IRC-Galleria

Uusimmat blogimerkinnät

[Ei aihetta]Perjantai 11.06.2010 16:00

Piu. Eilen oli ne pääsykokeet Lahdessa. Ja kuukautiseni päättivät alkaa juuri eilen aamulla viiden aikaan, heti kun nousin ylös. Puoli seitsemältä, kun olis piti lähteä kohti Lahtea, olo oli sellainen, et olisin vain halunnut mennä sänkyyn sikiöasentoon nukkumaan ja vetää pään täyteen särkylääkettä. Oli niin hirveät kivut.
Mutta onneksi ne hieman helpottivat päivän kuluessa ja pystyin keskittymään kokeisiin. Ei sillä, että ne täydellisesti olisivat menneet. Hemmetin psykologisia testejä! Kirjallinen osuus olisi voinut mennä paremmin. Varsinkin se matikkaosuus. samoin, kun piti laittaa sarjakuvia oikeaan järjestykseen niin, että siinä on järkevä juoni.. en ehtinyt 10 min täyttämään kuin noin 20 sarjakuvaa 30:stä.. sitten ne piirustusjutut, jatka lauseita, mikä ei kuulu joukkoon systeemit, eihän niistä tiedä miten ne nyt on menneet.. ja se ohjeiden noudattamis juttu.. "jos saippuakauppias on pidempi sana kuin lottovoittaja kirjoita aakkosten kahdeksas kirjain neliön päälle" Huom! Päälle, ei neliön yläpuolelle!!! tai "jos tämän ohjeen neljännessä sanassa on enemmän kuin kaksi s-kirjainta alleviivaa oikealta puolelta laskettuna kolmas numero" Huom! alleviivaa, älä ympyröi! Huom! oikealta puolelta kolmas NUMERO! (rivissä on siis numeroita ja kirjaimia)
nuo on kyllä sinänsä ihan hauskoja, mutta kun aikaa on vartti, tehtäviä miljoona ja sitten ohjeet tuollaisia, jotka muuttuu vaan vaikeimmiksi koko ajan niin ei sitä vaan pysty...
no, sitten oli ryhmätilanne. se oli ihan kiva. meidän piti olla se raati, joka päättää ketkä otetaan opiskelemaan terveydenhoitajan alaa. me emme ole nähneet opiskelijoita, eikä pääsykokeita ole ollut. meillä on vaan paperit nenän edessä. sitten meidän piti keskustella siitä, mitkä on ne kriteerit, millä sinne kouluun pääsee.
sitten oli psykologian haastattelu. ja sen naamalta ei kyllä tasan näe yhtään mitään siitä, ootko sä vastaillut hyvin vai et. ja nyt muuten aloin miettimään, että kun se kysy mun terveydestä, niin olikohan niissä piirustuksissa tai lauseenjatkamistehtävissä jotain, mikä kertoi jostai huonosta mielenterveydestä....
ja minä olin hienosti valmistautunut kaikkiin sellaisiin kysymyksiin mitä yleensä kuvittelis että kysytään. "kerro viisi hyvää ja huonoa puolta itsestäsi" "miksi juuri terveydenhoitaja eikä sairaanhoitaja?" "minkälainen tämän alan tulevaisuus on?" "mitä sinun mielestäsi terveydenhoitajalla pitää olla, jotta hän olisi hyvä ammatissaan?" "mitä tulevaisuuden haasteita tällä alalla on?" ja ennen kaikkea oletin että multa kysytään "Miksi juuri sinut pitäisi valita tähän kouluun?" Mutta ei! minä olin keksinyt vaikka mitä hienoja juttuja ja vastauksia, joitä en sit saanut käyttää. sen sijaan se kysy "mitä sä harrastat?" "miten sun perhe ja avopuoliso suhtautuu Lahteen muuttoon?" "Koetko olevasi terve?" "mitkä on sun vahvuutesi tällä alalla?" "mistä lähti kiinnostus tätä alaa kohtaan?" ja sit musta tuntu, että olin samantien pihalla siitä luokasta kun olin sinne päässytkin...

eli en sano yhtään mitään. jäi vähä typerä olo koko kokeesta. rasitti tehdä niitä jotai samoja piirustustehtäviä, mitä oon jo aikasemminkin muissa valintakokeissa tehnyt.. mutta nyt odotellaan... jäi sellainen olo, että ensi vuonna sitten uudestaan hakupapereita täyttelemään...

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.