
kaikki polta sisällä. siis olin hakemaisillani tupankia ja nyt
onkin kai tehtävä niin, kunpa muistaisin lapsuude kaipiaisissa kun
palaan... mutta minähän olenkin jo plannnut, takaumani on poissa vaikka
en niin tahtoisi. minua harmittaa, mutta se että ja mikä minua nyt
harmittaa on melko vähäpätöistä. kun ajattelen kaikkien harmien äitiä,
saddamia lainatakseni, sillä kun minä avaudun niin se on kuin rautaesirippu
romahtaisi. ja minä olen romahtamispisteessä ja sen tietävät kaikki,
jotka vähänkin tietävät mistään mitään. ja katso, hän oli romanthaaisillaan
ja hänestä tuli melkein hedonistinen, mutta ei kuitenkaan, hän ei nytkyhttänt.

hänen kotinsa oli alkeellinen, kuten keittiö tai jokin sen tapainen ja
nurkka jossa oli patja ja kynttiä, ja joku astia, sellainen vati, jota
epäilin ja josta kysyinkin niin se oli tosiaan yö-potta. olin melkein
käsittämättömän yllättynyt ett joku käytti sellaista vielä, sillä minä
lapsena ja teini-ikäisenä lapsenakin vielä yöpyessäni sain joissain
huoneessa sellaisen, kun olin vanhempi, sitä aiemmin minun tuli aina
herättää äitini äiti ja pissasin keittiön sellaiseen omaan vedentuloonsa,
en minä silloin tiennyt mikä se on, utta siitä tuli aina hanasta juotua,
vaikka olisikin itse tai veli käynyt yöllä pissamassa hanalle, josta
tietenkin oli joka kerta otettava huomautus.

minulla on vieläkin vähän jotain oista tavoista muistini kötköjen lisäksi,
kuten varmaan onkin arvattaviss, mutta en minä sellaista varsinaisesti ja
jos koskaan niin vain kotona ja käytän kyllä... no, tätä voivat lukea
henkilöt jotka käyätkin meillä, ja aivan kaikki eivät tiedä. juuri se onkin
kirjoitukseni tarkoituis: kertoa kaikille muille jotain, mitä edes ns.
ystäväni eivät tiedä... ks ns...jne...minulta katosi maailmankatsomus
tänään niin pitääpä vähän keräillä jotain meinneisyydestä ettei mene ihan
pönttö sekaisin. kai on parempi että kiroilen tietokoneelle kuin ihmiselle,
mutta irc-gallerian ylläpito ei tule saamaan kunniamainintaa, itseasiassa
epäilen jopa että kyseessä voisi olla tarkoituksellinen häirintä, jota
perusteltaisiin sillä etät minä olen ollut hyökkäävä, mikä varmaan onkin
erityisen selvä tapaus kun sen itse otan esiin.

katsotaan nyt. kaikki asiat muuttuvat nykyään niin vakaviksi ja mikä
ikävämpää, alkaa henkilökohtaiset asiat vaikuttamaan mm. tiedonsiirtoon.
ei ole kovin vaikeata häiritä toisen liikkumista netin silmukoissa, mutta
sen osoittaminen on hankalaa vaikka vieläkinhelpompaa.

suurinpia tekijöitä siinä että minä poistun interntistä onkin juuri paulig
ja muut rasselitaskut. miä en jaksa vänkätä enää kanavilla ja foorumeila
ja blogeissa ja kokeissa, miä rupian pelamaan pacmania ja vetämään viinaa
ulkona ja sisällä ja silloin kun herään ja just kun olen menos nukkumaan,
ja tuumin että, oot ensimmäin aatoksissain aamuisin, miete illan viimeinen,
vai miten se laulu menee, varmaan vexi salmi tai junnu vainio mut kuitenkin,
aika napakka :P

miä nyt vaan olen sellainen että, miä käyn viinalla ja minulle ei riitä
pelkkä käyminen että miä kävisin, katsokaas kieleimme rikkautta ja raikasta
aamua. miä lähen nyt ulos pihalle alasti sateenjälkeiselle nurmikolle
nakuilemaan kun naapurin teinit huutelee humalassa kun isovanhemmat on
mökillä, ja nyt miä vasikoin ne ,) mutta olen miä vasikoita juottanutkin.
kyllä miä osaan ja olen nähny navttoja ja naulapyssyjä väärinkäytettävän ja
raskas mielein kaipaa nyt alastinurmeen ennen kuin hyttynen lenttää...

sitä ennen katon saako tän galleriaan päiväkrijaan vaiei. lleuun ettei, mutta laitan sitte myöhemmin, ei nää niin hätäsiä aina ole, bannit vaan vituttaa ja se ojs saa luurista korvaan niin silloin veri kiehuu ja minul on huono verenkierto kun en ole mikään painononstaja, mutta, nyt se entry-kokeilu ja sitte nurmipesu.
tervemortaas,
arafanttisi sun iloisen kuin gelatiini hyydytän liikkeesi ja sinä jämähdät
minä pelaan vain hackkia ja lollailen pahraani mukaan ja popsin mitä sattuu
jos se on viesti avaruudesta, katon uudestaan karkkilaatikkoon ja porksutan
hiessäni, innolla sonnin kun keväällä pääsee ulos pihalle, ei ihan luontoon.




pian on vielä elokuuu ja minä tahtoisin jaksaa, minä haluaisin, en
vain kertoa vaan elää vielä kerran elokuun, ja olla tuolloin sulkumestari,
mutta ei ole peltolasta sellaisia tulijoita kuin on lassi mäkelä,
joka toun mestarillisen työn tekee ja on vain vretaansa vailla, muuta
erilainen kuin, matti pellonpään maalarisikiö kaurismäkitulkinnassa
la vie de la boehem eli poheemielämää. oli sellainenkin sattuma että oli
tuttu kirja jo ennalta ja minä en edelleenkään ole sitä mieltä että
jommpikumpi voi olla elokuvana kirjaa parempi tai jotain vaan että ne
ovat eri taidemuotoja ja kyse on tulkinnasta, no kuitenkin, vaikka muuten
en aina pidä kaurimäistä, niin hyvästä työstä boheemi-elämänsuhteen,
minulle jäi karmia maku ja tunnelma polviin, kun porvoossa sen näin
ja minua sitten harmitti että se muumeista jotenkin tuttu hahmo
popliinitakissa, täynnä lukemattomia kirjoja ja aina suuna ja päänä
oli mielestäni poistettu koko elokuvasta, mutta sitäkin suurempi, sillä
tuo suupaltti oli hieman kuin henkilö johon maalaria enemmän samaistuisin,
vaikka tämä olisikin albaniasta. niiin, siis kirjassa oleva luku
kuvanveistäjästä, joka tekee hautamonumentin tai miksi sitä pitäisi
kutsusa, monumentti kuulostaa niin raskaalta ja kivi kolealta, olisiko
veistos, vaikka onkin kivenhakkaaja, jos se osaisi myös veistää,
niin se on minulle kirjan voimakkain luku ja jäi jotenkin niin eritavall
kertomatta kui itse sen kuvittelen että toivoisinpa ihmisten lukevan sen
kirjankn.

antti-pantti-paskalantti
se mitä en meinannut muistaa tapahtuneeksi oli tapahtunut eli kaasin kahvikupin, mutta ehdin pelastaa kaikkea valumasta. kuppi kaatui hiirimaton lähistöllä mutta varsinaine vahinko tapahtui estymästä koska min tahdon hikoilla, siis tahdon hikoilla on sellainen genettinen hommeli... plahplah, sirkka-liisa valle, on maailman jothavia ihotautilääkäreitä...paplaläpäpäläpiäpäähän ja vakuutusyhtiö ja kela kyllä maksaa ihan vaan atoppisesta ihottumasta 2vk espajaan aurinkoa ottamaan kun on vakuutusvirkailija ja pläpiäpäähän, mutta kun on jo kuollu ja vielä rannalle ja lihava ja ruma ja puhuu niin saatanasti että ihmetellä vain voi miten se vielä kerkiää kirjoittelemaankin, noita kirjoituksiaan, niin onpa sitten tullut sellaisen päivän aika, jolloin se lakkaa olemasta. minä olen kai maksanu vippini, mutta kesti niin vitusti saada sanasala takasin ja muutenkin viuttaa, kun ketään ei kiinnosta ja kaikki on yhdentekevää että tässä ollaan sitte viimesillään. se on saatanan ja pakko tehä joku taski ja koittaa kattoa jos minut otettaisiin takaisin johonkin missä suvaittiin ja oltiin kiinnostuneita. teitä en kiitä mistään

no on sielä mutama henkilö, enkä lopullisesti katoa, lopetan vaan tämän urveltamisen täälä kun ei tämän mitään enää minulle anna. aika aikaansa kutakin, jotain aina, vai miten se meni. mutta meininki on siis es että jos ei sanoma kiinnosta ja palautetta ei saa, niinkun sen nopiasti tulkittee jonkun vuoden jälkeen niin sitten on koitettava löytää ittensä jostain muualta.

siihen uskon kuitenkin että kielein on kätkemättäkin melko hankalaa matkittavaa ja minusta ei siten voi oikein tulla unaboberia cia fbi sapo seppo sup tupo teppo tappio HÖLMÖ ja hakusana Xtraa-html^infinite loop or go recure eli kiroa ittei uudestaan ja uudestaan, mutta älkää kaatako muitten hautakiviä, ei se niin toimiö.

tää on toki tällänen alustava pppss. eli viiminen huomionkerjäysoperaatio, mutta sillekin on aiheensa, ja hyvä niin.

yömoroni,
en mee nukkumaan mutta teen jotain ja tulen urveltamaan kohta että uliuli-anteeksi kun tuli ja niikin voi ja voi kun ei sitäkeeän en ja siloinkaan vielä, mutta kun. aina asiat ei omassa päässä tapahhdu sillä nopeudella, miltä se vaikuttaa, ja yleensä viel kuitenkin asiaa pohtiva, tai sen -omainen, on ollut pelosta sekaisin enemmän kuin koskaan ja ihmeitten aiheet, eivätkä ihmeelliset tapahtumat, koskaan lopu eli alkua tämä vasta on ja otan sen rauhallisemmin... tai VITUT_!_NYT_VASTA_HUTILOINTI_ALKAA... olisittepa nähneet... oli kuin mykkäelokuvissa. miä tykkään mykkäelokuvista, nekä halua kuulla niistä enempää...
niin, olin kirjoittamassa otsikkoa kun välähti vain ja huomasin ajan kadonneen, mutta en voinut todistaa sitä koska se todella katosi, ja sellaista on vaikea todistaa. mutta nyt päälimmäinen huolenaiheeni, ja tällä kertaa, tämän on ainutkertaista ja kehoitankin sen nyt merkillepanemaan, sillä taustalla soi victorerr, jokus 8jotain mutta ei millimetriä ja toi kuulostaa ihan elokuvan soundtrakilta ja siinä oli ihan mahtava ahahaa,aaa-ha-aaa - haahuiluosuus, joka kesti noin 12s, ja meinin ihan vellit housuun. pakko pyyhikiä sukilla lattiaa vähän ennenku, liikun vessaan, niin siis mitiähän minä olinkaan. pirun otsikko... miö haen tupakan ja poltan sen sisällä, niin miä teen ja miä muistan vaikka väkisin. miä kirjotan yhtä ja sitä samaa mitäainaennenkininkauankun miä muistan että se oli jotain... pahatunlaista...siis miettiä...haen sen tupakan...
vielä lisättävä että minä se vain olin, minä olen aina vain, se minua juuri harmittaakin ja siksi minä juuri aina vain olenkin. mutta se minusta ja muista yhdentekevistä ihmisistä sillä arvatkaapa kuinka hullunkurisia ihmiset ovatkaan...

juuri niin...

hullunkurisia...

kuinka muutenkaan kukaan voisi olla peppi pitkätossu tai pessi ja illusia, ellei olemalla hullunkurinen?
normaalisti tai siis minulle tavanomaisesti, kuluu pelkän otsikon keksimiseen jo se 45min, ja kun olen sitä tyyppiä joka vähättelee tekemisiään niin voittehan arvata että kyllä siinä kaksi tuntia menee, ja siinä ajassa ehtiikin jo hyvin unohtamaan mitä oikin piti sanoa, sillä tottahan päiväkirjassa on aina mietittävä otsikko että tai että muistaisi edes mitä oikein tuli sanomaan, näitä kun ei ihan sillai spontaanisti ja harkittematta, päivän tapahtumia, etenkään jos ne tapahtui 5minuuttia sitten.

nyt on halpaa, sanoi banneri, ja miä olin miettiny otsikoksi että kummankohan tänään saa, kun en osta kumpaakaan mutta on kyllä tarjolla kaveria ja ystävää. voittehan toki unohtaa filosofisen pohdiskelun noiden kahden sanan ja niiden merkityksen välillä sillä se on se ja sama eli vähän niinku ihan sama, kuten läälärikin jo sanoi, ja kun siitä kimpaannuin niin sitten kaikki kimpaantuivat, ja minä muka nussin pilkkua. no, se on ihan sama, se ja sama eli yhdentekevää, ja joson yhdentekevää nin se on kai sitten niin että nimittäjä on yksi, mutta niin on osoittajakin, eli se on aika turha tapella mistään enää kenenkään kanssa kun kerran kaikki on se ja sama ja ihan sama ja yhdentekevää.

olisi ollut vitun kivaa olla se yksi tekijä, joka ei tehnyt mitään, kun nollalla ei voi jakaa.

rannalle kuollut valas,
Antti Ala-Turkia

ja posterimasteri oli peli kuusnelosella jota pelasin, siinä maalattiin postereita, nykyään on internetti. internetistä on yhtä vaikia löytää luotettavaa tietoa, kuin uniikkia osaamista, kuin oli vaikia joskus saada elokuvien postereita, jos ei niitä ite niittaillu *myh* imlotustauluille, ja lopunaikana vielä kaupungissa missä ei ollut edes projektoria, elokuvateatteri kyllä oli, mutta joj paljon ennen kuin minä näin elokuvan kiertävän elokuvanesittäjäntoimesta oli sitä ammattia jo harrastettu, siitä taitaa olla oikein dokumentti, mutta siitä 80-luvun kiertäjästä ei. mutta en minäkään sitä, muista kun en silloin tuntenut tai 'tullut ajatelleeksi' voisi olla kai parempi sanoa, sehän käy jo muistokirjoituksesta: tässä lepää antti alaviivaturkia, jota en tullut ajatelleeksi.

kyllä meillä on mukavaa; meillä kun on antti ja netti ja sitten vielä ei yhtään kivaa, ja siitä pitävät kyllä muut huolen, ei tarvi itse osata. käy vain paikallisessa ravintelissa villamekkoon pukeutuneena ja pyytä soodavettä niin sillä jo poistetaan ravintolatiloista, joihin nyt onneksi ei kuulunut sentään tässä tapauksessa, kuten ei kuulu tappeluissakaan monella pikkupaikkakunnalla kun on tupakoitava ulkona kesällä kuin olisi oikein terassien kunkku ja talvella kun laki sen sallii. voi tuota markkinataloutta, mitä se meille vielä tuokaan. miä jos vähääkään tahtoisin asiaan ottaa kantaa niin oikeistoliberaalit ja kristillisdemokraatitkin on suvaitsevampaa porukkaa kun kkkkk ja kkkk ja niiin siis rrrrr, mutta mitäs sitä. antaa mennä kun tuuli vie ja vielä kun se puhaltaa pohjoisesta.

siinä olikin sitte p ja s ja silviistii ne ajan tapahtumat menee ihan yhes' humaukses' kun on riitta väisäsen ääni ja vieressä joku mäkelän esittämä äijä, jaksoakaan en ehtiny nähä kokonaan, mutta tarpeeksi niin että hauskaksi arvaan, vaikka siinä onkin se_hypotenuusa_akuutti-äksentti-terminaattori_iI-väisänen... örf. hitto, miä sanon ja sen yhen kerran.

miähän pidän tästä taas: onko muka erikseen jotenkin painotettava että tappelu ja tupakointi tulisi lukea eritavoin kahteen kertaan että niistä kaikki (niitä on kaiksi, koitin perustella) tajuaa, ja sanoin myös että tarkoitin nimenomaan lukijoita, sitten minun piti kuulemma lisätä jotain tämänkaltaista. hehe. enää en usko jumaliin, hitto asimovia kehiin ja nopiasti!

0)errtaiörf
piti olla dungeon siege, mutta tuli ihan ultra bra ja käpy selän alla viimestä kesäpäivää. vieläkö mahtaa marja olla mahlan mukana
valunutta, jos koittaisin tällä saab kuusysillä kesään asti sinnitellä ja risto-matti-liinavaate suihkuverhosta ja paan alle
solakkasti supi-tuomea kun ja voi kun ja sokerinen maku ilman munkkiakin voi ja isä-vittu-mitroaaltouunissa hymyilee ja yhessä
ne nauraa erijutuille, taabermannit toisilleen ja sekudantit parhaiten nauraa, sekaantuneilla naaraskettunaalinaantalissa nähtiin
kun se lähti pohjoisnavalta tulevaan veroparatiisiin antarktikselle, katsomalla horoskoopia ja ihailla tom cruise -konstallaatiota
ja raunio-koira-ufoja-kaappaa ja voi ja kyllä ja voimariinissa on se maku mutta on siiinä kasvisrasvaakin, vittu kolesterijolla
perä-moottorilla-olympialaisiin näytöslajiksi ihan vaan ja juuri niin, niin on kuuteilla jotain muisteltavaa
kun on turkkina minkki eikä mikään kriminnahka ja nato-maata pakoon. matti vanhasella ja iltasanomilla ja sitä keltasta
vähän vittuja tapulikaupunkiin ja liimalla kiini tai teippi tai joku rautalanka tai joku, tulppa pois jostain pytystä niin puristukset
alenee eikä tarvi olla aina niin sydän paskana. kato, äijä, vittu itteäs peilistä, vitun lohmanninin stailaama ja bjursin hevosen
panema roudari hesperian puistossa ja sitten on taas keskijalasta kiini puussa ja hevosella vain kuolaa suupielissä, roudari.
vittu ja kirosana, vittu tolla sun tukalla ei pääsis edes euroviisuihin, mikset, vittu toimittaja-idoli, vedä itteäs
hirteen ennenkun kaduttaa, tai ota ainakin noi korvakorut pois tolta sun puudelilta, vitun lespo-apina. onko tullu nähtyä
mitään sen jälkeen kun pojat otti roudarin etiketin pois sun suusta ja anto sulle liimaa ja lämmintä kättä nyrkkiä ja kyrpää sano
jouko turkka ja parviainen oli psykoosissa kun ei se tiennyt onko satu ruotsalainen vai onko ite keihään heittäjä keihäänheittäjä
vai pyyhekö lensi ja mihin kehään nyt kun rullaportailla ei pääsekkään tikapuitapitkin abclle ja voi makuja patoon vai ohjaaja
vai mitä aisaa oikein kannattaa, mee maikkarille vitun jannu juttuinesi, ei ei ei ja ehdottomasti ei. mä sanon ei ja se riittää,
vittuja perustuslailla voi pyykiä tai persettä, mäyrä, koira ja pariton määrä nisiä, mutta niin on imijöitäkin eli tasajako ja vähän
päälle, kyllä keskinen myy tai ainakin maksaa makkaralle, tai edes koiranruoaksi jos päätyisin kun en enää tahdo syntyä
joneksi jonen paikkalle vaan tahdon eunukiksi harlemiin, jou, tiskiylivitosfemma ja fish fingers xxx ja -k7v kun ei kerran
maailman katto pudonnut kun tuli yykaakoo ja vuosiluvut nollattiin ja siinä meni trippimittarikin, nyt en tiedä paljonko sitä
bensaa on vain kättä päälle, voi hellan lettas ja halitulihittuun kun on komia ilma jos on verkko kalvosta, silmät ja hyttysverkon
alla, ja lämmin on kun rosvopaistilla ja mureena liha ja kissakalat syö silmiä keseään kärpäsiä pää täynnä ja aivoissa rapisee
riihituore, vain vakuutukset kuntoon ja maantasalle, paitsi että on ukonsienen rihmastoa jo koittanut olla osana symbioottina
jotain mediaa ja sovussa lollahtelee kun suussa on plektra, eikä mitään vitun jenkkiä. mikä vitun fhar? fhar elise ja telia soneraa
ja kuusnolla kulman kundit ja viidettä linajaa ja femmalla ei pääse vittu edes mun ratikkaan. mene vittu tolla koffin junalla vaikka
ota toi tutti, siinä on pikanttia-pikálaliimaa sisällä ja ulkona, me saunaan ja kuivaa tukkas ja tee siitä pöyhkeä kun olet niin
skeba-jäbä sikäli kun mä mitään tiedän sekopäistä, sun ulkonäollä. mä juoksisin lokkeja karkuun ja kaatopaikalla värjöttelisin
korkeimman metallin nokassa ukonilmalla ja akanilmalla vaan varttuisin että joku tulisi ja riukupaskalle ja ripulia vaan, mutta
sellaista joukkoon ja sit varttuis että tulis ukkonen tai edes ilmapistoolilla päähän että edes jotain vielä tuntisi tai tuntisi
että joku välittää sen verran että ilmapistoolilla ja tulitikulla poltti tupakkaa ja kusi tukkaasi pidemmälle ei jaksa enää totakaan.
nyt se alku. siis homma lähtee käyntiin jari isometsärottigillaasunmaanallamylylläleikinconanobirania ja ihan vaan silmät
hikoilee, niin kuivaa on ja kumi haisee vaan kun sitä suopotkupalloa koittaa pelata jossain rekanrenkaista tehdyillä kengillä
että voi sitte kuittailla bubille kun finskin pojat torpedoi pöllön ja liito-oravalta vietiiin oksat vierestä ja puut alta ja siitä tuli
voimalinja ja enduroilla vaan vähän ja vain jos ammatikseen ja pururatahan siinä on alla ja tuolta tehtaalta ihan vaan kuoriketta
ja talvella ei kauhiasti turisteja tai ainakaan ei kovin paljoa tai montaa tai mahotoman lujaa vauhtia kun on pohjavesialue ja
jotain muutakin suojeltavaa. ei meiltä suojeltavat lopu. ei vaan pysy tällanen tuppusuomi kehityksessä mukana kun
on yhtä kyttäilyä ja kikkailua elokuu ja monta akanaa hameeseen jäi jos niitä ravisteltiinkin ja kyllä niistä vielä patjan teki,
ja teki täkinkin, ja tukevan tekikin. mutta saunanylisillä kun koittaa pudottaa kuntoisuusluokkaa ja koittaa saada jotkuu syytit
ja myytit niin kujalle että vois olla ihan vaan flussassa ja sen takia tuli vähän hiihettyä erilatua kun se toinen suomalainen
seurasi ja hihitteli ja siinä meitä olikin sitten aika joukko kun oli vähän aikaa koitettu aurata ja olla ja vähän huilata ja
varttua niitä perässä hiihtäjiä ja safariralliin pitäis ja camel-trophy ja spectacular spectacular ja kertakäyttöpiilareita että
ihan vaan ja chanelille haisee kun vaan kävelee kempparin ohi ja siitä sutasee huulipunan ja tuhkasta kajalin niin sitte voi
olla niin himmiä että lauri-pauri-siilikakkutukka-mäyränaama ikenilleen kierrellen hymyilee kun ei muuten olla ja pinnnitkin on
tulista rautaa ja sellaisella messingillä kun suomikuva kiiltää niin voi pääsiäsenä taas olla joku louhimies ja
jasperkasperidipaprika niin rehevällä alustalla että sinilevää odotellessa voi olla vaikka ankkurina, ja niin onkin hyvä olla,
antaa virran viedä ja ylen oikein olantakaa kun kerrankin on oksennuksen makuun päästy, niin sitä lisää ja vielä kirsikkapuu,
golfin kuljettaa, ite vaan on kun on oikein pieni ankkuri niin kuin on kipparilla lakissa ja vielä kun sen mantan ja voi yhen kerran
viski, taskulämmin ja soodavesi ja pekka-lipponen ja voi kakkaralla koristeltu hattu väriltään vihriä, kuten silmäni kateudesta
ja sukkani syanidia, syanidia, ovat haaveni minun ja sir elvoodin pimiä puoli ja kuustakin on matkaa, mutta onpa noita
astraalimatkoja tullut tilattua ja ne aina menee ennenkun ne tulee tai sitte nukun vieläkin, mutta kyllä niitä tuleekin ja jos ei tule
niin sitten laitan lisää tai katotaa nyt jos vielä tärppäis ja jos ei niin sitte toinenkin jalka syöteiksi. kyllä tyngilläkin kävellee jos
on 10millin ruuvain ja sopiva istukka, menen sitten vaikka jormana uotiselle ja teen itestäni posetiivia veivaavan steve wonderin
apinan ja vältän sillä verotuksen ja olen alivuokralaisena ja peppipitkätossulla on voimaa pohkeissa, sen takia sen hevonen onkin
niin laiha, mutta se koni menee kaupaksi, siitä voi olla varma ja ainahan noita ja pääsiäisenä pääsee ihan luudalla ja kahvit
tarjotaan ja musta kissa, kato, negro, pikku siivuissa ja sebamattia suuhun, kyllä noita akkoja riittää ja noita kuvia ja tero
vaara että turkki edes näyttäisi terveeltä ja kiiltävältä kuten hiuksetkin, kun se yleesä riittää, että näyttää terveeltä ja hyvltä.
ei sitte tarvi potea mitään omia juttuja asioikseen kun ei kerran luvannukkaan vaan kahdesti kiisti mitään, nimi vain mainittiin
ja siitäkin olen tyytyväinen, tanssi susien kanssa lammaspaisti pääsiäinen ja pashaa ja hattu oli paperia ja rotarit rappaa ihan
olan takaa ja vetää lipan alta tai ainakin niillä on pattereilla kiini se rusetti kun se pitää kasvoilla niin mukavan tuulen ja ei
tuuli puuta kaada, jos ei kaadeta mettää ympäriltä ja sellainen oli se avohakkuu ja ansi ja mänttäri ja voi vitun vitun vittu ja
pikku vikoja, heleppo korojata ja hilmannia rasvamonttuun, kansi auki kun valot on pois ja viemäriin, kyllä lievestuoreen liisa
ja laivuri jukka ojaranta hoitelee muutaman litran myrkkyä pohjanlahteen. nythän vaihtuu kohta jo magneettisuuskin niin se
tuli oli siinä jo kun saavuin paikalle ja koitin miä katella sitä ja silmällä pitää kun kuseskelin..
ja ajoi pois ja hannulla ja kertulla on vieläkin talo hukassa kun ne pölkkypäät ei ymmärrä että ne söi sen sillä välin kun noita
oli heittämässä viraapeliksi taksia ja tekemässä elämysmatkoja kuunvaloa vasten ja polaroidilla näkyy, mulla se ei näykkään,
kumma näky, ja niitä riitttää ja jos ei niin retusoidaan. konstit on monet kun ja kissalla oli vielä turkissa puhas kohta, mutta
siitä pääsee ajaxilla kun vie ja menee kattomaan italian liigaa. vitun makaronit ei pysy jääkapinovessa kiini. olen niitä nyt
kolmatta viikoa keitellyt ja heitellytkin vähän. pitäisi varmaan ja tulisikin jos pyytäisi mutta jos vielä koittaisi. onhan tota monta
kuutiota kun tuli varattua vähän tohtori outolempeä katelessa ja siinä sitä olikin kattelemista, mutta voihan olla ja vähän on
olo kun thieving magpie (varmaan joku varasteleva mangapiirakka tai joku pääsiäislupaus ja kolme kynttilää luostarissa tulta
vailla, tuokaa tupakkaa mukananne tai jotain nikotiinia edes jaja ja vähän öylättiä ja juustoa ja rypäleitä ja jotain muuta juustoa
ja vähän juustoa välillä ja vähän väliä juustoa lisää ja ronald macdonald tulee sun uniin ja varastaa sun lapsuuden, surkia lapsi
huojuvassa talossa jalavan alla egene oneill katri-helena heiskanen-paavolakkiaisissa piti aurinkolaseja vaikka oli talvi lumeton
eikä lapsenakaan päässyt pulkalla eteenpäin jos ei joku hinannut ja yleensä piti kiini vaan ja karteessa irtosi ja newton vei ja
puolinelson ja sitte tuli askelvirhe ja taisi mennä muutenkin ihan päin helvettiä toi rekkiosuus, jaksa noita nojapuita kattoa.
kaljalle ja takas sitte kun tule hevosen vuoro ja iso-isä-jättiläinen ja ristinoja eikun noihan onkin kainalosauvat. luulin että
tämä on voimistelua mutta tässähän on kyse jostain aivan sairaasta, voisittepa nähdä ja tuntisittepa hajun, verhot kii ja samalla
se katkaisi tupakkansa siin kun koitti olla niin bogarttia ja sitte oli sälehaitimien välissä tupakka, kravatti ja sit ulisi ja ajo kovaa
ja oli muuten lauren bacall vielä aika viilipyttymäinen ja orson welles ja vähän oli joku gansta ja marlene dietrich tms
tavara merkkiä vailla, vastaanottaja maksaa, viekää perille ja häipykää, se on sielä hiekkalaatikolla ja sitä hiekkaista pistaasia
ja pizza hiekalla vain suunympäryksen väri on eri, vähän niinku farinisokerisempi, siihen vielä vessapaperi ja keskelle reikä, jos
sellaista kuvaa koittaa ottaa niin on jotain tekemistä, ja sitte soittaa paakarin maistamaan ja nuotio siihen ja hämärässä kun
tuli sammuu ja hiipuu hilistä väri kiiltonsa saavat ahneet silmät ja hiekka kahisee kun kaikki koittaa niitä kissanlakritseja ja
kyllä niitä kannattikin. voi makujen maailma kun on missi kissoissa ihmettelemistä vaikken hymyä lue niin en sitä ainakaan näytä
ja vaikiaa on ja siitä miä pidänkin, mutta se minun mielihaluistani. mitäs saisi olla? ja ottaa ja sanoo ja kattelee ja sitte on ja
sitte ei ole ja sitte on auto ja verkkoaita ja kisskissbangbang ja kumi palaa. monster jam rock rock miamin tattoo ja telkkaria
päähän. se sivistää parmmin kun peukku suussa kun on valot pois ja juotavana oma hikinen iltapäivä ja vielä vähän kirkkiä
douglasin ja kovia menoi ja juttui ja menoa ja tapahtumia kun tarantinon elokuvissa, mitkä on muuten täyttä paskaa, jos ette ole
sitä ite älynneet sanoa kun pitää olla niin vitun jees ja killbill se vasta huono on. vittu se äijä ei osa mitään ja renny harlin ja
mikäs se oli se animatio siitä marsalkasta? ettei vaan olis rennyllä vääristymiä omasta itestään vähän kun on niin outo nimikin
ja toinen teki niin huokealla budjetilla niin kovan elokuvan että siinä oli akateemikko kaurismäkikin niin boheemia ja veteli vaan
ja ihailee peter von bachia kun sillä on niin mukava ääni ja muutenkin aika ja melkein sitä. sitten tässä tällainen poiminta vielä
kuinka ja miten hallituksessa vähän keksitään että joo ja visual basic ja powerpoint ja hallitusohjelma ja muoti kuvia, kuka vaan
osa tän kurssin jälkeen, hevonen valtakunta sieltä ja täältä ja monacosta pinssillä morsian: ääääääMake Movie
Add Text, Effects, Music, Titles, Cut, Join, Trim, Rotate Video Files 1)____avs4you.com/AVS-Video-Editocommiiiiirsr
noin ja sitte tuosta vielä samaan pakettiin kunnon kitti miten tekee oman scriptin muuhunkin kun niin mihin vaan
ääääääScreenwriter Help
Story analysis, ghostwriting, rewriting and adaptation. 1)___www.coverscript.com/iiii___mmmmm
ja sitte vielä murhasta tuli muuten vaan mieleen matclock ja 8mm ja se fletcherin akka ja siitä tuli mileen että se on
satamakaupunki, kuten on moni muukin ja melkein kaikki ei koskaan edes käy missään satamissa, ei edes niin että kävisi
näkemässä kun muut lähtee ja haaveilisi eli kotimatkalla sitte tosta säkki ja tosta paketti jossa lukee vaikkapa
ääääääDo your kids have worms?
Pinworms eliiminated with a single course of all natural Vitaklenz 1)___www.vitaklenzforkidz.commmmiii
ja jos ei noilla pääse lapsista eroon tai madoista edes, niin sitte pitää päteä vähän lissää ja sehän meiltä käy ja minulta onnistuu
ääääääÄlykkyysosamäärän Testaus
Oletko yksi älykkäimmistä ihmisi Suomessa?Älykkyysosamäärän Testaus! 1)___www.Eurooppalainen-IQ-Testi.commmmiiiiii

ja sitte oikia vataus tohon kuinka suomentaisit tämän kotivisasmshalpahuba ja rahat pois ja vain kahdeksan viestiä ja niistäkin
velotetaan vaan yhdeksän edestä eli do your kids have worms? suomeksi: onko munuaisellasi lapsen matopeli?

kyllä kannatti abduktoida ronald macdonald, yks vitun pelle vähemmän kilpailemassa, muutenkin niin ankialla toimialalla.

nimim. siel ihmisi kusta se on ku soob ja seb maalasdi pääl ja tulipa nälkä. moi simo ja kissa ja noita ja punahilkka, sun märkä
sammalesi olen sun jalkojesi alla kuules sun käydä ja äänesi olla kun ja kun ja kun ja voi voi voi kun sulla on noi piikkikorot ja
se on mukavaa

suomen älykkäin ihmisususi jo syntyessään net com biz info ja ufo domainikin pitäs olla ihan vaan mulle ja raunio-leenalle, no
saa tulla muutkin, mutta tuskin kukaan haluaa. eiköhän myö hoideta sovusssa yks hiekkalaatikko jos raunio-leena vaan liukenee
hiljaa ja käy vähän kattomassa mitä alpha tekee kentaurin kanssa ja mit3n se on metsästäjä ja orion ja miksi sellaista kysyttään
kun ei sellaista kukaan edes ihmettele, paitsi jari tervo kun se on niin vitun jouko kuikka vaikka miten yrittäisi ettei. siinä miehes ei
ole ja muuta naurettavaa kun ylipaino ja [äly pois ta sähkökatko tai jotain äkkinäistä]


0)errtaiörf, siis tämä oli luonnos varsinaiselle merkinnälle, löysin tään levyltä ja tuumin että ei näkynyt ollenkaan päiväkirjassa niin ajattelin että survon sen tähän, sitä trakotin tolla blogin-omaisuudella, ja sitä pyydän anteeksi. on oikein, mielestäni, että päiväkirjamerkintöjä ei voi (käsittääkseni tehdä jälkikäteen, aikaan sijoittuvaan paikkaan ja siitä pahoittelut. olen vain kertakaikkisen huvittunut ollut selvinkinpäin(ks. jotain) lukiessani tätä, on niin vammasen yvä :P
nii, siis vammanen tarkottaa nyt vaan siis muka terve ihminen ja pitää ite hyvänä niin psykoosihan se on tai joku, mistä miä tiedän, vaikka olisin psykoosissa nytkin ja tää teksti laukaisi sen. alkoholilla tukskin on vaikutusta asiaan, mutta se eslityksistä tällä erää. seuraava selitys!

1) noi www osotteet on fixattu rikki ettei niihin kukaan mene. olen ne ihan arvalla hakenu netistä. vaikka aiheet kiinostavat, niin netistä en moisia lue, ainakaan tollasilta sivuilta, kun on oppilaitoksiakin tai kasanopistoja mitä lie.... kai jokainen hiffaa, ne linkit voi jopa toimia vieläkin, mutta en mitenkäään voi suositella!

alkuperänen teksti oli myö kirjotettu täysin yhteen putkeen, mutta en sitä editoinut kun se pasten jälkeen näytti luettavammalle olevassa muodossaan. (minun selaimessa se on rivitetty melko luontevasti, minula on buginen selain!

Arafat aka Antti Ala-Turkia on lisänny komentit ja fixannut linkit rikki, Arafatti tai Arafatar on sitte ite kirjottaja, koskaan ei voi tietää kun on jees olo ja tekee mieli jakaa ,)

PPPPPP,s. nää kommentit on lisätty nyt alkkuperäen teksti on jostain 11.3.09 vai imkä siinä otsikossa lukee, jos tää nyt ketäään kiinnosti. tavoite kai oli vähän kertoa jotain yleissivistyksestä. eli miähän olen täälä SEURANHAKIJANA. IHAN YKKÖSPAIKKA, PAREMPI kun paikallinen baari VIIME VIIKONLOPPUNA (perjantai) ei laskettu portsarin toimesta sisään enää vaikka join vaan soodavettäk, syy kai oli se että olin pukeutuut mekkoon ja mekkoni oli polvien kohdalta rikki kun on olin käyttänyt oikopolkua kaverilla käydessä. kaikkihan tietää oikopolut ja miten siinä käy, ennemmin kuin arvaakaan, vaikka aina sen tietää...