IRC-Galleria

"O-m-g" totesin, kun avasin verbaalisen arkkuni eräässä souvenirshöpissä. Vastasin nimittäin että "Bonsuu", kun myyjä tervehti "Bonsuu mädämm". Mittani on täysi ja ranskantunneille on nyt yksinertaisesti mentävä. Saksan kielen opiskelu lähti sen verran lapasesta että sitä ei kehtaa (eikä osaa vaikka kehtaisikin) väläyttää paria sanaa enempää. Vielä olisi mukava oppia yksi kieli jota voisi käyttää kunnolla hyödykseen englannin tavoin.

Ja lyhyesti tapahtumat kun kello on melko paljon jo.

Huristelimme aluksi Monacoon jonka jälkeen Niceen (Nizza näyttää typerältä). Monacossa kaikki oli hurjan suurta ja kallista. Piipahdimme casinolla, vessassa ja kävelyllä ja jatkoimme matkaa. Vähäiset ostokset suoritimme Nicen vanhassakaupungissa. Rantabulevardilla paistoi aurinko melko käheästi ja lämmintä oli parikymmentä astetta ja rapiat. Arskaa oli tarjolla tosiaan koko päivän, eilen kun tuppasi vähän satelemaan.

Pääsinpäs maistamaan muutens punaviinimarjajäätelöä, joka oli varsin raikasta! :)~ Kamalasti on tullut syötyä ja juotua nyt, ei edes aamupalaisin tuppaa nälkä olemaan kun illalla vejetään napa ritinään saakka sapuskaa.

Aamulla olisi syytä kokeilla viimein tuota uima-allasmokomaa kun se nyt kerran on olemassa. Vaan nyt unille jotta jaksaa taasen huomenna kierrellä ämpäriinsä.

PS. Näimme kolme Tamperelaista Monacossa, buah :D
Söin kasvispizzan. Pääruoka oli mainio.

Jälkiruuaksi valitsin crème bryleen. Valinta (tai nauttimisvauhti) meni suuresti pieleen. Artikkeli oli hurjan äkkimakea ja sitä oli liikaa. Valitettavasti tämäkin tosiasia selvisi vasta kun oli jo liian myöhäistä. Sain tosissani keskittyä kymmenen viimeistä minuuttia että syömiset pysyivät sisällä :x Harkitsin arviolta 5 kertaa tosissani sanovan ekskyysmii ja nousevani pöydästä. Tasan kerran uskoin jo että en pysty en kykene enää x____x

Hyvää oli mutta taisi jäädä elämäni ensimmäiseksi ja viimeiseksi bryleeksi.
Aamuinen herätys tuntui ehkä aavistuksen liian aikaiselta vaikka aikaeroa onkin tunnin edullisempaan suuntaan. Lähtöä ei kauaa viivytelty - otimme siis auton alle heti aamiaisen jälkeen ja suuntasimme Antibesia päin. Ensimmäinen matkanpätkä ei vienyt kauaa ja pääsimme täten pian ostoksille. Käväisimme muunmuassa rannalla ja torilla. Jälkimmäiseltä löytyi hurjat määrät ruokaa, mausteita ja muita ihania tuoksuja. Tuliaisiksi irtosi muunmuassa hunajaa (maku erosi "lievästi" Suomessa ostetusta lähimarketin hunajasta :D).

Poikkesimme myös paikallisessa kahvilassa. Perhe-/yksityisyrittäjyys luo myymälöihin ja ruokapaikkoihin aivan erityisen tunnelman ja pistää silmään mielestäni melko tehokkaasti. Helsinki tuntuu tähän verrattuna olevan täynnä ylikansallisia vaatekauppoja ja kahviloita: Wayne's coffee ja H&M vaanii joka nurkalla. Ja mitä tulee paikalliseen ruokaan, leipä on täällä tuhdimpaa, leivokset täyteläisempiä ja hedelmät mehukkaampia. Älytöntä miten täkäläiset eivät kuitenkaan juuri kärsi ylipainosta :D Itselläni olisi ainakin paljon opittavaa paikallisten ruokailutavoista ja siksi onkin hurjan mielenkiintoista seurata parit seuraavat illat erilaisten raflojen ruokalistaa ja ihmisten syömiskäyttäytymistä :> Siitä lähileipomon juustokakusta näen unia varmaan seuraavat pari vuotta x__x

Antibesista jatkoimme kohti Cannesia - ajomatka oli melko lyhyt. Taasen kävimme rannalla ja löysin viimein etsimiäni simpukankuoria. Edellinen ranta oli btw täynnä rannalle ajautuneita meduusoita :F Väistely oli melko mukavaa. Hetken etsinnän jälkeen löysimme myös ostoskaduille joilta irtosi muunmuassa Teemun lahjaksi tilaama baskeri ja muuta pientä. Tykkään hurjasti melko korkeiden rakennusten reunustamien, pienten katujen ulkoasusta etenkin iltahämärässä ^__^ Tukholman vanha kaupunki on hieman saman tyylinen kuin osa ostoskaduista jotka Cannesissa kiersimme. Tykkäsin tykkäsin kovin.

Seuraavaksi ajelimme piiitkän aikaa hurjan rasittavaa rantaa pitkin vievää tietä, joka kiemurteli verrattain ikävästi ylösalas ja vasemmalleoikeelle. Tässä vaiheessa ei tehnyt vielä pahaa, mutta jahka jatkoimme St. Raphaëlista takaisin Grassea päin (2h samanmoista tietä) alkoi päässä ja vatsassa heittää kummasti. Tarkoitus oli kai ensin etsiä purkkikauppoja St. Raphaëlista (sekä Sirpa että minä etsimme paikallista keramiikkaa keittiöihin) mutta keskusta ei (kai) näyttänytkään sitten niin kovin lupaavalta ja ajoimme vain läpi ja takaisin kotio.

Vieläkin keinuttaa kummasti ;| Tunnin saa suurinpiirtein vielä odotella notta lähdemme syömään. Olenkin syönyt 12h aikana kokonaiset kaksi leipää, kahvia ja leivoksen. :e Parasta olisi tarjoilla ruoka alkupalojen kera.
Matkalaista väsyttää jo pahemman kerran joten kirjoitan hyyvin lyhyesti. Koneissa ehdin aina juuri torkahtaa kun lentoemo rupesi ölisemään mikrofooniin että pliis fäästen joor siitbelts. :<

Aamuinen matka kuusyksvitosella kiidätti Helsinki-Vantaan kentälle, jossa nousimme koneeseen (luonnollisesti :F). Pariisissa koneen vaihto ja nokka kohti Nizzaa. Kentältä kyyti tuttavien luo n. 30 kilometrin päähän mukavaiselle ja jokseenkin ylelliselle talolle. And here we are. Hämää jokseenkin nuo vierekkäin kasvavat havu- ja palmupuut - samoin ne viismetriset heinännäköiset omat melko kummallisia ;o Maanpinnan korkeuserot ovat varsin mahtavia, täydellisiä postikorttimaisemia. Omituista nähdä jotain vastaavaa livenä kun on tottunut ihailemaan vastaavaa vain leffojen taustanäkyminä.

Illallinen kesti kolme tuntia ja ruoka oli ihanaa vaikkakin "vain" kotiruokaa. Suoritin suihkussakäynnin ja nyt pistän maate, silmät ei meinaa pysyä auki enää millään.

Toivotaan ettei huomenna sada sentään ihan kaatamalla että päästäisiin näkemään vähän muutakin kuin piha ja uima-allas.

Matkailu avartaaTiistai 17.10.2006 22:37

Ääää huomenna lähtö, kassi pakattu not, musiikit valmiina not. Nälkä väsymys vessahätä löytyy. Pitäkää peukkuja että pääsen vielä takasinkin (paitsi te, jotka ette halua että pääsen :E). Rakastan teitä ootte tärkeitä noni moi \o_

Oiva oli eilinen.Maanantai 16.10.2006 01:44

Poppi soi ja bensaa kului, leffat maistuivat ja juoruiluhan on aina yhtä mukavaa :D

[Diz hedeik iz kilin mi:]Maanantai 09.10.2006 17:49

Jos ei krapulaa viinasta niin kofeiinista sen sijaan näyttäisi tulevan järkyttävä päänsärky - kun sitä ei siis saa pienoisen "putken" jälkeen. Sama suomeksi: Join viikonlopun aikana yhteensä ehkä viitisentoista kupillista kahvia ja tänään en, siispä nautin koko koulupäivän helvetillisestä olosta :F Hiostaa, särkee, väsyttää. Maanantai.

Tämä ja edellinen viikko yhteenlaskettuna kouluviikon pituudeksi muodostuu 7 + 5 päivää, elikkä 12 päivää. (Kyllä, olen pitkämatikkalainen ja sain viimeisimmästä kokeesta 8½ että pää kiinni :E) Fyysisen maalauksen kurssi otti perjantai-illan, lauantain ja sunnuntain kokonaisuudessaan jotenka eipä siinä kamalasti ehtinyt levätä. Kurssi oli kuitenkin ehkä paras tähänastisista elikkä valintaani en kadu. Lisäksi töistä(ni) tuli yhtä hienoja kuin 1. kuviskurssissa joten voitokas tunne jatkuu ja maalaustelineen hankintaoperaatio saa uutta potkua. En malttaisi millään odottaa että pääsee taas maalaamaan mutta pakko se nyt on vaan koittaa pitää kynät purkissa ja seinät valkoisina parhaani mukaan ;|

Blöää. Niistä töistä vielä lyhyesti kun jotain on ehditty kysellä. Elikkä kuvia on jokunen jo ilmestynyt ja pari ilmestyy vielä lisää jahka jaksan vähän äheltää laatuohjelmani (Paint) kanssa, ne kertonevat itsessään jo melko paljon. Touko Voutilaisen (eräs YNKin perustajista) naama valmistui sekatekniikalla: käytin jotain hassua, melko pehmeää lyhyttä kynää ja taululiitua. Laveeraus näytteli osaa tässäkin työssä mutta oikeuksiinsa se pääsi varsinaisesti vasta toisessa työssä, jossa siis esiintyy pieni koululaispoika joka on joutunut nurkkaan seisomaan. Viimeksi mainitun työn tekemisessä tuli melkoinen kiire loppuvaiheessa ja siksi tausta onkin melko bylystä, mutta itse poikahan siinä onneksi onkin se olennaisin osa. Puku onnistui mielestäni melko mainiosti :> Aikaa kului keskimäärin 8h per työ (sis. kahvitauot, kortinpeluun, ylimääräisen hypiskelyn käytävillä ja höpinän).

Ja nyt suokaa anteeksi mutta menen ottamaan päiväunet ja sitten lähden kaupungille.

SighTorstai 05.10.2006 03:48

Onse vaan taas niin perkele tän elektroniikan kanssa, millonka tuun näkemään päivän jolloin ei ole minkäänlaista errormessagea näytöllä tai koko näyttö vaihtoehtoisesti pimeänä :D No en millonkaan veikkaan.

Ainakin meni kaksi kokonaista vuorokautta taas netittä (what a waste of time!) kun uusi (joskin jo melko vanha) weelan-adapteri lakkasi toimimasta löystyttyään hassusti. Varsin oli helppo viimeiset koulutehtävät palauttaa ja kyllä se taitaa taas enkunmaikkakin miettiä notta ristus missä se viimenen tehtävä viipyy kun jo perjantaina siitä huomautti. Mutta siis se adapteri. Tänään isukki kaivoi sen vanhemman mokkulan esille (kyllä, se joka hajosi kai vajaa vuosi sitten) ja tuo näyttäisi taas toimivan - JOSKIN on melko mielenkiintoista että pitää yhdistää noin kolmen minuutin välein uudelleen jos mielii surffata! Ja kyllä olin näkevinäni pienen kyyneleentirahduksen isäpapan silmäkulmassa kun se tätä koitti saada toimimaan: bluescreeni ehti esiintyä parinkymmenen minuutin aikana kolmesti.

Koeviikko oli ja meni ja ihan hyvin kai menikin, joskin viimeisin koe eli chemi meni aiwan bituilleen. Luonnollisesti sen voi kyllä uusia mutta saakohan tuota taas aikaiseksi :F

Tämän päivän ohjelma oli sen sijaan melko erikoinen, sillä pääsin syömään melko kalliistikin kun faija ja Sirpa olivat varanneet pöydän Papa Giovannista synttäri-illallista (taino päivällistä, kuudelta me sinne mänimmä) varten. Ruoka oli varsin loistavaa vaikkei ollutkaan yhtään nälkä ja jälkiruokakin oli luonnollisesti syötävä vaikka farkkujen nappi huusikin leipää jo pääruuan jälkeen x__x Nyt kun synttärini ovat kestäneet noin kaksi viikkoa (= pitsaa, sipsiä, .. köh limua, karkkia, limua, kaikkea sokerista ja vaaleajauhoista ylenmäärin) olenkin enemmän kuin mielissäni voidessani viimein siirtyä takaisin enemmän pitämiini tapoihin joita myös terveelliseksi ruokavalioksi kutsutaan. Kroppa on varastoinut nestettä varmaan kolmen ihmisen edestä - olo on arvatenkin siis pöhöttynyt ja KAMALA :E Puolisen viikkoa se ottaa että helpottaa mutta minkäs teet. Onneksi seuraavat synttärit ovat vasta vuoden päästä -.-'

Happy THE Day to y.. well, me!Perjantai 29.09.2006 14:18

Oliko edes herkkua nukkua kymmeneen "kouluaamuna", no totta bitussa :> Söin aamupalan ooikein hitaasti NYT-liitteen kera ja iskin pyykkiä koneeseen niin on sitten taas jotain mihin pukeutua ensi viikolla. Varsin reippailevainen ja yllättävän iloinen päivän aloitus, toivottavasti tämä ei nyt tiedä überkusista jatkoa tai loppua.

Kohtapuoliin pitää käväistä koulussa hoitamassa englannin suulline koe elikkäs keskustelua 15 minuutin ajan parin kanssa aiheesta X - joka btw hirvittää melko pahasti - ja palata takaisin kotio. Sitten voipi viikonloppu alkaa.

Itse The Day -juhlathan vietettiin viime perjantaina ensin isommalla porukalla, ja jatkot suoritettiin Annin kanssa Kampissa :D Tänä viikonloppuna ei siis ole tarkoitus juurikaan juhlia mitä nyt äidin kanssa vietetään leppoisa öllöttelyajanjakso. Koeviikkokin vasta aluillaan joten täytyy kaikenmoista oppia päntätä pysyväismuistiin.

Oloni on über!Keskiviikko 20.09.2006 00:40

Koulupäivä oli koo, treeni oli uuh ja iltapala on vielä uuhempi. <: Ukemit sujuivat jo paljon paremmin kuin viimeksi ja onnistumisen ilo valtasikin mieleni niiden osalta. Lisäksi uskalsin ilmestyä paikalle ilman kaveria mikä sekin oli jo itseni ylittämistä :D Mahtava olo.