IRC-Galleria

Luin aamulla Paulo Coelhon Yhdentoista minuutin loppua ja sain henkisen orgasmin ( kirjaa lukiessa en ole vielä saanut fyysistä mutta I'm sure that day will come ) koska se kirja on kaunis ja hyvä ja totta joka sana.

Tämä ei johtunut kirjasta, mutta aamulla sängyssä maatessani ja kattoa tuijotellessani en voinut olla miettimättä sitä että en ole koskaan itkenyt tuntemattoman ihmisen seurassa, tai siis kaksistaan ollessa ( en kyllä ole usein ventovieraiden kanssa kaksistaan missään ). Haluaisin tehdä niin. Se voisi olla samaan aikaan sekä äärimmäisen noloa että hiton palkitsevaa. Siis minulle. En usko että tämä toinen osapuoli pitäisi sitä muuna kuin vaivaannuttavana. Niin, tämä on ihan hyvä ajatus kuudelta aamulla kun kaikki estot ovat poissa ja tuntuu kykenevänsä tunnetasollakin vaikka minkälaisiin suorituksiin. Mutta ei, en minä pystyisi. On vaikeaa itkeä edes oman itsensä seurassa.