IRC-Galleria

Se on viimevuotisten omenien tuoksua ja hyvin vanhojen kirjansivujen tuoksua, jonka ytimessä haiskahtaa kuihtuneilta, märiltä ruusun terälehdiltä. Se on yksinäisyyden tisle, uskomattoman surullinen haju, alakulon ja pullotettujen huokausten uute. Jos sitä myytäisiin hajuvetenä, sitä ei ostaisi kukaan. Kuvitelkaa että ihmisille tarjotaan näytteitä kirkkaasti valaistuilla hajuvesitiskeillä: "Onko rouva kokeillut Melankoliaa?" ja sitten heillä on lopun päivää kiusallinen tunne että joku on pannut heidän vatsaansa kurjuuden kylmän kiven.

Kate Atkinson: Ihmiskrokettia


Hivenen teatraalista, mutta pidän siitä. Olisinpa minä keksinyt nuo viimevuotiset omenat, vanhat kirjansivut ja kuihtuneet ruusun terälehdet. Koska ihan tosi, ei kai ole mitään melankolisempaa. Tällä hetkellä en pysty parempaan kuin "viimekesäisen Batteryn maku". Se oli tänään hissantunnilla aika melankolista.

Saksantunnilla olin edelleen jyrsijöistä seuraava. Olin kerrankin tehnyt läksyt, mutta sitten ilmeni että olin tehnyt väärät. Ihan liian tyypillistä.

En missään tapauksessa saa omaa nanowrimo- Peilikaupunkiani 50 000:teen sanaan kuukaudessa. En edes yritä. Koska koulu, valitettavasti. Mutta pyrin siihen että saan sen ainakin aloitettua ja sopivaan vaiheeseen, niin että voin sitten myöhemmin jatkaa ja editoida sitä ja lähettää sen keväällä vaikka Novaan tai jotain.