IRC-Galleria

Mulla on mitä naurettavin katkeransuloinen suomalaisjunttimelankolia päällä.

Tekisi mieli vain istua pöydän ääressä, polttaa, juoda kossua ja kuunnella Murheellisten laulujen maata tuntikausia repeatilla.

Hmm, onneksi osaan nauraa itselleni.

En lukenut sitä fucking Hamletia koska nukahdin.. Onhan tässä vielä koko yö aikaa, mutta as if kiinnostaa.

Emokideillään vielä vähän lisää.

The Birthday Massacre - Remember me.

Mmhm, ja joo, tosiaan. Kaksi viikkoa, 23 minuuttia.

Eilen illalla:

Maia ja makuunista vuokrattu The Island. Mulla on siitä leffasta sanottavana vain yksi lause, vaikka päässä saattaa olla ehkä useampia.

Älytön hyvä tuuri voi olla mahdollista tosielämässä, mutta se ei vain toimi fiktiossa.

Tänä aamuna:

Million Dollar Hotel ja seroquelin tuottama tyhjän tyytyväinen olo. En tarvii seroquelia, mutta kun huvittaa olla onnellinen lahna niin niitä on kiva napsia. Sitten mun naamalla näkee hassun vakavan hymyn ja kuulee typeriä kysymyksiä (joita saattaa kuulla myös silloin kun olen hysteerisessa tiistai-iltapäivän kuvistunti-tilassa) kuten "Oletsä koskaan hakannut haarukkaa ja veistä pöytään ruokaa vaatien vain siksi että näit niin tehtävän teeveessä?". Lyön muuten vetoa että kaikki keskiluokkaset paskat ovat tehneet niin ainakin kerran elämässään. Ja nimenomaan siksi että joku teki niin teeveessä.

Oon ihan äärimmäisen onnellinen nihilistinen surkimus ja Schopenhauer on ihana. Tom Tom - Tom - myös.

Arvatkaa mistä kirjasta.

"On varmasti olemassa melkoinen määrä asioita, joita kuuma kylpy ei paranna, mutta minä en tiedä niistä montaakaan. Aina kun suren omaa kuolemaani tai olen niin hermostunut etten voi nukkua tai rakastunut johonkin ihmiseen, jota en tapaa viikkoon, minä ensin lysähdän kasaan ja sitten sanon: 'Minä otan kuuman kylvyn.'
Minä mietiskelen kylvyssä. Veden täytyy olla hyvin kuumaa, niin kuumaa, että siihen tuskin sietää panna jalkaansa. Sitten täytyy vain laskeutua tuuma tuumalta alemmaksi, kunnes vesi ulottuu kaulaan asti."

Meen kylpyyn (vielä tänään).

Nyt kun tragedia on jo ohi, voin kirjoittaa siitä. En uskaltanut aiemmin, kun pelotti niin vitusti, että tuntui kuin joku olisi kaapinut multa sydäntä rinnasta.

Tätä kirjoittaessa Myy istuu mun sylissä koneen ääressä ja kehrää ja pussailee mua viattomana. Mutta huh kuinka pelkäsin vielä äsken..

Myy on varsinainen unikeko. Se katosi joskus päivällä kahden aikaan eikä sitä löytynyt mistään. Tää nyt ei sinänsä ole yllättävää, se menee aina ammeen alla olevaan koloon nukkumaan. Kuitenkin siinä vaiheessa, kun ilta alkoi jo pimetä ja Myy oli ollut lähes KUUSI TUNTIA kadoksissa, aloin olla tosi hermostunut. Myy kun alkaa jo olla niin läski, että mua pelottaa että se tunkee itsensä sinne koloon mutta ei onnistu enää luikertelemaan ulos. Oon yrittäny tukkia sitä teipillä ja ties millä, mutta se on repinyt teipit ja kaiken maailman ämpäritkin työntänyt sivuun ja onnistunut kerta kerran jälkeen tunkemaan itsensä sinne.

Anyway, yritin huudella ja houkutella sitä raksuilla ja ties millä, mutta sieltä kolosta ei kuulunut pihaustakaan, ei purinan purinaa tai maukaisua, ja lopulta olin jo ihan varma että se perkele on mennyt tukehtumaan sinne. Sitä ei saisi sieltä pois millään, jos se ei omin avuin pääsisi ulos. Mä en saisi edes sen raatoa ulos sieltä, jos se kuolisi sinne. Oikeasti olin vähän aikaa jo varma että se on oikeasti kuollut sinne, ja pyörin vain ympäri kämppää itkun partaalla.

Mutta sitten kun olin vähän aikaa taas istunut vessanpöntöllä ja inissyt surkena "Myy, Myyyyy? Myyyy-yyyy! Myyyyy? Myy! Myyyyy!!!" niin kuului ihana tuttu purina ja vähän ajan päästä Myyn pää pisti sieltä kolosta esiin niin kuin aina ennenkin, ja ach, kaikki on taas hyvin.

Siellä ammeen alla on oikeasti joku vitun suuri viemärimesta tai jotain, koska sinne näkee vain hyvin pienen alueen taskulampulla. Voisin kirjoittaa siitä kissakirjan lapsille. "Ammeenalainen maailma". .. Tai sit en. Anyway, olisi oikeasti kiva tietää miten suuri se loppujen lopuksi on, ja mihin se johtaa. Järjen mukaan Myyn ei pitäisi mahtua siellä näkymättömiin, mutta niin se kuitenkin tekee. Wtf!

Vittu että toi katti säikäytti mut hengiltä. Se on mulle niin rakas ja tärkeä, et en kestäis jos sille tapahtuis jotain.

Kuulostan aika perinteiseltä kissamummelilta. Mutta kun Myy on Myy.

Mun pitää oikeasti keksiä jotain jolla saan estettyä Myyn pääsyn siihen koloon. En vaan haluu ottaa mitään riskejä. Enkä pelätä enää näin.

Palautin eilen ihan paskan saksanaineen.

Illan/yön olin Tiinalla. Jesse sai uuden värin päähänsä. Sen hiukset kirvoitti paljon naurua vaikka niistä tuli ihan hyvät. Sit jotain ihan törkyhuumoria josta en oikeesti tajunnut puoliakaan mut nauroin silti kun nauratti.

Rentouduin alkoholin avulla. Sopiva humaltuminen. Olin onnellinen ja rento ja elämä oli ihanaa. Nyt vähän tylsää.

Katsottiin The Rules of Attraction ( moneskohan kerta oli kun näin sen..? ) ja sit naurettiin ihan vitusti jollekin telkkarista tulevalle ninja-leffalle. Se oli hulvaton.

Only ninzahhhhh can kill a ninzahhhh!!1

Käytiin kuvisvitosen kanssa torstaina Ateneumissa Onko kanto taidetta - näyttelyssä mm. inspiroitumassa seuraavaa työtä varten. Musiikkikone potki musta ilmat pihalle joten valitsin sen. Nyt pitäisi tehdä omaa taidetta ja saavuttaa MUSIIKKIKONE. Musiikkikone kiteytti kaiken mussa möyrivän nihilismin ja vainoharhayksinäisyyden. Sen joka samalla kertaa pelottaa ja kiehtoo/lumoaa vähän vitusti.

Keskiviikkona olin Suvin kanssa leffassa. Marie Antoinette oli IHANA! AH! KREIVI FERSEN! *niiailee kuvitellulle hoville ja tarjoaa kättään suudeltavaksi*

( Ei ehkä kande lukea pidemmälle jos ei halua tietää leffasta enempää )

Ihanin oli kuitenkin Madame DuBarry. Se akka oli niin upea ja kolkko. Ja loppu oli tunnelmaltaan mahtava. Pidätin hengitystä kun Marie Antoinette ja Ludvig istuivat hiljaa hämärässä salissa aterialla ja taustalla pauhasi palatsin ulkopuolelta kuuluva väkijoukon vihainen huuto ja mekkala. Se oli niin mmhmm. Tykkäsin leffasta etenkin siksi että siinä oli niin erilaisia hetkiä. Hiljaista ja tyyntä auringonnousua niityillä ja mielettömiä humalaisia nauravia juhlia. Sofia Coppola on ihana. Ostan dvdn.

*****

Mut akuutti dvd-ostos olis kyl Pieni Merenneito. Ja moni muukin, tietty. Olispa rahaa enemmän. Kengätkin pitäis ostaa. Ja maalauspaperia.

En tiiä mikä tähän auttais. Kaakao ehkä. Täytyy kirjoittaa ruotsinaine aiheesta Min vän - en tv-addikt. Haha, Velluu......! Toisaalt siihen pitäisi kai suhtautua jollakin tapaa negatiivisesti, eikä mulla ole mitään sanomista siihen että sä oot niin obsessoitunut televiissioon. Vai ootko ees.

Note to self: Ei enää kofeiinia. Kofeiini saa mut stressaamaan asioista joiden suhteen olisin ilman kofeiinia tyytyväisen väsyneen apaattinen. Olin ihan kileissä saksantunnillakin tänään vaikka ei ollut oikeasti mitään syytä.

Luin äsken tammikuussa 05 kirjoittamaani pitkää negaustekstiä liittyen Princess Tutuun! ja ihmissuhteisiin. Olin aika hämmästynyt siitä miten teinihelvetti se teksti oli, ja että sen kirjoittamisesta ei ole kulunut vielä kahtakaan vuotta. Sai mut punastelemaan.

Mut hohoho, alle kaks kuukautta synttäreihin. Vähäks kivaa.

Joo ja koku, jos sattumalta luet tämän, niin JUMALAUTA MAKSAT SEN VELKAS JA VÄHÄN ÄKKIÄ. Aion kyllä ahdistella sua mesessäkin aiheesta.

Sain vihdoin kämppikseni takaisin. Mmhm. Ihana Myy.

Tuun aina puolittain vihaiseksi, puolittain onnelliseksi kun nään jotain todella hienoa jota en ole itse keksinyt tai tuottanut tai ollut. (Tämä kokonaisuus on marinoitu hirveällä kateudella joka nakertaa rintalastaa niin kuin se olisi keksiä vain, ja kaikki mikä on alla, jää ihan suojattomaksi.) Onnelliseksi siksi että maailmasta löytyy kauneutta. Vihaiseksi siksi kun en löydä omaa nimeäni krediittilistalta. Hetkellinen sokeus, nimittäin. Kyllähän minunkin nimeni siellä jossain on. Mutta sen unohtaa aina, alemmuuskompleksien kirous.

Se on viimevuotisten omenien tuoksua ja hyvin vanhojen kirjansivujen tuoksua, jonka ytimessä haiskahtaa kuihtuneilta, märiltä ruusun terälehdiltä. Se on yksinäisyyden tisle, uskomattoman surullinen haju, alakulon ja pullotettujen huokausten uute. Jos sitä myytäisiin hajuvetenä, sitä ei ostaisi kukaan. Kuvitelkaa että ihmisille tarjotaan näytteitä kirkkaasti valaistuilla hajuvesitiskeillä: "Onko rouva kokeillut Melankoliaa?" ja sitten heillä on lopun päivää kiusallinen tunne että joku on pannut heidän vatsaansa kurjuuden kylmän kiven.

Kate Atkinson: Ihmiskrokettia


Hivenen teatraalista, mutta pidän siitä. Olisinpa minä keksinyt nuo viimevuotiset omenat, vanhat kirjansivut ja kuihtuneet ruusun terälehdet. Koska ihan tosi, ei kai ole mitään melankolisempaa. Tällä hetkellä en pysty parempaan kuin "viimekesäisen Batteryn maku". Se oli tänään hissantunnilla aika melankolista.

Saksantunnilla olin edelleen jyrsijöistä seuraava. Olin kerrankin tehnyt läksyt, mutta sitten ilmeni että olin tehnyt väärät. Ihan liian tyypillistä.

En missään tapauksessa saa omaa nanowrimo- Peilikaupunkiani 50 000:teen sanaan kuukaudessa. En edes yritä. Koska koulu, valitettavasti. Mutta pyrin siihen että saan sen ainakin aloitettua ja sopivaan vaiheeseen, niin että voin sitten myöhemmin jatkaa ja editoida sitä ja lähettää sen keväällä vaikka Novaan tai jotain.

Mun hiukset on kasvaneet jo niiiin pitkiksi ja u-p-e-i-k-s-i ja tummiksi ja kiiltäviksi.

Mutta tietenkin ne kasvavat tästä edespäin VIELÄKIN pidemmiksi ja upeammiksi ja tummemmiksi ja kiiltävämmiksi.

Harmi että kukaan ei taida oikeasti nähdä näitä silloin kun nää on kaikista puhtaimmillaan.

Silti. PALVOKAA MUN HIUKSIA, TE RUOJAT!


Antaa olla viimeinen kerta kun vedän näin paljon kofeiinia. Luojaaa. Ei tietenkään nukuta yhtään. Väsyttää vaan, ja turruttaa, mutta silmät pysyvät maagisesti lautasenkokoisina ja auki.

Kossshhhhmisen tieeeeeetokoneruuuuudun taiiiiikaaaaaa.

Näpynäpy

näpy
näpynäpynäpy

nyt loppu sit. Ehkä.

Ai niin. Tämänvuotinen Torkkelin Halloween-juhla oli niii-in paska. Viimevuotinen oli parempi, eikä tämä siis mitään nostalgiaa.. pelkästään. Se OLI parempi.

Mut kiitos kuitenkin yrityksestä.