IRC-Galleria

arafat

arafat

Pekka Puupää

Selaa blogimerkintöjä

vittu jos sivuillani vierailee ihmisiä ja niitä satun sormellani sen verran osoittamaan kuin rotta käyytäliitymässä dsllii ja sitten onkin kauhisteltavana kuinka tulee joka korvingin tuutista ja etenkin sieltä missä korvatunturi on lähinnä myytti... vetäkääs tytöt kättä nyrkkiin ja kylli-täti jo muinoin piirsi tussi-kynällä selaisia kuvia kuin muille maalataan tänäin päiväna ja varmaan parhaillaan, jos on aika-intervallina, vaan ei kun on kysymys jostain ihan muusta ja juurikin niin ja teitin suusta... katsopaakas jos miä osaan nyt ja hukkaan kaikkein itelleni tärkeimmän päiväkirjamerkinnän tämän takia niin miä tulen ja miä tulen vaan yksinkertaisesti hikoilemaan vielä käymistäni enemmän näitä joutopäiväisyyksiä elvistellessä. onneksein luen vain sen seikan että minulle löytyi jostain mikrotukia niin että sain screenshottia ennen faciaalia ja oenpas miä ilonen että miä olen nähny david lynchin elokuvia ja tehdessäni itelleni taikaviittaa huomaankin jo niistä puhuneeni ja ikäänkuin... te, lespo-apina-parart lankesitte ansaani enkä minä teihin. vittu-pikku-vittu-pikku-suomisenollit-ja- tohtori tolosen pillerit iloiset allergiaa-aiheuttavat, mutta siitä mainitsemattomat lähdeaineet... koitetaas nyt sisällyttää tähän eli empetoida pieni kuva kuvaa vasten kuinka ja mitenkä ne elämää kantavat ja vastuuta pakoilevat lehmät sielä unioninkadulla oikein seuraavalla kerralla hyökkäävätkään. sillä olen täysin rauni-leena luukasen ufojen saartama enkä tahtoisi viettää vielä sitä rästiin jäänyttä, ties monettako kahdekymmenenviidettä (25.) tuntia ja minulla on univelkaa, uskokaa pois tai tahtokaa ulos. miä kuvittelen mitä haluan ja kuvailen sen kuten mieleni tekee... siis empedoimme kuin emmet tupakoi lapinlahdella (tule apuun eränkö, miä en pärjää yksin enkä halua enää parjata huutomerkkejäja kysymysmerkkejä ja erätulia ja älkäämenkö ja palatkaa asiaan merkkejä ja kaikkia merkkejä, millä asiaansa voisi edistää), tulinpa siitä muistaneeksi vallan toisenlaistakin asiaa ja sanalleikkejä norsunluu-tornista ja maxim gorgista, ja hesperian puistokin taitaa olla siinä joukossa, johon en nyt juuri viitta, mutta lauri kuitenkin... ja ansaituin kannuksin. eieie ei ja vielä kerran eieieieieieieieieieei ole nyt kyseenä mitenkään kannusjärvikään vaan ihan tämä ja hetkellinen asia, josta tuli akuuttia kanssa

näkyy kaikille, näkyvyys. joo ei näy. äytetään tää vaan niille kellä on sateenvarjo missä on ainoina näköesteinä keltasia hymiöitä, sillä sellaisa sateenvarjoja minulla on jopa myytäväksi tai apteekkeihin hukattavaksi asti ja niin minä niitä kadotn, kuin pilvi sateella pisaroita itestään valumalla... empeettiä kontenttia tulloo kun sae lakkkaa ja sille passoo ja minulle käypi ja minullehan ei koskaan lakkaa käymästä ja siitäpä onkin helppo käydä lespo-apinana jonena kimppuun. annnas katto kuinka käy ja seura kuvanasi, empaatti-lespo-apina

antti ala-turkia iso-A vielä isompi A ja ihan jäerttömän kokonen Tee- minusta kirjain, siitä jo onkin ollut puheita minun taholtani, muuta menkäi ja tehkäi se joukkohautanne ensin että pääsen kusellee, vitun aasit! pitääkö aina olla porkkana senkin eeellä minkä taittelee rautalangasta? pitääkö? onko pakko, jos sanoisin... etten sitä tee? onko pakko olla, jos sanon että ei göstäkaan tarkoituksella, pahaa tarkoittanut? ja olenko minä muka niin plagioitu että itseäni toistaessa, minun on mietittävä mitä musiikkia kuuntelen, ja jos sen rytmiin sanani tahdon laittaa niin että se ei lukutaitoa olisi haittava tekijä jos leevi soi taustalla ja sitä kuuntelee? sillä niinhän usein käy että jotain sanoessa tulee jotain sanottua, ja jo silloin on selvää että plagioituahan se on, ja minulle se menettelee, jos minua kukaan lukee ja lainatessa ei aina tarvi lupaa kysellä, kyllä sanojansa aikanansa joku tunnistaa. en aio nukkua pois tai maata sargofagissa vaan kuolla jossain merellä yksin niin ettei kukkaan tule edes ajatelleeksi että olenko hengissä vai joko minulta saa rauhan galleriassa joku lespo-apina tai jone nikula

antti ala-turkia iso-A... menikös se nyt taas goto 1 ja sillaviistiin?

ps ja muuten vielä sekin että ja sekin sanomatta jäi tällä kertaa, mutta onpa sitten märkätukkia ja keksipeksiä ja muukalaisia legioonassa ja jotain sanottavaa jollain muullakin kun en minä sitä kaikkea tee vaan osan vain kuvittelen

....

lespo-apinanasi, olisi ihan kiva olla, jos olist kookospähkinä, jossa on reikä ja olen keskellä valtamerta ja väkijoukkoja, niitten armoilla ja arvosteltavana, sillä sitähän minäkin teen kansa juon kun ei ole muutakaan tekemisätä kun juon kanssa ja rusketu en katon alla vaikka maukuuvaunu olisi ollut hausekmpi paikka kuin mikä tahnsa muu, kun leville matkustaa. digidigidigidii, vieläkin se sama laulu päässä soi ja soivana sen luulen aika kauan kun vielä lakkaa empetöitniti sisältö tästä ruudusta lakkaaman olemasta ja sitä hakeiessa on niin ja näinkin voisi kuvitella että voi se mennä päivä jos toinenkin kun on tullut jo yö valvotuksi ja sitä pelätessä on pakko valvoa kai vielä yksi ja lapset tulee sunnuntiana ja minä pelkään niin, sitä pendoliinoa välillä turun ja helsinging digidigidigidii... voi jaa sitä rataa ja sitä ratapihaa ja sillä pihallla kun on ruiskukka niiin voi tuomi ojaa on vailla kaikkien aatteitten äitilöitynyt kätilö, joka on kuuluisa teksitviestistä ja siitä että ryssien kanssa kun se nysvää ja hässii eeussa niin puolukkamehua on makunansa ja misseihinkään ei ole ollut sekaantuvinaan, vaikka lööpeissä niin väitetään. sillä onhan totta että valetta kai paremmin myy iltapäivälehdistö, joka aamulla jo enne keskipäivän postia ilmestyy myyntikojouihin, joista haen tupankia ja sitä minä poltan vieläkin. sitä samaa pallmallia, sitä jota mainostetiin niin että lauseenakin sanottin national geographicilla, breath deep, this is not your daddys marijuana
ja juuri mari ja juona on psykoosissani empeteettinä kuvamateriaalina ja sekös minua hävettää...

anttia ei hävetä mikään, hän vain hävettää muita enemmän. jo se että on nimi antti onkin kai kuin kastimerkki ja gangesissa kylpeminen ei puhdista...

antti, mitä sä teet?
ja kaikkea ei voi sanoa otsikossa, se on jo pikkuhiljaa, onpa nätti sana, tota nätimpi voi olla vain joku paavo väyrysen vääristymä tai mauri pekkarinen (kokoomus on niin pihalla että siitä en edes halua puhua.... oijioij*vixc+124* yskös tuli tohon näytölle ja kyllä onkin ruskia. olisipa kännykässä kamerana mega-vekara-ja-pikseli-poikineen, siis ihan vaan pätemisen halusta sanoin noin että voin sitten jatkaa että se juuri määrittelee yhen sortin lehmän kun ei ole neitsyt jo syntyessään niin ei ole vielä poikinutkaan ja mikä se on kuuluuu päivän vastaukseen kysymys. vain vastaus puuttuu, tuleeko tekstiviestejä? ensimmäinen... noin hyvään kysymykseen on pakko saada ainakin satatuhatta smsssää, toinen... tässä ei vetkutella vaan vedätetään, jos ei kuulu kolmeasataatuhatta smmsässää niin niin ensimmääinen toinen ja vastaus jää roikkumaan

kiitti. moi dungeon siege 1.1 ja windows xp odottavat.mormoonejakaikkityyni.länsiveskarija-kuuska -jaskari ja rauni-leena luukanen ja pikkusen menee vuosia hukkaan kun on abduktoituna aina joka 25. tunti mutta ei sitä voi oikein vasutstaa, se on vetovoimaa, minussa on aika vähän sitä, minussa tuntuu olevan kaikki navat väärinpäin ja enemmänkin työntövoimaa, mutta ennenkuin teen pienestä asiasta yhen ison asian kokonaisuuden ja luon uuden suppeamman luontaantyötntävänvoiman -teorian v.1.0 niin on vedettävä yhdet kymmenen vuoden kännit vielä... katellaan sitte

nyt olen taas onnellinenLauantai 18.07.2009 09:36

oikeastaan en ole ollenkaan onnellinen, siihen on montakin syytä, mutta salasanani taitaa taas toimia, se antaa hetkellisen onnentunteen siksi aikaa kun kirjoitan tätä, sitten on taas kohdattava todellisuus ja taloudellisuus ja sellaisista asioista puhuminen tekee minusta epätodellisen vihaisen, jos voisin vaihtaa väriä niin se olisi jo entuudestaan tuttu kelmeän vihriän keltainen ja pahaenteinen ilmaa (yhdisteeenä) raskaampi kaasu jota valmistetaan jotain happoja ja metalleja sekoittamalla, hyvin halpa ja tehokas keino, käy mausteesta makkaralle on yhden pisteen vihjeeni ja ei ole syanidia vaikka sukkieni väri se olisikin, sukkieni väri ei näköjään viereisessä kuvassa käy esiin kovin helepolla. on niin monta kertaa tullul ite katottua tota kuvaa nyt että pikkaser rupiaa ja alkaa vähän käydä, mutta menköö nyt vielä tovin. kuvahan on otettu tallinnassa ja miä en ollut silloisessa todellisuudessa ihan niin kova juoppo kuin olen nykyään, eikä minua tuolloin vaivaivaillut vielä se käänteinen anoreksia nervoosiakaan, vaikka oli se jo pikkasen käynyt ihon alle, mutta sellaista elämä on: enimmäkseen yksinkertaista arkitointen suorittammista vai miten vitussa se juhani aho alottikan maailman murjoman, oli pakko saada tähän aamun ja tämän viikon ensimmäiseen päivään ja tämän upouuden salasanani taakse jotain vakavaa, no mikään ei tietenkän ole totta ja sanatkin on varastettu canterburryn tarinoista, mutta se niistä ja minusta. salainen sanani ja salainen sähköpostini on saapuut perille ja minä elän pelaan ja valehtelen taas. niin..

tuosta valehtelusta tahtoisinkin puhua enemmän, mutta kun siitä vasta äsken kuulin että minulla on ollut batissa sellainen harrastus sitä pelaamattakin. näin ja nain natin aikana kannataisi varmaan miettiä noita ip-banneja ja tuumailla sekunti että olenkohan minä ihan sellaista tyyppiä että miä... noh, lopun saa sitten mietttiä botit ja hottentotit, minulla on kiirellisempiäkin ajatuksia vaikka en juuri nyt pysty yhtään sellaista seulomaan. on kamalaa olla liian humalassa ja hukassa sen takia että jone kusi idolit. miä en saata käsittää, vaikka olin käsitellyt. miä koitin sovittaa trukkinuppiakin käteeni kun sitä pähkäilin, mutta kun se ei ollut stefun muooilema eikä niin hinttiä puhujaa olekaaan kuin stefan 'stefu-vaan-kavereille-ja-sä-et-ole-du-er-molli-doligt-jalollipop' lindfors, tietenkin senkin pöhkö, se teki ne tuolitkin melkein ite siihe yhteen ravintolaan jossain yrjönkadun ja eerikin -kulmilla kun sillä on se kauhee fixaatio miestennimisiin kadunkulkmiin. et sä edes tota tiennyt tiädät

että sun kanssas on ihana jutella, tiätsä muuten aslfalttihommia kesäsin kun ei sua näy missään ja syskysllä olet niin musta tuntuu kun sun ihoon tarttuu melkein kaikki kii mutta post-itit ei pysy ja eikä muovikassit? hei, kai sä mulle juttelet edes tukohlmassa kun siel on se palestiinalainenkin? * höh *

ohhoh, kun on hiki ja väsyny olo niin Perjantai 17.07.2009 19:49

ja ennen ensimmäistäkään selitstä on todettava että kyllä koskee polviin, siis niiin että sen ihan kipuna huomaa kun koskee polviin vaikkei koskisikaan ja sitte perään; meni aika lumieränä hommat, ei olllut oikein vastustakaan minusta, kyllä olisi hyvä noudattaa niitä neuvoja, jotka ite antaa eli nyt tulisi ekana mieleen että ylipäätään ei kannata mikään sössimine jos ei ole välimatkana inderwebbi, tuli aika lumierin hiekkaa polviin. pakko on vain kunnioittaa vastusta että ei käyny potkimaan kun olin maissa, muuten oli selvät lukemat ja ihan parilla vasarilla veti aika somasti voiton, ei paljon ollut minusta haastajaksi vaikka aloitteen teinkin, vaan niin on tehtävä kun on tehtävä. ei siinä auta kädyä heti makuulle, mutta kivaa se ei toki ollut, mutta kokoemus sinällään. niitä kokemuksia luulen tidossa olevan lisääkin ja nytpä tiedän että lähden altavastaajana kehiin eli kertoimilla pelaaville ihan tiedoksi vaan että voi tulla yllätysvoitto kun olen omassa sarjassa, tossa kevyemmässä en kyllä pärjää oikein hyvin :P

araranttaliksi-jooh, sana piti, mies ei eikä opportunisti saatana varottanu että olen tulossa, nyt on taas kaikki välit niin kunnossa että olen varmaan kaupungin tavoiteilluin rakennusmies, ja tittelissähän ei ole muuta vikaa kuin se että ei tälläinen valaanrasvalamppu voi tollasia otteluita ottaa kin kerran kuukaudessa, johan se tulee vaatteissa niin kalliiksi, sitte vielä kaikki itkut jamurhet ja kolaukset, jotka on kohdistuneet omaan itseen eli egoon, ne on sellast traumaa taas että on pakko tuumia jos sitä jotain, edes kiskohitsaajaksi jos pääsisi, sekin olisi ihan jees :P HUOM! EDES!111!, muuta kun ei niin ei siten

tervemoro taas, pakko huilia tovi, kun oli niin kovatemposta kävelyä, ja vieläpä silloin kun tosiaan olisi pitänyt kävllä, mutta kaikki muu heilui paitsi jalat, tai jos nekään niin ihan väärä suunta ja teknisesti muutenkin jotain 5.6 luokka oli jo yksin pelkkä pasaasi, niin se on vähän kun kävis sotaan venäjää vastaan: aksel kyllä näyttäää siltä kuin siinä liikutaisin mutta se on jotenkin tennäsistä, ellei, kuten tahtoisin tuumittuani sanoa... jaa enpä sanokaan.

onhan nähkääs niin, että jos joku on omien puheitten mukaan harrastanut balettia 6v ja on 21v, nythän tässä on tietenkin kyse pienest aikasiirtymästäkin, niin siinä voi yhtä hyvin heittää mnun kuulemat vuojet sen mikä valeheltiin a päästäänkuitenkin johonkin6.0 arvosanoille, pelkin teknisin, mutta olis se varmaan ojssain vaiheessa sen kuuden vuoden aikana tullu esiin mikä on paasaasi baletissa kun se nyt on hevosillekin jo opetettu, mutta oisaaltase koni, joka vaihdettiin lammmömm.. kyöllläpä katkesi ajatus ja hyvä nin. panen kahva pataan. kiitti moi
onpaa niin että minun ja internetin kellot on vallan sekaisin ja varmaankin juuri siitä halusta. niin mistä? on nopia reaktio sen joka parhaiten tajusi että juurikin hän on sellainen joka toimii niin kuin dungeon siegessä toimiii reactit eli kun ei ole oikein actori eikä oikein mikään muukaan vaan on päässä papiljotit, joita voi sanoa buttoneiksi, niin sitte voi olla reactori tai... no kuitenkin.

sitä kun on ja siis tarkoitan niitä kaikkia vermeitä missä on mikropiirejä ja kesusyksikköjä ja keskeytyksiä niin sitä on pikkasen herkistynyt sille, etenkin kun on ite kovin huono, kuinka ja miten aikataluja noudatetaan ja kuinka niihin reagoidaan. nyt ja tässä ja tälla nimenomaisella hetkellähän mielestäni olen aika lebbosa, kuten viereinen kuva kuvaa, mutta mielein on myrskyjen ymmärtämä ja ambivalentin persoonan on kauhia elää siinä tilassa että onko nyt kyseessä vallankäyttö vai vallan väärinkäyttäytyminen, jota jälkinmäisistä oletan ja ihan tarkoituksellieksi vielä ja niinpä on lihavan miehen pantava pari kalua muovikassiin kai ja mentävä kymen yli ruottiin puolelle, on nimittäin sellanen rotta tässä kylässä, tässä nimenomaisessa ankkalinassa muuan joonas, että ei taida tehota kuin tehokeinot ja kun miä olen toistuvasti sanonut että newtonilla on omat lait ja minulla omat ja miä meinaan että minulla on lakien mukaan notkiamat keinot, niin tämä läski liikuttaa ittiään ja newton on mielissäin, sillä itehän pahottelin että maisteeri newton ei maininnut edes pääteoksessaan principia tms(tms..jotain latinaa oli nimi niin en ihan tiedä tarkkaan) että muovikassilla saa momenttia kummasti varastetule esineelle, ja etenkin kun se lentää isin talon pihassa seisovaan pojan auton ikkunaan ja niinpä on nyt tätä lukiessa ankkalinnassa varottavana kaikkia katuja käyviä muovikassia kantava filantrooppi ja diletantti dialektikko. sillä turhia lupauksia on vähän turha pitää ja näkemiin.

tuli sitte putkareissu tästäin päivästä, joonain päivinä asiat toimii ja silloin ei ikinä kun on osapuoli senä hän

alko holistaPerjantai 17.07.2009 12:49

alko holista

askel kohti huhua ja mäyä koirasta, meri neidosta ja tuuli puhalluksesta. taitaa olla niin että kaikiki on vain elokuvausta, mäyränä ja koirana vain on palava koira -collie. voi koira parkaa, parkaisin, huuleni kasvavat karvaa, minussa on testosteroinia, enkä ole palomies. mitä teen?

peloton, paloton, rekan lavalla räjähtävä rannalle kuollut valas ajatteli vain mopoilijaa tai vanissa, minkä lavalla olikaan ja räjähti, ei pystynyt pidättelemään itseään. varokaa laihoja kokkeja, ajattelin kun hain eviä ja valaanrasvaa lamppuöljynä hyökkäsin asciin maailmaan. sillä jossain odotti minax ja minä olin muka velho, kun geologista kuului huhuja enää, että olisi jo pitänyt olla takaisin, jos koskaan aikoi olla. otin sauvani ja pari pulloa manamanaa ja laskeuduin viemäriin, alamaailmaan, ja mielessäni oli vain ajatus että jos kerran selviää pariisin metrosta ja toisen moskovan, niin kai sitä uskaltaa. olipa urhea ajatus, ja ennenmuuta huono, kertoi homeros tekemisistäni tultuaan ulos sellaisesta kaapista että ja voi sitä, niin juuri, komerosta!

vitun kaapi-homeros pelaa vaan tietokonepelejä eikä elä ensinkään, jatoisinnakaan ei samaistu, sammuu vaan, kuten valaanrasvalamppu.

taika lampusta ja djinni toisesta, yhtä kyytiä
siis nythän on niin että minuutissa on varmaankin ainakin 100 sekuntia ja kuinka monta minuuttia on sitte tunnissa ja onko ne minuutit edes samankokosia, niin on siinä akselilla ja elinalla sopeutumista kansallissodanjälkeiseen - vai oliko se sitä enen - maailmaan, ite kun en ole lukenut tuola tämän pohjantähden alla ja siihen on muitakin syitä, mutta ja mutta ja kun ja kun ja enimmäkseen en vaan vittu pidä väinölinnasta kun en sitä koskaan ole lukenutkaan, kiitoksia vaan edwin laineelle että ei kiinnosta linnan huvit vaikka ne olisi kuinka iso kulturihisoriallista suomalaista identiteettiä... nii identiteetistä tulikin mielen intedentti ja siitä suomen armeija ja siitä tuli mieleen noi metrohousumiehet ja kuinka kovia ne on viettämään itsenäisyyspäivää ja kuinka kovia ne on pitämään sansa yhtään missään. nyt on varmaan mennyt jo kymmen minuuttia jonkun kellossa siitä kun tein otsikkomerkinnän ja tässä koitan - ikäänkuin aikani kuluksi, mutta sitäkin enemmän pähkälläkseni ja tuumaillakseni miettiä että mitä on sanat ja mitä on minuutit, kun niistä puhuu roturealisti, ja kuinka sanomisistaan pidetään kiini ja kuinka uhataan putkella tervehtiä kun olen tietoinen että ollaan tietoisia siitä että takaovea vasten ei ole luuta nojalla. mutta se on kai noissa neo-natseja ja noio-roturealisteja erona että toisilla on kello siinä ajassa missä massa ne kulloinkin kulkee, muu meitä, minua ja neo-natseja ei sitte oikein varmaan yhdistäkkään. en voi ihan varmaksi sanoa kun en ole varsinaisesti koskaan asioita moisensa kanssa, ja hyljeksintä voi olla yhtä hyväksyntää siltäkin taholta, mutta tämä roturealismia edustava joukko, jota alan jo kuvitella ihan olemattomaksi yhen miehen aremijaksi kun haluna on vaan pukea metrosti ja olla hellanlettas ja onhan sentään tullut käytyä koulukodit ja kaikki rensselit ja vehkeet, mutta kun missään ei ole pää kestäny, edes niin että siviilipalvelusta tekis, jos myö muut jouduttaisiin ryssiä ampumaan rajalle, tai varmaankin tohon tehtäisiin vesisuluutus ensin mutta kuitenkin, niin olisi se kiva kun olisi noi isänmaanystävät edes lottina silloin kun on saanu luodista päähän ja panettaa ihan saatanasti, niin olis kiva kun sellanen elokuvista tuttuun amerikkalaiseen univorumuun pukeutunu poika tulisi vatinsa kanssa, ja se on käyny pesemässä sen vadin ennen kun voi vittu se vitun metro soittaa väärää puhelimeen.

voi suvi ja suomi, dumppa nyt hyvänen aika muistisi. siä et ole hyvässä seurassa.

anttisi arvoinen neuvo jokaiselle joka ei voi vaan, syystä tai mainitsemattomasta, käyttää kumia tai tokaista kuten teboilin tarrassa luki 80-luvulla, vedä narusta ja nauti kesästää, ehehheheh. noh, jooh ehkä se ei tarttunu örf tarkottanut ihan tapmaxia mutta se siitä aina tuli mieleen kun oli pakastin täynnä niistä tehtyjä mehujäitä, ja sellaiseksi ne jäikin. on sitten arkeologeilla oma aikansa miettiä että mitä hautakoruja ne on kun on saanut ensin selvitetyksi että kyseessä ei ollutkaan sarkofagi vaan jäägaabi, missä niitä vainajan mukaan, tuonne, niin juuri, joelle sille matkaeväiksi pantiin, suojelemaan vanhoilta kypsemmiltä akoilta että on sitte neitsyen maku suussa kun kohtaa parasiittinsa seuraavassa torakassa

afterlife ja altavistaxpwindowsissa, voi meripäivät ja mannertuulet kun kalliolla käy kova nousuvirtaus, pitäskö tehä extreme ja hypätä ulos purjekoneesta ja laskeutua long tall sallyn märssykoriin mäyräkoira muassansa. siin olis tovin ranskalaiset ihmeissään.
vittu, jone, mitä miä nyt tiän
sinuun henkilöityneenä
idols ja nyt poistettuna
ohjelmistosta maikikkarin

ei lehdet kerro
minkä huhuhna puhun ja väitän niin
että olisi mennyt yksi vuosi
tuotantoyhtiöltä niin
että maksaa esitämätöntä ohjelmaa

sinä menit juomaan sitä niin
minkä muut panee auton tankkiin
sinä juoppohullu liuhuletti
panit minun pääni hyvään kuosiin

jone, mä en tiedä mitä sä teet
kai sä lööpeissä tai külturelli-sivuilla
annan kanssa johannan poseeraat
etkä seuraakaan karta kun on kamera

jone hei, mitä mä teen
olen epävarma tulevaisuudesta
sun kanssa en ainakaan tänävuonna tapaa
missän bb-talossa
on tyydyttävä taas lostariin

mutta mitä siihen tulee
sen jo kaikki varmaan arvaa
eikä meistä kumpkaan niin tee

jone, kai sut lööpeissä nään
tai edes annassa, seurana se johanna
vai mikä se buudeli olikaan
ota sen korvakorut pois
ei koirilla lävistykset ole muotia
vaikka olisi lizewski ja
puolalainen sukunimi kuusaalaisella

jone, mitä mä teen
sen jälkeen kun olen saanut
mittaamattomasti arvostusta
roudareilta kautta suomeniemeä
ja teippi suuni pitää kii

jone, oikeesti, vittu hei auta
sano mitä mä teen kun tekis' mieli
hirtäytyä sun tukkaan nätin pöyhkeään
johon varmaan et lakkaa laita laisinkaan

jone, mitä mä teen
en päässyt bb-talon
idols on nyt sun maksettavana
tuutko lostariin, siellä tavattiin
tai minä ainakin oman lihulettini kanssa
jumiin vessan jäin kun erehdyin
sitä nuppia vetämään
josta vesi tuli aivan toisesta suunnasta ja
tuntui siltä kuin pornofilmissä näyttää

jone, mitä mä teen
mun jutut lähtee itään vaikka ite menen
sinne minne nokka osottaa
ei ole teipillä suu sidottuna et sinä
vapaaehtoisena juovuksissa rattiin
vaan pakon alla kai

ja sun selityksesi oli niin nätti
että sitä kyllä kelpaa lueskella
rikollisen pahemmankin hymysuin
ja itkeä salaa mitä tapahtuisi jos joku sanoisi
mikä minä oon, sinua arvostelemaan
kun en päässyt edes bb-taloon

mutta sinä onnekseni niin varmaan
uskon ja niin toiveeni toteutat ja
kaikki paha hyväksi muutuu, mutta yhden neuvon
tahdon antaa, sinulle vaikket rupali olekaan

sillä rupali kai se kuski usein
keikkabussin on kun se bitää bitää
jotenkin rytmiorkesteri hallussaan
ja ei siksi juoda niin saa vaikka haluttaa

ja onhan melko luonnolista panna
ympyrän alle, jonka ohjausliikeisiin niin
voimakkaasti jalkavoimat voimat vaikuttaa
eikä mitään teippisuuta tahmeine jalkoineen

jone, tuu mun bussikuskiksi
et kadu jos julkisuus on naru
jolla elää tahtoisit
sillä sitä minulla riittää mutta
tahto näyttä omaa naamaa silloin kun puhutaan
on vähän vaikiaa

jone, mitä mä teen. hei Jone OIKEESTI, jONE
puhutko italiaa, sun tukallasi varmaan kävisit
hyvin stunthaksi larsh ulrchille ja toi liima
sun suun ympärillä riittäisi suomenmitan
kaapeleita lavaan teippamaan
jos juontokeikoiltaisi mitenkään
ehdit vähän tollaisiin vähän pätevämpien hommiin
roudarina siis, ja plektari purkkana

jone, hei oikeesti, niinku. miä en päässy
big brother -taloon ja siä maksoit
tuotantoyhtiölle aika paljo, melkein yhden pienen
siivoojan kymmenen vuoden palkan
mieti, jone, jone, jone jone, tekosi ja puheesi
kuinka olet välinpitämätön rattijuopumusta
kommentoidessa ja paljonkoo se maikkarilli maksoi

jone, mä en tiedä mitä mä teen
mutta vituttaa aina kaikki ja lihuletit erityisesti
jos ei ole blue hustlreia nähtävänä tai kun
on kova humala tiedossa ja lapset tulloo sunnuntaina

jone, mitä me tehtäisiin
jos molemmat meistä tukan ajaisi ja
se äijänä ollut paska pantaisiin kiini ruohonleikkuriin
olis jotain k-18 kamaa mitä survoo tekkariin
jos on varaa kameramiehiin
sillä sottaistahan moinen homma
ihan kuin olis sonnilassa
pari härkää irralaan eikä siihen palokuntaa tarvinutkaan

jone, mitä me tehää
sinuun henkilöityi liiaksi kai idols
ja nyt rattijuopumus ja sun leväperäisyys
tuli kustannusyhtiöön juristin paparina
että jääpi kausi kaksi esittämättä kun olet
niin korvaamaton

jone mitä mä teen
mietein yksin yhä vielä yössä
lööppiä enempää lukeneena mikä on sun osuus
ja miten se minua koskettaa
vaikka olen mielestäni sielulisesti sairas
ei se oikeuta sinua noin toimimaan
sinä terve idoli ja roudarini
joka revit irti teipin suultasi ja sanoit
että sen kyllä huomaa
ja sekös minua harmittaa

sinä kavereitten siivellä
olematta itse mitään teit ohjelmasta henkilöitymän
ja suuruuskuvitelmaisuutesi tuli nyt kalliksi niin
että tuskin sinä sitä maksat
miten kauan luulet että elli sinun rinnallasi
roikkuu kun pennit menee singulariteettiin

voi vittu, jone, oikeesti: mitä mä teen?
joneksi jonen paikalle vaikken päässyt big brotheriin?
vittu, jone, jone jos siä kuset senkin että sun piti
olla seuraavan kauden bbn speccu-messias niin tapahtuupa
niin että se ohjelma siirtyy ruutu nelosen alle ja
saa aivan uudenlaista kuvaa ja sielä ei
jonejoneni, kuules, kettunen kaisa ole hyräillen
nuuhikmassa kun tiämme sinappikaasua ja kattelemme väriä
vain haistamatta

silä jone siinä käy niin
että tungen sun pään tuuletuskaapiin ja
sanon että se vaan kaatui ja minä en uskaltanut
koskea kun oli sitä vihreätä savua ja se kävi silmiin
ihan kuin olisi kattounut telkkaria liian läheltä ja
sieltä tuli sakset kun vähän kurkotin

olin peloissani niin
en tiennyt mitä tekisin
sinä petit minut nyt ja kun alunperinkin kun
sinulta pojat riisuivat roudarin teipin
suuta pukemasta

joko olisit viimein valmis töihin raittisiin
saisit ajaa meitin bussia ja rupali nukkua ennen
illan konserttia ja pitää orkan koossa

jos oloasi yhtään auttaa
niin voithan kuvitella että ne polkimet on rummun osia
ja saatamme jopa ostaa sinull trukkinupin
eerikinkadulta jos olet kunnolla
ilman teippiä

jone mitä mä teen
minä jään tänne internettiin sinä vaan porskutat
ja annas poseeraat ja seurassakin valokuviasi varmaan
nähdä saan

jone tule edes mun uniin kun on synkää yö
ja märät lakanat likaiset joilla aina makaa
tämä sika valehteleva ja huhuista kuluisa

jone jone jone mitä mitä mitä mitä mämämä t:Nt:Nt:n
kerro heti kun et enää julkisuudessa viihdy ja sano mulle
että sen kyllä näkee

jone mitä mä teen kun en maitoa juo teen kanssa enää
ja sinäkään et enää näytä teippirullalta

jone mitä mä teen kanssa teen jos maitoakaan en juo

jone mitä mä teen

sitte tohon chorus vai mikä vitun b-osa tai joku saatanan
plektra suuhun sille äijälle ja joku vitun hyvä repliikki
niin saadaan kuitattua noi miljoona-tappiot edes tonnilla.

vittu, jone, tuumaas vähän mitä toi homma maksoi
ja voi vielä maksaa, jos et ala juomaan maitoa, vitun aasi!

olisit syntynyt lepakoksi, jonka pään syö ozzy.
tollasia teippi-imppareita ei tarvi kukaan ja kaipaa vaan
raumalaiset. vitun pelle-joni, ronald mcdonald
on jo abduktoitu, etkö sinä vitun aasipelle seuraa galtsua,
mitä hä? joni särmätukka, sul on varmaan piilolasitkin
vitun lohmannin stailaama sonta, tunnusta tai lohmanni tulee
ja stailaa, ja neiti jorma uotinen ja jos ei ala totuus käydä
esiin tai edes ilmi niin kaivamme esiin kaikkien pakkelien ja
savimöykkyjen alta lindbergin iso-äitin-äitin tyttärentyttärentyttären eli helenla lidgrenin vai mikä se oli.

katos ioni-pehko, nyt on kysessä fanttastinen-inkvisitio,
eikä mikään fantaasialinen- sellainen. sulta hymy hyytyy kun
jää-thai-pojat näkemättä, mutta tunnet ne kyllä ja ne on sen
velkaa, voi ioni, aika ja kaikki minkä se on ottanut, sen saat,
ja kiitoksena pyytää että vähän jos vielä saisin olla television
halattavana ellen tule ja se mene, kuka ties ja mistä siä tykkäät
nähää myö sinun kanssa, luostarissa siä minut ja painajaisissa
sinut miä, ne on kauheita märkiä unia tällaiselle selibaatissa
elävälle norjalaiselle villapaidalle. vie minut vuonoon ja
vuorenrinteeseen jos osut, joni vai olikos se joni... miähän olen
ihan sekasin, sehän oli joku iihan muuu... voi hitto...
pitää nyt kaikki alusta ja uudelleen, miä miä miä, joni vittu ioni
vittujen kevät jää näkemättä, hyvä jos elokuun ja tässä kunnossa.
-kiitos, olen samaa mieltä, niin siis ja siis samassa kunnossa.
elämä on melkoista pelleilyä, mutta välillä se ei vaan naurata,
vaan se hävettää, ja se on hyvä sana. on hyvä että ihimiset
häpiää edes jotain kun eivät ymmärrä omia tekemisiään ja sitä että
minä saan olla alibina ilman että siitä olen tietoinen:
postikorttia ja puhelua menemään täälä se on ollu ja pelejä
pelannu, tieteokoneella, sen minä tiedän, mutta muusta en ja se
pätee kaikkiin, vittu on ollu kiva elämä olla alibina runkuille

kiitos elämästä ja olihan toi sentään ja niinkin voi sanoa jakun
alla kun kontta ja kun on satamassa töissä niin kai niitä konttejakin ja niin sitä sitten olikin, voi kontti-parkaa kun se joutuu niitä haisevia ihmisiä kuukausitolkulla...

pitäkäi hyundainne,
ja ostakaa vettä kallimmalla kun alkoholia, hyvää lähdevettä!
ks.lähde eikä mikän vitun lönnrothin vaan minun lähde, originaali aitaa olla ainoaantäälä vielä niin on kiire jo

se on nimittäin hyvä, sen tietää kun sen tietää, mutta se pitää lukea ääneen

siä menit juomaan sitä mitä autos' polttaa
ja niin laveasti kommentoit

taisin kuunnella göstaa ja yhtä kappaletta kerrankin niin että se soi ja se soi aj se soi ja se soi,
kaikkihan tuon tietävät, mutta kuka tunnistatuu myöntämään että se voi olla myös 'mini-psykoosi(aaa

aaa) mini-psykoosista uskallan kertoa enemmän vasta kun olen ei kouvolan kunnallisen terveydenhuollon alainen, katsokaas kun täälä on sellainen parivaljakko psykologia ja psykiatria että minä olen vähän aukonut päätäni, enkä tarkoita että olisi tullut haavoja naamaan vastaanotolla kun lyö päätä seinään vaan antanut tulla oikein olantakaa, muiden kuullen ja vähän siinä sivussa kai tulllut arvosteltua ammatillista pätevyyttä, sillä minun mielestäni nämä kyseiset paskat toimivat ammatissa, ja etenevät kuin siihen kuuluu, eivätkä suinkaan ole mitään kutsumustyöntekijöitä, saati että potilaista voisi oppia jotain, kun ei ole edes väitöstyö työn alla kun potilaalla voi hyvinkin olla sellainen jo takanapäin, minulla ainakin ,P, mutta sellssaisia hullut ovat ja sellainen on kouvola. potilaitha hoidetaan egolla, avohoitoon ilman pillereitä, kyllä se ittesä vanilaan hankkii. terveisiä vaan ja koita nyt jotenkin pärjätä... mene vaikka sukulaisiin, ja miähän menen!

ppppsssss +++---jahas. nyt tässä tulee sitten migratio-virhe heti ensimmäisenä kun koittaa vaan ihan spontaanisti tulla tekemään jotain p-k-merkintää

pannaas tosta tollanen mistä tuli mieleen pandemonia tai ihan mikä vaan pan, jaa voiskin syödä banaanin jä lähtä hakemaan viinaa. olen huhkinu kolme päivää ja asennellu yhtä ja samaa xptä ja päivittänyt biosinit ja kosinut ja polttanu levyn ja sormeni saatan niin alkaa olla trigonometria siinä, nyt vaan kaikki yksikköympyrää ähkäilemään javan jollain 3d awpilla. ite laitan oikian dossin ja borlandin c-iden ja turbo assemblerin ja rupian koodaamaan pelikonsolia että on sitte pacman, kun rupian juomaan loppuelämääni.

pacmanista on sanottava sellainen juttu vielä että johan oli kerran sellainen kaveri aina kulkiessa ravintoloita helsingissä niin kävi ihan naama totiseksi kun siltä joku pyytäessään puhelinnumeroa kysy sukunimeä ja kuinka se kirjotetaan, ja johan se sitte sano vaan nätisti että no ei ainakaan niinkuin se pelin nimi. tuli ihan mieleen kun olin ensimmäistä kertaa ravintolassa, alaikäisenä, isäpapan ja tätin miehen kanssa ja joku vieras täti tuli siihen eisttäytymään olealla viivi ja naapurin koiralla kun...

että sellasia ne packmanit ja puudelit on, puudeli pixeleillä, keltaisena kiitos, ja vähän sitä vihriää, kans'.

jeh, sano aivo riihi ja zilihiili suli kuu massa kaksois veessä lapset tuli ja öljypohja on halki, saatana