IRC-Galleria

möhmöh

möhmöh

Angel Outside, Naughty Inside

Kettu juoksee muuten kovaaLauantai 31.03.2007 00:04

Olin poikia ajamassa ja näin kun kettu hölkötteli tien yli pellolle. Hölkötteli pellolla jonkun matkaa, pysähtyi, kääntyi katsomaan meitä ja jumankauta, että lähti ku kuula tykistä. Painui 10cm viivaksi ja katosi horisonttiin helkkarinmoista vauhtia. Ei yhtään empinyt, eikä katsonut taakseen, juoksi juoksi ja juoksi vaan. Meinasin kättyiltä pudota kun nauroin niin paljon. Oli huvittavan näköistä kyllä :D

[Ei aihetta]Sunnuntai 25.03.2007 00:00

Ai juku tuntuu melkeen pahalle sanoa, mutta olen Biitistä niin ylpeä nyt, et ihan pahaa tekee :D

Käyttäytyi todella hienosti koko päivän. Kehässä oli ku mikäkin kokenut showponi, esiintyi hyvin ja edukseen. Esittäjä todellakin osasi asiansa, toi ja sai Biitistä parhaat puolet esiin.

Arvostelun kirjoitan tänne jahka sen saan, mutta pisteet olivat 7-7-7-7-8
1. tyyppi
2. pää, kaula, runko
3. jalat ja liikkeiden säännöllisyys
4. liikkeiden mekaniikka käynnissä
5. liikkeiden mekaniikka ravissa

Luotettavat pikkulinnut tai no lintu lauloi, että meidän pojalla oli päivän paras ravi, repikää siitä :)

[Ei aihetta]Perjantai 23.03.2007 14:01

Voe kekkänä, huomenna, huomenna varmaan kusen ja pa*kon housuihin pelkästä jännityksestä. Onneksi MK lupasi itkeä kanssani, mikäli pahin mahdollinen toteutuu. Toivottavasti ei tarvitse ottaa sitä puhelua tämän kanssa ;)

Kohta tallille ja B-ponin pesua ja puunausta. Pitkä päivä tulossa.

Ahkeruus- ja hyväntuulen päiväTorstai 22.03.2007 20:30

Hips heijakkaa :) Pojat ajettu tänään ensimmäistä kertaa Henun loman jälkeen. "Ja Vermon takasuora aukeaa" oli ainoa mitä pikkumiehellä oli päässään :D Olis varmasti tullut uusi ennätys tänään, mikäli en olisi kokoajan sitkeästi pidätellyt ja huudellut "pyyyyyr". Kädet venyi ainakin 20cm lenkin aikana. Ja sit se toinen idiootti, kokoajan hampailla mun vaatteissa kiinni, kele sitä, muuten käyttäytyi kyllä varsin mallikkaasti :) Iloinen 7km, ei voi muuta sanoa :)

Sitä vastoin mun ratsuponini oli vaihteeksi varsin mielenkiintoisella tuulella. Ei tod ole kyse siitä, etteikö ponilta löytynyt eteenpäinpyrkimystä, eikä siitä että tänään oli todellakin hyvän liikkeen päivä, vaan se, että tämäkin otus päätti venyttää mutsin kädet uusiin lukemiin. Ainakin tonni ponia vasemmalla, irtosi kyllä hyvin lopussa, jahka malttoi hieman rauhoittua ja unohtaa saman ajatuksen kuin Henulla oli. Välillä kyl tuntui ku olis ollu takasuoralla. Pää ylös ja miljoonaravia ;D Mut tsiisus mikä liikepäivä kyl tänään, letkeetä upeaa ravia, kun vain malttoi. En pysty enää istumaan Äffän ravissa :o Niin ja jos F olis saanu päättää, niin ei muuta olis menty ku laukkaa tai sit sitä kiitoravia ;)

Hienoja poneja kaikki tyynni <3

Paras letkautus pitkään aikaan ;)Torstai 22.03.2007 20:06

Päivän ehdottomasti paras letkautus radio Voice:n puolipäivä ->
OMG, oma mursu gatiskassa :DDD En suinkaan revennyt ihan totaalisesti :DDD

Tätä juttua olen etsinyt.. Torstai 22.03.2007 12:10

Kjioruts vhireitä

Cmabrigden yilopitson
tuktimusken muakan, ei ole
väilä msisä jäjretsyksessä
sanan kijraimet ovat, ainoa
täkreä aisa on, että
esnimmäinen ja viimienen
kijrain ovat oikelila
piakiolla. Loput voivat olla
missä jäjretsyskessä tahasna
ja imhinen voi sitli lukea
tesktin ongemlitta, koksa
aiovt eiävt lue jokaitsa
kijraitna eriskeen, vain
sanan kokoniasuuetna.

Hyvin pystyy lukemaan, ei mitään ongelmaa :)

[Ei aihetta]Keskiviikko 21.03.2007 21:13

Ai jumankekka, että pukki hyppää korkeelle :o Taidan hankkia seuraavaksi hyppypukin :D Ja ne pukit oli ihan helkkarin pelottavia myös pikkutamman mielestä tai no kyytiläisiäkin pelotti hieman se isoin, jolla oli helkkarinmoiset sarvet, mut taisi se pukki pelätä meitä yhtä paljon ku me sitä ;)

Hyvä kokemus tämäkin kyllä, erilainen tosin, mut se siitä niin hyvän kokemuksen tekeekin :D

[Ei aihetta]Tiistai 20.03.2007 20:32

No voi nyt hevonv*ttu! Se kypärä on ja pysyy kaapissa omalla hyllyllään, sori jos risoo just SUA!

Vitu aasit valivali ihmiset, kele!! Koskaan en ole tätä ymmärtänyt, enkä varmaan tule ymmärtämäänkään. Tekeekö se teistä parempia ihmisiä, että huomauttelette asiasta aina kun sattuu eteen joku sellainen osumaan, jolla kypärä ei ole päässä 24/7 ja kun tyyliin harjaakin kavioeläintä.

Ja vaikka vaahtoan tässä minkä kykenen ja ehdin, ei silti helpota yhtään.. Hitto!!

Niin ja te hyvät jeesustelijat, älkää vaivautuko ;))

Tämmöseen törmäsin, joten koitetaan ;)Maanantai 19.03.2007 21:39

Googleta hakusanoilla: "(nimesi) on" (esim. "matti on") ja kopioi viestiin ainakin 4 ensimmäistä tulosta. Näin saat tietää itsestäsi jotain mitä et ole vielä tiennyt. Muistakaa laittaa hakusanaan lainausmerkit mukaan tai muuten ei tule mitään. Haasta tämän jälkeen 4 ystävääsi tekemään tämä.

1. Linda on mukana tällä hetkellä myös Grace -yhtyeessä. -Ei mulle oo kukaan mitään tämmösestä kertonut ;)

2. Alikersantti Linda on kova sukeltamaan. -Siinäs kuulitte :D

3. Linda on pankkivirkailija ja toimii aktiivisesti feministisessä liikkeessä -Johan olen moneksi kerennyt

4. Sen lisäksi Linda on kehittänyt terminaalitoiminnat mahdollisimman tehokkaiksi -Siis häh??

5. LINDA on yliopistokirjastojen ja muutaman muun kirjaston yhteinen tietokanta - :DD

6. Linda on heinäkuussa 2001 syntynyt cavalier kingcharlesinspanieli -Asia harvinaisen selvä, mut miksi näin ruma ja tyhmä koira??

Tässä googlen ensimmäisen sivun parhaat ;)

En erikseen haasta ketään, tehkää jos asiaksenne katsotte :)

[Ei aihetta]Perjantai 16.03.2007 23:48

Melkolailla terveenkirjoissa taas :)

1,5h maastolenkki ja aivan ihanaa oli. Poni tosi reipas pitkästä aikaa ja limakin irtosi hyvin :) Ei yskinyt poni, se oli mun homma tällä kertaa :D Pitkään aikaan ei ole näin kivaa maastoa ollutkaan, kiitos siitä myös hyvälle seuralle :)