IRC-Galleria

rokkineiti

rokkineiti

- "Elämä on laulun haaveunta..."

Selaa blogimerkintöjä

[Ei aihetta]Torstai 05.06.2008 20:23

Kuukausihoroskooppi - Kesäkuu - Neitsyt 23.8.-22.9.

Neitsyen elämässä kesäkuun alku on työpainotteista <kieli>. Tehtäviä riittää, niitä tavallisia, rutiininomaisia plus jotain sen lisäksi. Ylimääräiset työt ja tehtävät antavat kuukaudelle kiireisen vaikutelman ja lepoasentoon ei jää paljon aikaa (eikäh!!!). Saturnus vaeltaa merkissäsi ja kulkee taas eteenpäin joten se antaa kykyä hallita elämääsi, järjestellä työasiat ja tehtävät kuntoon tunnontarkasti. Sisäiset vaatimukset ovat kovia ja sisäinen piiskurisi ei anna levätä laakereilla. Jupiter ja Uranus tukevat myös merkkiäsi varsinkin alkukuukauden ajan joten jos haluat päästä eteenpäin, pyri rohkeasti esiin, kehitä erikoisosaamistasi ja anna näyttöjä. Uudet hankkeet ja yritykset lähtevät hyvin liikkeelle. Pidä silmällä isompia raameja kuin tavallisesti, mene vastaan muita, jotka voisivat olla hyödyllisiä tässä tilanteessa. Kunnianhimosi usein pysyy tiukoissa rajoissa, mutta nyt ei ole tarvis pihistellä kykyjäsi vaan avata uusia luukkuja. Puhtia täytyy pitää yllä, se ei tule itsestäänselvyytenä. Epävarmat hetket ja epäilyt tulee voittaa satsaamalla tärkeisiin tilaisuuksiin ja psyykkaamalla itseä niitä ennen.


^^
Siis voiko tylsempää horoskooppia olla? Mihin tuosta unohtui kesäheilan mainitseminen tai villi vapaa-aika? Onko mun kesäkuu muka töitätöitätöitä :p

Väsymysmaximus..Torstai 05.06.2008 19:26

Ei jaksah..tehdä yhtään mitään.. (no silti päätin kuitenkin pyykätä :p, pakolliset kotityöt sucks).
Loppuviikon olen kyllä tekemättä mtn (tai no ehkä ruokaa voisi tehdä, käydä kaupungilla ja suoda itselleen muutaman kylmän siiderin..)



[Ei aihetta]Torstai 05.06.2008 00:50

RENGASTETTU VAI EI

Matematiikan tunnilla opettaja kysyi oppilailtaan,
"Puussa on kolme lintua ja metsästäjä ampuu niistä yhden.
Kuinka monta lintua jää jäljelle?" Tommi hyppää ylös ja huutaa,
"Ei yhtään, koska ne lentävät tiehensä pelästyttyään laukausta."

"Tämä on matematiikan tunti, Tommi" sanoi opettaja,
"Mutta pidän sinun tavastasi ajatella."

"Nyt minulla on kysymys," sanoi Tommi,
"Pubissa on kolme naista, yksi siemailee juomaansa,
toinen imee juomaansa ja kolmas hörppii juomaansa.
Kuka heistä on naimisissa?"

"Se, joka hörppii juomaansa, luulen." vastasi opettaja..
"Ei", sanoi Tommi. "Se on se, jolla on vihkisormus!
Mutta minäkin pidän opettajan tavasta ajatella."

Nii-inKeskiviikko 04.06.2008 23:56

Ja se siitä huomisesta vapaapäivästä ja kaupungilla kiertelystä <kieli> (no ehtiihän sitä toistekin)..
Kaksi duunia on sit niin kätevä juttu, tyyliin kun toisesta duunista on vapaata, niin voi suostua toiseen duuniin :'D

Keskiviikko viimeinkin!Keskiviikko 04.06.2008 20:22

Ja neidillä alkaa jo ns. viikonloppu ellei yllättäviä töitä ilmaannu..

Neidin piti tänään mennä jo seiskan aamuun ja tietysti se herääminen teki extravaikeeta plus et neiti oli sulkenut sen herätyksenkin. Neiti ehti kuitenkin ihme kyllä bussiinsa. Töissä tuli sit ihan pienesti mokailtua, kun ajatus ei juossut :p

Neiti palkitsi itsensä myös pienellä shoppailulla. Uudet farkut ja toppi löytyivät. Niitäkään ei ole koskaan liiaksi.

Argh!!Tiistai 03.06.2008 14:02

Neiti teki taas erheellisen piilariostoksen. Nettilafkat sucks. Tai ehkä neidin ei enää pitäisi tilata piilareita arpapelillä.. Neiti sai piilarit, joiden piti muka muuttaa radikaalisti silmien väriä. Haha. Väri oli niin ruma ja tylsä, että itku meinäsi tulla. Piilarien väri oli tasan sama kuin niiden jotka neiti tilasi aiemmin ja niiden piilarien piti muuttaa väriä hienovaraisesti. Piilareiden väreissä ei ollut mtn eroa. Huvittavaa. Lisäksi noi uusimmat piilarit oli mielenkiintoisesti merkattu, siis niissä oli kirjaimet. Ei kiva. Lisäksi piilari ei istunut neidin silmään. Kaarevuuksilla on siis todellakin väliä. Neiti ei nähnyt piilarilla, koska sen värikohta peitti inhottavasti osaksi silmän keskustaa :p. Neiti tekee siis taas yhden turhauttavan palautuksen + maksaa 24 euroa epäkelvollisista piilareista.

Asian opetus? Neiti ei enää luota halpoihin piilarilafkoihin eikä enää tilaa piilareita kuin samalla kaarevuudella ja läpimitalla kuin aina ennenkin. Neiti siis taitaa kävellä luottolafkaan sovittelemaan niitä extrakalliita piilareita ja ottaa vaikka ruskeat silmät, kun kerran vihreitä ei enää saa mieleisen sävyisenä.

Life sucks.

[Ei aihetta]Tiistai 03.06.2008 00:50

"Jos viikonloppuisin moraali on löyhässä,
niin maanantaisin se on kateissa"

<sydän>

What a day...Maanantai 02.06.2008 19:45

Neiti jaksoi mennä töihin jo seiskaksi. Piiitkä päivä, kun pääsi poiskin vasta neljältä :p.
Neiti ehti oppia paljon uutta. Neidin onneksi kassakone on helppokäyttöinen. Perusjutut hallussa.
Sen sijaan tilitykset tms. eivät oo koskaan olleet neidin juttu :p. Neiti sai huomata millaiseen työhön on sitoutunut, todellakin sitoutunut. (Ahistaa!!). Neidin työpaita tulee onneksi olemaan sentään sininen eikä keltainen. Keltainenhan ei pue neitiä.

Neiti sai tänään myös tietää ettei ole sentään tullut valituksi kolmanteen työpaikkaan xD. Hyvä niin. Haastattelu ei mennytkään neidistä hyvin, joten kieltävä vastaus oli odotettu.

Vallitseva säätila on argh! Neiti inhoaa niin paljon sadetta ja märkiä kenkiä :p

Jotain hyvää: Serranon perheen uudet jaksot alkoivat <sydän>. Ja neidin pitäisi opetella päivittämään videonauhuri digikanaviin.. Vaikeeta :p..Tekniikanihmelapsi ei jaksais ryhtyä edes lukemaan ohjeita..

[Ei aihetta]Maanantai 02.06.2008 00:50

Bussimatka meni oikein väsyneissä fiiliksissä, musat korvilla nukkuen. Neiti oli niiiin väsyh.
Kivasti neiti heräili puoli tuntia ennen bussiasemaa ja sai huomasi kauhukseen hämähäkin kiipeilevän viereisellä istuimella! Neiti ei kuitenkaan kiljunut. Loppumatka menikin inhoissa fiiliksissä seuraillen hämähäkin kiipeilyä. Viimein neiti uskaltautui pudottamaan hämähäkin pois istuimelta, mutta ei mennyt kauaa kun hämähäkki oli taas asemissaan..tyyliin "hämä-hämä-häkki kiipes uudelleen..". Siis argh, kesä ja ötökät :p



Kesän eka festari takana :DSunnuntai 01.06.2008 12:23

Neiti niin rakastaa pieniä tapahtumia, joten neitiä kutsui siis Vaalan Haukirock. Vaalassa neiti oli viimeksi käynyt about kaksi kesää sitten. Ja vaikka suloääninen Antony Parviainen olisikin keikkaillut Henkassa, niin neiti päätti jättää tämän rappiollisen baari-illan väliin ja viettää leppoisan keikkaillan ajelemalla kotoa Vaalaan telttakeikalle. Alle tunnin keikkamatka on juuri sopiva. Tyhjällä tiellä sai myös kaahailla kivasti :D

Neiti löysi keikkapaikan ihan sattumalta. Vaala on todellakin pieni paikka. Musiikki opasti neitiä oikeaan suuntaan. Kivasti parkkipaikalla neiti sai sit huomata että auton lukitus temppuili. Ovet eivät tahtoneet mennä lukkoon. How nice. Neiti sai hetken kikkailla asian kanssa. Keikkapaikalle (tuon yllättävän pienen teltan luo) neiti saapui sit sopivasti about 25minsaa ennen keikan alkua.
Neiti ehti kivasti tsekkailemaan tuota ah_niin_ihanaa miehistä työtä eli pientä roudausta.
Itikat häiritsivät siinä ohessa snadisti. Lava näytti kauempaa aika pieneltä, mutta kyllähän bändi siihen kuitenkin sopi rokkailemaan.

Keikka alkoi about 22:15.
Neiti ei ollut tunnistaa lavalle nousevaa Jussia. Johtuikohan se sitten Jussin meikittömästä lookista vai hiuksista..mene ja tiedä. Settilista alkoi Kiinni jään biisillä. Biisi, josta neiti joskus niin diggaili.
Settilistaan kuului veisut: Älä jää, Kylmää, Vnus, R&P, Myrkky, Luotisade, Kiveen, Varjot, Varjoon juuttunut, Hetki hiljaisuutta ja Huomenna. Ihan toimiva setti, joskin neiti ei enää saa mitään kicksejä biiseistä Luotisade ja Huomenna (mutta pitäähän hitaampiakin veisuja olla setissä) ja Kylmää ja Rakkautta & Piikkilankaa veisuihin neiti vaan on niin kyllästynyt. Valot oli kerrankin mitä parhaimmat. Neidin teki mieli jo taputtaa senkin vuoksi että ne valolevyt olivat viimeinkin poissa. Jee! Yksinkertaiset valot toimivat paremmin kuin hyvin. Neiti sai huonolla kamerallaan muutaman kivan kuvankin tyyliin: Teemu ja vihreä tausta, Teemu ja punainen tausta, Teemu ja sininen tausta, Teemu ja pimeä hetki :''D. Haha. Keikalla kuultiin vähän välispiikkejä, mutta mitä sitä turhia mikkiin jaarittelemaankaan. Bändi iloitsi ainakin kesän ekasta festarikeikastaan :D. Tosiaan se encorekin saatiin (biiseinä Hetki hiljaisuutta ja Huomenna). Neiti ehti ennen encorea arvuutella et mitkähän biisit vielä kuultaisiin ja uteli asiaa keikkaseuraltaan. No keikkaseura infosi neidille että biisilistahan on tuossa lavalla. No niinhän se olikin, mutta ei neiti vaan sitä nähnyt lukea kuten muut :O.

Keikka oli kyllä hyvä avaus kesälle :).
Neiti oli keikan jälkeen varsin onnellinen siitä, että oli valinnut tämän mukavan ulkoilmatapahtuman eikä ollut missään baarissa rappioitumassa. Keikka myös vakuutti neidin taas siitä, että UK on miellyttävä livebändi myös näillä ulkolavoilla.

Auto vei neidin sit turvallisesti kotiin. Kesäyössä on mukava ajella. Ainoastaan pomppiva rusakko häiritsi hieman neidin kaahailua tiellä..