IRC-Galleria

Ostin taas kirjoja. Tiina osti levyjä ja elokuvia. Annankadulla putosimme nauraen maahan koska tuulen mukana hyörivä batterytölkki oli liian hauska katsottavaksi seisaaltaan. Mäkissä syvälliset / katkerat / huvittuneet keskustelut siitä kuinka Samantha Jones doesn't exist ( Sex and the City don't exist ) ja kuinka elämä on vain harhakuvia, mäkin läskiruokaa ja seroquelia, ja että kolmekymppisinä olemme jo toinen jalka haudassa ja että siihen tilanteeseen päätyminen on vain ajan kysymys. Ja silti kuitenkin jaksaa, siis ostaa kirjoja elokuvia levyjä, ja istua kahviloissa, ja polttaa savukkeita ja tehdä yhdestä elämän tarkoituksesta totta päivästä toiseen, siis Valittamisesta. Eihän siinä kuviossa toisaalta mitään ongelmaa ole. Sitä valittaa ja kuitenkin nauttii siitä että saa valittaa. Meidän kykymme rajoittuvat valittamiseen ja harhakuviin ripustautumiseen.

Rakastan sitä kun ikkunasta tulvii öisin kolme ohutta valonkajoa pitkin kattoa.

En tiedä mitä teen syksylläni/talvellani/keväälläni/kesälläni/syksylläni/talvellani/keväälläni..... Luultavasti istun viikosta toiseen kotona kännissä / koulussa dazed & confused ja nauran itselleni koska passeli professionaliin on loppujen lopuksi vielä niin pitkä matka.

Kävelimme Kampin aukiolla ja nauroimme katsellessamme ihmisiä, jotka tuntuivat kaikki niin kaukaisilta, muovisilta, keinotekoisilta. Mietimme, milloin koko maailma pysähtyy ja meidän luokse kävelee tummaihoinen nahkatakkimies tarjoamaan punaista ja sinistä pilleriä. Päätimme, että jos maailma tosiaan meidän ulkopuolellamme pysähtyisi, juoksisimme ihmisen luota toisen luo hitleröimässä jengiä mustien tussien kanssa, koska there's nothing else left.

Tyynen kanssa oli jotain läppää kaninkoloista, ja sitä voi aina nauraa typerille jutuille ja elää siinä hetkessä, ja niin mä aionkin.. koska mitä muuta meillä täällä on, huh?

Voi, kun elämäni joskus täyttäisi Fazerin sinisen hetkellinen onni. Olisihan varmasti helpompaa, jos olisi ruumiillinen harhakuva johon takertua.