IRC-Galleria

nyyti

nyyti

jos et kurkkaa et voi kommata

AamuLauantai 10.02.2007 08:54

Hyvää huomenta täältä jostain susirajan takaa. Aamu vaikuttaa kirpakalta, mutta jännittävää pakkasseurantaa en ole vielä jatkanut kun en ole jaksanut kävellä alakertaan. Kohta pitäisi taas mennä syömään pari kiloa ruokaa, ettei nälkä yllätä. Mä olen aina ihmetellyt, kuinka paljon täällä päin odotetaan ihmisten syövän. Joka lajia löytyy, jottei vain kenellekään tulisi sellainen olo ettei häntä olla huomioitu. Ruuat kuin jossain hotellissa. Tavallaan tähän voisi tottua :-) kai sitä täytyy ihmisen mönkiä nyt alakertaan ja hankkiutua ihmisen näköiseksi. Pian nähdään taas koko suku.

-31Perjantai 09.02.2007 22:42

Matkan kohokohta on ollut pakkasen laskeminen 31 asteeseen. Uusi ennätys vielä ehkä odotettavissa jossain välissä. Itseasiassa juuri näköjään tuli 32. Ainoa viihdyke. Sitä ollaankin sitten seurattu koko matka. Matkan toinen kohojoita oli se kun tuli pimeää eikä teki enää voinut kysellä multa että tiesitkö sitä ja tätä. Hiukan ehkä kaduttaa että optio moisen kirjan, mutta kun kuulin että hannu olisi ollut vanhempien autossa kiusaamassa niitä.. Jätettiin pikkuveli vanhempien autolle kuusjärvelle minne ne menevät yöksi. Me jatketaan polvijärvelle.. Vasta eteenpäin ollaan omillamme eli gpsn varassa... Tähtien mukaan ei ihan voi suunnistaa, mutta kovin kirkkaasti ne tuolla loistavat... Sää on ollut loistava koko matkan, mutta ihan onni että pakkasen kehitystä on saanut seurata sisältä.. Nyt -33!

Matkalla part 2Perjantai 09.02.2007 18:58

Tiesitkö että tiesitkö että alkuisia lauseita kestää aika uskomattoman määrin ennen kuin alkaa pää hajoamaan..? Ei kuitenkaan määrättömästi...

MatkallaPerjantai 09.02.2007 17:44

Ollaan matkalla. Ostin pikkuveljelle jonkun ennätysten ihmeet kirjan. Luulen että tiedän aika paljon ennätyksistä tän 5-6h jälkeen. Hassua lähteä pois pojan luota kun sitä on täs kuukauden verran kerinnyt joka päivä näkemään. Joku sanois että tekee ihan hyvää. Musta on vahvasti yliarvostettua. Sellanen erossa oleminen erossa olemisen vuoks... Raportointi matkan varrelta jatkuu kun jaksaa näpyttää lisää kännykällä...

koska töissä on tylsää...Keskiviikko 07.02.2007 15:22

Hyi Milla ku koitti näitä sähköposteihin levittää.. takaisin blogeihin moiset kyselyt

1.Mielekäs vai houraileva?
mielekäs, se vaa on mielekkäämpää

2.Pink vai Destiny's Child?
Pink, en tiedä, mikä väri on destiny's child

3.Koska viimeksi kävit suihkussa?
Eilen illalla

4.Mitä biisiä kuuntelet juuri nyt?
koneiden huminaa, päässä soi elokuun kruunu

5.Mitä sanoit viimeksi kun sanoit jotain?
kannattaisko vaihtaa vähän uudempaan koneeseen


7.Mistä tietokonepöytäsi on tehty?
puusta ja metallista, kotona se o tehty jostaa oikeesti hianosta puusta :D

8.Mitä söit tai joit viimeksi?
suffelin

9.Jos olisit väriliitu, minkä värinen olisit?
tänään varmaan jäänsininen

10.Mihin haluaisit lähteä häämatkalle?
Malesiaan

11.Kenen kanssa haluaisit viettää lopun elämääsi?
olen juuri ottamassa tästä selvää..

12.Onko sulla laavalamppua?
ei

13.Kuinka monta HYVÄÄ kaveria sinulla on?
jotaa vajaa 20, ystävät on sit asia erikseen

14.Millainen sää tällä hetkellä on?
Aurinkoinen ja pakkasellinen kovin

15.Oletko koskaan polttanut pilveä?
en

16.Kuinka nukuit viime yönä?
kainalossa, hyvin, mutta liian vähän

17.Kenen kanssa puhuit viimeksi puhelimessa?
taisin puhua elmon kanssa eilen

18.Mikä on KAMALIN asia jonka olet huomannut vastakkaisessa sukupuolessa?
emmä tiijä

19.Ketä ihailet?
äitiä

20.Ketä näyttelijää INHOAT?
tom banks osaa ärsyttää


21.Pidätkö siitä henkilöstä, joka lähetti tämän sinulle?
kyl

22.Kuinka voit tänään?
väsyneesti.. ei oo oikee hommia.. odotan kello neljää

23.Lempikarkkisi?
Läkerol salmiak just nyt

24.Kuka (ei siis mikä)?
hän, sai mun nauramaan hän, sai mut laulamaan hän...

25.Muistatko mitä unta näit viime yönä?
aamulla muistin, kun se jäi vähän kesken mutta nyt ei ole mitään hajua

26.Lempinimiäsi?
Nyyti, Nyde, Päve

27.Ikäsi?
26

28.Hiusten väri?
Vaaleat, raidat

29.Silmien väri?
Sininen

30.Onko sinulla koskaan ollut hammasrautoja?
sellanen niskaveto muttei varsinaisia rautoja

31.Käytätkö piilolinssejä?
En

32.Onko sinulla sisaruksia, jos niin minkä ikäisiä?
Hannu 10, Arto 28v

33.Mitä tykkäät tehdä?
Käydä salilla, tehdä töitä, kattoa leffoja, kölliä kainalossa, pelata lautapelejä ja RISTISEISKAA, nukkua, matkustaa, helliä ja öllötellä

34.Mikä on paras neuvo jonka olet saanut?
En tunnusta kuulleeni mitään hyivä neuvoja

36.Unelma-auto?
Ford Mustang

37.Mitä haluat olla, kun olet iso?
olla hyvässä duunissa, hankki lapsen ja talon

38.Tulevaisuuden suunnitelmasi?
lähitulevaisuudessa hankin dippatyön ja muutan uuteen kämppään

39.Parasta musaa?
rock

41.Kuka on hauskin ikinä tapaamasi henkilö?
Tää on kovin vaikea kyllä nyt.. suvin kanssa ainakin usein tullut maha kipeäksi nauramisesta, kuin myös venlan. nää vois ehkä myös laittaa väsymyksen piikkiin

42.Lempielokuvasi?
The Game

43.Paras tv-sarja?
Gilmoren tytöt <3

44.Lempikuukausi?
Elokuu

45.Pidätkö tanssimisesta?
kyl

46.Nopea vai hidas?
Nopea

47.Mikä on romanttisinta mitä olet ikinä tehnyt?
Varmaa joku soutelu auringon laskiessa tyynellä järvellä sen jonkun kanssa..

48.Jos voisit vaihtaa nimesi, mikä olisi uusi nimesi?
sukunimen voisin vaihtaa..

49.Nukutko pehmolelujen kanssa?
Elmo riittää

50.Oletko koskaan ollut rakastunut?
monta kertaa

51.Mikä on tyhmintä mitä olet koskaan tehnyt?
jättänyt ihmisen joka oli mulle kaikki kaikessa...

52.Mikä ensimmäisen tyttäresi nimeksi tulee?
tällä hetkellä ei oo mitään vahvoja vaihtoehtoja

53.Mikä on lempidrinkkisi?
joku-battery

54.Kauhu vai komedia?
komedia, kauhua en kato ikinä

55.Puhelimessa vai päin naamaa?
puhelimessa varmaan

56.Päivä vai yö?
yö, ajatukset on silloin jännempiä

57.Aurinkoinen vai sateinen päivä?
Aurinkoinen

58.Rakkaus vai himo?
rakkaus...

59.Suukko vai hali?
Hali

60.Jos voisit muuttaa itsestäsi jotain, mitä?
lisää tarmokkuutta ja vähemmän läskiä

61.Mitä pidit tästä kyselystä?
ajankulua kovin

62.Haluatko että ystäväsi vastaavat tähän?
jos siltä tuntuu

JäätävääKeskiviikko 07.02.2007 10:31

Keskustorin mittari sanos, että -29 pakkasella. Pitäisköhän tuota nyt sitten uskoa.. Ainakin pääs kokemaan sen, kun veret ne tuli mun silimihini. Toistaseks onneks vaan pohojanmaalaasella murteella. On pitänyt moista yrittää opetella, että ymmärtäis sitten jotain jos poika joskus vaikka vie mut kotikylilleen. Työpäivä ei oo taas päässyt ihan vielä alkamaan. Tai siis kyllähän mä täällä istun, mutta kun hommia ei voi vielä aloittaa. Mutta meneehän tämä näinkin.. surffaillessa. Viikon päästä olis ystävänpäivä ja Moomma olleet kuukauren yhyres -päivä pojan kanssa. Tars mennä johkii syömään. Siis silloin. Nythän puputan aamupalaleipää tuolta työpaikan jääkaapista. Karpataan sitten taas joskus...

Perjantaina pitäis lähteä ajelemaan (ihan vaan veljen kyydissä tosin) Jojensuuhun. Tai no oikeesti siis Polvijärvelle Hukkalan kylään. Lauantaina olis sitten mummin hautajaiset. Hautajaiset on aamupäivällä ja Foreca lupaileekin lauantaiaamuksi Polvijärvelle rapsakkaa -33 kylmätilaa. Illemmalla pitäis sitten olla vaan -16, mutku tosiaan tuossa aamupäivällä pitäis seisoskella hangessa sellasissa hautajaisiin kelpaavissa vaatteissa. Toppahaalarit ei ihan taida kelvata. Toivottavasti papilla on paljon kaunista sanottavaa.. sitten sisätiloissa. Vissiin ajellaan takaisin jo lauantaina, niin sunnuntaina sitten jää aikaa olla kotosalla. Tai mulle Elmolandiassa.

"Laiha koira raapii, jäistä palvilihaa. Se hankeen nukkuu, ja ketjuansa vihaa. Tosinaan kun valvon, ja vahdin öistä pihaa, mä niin kuin koira, myös ihmisliekaa vihaan. Tulkoon vain silmitön talvi, jäätyköön maa, rakkauden kaapuun me kietoudutaan, tulkoon vaan mieletön talvi, järjetön sää, meitä ei kylmetä routa ja jää...

[Ei aihetta]Tiistai 06.02.2007 12:12

Ohos.. se on uus viikko pyörähtäny jo toiselle päivälle ja uutta kuutakin vietetään tie kuinka monetta.. Oli hassunhauska viikonloppu. Oltiin kyykkäämässä ja sit bilesteltiin pitkin poikin. Sunnuntai meni pitsaa syödessä, hyvin hitaasti ja eilinen nukkuen ja syöden. Kyllähän karhutkin uneksuu talvella. Ja tämmösillä pakkasilla jo muutkin elukat ku karhut haluaa vaipua horrokseen. Huhupuheiden mukaan paggasta olis 26. Tuolla maisemakonttorin puolella käväistessäni näin kun koski höyrysi kovin pakkasessa. Näytti kylmältä, palasin sisämaahan sermin taaksee piiloon. Täällä on ihmisen hyvä olla.

[Ei aihetta]Keskiviikko 31.01.2007 21:59

MISSÄ OLIT JA MITÄ TEIT...

viisi minuuttia sitten - Keittiössä tutkimassa mitä kaikkea jännää jääkaapista löytyykään
vuorokausi sitten - Olin kipeänä kotona ja tylsistynyt. Taisin katsella gilmoren tyttöjä...
kaksi vuorokautta sitten - Hum. Nukkumassa. Tai ainakin sängyssä.
viikko sitten - olin varmaan elmon kaa jossain...
uutena vuotena - Olin Dublinissa ja eksyin kavereista
syntymäpäivänäsi - Jaakon kaa tupsulan ulkoilmakonsertissa ja sit grillaamassa ja viettämässä meijän yhteisiä 50v päiviä.
vuosi sitten - ei mitään hajua

KUKA ON...

paras ystäväsi - 3
kaunein tuntemasi ihminen - Jasu
komein tuntemasi ihminen - emmää muista sen nimee
mukavin tuntemasi ihminen - äiti
ystävä, jonka olet tuntenut pisimpään - Outi
naapurisi - en tunne. paitti yläkerrassa asuu pitkähiuksinen poika
ensimmäinen luokanopettajasi - Ila Aineslahti.. Ihanin <3
pisin tuntemasi ihminen - Pitkä-Janne varmaan
lyhyin tuntemasi ihminen - Ei mitään hajua

MISSÄ VIIMEKSI...

nukuit - Omassa sängyssä
teit SITÄ - köh.. pesukoneen päällä
nauroit - töissä
kävelit - bussilta 6 kotiin tänään
juoksit - Eilen bussille 6
hypähtelit - Ulkoillessa Elmon kanssa.. ehkä viikonloppuna?
kuuntelit musiikkia - juur nyt on pommiradio päällä
teit ruokaa - tänään
tiskasit - eilen
kiljuit - sunnuntaina ku mut meinattii lumipestä
hihittelit - eilen varmaan
hengästyit - en muista
itkit - siit on yllättävän pitkään.. vaikee sanoa.. tänä vuonna kuitenkin

VIIMEISIN...

uni - 3h sit
känni - 1.1
tupakka - joskus.. syksyllä lontoossa vittuuttaan
riita - en oikee muista.. ei kummosia oo ollu aikoihin
ulkopaikkakunta jossa kävit - siivikkala,ylöjärvi
ruoka - kanafilsuikaleita ja karjalanpiirakkaa
juoma - Play-maitokaakaojuoma
biisi - Statovarius - I surrender
televisio-ohjelma - gilmoren tyttöi dvdltä
saapunut tekstari - elmolta
lähetetty tekstari - elmolle
vastattu puhelu - Venla
vastaamatta jäänyt puhelu - Elmo
soitettu puhelu - Elmo
urheilusuoritus - Sunnuntaikyykkä
ihastus - El Mo
loma - Dublin muusivuosi, palkaton loma
uusi tuttavuus - elmon veli, sen vaimo ja laps
sairaus - flunssa
huono päivä - TÄNÄÄN
hyvä päivä - sunnuntai
ostos - Battery Stripped

[Ei aihetta]Tiistai 30.01.2007 19:25

Maailma on kylmä paikka.. Siks lähhinkin töistä kesken ja tulin kotiin peiton alle. Nyt maailma on lähinnä tylsä paikka...

[Ei aihetta]Maanantai 29.01.2007 10:03

Juoksin aika täysillä tuossa hetki sitten.. kerkisin juuri ja juuri siihen bussiin, joka on joka helvetin aamu lähtenyt 7.40 mutta jostain kumman syystä tänään muistin että se lähtee 7.45. 3 pysäkinväliä ajettuani huomasin, että mun kulkukortti ja ID-badge jäi kotiin. Mä siis en ole ihan vielä toimistolla... It ain't my day... Se on sit mielenkiintoista, että muistaa ottaa tuolle 10 min matkalle mukaan lukemista ja sit muistaa ottaa batterya jotta jaksaa toimistolla. Mutta sit joku ID-badge ja kulkukortti jotka riippuu itessä kiinni joka ikinen työpäivä... Ai miten niin maanantai?