IRC-Galleria

MaanantaiMaanantai 14.01.2008 21:01

Kello oli ehkä viittä vaille puoli kaksi iltapäivällä, kun minä parkkeerasin autoni yläasteen pihaan varattu-kyltin eteen ja astelin jäisen pihan poikki pääovea kohti korkokengilläni kuin pieni humalainen harakka. Opettajainhuoneen käytävällä tyhmännäköisenä minä törmäsin opettajaan, jonka minä ehkä jo sata vuotta sitten kahdeksannella luokalla yhdellä tylsällä äidinkielen tunnilla sain itkemään. Tänään opettajainhuoneen käytävällä minä hymyilin hänelle kiltisti ja mietin, muistavatko sijaisopettajat jokaisen inhottavan känkkäränkkäisen murkkuikäisen oppilaan, joka heidät yrittää suistaa näennäisen henkisen tasapainorajan väärälle puolen.

Hymyiltyäni kiltisti minun kahdeksannen luokan aikaiselle suloisen herkkähermoiselle sijaisopettajalle minä opettajainkäytävällä kirjaimellisesti ilmaisten törmäsin yläasteen vakavaan tuimailmeiseen rehtoriin, joka minun korkokenkieni edessä näytti 150 senttiä pitkältä salaperäisenmyrkylliseltä kääpiöltä. Jälleen kerran minä hymyilin kiltisti ja kättelin ja tajusin irrottaa lapasen kädestäni vasta käteltyäni tuimaa salaperäistä rehtoria. Kymmenen minuutin päästä minä poistuin kiltisti hymyillen rehtorinkansliasta ensiviikon lukujärjestys kädessäni, sillä tänään minä sain toimenkuvakseni kolmen päivän historianlehtorin sijaisuuden ensi viikon maanantaiaamusta aina keskiviikon iltapäivä kahteen.

Nyt minä lähden poikaystäväni luokse, ja huomenaamuna minä starttaan autoni kohti tuulista tuiskuista Vaasalandiaa.

-Suuse-

Ah mikä ihana arkiSunnuntai 13.01.2008 17:00

Minä olen ajatellut kasvattaa rahapuun opiskeluasuntoni ikkunanreunaan yhteen tyhjään nurkkaan seisomaan. Tämän päivän minä olen väistellyt huoneeni pöydällä lojuvaa yhtä isoa karmivaa viisisataasivuista englanninkielistä historiankirjaa, joka minun täytyisi oppia kannesta kanteen kahdeksan päivän kuluessa, sillä kahdeksantena päivänä huomisaamusta lähtien on historiantentti, eikä se edes ole minun suurin murheeni näillä näkymin. Ja minä olen siis ajatellut kasvattaa rahapuun. Murheeni vuoksi; puolessa välissä kuuta minun taskuni ovat aina tyhjät, sillä alkukuusta on ollut laskuja ja vuokra ja kuntosalin samperin suoraveloitus. Viimeisellä viikolla tammikuussa minulla ei ole varaa ajaa Vaasasta kotiin ollenkaan.

Minä en osaa sanoa, tahdonko minä ruokaa vai olenko minä oikeasti rehellisesti nälkäinen. Vähän yli viikon tupakoimattomuus on saanut minut mieltymään kummallisiin asioihin: ketsuppiin ja porkkanaan yhtä aikaa sinapin ja tonnikalan ja juuston ja voinokareen kanssa, ja minä voisin jopa vannoa, etten minä koskaan ennen ole ollut näin kummallinen. Iltaisin yksin täydellisessä tekemisenpuutteessa minun sormeni syyhyävät ja kutiavat ja ovat jo kovasti matkalla ulos sytyttämään yhtä ihanaa valkokääreistä sormieni väliin niin houkuttelevan hyvin sopivaa syöpää aiheuttavaa harmaansavuista myrkyllistä koukuttavanilkikurisenrauhoittavaa tupakkaa, vaikka minulla ei sellaisia enää olekaan. Viikko sitten mökillä ystäväni kahlatessa tupakoimasta takaisin oleskelutilaan minä tahdoin nuuskia hänen paitansa tupakansavusta, sillä sellaisessa himossa mikä tahansa tupakasta muistuttava lohduttaa kyltymätöntä haluani polttaa edes hetkisen. Perjantaina tupakanhimossani minä kopistelin päkiöitäni sinun autosi lattiaan ja kiukuttelin. Tämä ei ole kivaa. Tämä ei ole kivaa enää ollenkaan.

Tälle päivälle siunaantui viikon inhottavin ulkoilma. Eilen illalla lähempänä yhdeksän aikoihin minä siskoni ja ystäväni kanssa asennoiduin tunnin pituiselle lenkille kylmään kalseaan sohjoiseen vesisateeseen. Tänään minä ajattelin treenata sisätiloissa. Yrittää olla ajattelematta tupakkaa ja sen rentouttavaa rauhoittavaa vaikutusta tunkkaisen suloisen ilmassa solmuilevan savun kietoutuessa hiuksiini ja valkoiseen collegetakkiini tuulettomassa loskaisentammikuisessa ilmassa ulkona jossakin.

-Suuse-

This has nothing to do with the songPerjantai 11.01.2008 19:38

"Sitten kun opin kaikki huonot päiväsi ulkoa, voit kutsua öitä sisään. Sitten kun opin kaikki painajaisesi ulkoa, voit keksiä niitä lisää." - Zen Cafe

Tänään pienen pienellä olemattomalla pikitiellä pitkospuiden kohdalla kohti Nurmon kirkkoa minun autoni tahtoi mennä ojaan. Kotipihassa satoi. Nurmossa satoi. Seinäjoella satoi, ja jopa Vaasassa satoi, vaikka prameat kauniit kilometrihuiviin pukeutuvat ihanat vaasalaiset eivät sitä edes tuntuneet huomaavan. Musta villakangastakki kastui matkalla parkkipaikalta virastotalon ovelle, ja keltaseinäisessä keltaovisessa inhottavassa tunkkaisessa bunkkerissa yliopiston remontinaikaisessa evakkotilassamme suomenluennolla minä en edes ollut ainut loskasateesta kastunut musta villakangastakkinen.

Kiinalaista kanapataa 2,50 lautasellinen. Puhuttiin kesätöistä. Tutun ravintolakahvilan uusissa korkeakattoisissa prameanhohtoisissa tiloissa oli punakaiteinen itsestään ylpeä kierreportaikko ja luihin asti ulottuva vetävä ilmasto. Huumorintajuinen tammikuu iski tuulilasiini sata litraa lisää loskaa moottoritien ohituskaistalla, jota kolaamaan eivät aurausautot olleet kiireiltään edes yhdeltä iltapäivällä ehtineet. Keskustassa kukaan ei osannut ajaa autoaan, jalankulkijat kompastelivat liukkaan ja pettävän sekoittuessa keskellä Hovioikeudenpuistikkoa, jarruvalot paloivat, ja Vaasassa on edelleen ainakin yksi risteys, josta oikealle kääntyvät eivät osaa lukea valojenvaihtumista milloinkaan ajoissa silloin, kun minä satun heidän kanssaan yhtä aikaa samaan risteykseen.

Kello neljä kymmenen vuotista taivaltaan juhliva nelonen säätiedotuksineen lupasi lisää plussaa. Ei mitään sellaista ylimääräistä tuskin koskaan kukkaronpohjalle painoa lisäämään selviävää ostobonusta, vaan lämmintä ilmaa. Kun me surffaamme talvirenkaidemme kanssa, muslimit opettelevat kaatumaan luistimilla hallittua takamuskaatumista juuri niin kuin suomalaisissa peruskouluissa vaahtosammuttimille opetetaan. Tunti sitten autotallissa minä silitin lumilautaani. Se kertoi olevansa tylsistynyt pölyyn ja betonilattialla lojuviin rapakakkuihin.

Ovatko minun ystäväni ihanat pienet suloiset lapaset jo kuivuneet?

-Suuse-

PitsaaTorstai 10.01.2008 17:08

Eilisiltainen lumi oli alkanut muistuttaa loskaa. Minä kävelin autolleni ja käänsin soittimen radiotaajuudelle, kun en jaksanut kaivaa uutta levyä pesään minua viihdyttämään. Koko matkan Seinäjoelta kotiin minun tuulilasiini satoi, mutta ulkona ei satanut; ulkona oli loskaa ja iso maaliskuinen harmaus. Kevättalvisella ilmalla keskustan paikallisbussit ovat aina likaisennäköisiä, jopa silloin, kun ne oikeasti ovat puhtaita ja nättejä, ja kun niiden hiukset on kammattu ja letitetty ja kuravaatteet puettu ylle ihan vain siltä varalta, että bussit innostuisivat hyppäämään isoon ruskeaan likaiseen - noh - kuralätäkköön. Prisman kohdalla minä tajusin, että minun tuulilasiini satava vesi oli minun konepellistäni irronnutta lunta, joka tuulilasiin osuessaan muuttui vesipisaraksi. Minä tuijotin vesipisaroita ja annoin pyyhkijöiden viedä ne mennessään, ja minä odotin punaisissa ja yritin muistaa, miten lämmintä säätiedotus oli eilisiltana loppuviikoksi luvannut.

Minä en ole milloinkaan ennen ollut sinun kanssasi keittiössä yhtä aikaa mistään muusta syystä kuin syömisestä. Eilen me teimme yhdessä kaksi pitsaa ja vertailimme niitä toisiinsa, sillä paksuudeltaan ainakin toinen niistä muistutti pitsaa enemmän pannupitsaa tai jopa piirakkaa. Kymmenen minuutin päästä piirakat olivat valmiita, ja television äärestä matkalla keittiöön sinä myönsit, ettet sinä omista ainuttakaan patalappua, ja nappasit tiskipöydän alakaapin ovesta roikkumasta astiapyyhkeen lappujen virkaa hoitamaan.

Yön alkutunneilla nukkumaan mennessä juteltiin sadasta asiasta yhtä aikaa ja erikseen. Säätiedotus oli luvannut Iraniin lumisadetta ja Skandinaviaan vettä ja plusasteita. Naurettiin. Välillä parasta on se, kun tietää, että ollaan ihan kahdestaan. Juuri niin kuin sinä sanoit.

-Suuse-

Aku&IinesTiistai 08.01.2008 03:54

Minun nukkumisrytmini eli minun unirytmini tai suoraan sanottuna minun pieni herkkähermoinen unta palloon -rytmini on jostakin kumman syystä hukkunut jonnekin. Ei siksi, että minä murehtisin tai stressaisin tai olisin syyttömästi typerässä päässäni edes periaatteellisen levoton, vaan siksi, että tämän loman aikana minä olen nukkunut ja tarkemmin määriteltynä jos minä olen nukkunut, minä olen nukkunut siellä täällä silloin tällöin miten sattuu paljon ja vähän ja liikaa ja toisinaan tuskin ollenkaan.

Lauantaiyönä sunnuntaiaamua vasten yksi konsolipeli ja yksi iso sekava väliin vakava ja väliin viihdyttävä keskustelu oli vienyt kolmen ihmisen väsymyksen sinne, missä väsymys ei ole väsymystä, vaan haukottelemista pienessä ympyrässä kristillisessä näennäisessä tasa-arvossa vuorotellen samaan aikaan, kun kaikki haukottelijat vakuuttelevat kaikkensa pirteyden ja unettomuuden ja valvomisen ah niin suureellisen ihanuuden nimeen. Sunnuntaiaamuna vähän ennen kahtatoista pikkusiskoni koputti mökin yläkerrassa kahden makuuhuoneen oveen ja pyysi nukkuvia silmiä jo vihdoin viimein heräämään. Kahdelta me lähdimme kotiin, ja pihassa me kaksi haukottelimme keskenämme vähän lisää ja kannoimme tavaramme sisään ja painuimme takaisin nukkumaan. Tänä aamuna en minä tiedä mihin aikaan sinä kismittelit minun vieressäni ja halasit minua ja sanoit "mä tykkään susta" ja "niin mäkin susta", minä sanoin takaisin.

Kaksi tuntia sitten minä olisin voinut vannoa nukahtavani vaikka seisoessani, jos olisin saanut minuutin verran rauhallisuutta alakerran ympärillä pyöriviin iltatouhuihin. Tänään minä sain päivän verran omaa aikaa treenata ja kirjoittaa koulujuttuja ja lukea tenttiä varten, ja juuri nyt minua nukuttaa, ja nukutukseni kanssa minä olen hiljaisen hyväntuulinen. Lauantaina kaksin ison mökin yhdessä huoneessa sinä sanoit hiljaa "hhhnnn", ja sinä halasit ja rutistit minua ja sanoit, että minä olen ihana. Minä sanoin sinulle: "Hyvää syntymäpäivää, kulta."

"Oletko sä mun Iines?", sinä kysyit. "Kyllä mä olen sun Iines, jos sä olet mun Aku", minä vastasin. "Mä olen sun Aku, mun Iines", sinä sanoit ja hymyilit.

-Suuse-

Tämä on hyvä näinMaanantai 07.01.2008 16:39

Maanantai. Parhaimpia asioita koko maailmassa on herätä sinun vierestäsi ei väliä mihin aikaan päivästä millaisessa säässä miten solmussa lakanat olisivatkin. Tänään minä tajusin, että tammikuu on tuonut lumen tullessaan. Lauantaiyönä ties miten myöhään mökin oleskelutilassa xboxin ääressä puolet porukasta oli painunut jo nukkumaan, eikä meistä kolmesta kukaan enää muistanut, miten monta kuppia kitarasankarin kanssa olimme ehtineet jo juomaan. Puhuttiin ihmissuhteista. Riidoista. Yksityisyydestä. Välittämisestä. Joustamisesta. Hyväksymisestä. Yhdessä olemisesta kaikkine sen monenmoisine hassuine puolineen. Minun oli ollut hyvä olla koko illan, sillä minä tiesin, että meillä kahdella ei ole murehdittavaa. Sinä hymyilit ja vitsailit, ja me olimme yhä kolmestaan, mutta ei se haitannut, sillä ystävät ovat tärkeitä, ja ystävien kanssa on kiva viettää aikaa yöllä neljän aikaan kiireettömänä hetkenä muutaman tunnin ennen kuin mennään nukkumaan. Sinä hassuttelit ja halasit ja suutelit minua juuri niin kuin sinä aina minua suutelet, ja minä tajusin, että tämä on juuri sitä mitä minä haluan. Tässä on hyvä olla sinun kanssasi sinun vieressäsi sinun luonasi sinun lähelläsi, vaikka me emme paita ja peppu kaksistaan koko ajan jatkuvasti toisiimme liimautuneina sylikkäin vierekkäin lähekkäin joka hetki olisikaan.

Tämän viikon perjantaina Vaasassa alkavat luennot. Pikkusisko lähti jo takaisin Jyväskylään, ja pikkuveljeni suksivat aamulla kouluun siihen aikaan, kun me kaksi käänsimme kylkeä ja jäimme vielä vierekkäin nukkumaan. Minun hiukseni ovat takussa, ja eilen illalla hämärässä huoneessa minä nauroin sinun sormesi sotkeutuessa minun hiuksiini silloin, kun sinä niitä silitit. Sinun luentosi alkoivat tänään, ja vaikka minä olen juuri nyt raukea ja hymyilyttävänlaiska, minä ajattelin silti saada aikaiseksi jotakin. Sitä paitsi sinun mielestäsi minä olen ihana, ja olla ihana sinulle minä haluan.

Tekee mieli suklaata.

-Suuse-

sinun syntymäpäiväsiLauantai 05.01.2008 17:54

Sinun syntymäpäiväsi minä muistan parhaiten ainoastaan siitä syystä, että sinun syntymäpäiväsi päivämääränumerot ovat minun syntymäpäiväni numeroiden mukaiset, paitsi että numerot ovat sinulla suuresta pieneen päin.

Tänä aamuna minä silitin sinun vaaleita pellavanpehmeitä hiuksiasi ja katselin sinun nukkuvia unisia silmäluomiasi, jotka värähtelivät välillä pikkuisen. Huoneessa oli varmaan kaksikymmentäviisi astetta lämmintä, enkä minä jaksanut raahautua sängynreunaan kurkottamaan rannekelloasi maasta katsoakseni, miten pitkällä päivä mahtoi jo juosta. Sinä nukuit, ja oli hiljaista. Koko isosta yli kahdensadan neliön mökistä ei mistään suunnalta kuulunut vielä pihaustakaan. Minä en osannut päättää, oliko huoneessa hämärää vai ei. Poskea kutitti, ja minä raavin sitä hetken, ja sinä liikahdit ja avasit silmäsi ja suljit ne uudelleen. Minä hymyilin, vaikka minä en tiennyt kenelle minä hiljaisessa huoneessa hymyilin, ja sen jälkeen minä painoin pääni sinun rintaasi vasten enkä ajatellut juuri mitään.

Hyvää syntymäpäivää, kulta. Tänään minä en osaa kirjoittaa.

-Suuse-

some short of side effectPerjantai 04.01.2008 13:35

Tänä aamuna minä keitin kahvin ja kahlasin lumisohjossa huvimajaan muistelemaan menneitä aamutottumuksiani. Yksi pieni säälittävä tyhjätystä kurkkupurkista modattu tuhkakuppi istui minun seurassani, ja aurinko paistoi pakastuneiden lasien läpi poskeeni ja sai ihoni tuntumaan kummallisen lämpöiseltä. Pakkasta täytyy olla ainakin viisi astetta. Sormieni hitaasti kohmettuessa kahvikuppini kylkiin minusta alkoi tuntua, että viisi astetta miinuksella on jopa liian kaunisteltu arvio, sillä ei väliä vaikka olisin upottanut sormeni mustaan höyryävään kahviini, ne olisivat olleet kohmeessa kuitenkin.

Eilen iltapäivällä ystäväni kanssa ravintolan savuttomalla puolella me odotimme ruokaa, kun sinä soitit ja sanoit, että kananmunat ja leivälle käytettävä voi olivat jääkaapissasi vanhentuneet. Minä en parhaalla tahdollanikaan ihan tajunnut, mitä sinä olit tekemässä, mutta ei se mitään, sillä sinun äänesi kuuleminen oli minulle puhelusi paras osuus vanhentuneista ruokalajeista ja muista turinoista huolimatta. Illalla myöhemmin minä kysyin sinulta, mitä sinä olet tehnyt kaksi päivää, kun sinä et ole polttanut. Vaivattoman ja hassun (hetken jo uskoin, että) loppumattoman listan jälkeen minä tajusin, että tupakoimisen lopettaminen oli aiheuttanut meille juuri samanlaisen reaktion: kun ei ole tupakalla, täytyy saada jotakin muuta tekemistä. Muu tekeminen meidän tapauksessa omilla tahoillaan toisistaan tietämättöminä oli ilmennyt syömiseksi, sillä jos minä ilmapalloilin eilen, myös sinä olit syönyt vähän sitä ja tätä ja pikkuriikkisen tuotakin. Tässä vaiheessa minä myönnän, että minulla ainakaan ei ole tippaakaan tahdonvoimaa tietyissä asioissa, joten jos esimerkiksi lopetan tavan tupakoida, minä tulen tahtomattani heikkouksissani siirtämään tapani tai tarpeeni toimia johonkin toiseen aktiviteettiin. Mikä olisikaan (tupakoimisen jälkeen) mukavaa pikku puuhaa? Syöminen tietysti. Kuten sanottu: jos minä eilen olin ilmapallo, tänään minä olen jo norsu.

Viikonloppuna saattaa ilmetä ongelma. Miten kauan minä olen polttanut samaan aikaan humalahakuisuuteni kanssa? Ainakin puolitoista vuotta. Eilen illalla puhelimessa sinä sanoit, että "älä nyt yhtään ala, ei ei, tässä ei nyt lipsuta", mutta minkäs teet, jos kerran ei ole tahdonvoimaa kiskoa itseään irti pienestä surkeasta typerästä vaivaisesta hölmöstä tottumuksestaan? Vaikka minä olen polttanut säännöllisesti vasta vähän yli puoli vuotta, minä kyllä olen nauttinut savullisista hetkistä yhdessä alkoholin kanssa jo paljon paljon kauemmin. Pikkupikkuveli nukkuu vielä. Talo on hiljainen ja ontto. Minä olen väistellyt keittiöön menemistä koko aamun ihan vain siitä syystä, että en vahingossakaan törmäisi jääkaapinoveen etsiessäni sieltä jotakin. Juuri nyt minä tahtoisin nähdä sinut; minä tahtoisin istua sinun sylissäsi ja kuunnella sinun sydämesi lyöntiä ja katsoa sinua silmiin ja hymyillä sinulle. Minä tahtoisin paljon pieniä hetkiä, minä tahtoisin hetkiä sinun kanssasi kaksin. Juuri nyt.

-Suuse-

AamuTorstai 03.01.2008 13:58

Kymmeneltä aamulla minä en ollut varma, oliko pikkuveljeni muistanut nousta kouluun ollenkaan. Viisitoista vaille kahdeksan yläkerran vessassa oli kolissut ihan niin kuin joku olisi kiskonut irti vessan muovista lattiamattoa nurkan kerrallaan. Se joku ei kuitenkaan ollut pikkuveljeni, vaan pikkusiskoni, joka arvatenkin silmät ristissä yritti osua vetisine juuri pestyine sormineen naulakossa roikkuvaan pyyhkeeseen, mutta tulikin sitten epähuomiossa vetäisseeksi alas koko naulakkorivistön. Tai en minä tiedä mitä aamulla viisitoista vaille kahdeksan tapahtui. Räjähdykseltä se alkuun kuulosti.

Pikkupikkuveli nukkuu, eikä minun tänä aamuna ihme kyllä enää tehnyt mieli tupakkaa. Kahvi jäähtyy isossa valkoisessa mukissa, ja vatsa on sekaisin. Se johtuu lopettamisesta, sillä äkillinen päätös jättää tupakka pois päivän touhulistalta on aiheuttanut minulle kummallisen pakkomielteen syödä ja syödä ja syödä koko ajan niin, että edes eilen ahmimani ruokamäärä ei sula sisältäni ennen ensi viikon torstaita. Tänään minä näytän ilmapallolta. Huomenna minä olen jo norsu. Marraskuussa Sanomissa toimitusjohtaja teki kahvitauolla meille työntekijöille testin, jossa valitsemamme eläimet määrittivät, minkälaisia me oikeasti olemme. Kas kummaa nyt minä toimitusjohtajan huvittavan identiteettitestin ansiosta tiedän, miksi minä huomenna olen norsu. Ainut hyvä puoli norsuna olemisessa lienee se, että silloin ei onneksi ole ainakaan liian karvainen.

Kymmeneltä aamulla oli ihan liian hiljaista. Minä rutistin tyynyä sylissäni enkä ollut ollenkaan varma, minne minun vasen käteni oli yön aikana kadonnut. Nousin sängystä ja vilkaisin peiliin, jossa minä olin unen ja nukkumisen ja levottoman pyörimisen jälkeen tavattoman uniruttuinen. Vasen käteni roikkui tunnottomana vartaloni jatkeena, enkä minä edes tahdonvoimalla saanut siitä liikkumaan. Yläkerran vessassa törmäsin vasemman käteni kanssa peilipöydän nurkkaan ja sihahdin. Alakerrassa keitin kahvin ja istuuduin tuijottamaan ikkunasta kotipihan tienhaaran yhtä talvista vaahteraa. Maanantaina oli vielä yksi vuosi vähemmän, ja pikkusisko sanoi, että minun punaisia hiuksiani on joka paikassa. Minä en tiedä, minne minun silmälasini ovat kadonneet.

Huomenna on taas perjantai. Siitä huolimatta jo tänään olisi kiva katsoa sinua silmiin.

-Suuse-

trying to break the habitKeskiviikko 02.01.2008 14:07

Alkoholismi käy voimille. Kulta täyttää lauantaina vähän lisää vuosia, ja siten saadaan tietysti taas uusi syy olla vielä vähän lisää ei niin kovin ajokunnossa ainakaan. Meidän oli tarkoitus lopettaa tupakointi vuoden 2008 ensimmäiseen päivään. Eilen me löysimme kumma kyllä jostakin vielä pari tupakkaa, jotka tietysti oli pakko tuhota keuhkojen kierron kautta savuna ilmaan siltä seisomalta. Illalla pitsan jälkeen teki taas mieli tupakkaa. Tänä aamuna herätessäni ensimmäinen ajatukseni oli, että voi jos vain kultani olisi siinä minun vieressäni minun halaukseni armoilla, mutta sen ajatuksen jälkeen hyvin nopeasti nousin vuoteesta silmät sekaisin vaistomaisesti lähteäkseni aamutupakalle ulos huvimajan viileyteen. Noh, kumpaakaan ajatusta minä en saanut. Aina vain tekee mieli. Mitä? Niin siis juuri nyt minä ajattelen ainoastaan sitä tupakkaa.

Uuden vuoden aattoiltana kolmella kanavalla mainostettiin tupakoinnin kimppalopettamista. Paras lopettajakimppa voittaa ponnisteluistaan rahapalkinnon. Seuraavaksi tupakointi kielletään kaduilla ja yleisillä paikoilla. Kesällä muistan kultani sanoneen, että "per**le, tässä pitää kohta ostaa yksi neliö joka kaupungista, yksi oma neliö keskeltä kaupunkia, jonka sisällä saa tehdä ihan mitä vain mahtuu tekemään". Jos jokaisesta kaupungista ostaisi yhden puhelinkopin, siellä voisi tupakoida rauhassa kenenkään kyetessä valittamaan savuvaaroista tai joistakin ihmeellisistä ihmisarvoa ja syrjinnänrajoja hipovista tulevaisuuden laeista, joissa sanotaan, että tupakointi on kiellettyä yleisillä paikoilla yleisissä tiloissa, joissa ihmiset rotuun katsomatta hengittävät samaa ilmaa. Siinä vaiheessa minä tupakoitsijana lysähtäisin puhelinkoppini lattiatasoon niin, että häntäluuni murtuisi, ja miettisin, kuka omistaa atmosfäärin; kuka omistaa ilman, jota ihminen hengittää?

Toisaalta tähän mennessä minä olen ollut tupakoimatta suunnilleen kaksikymmentä tuntia. Se ei ole pisin aika, jonka minä olen ollut irti tupakasta viimeisen puolentoista vuoden aikana, sillä vielä viime maaliskuussa minun tupakointini oli säälittävää kaksi kertaa viikossa sauhuttelemista silloin, kun mikään muu ei auttanut vitutukseen, ja kun kaikkea muuta oli kokeiltu jo muutenkin. Kahdenkymmenen tupakoimattoman tunnin jälkeen minä en tärise enkä edes ole mitenkään ylitsepääsemättömän levoton, mutta kaksikymmentä tuntia erossa tottumuksesta on aika paljon ajatellen, että aika ajoin tajuan liikuttavani vasenta kättäni ilmassa keskisormi ja etusormi kohti kattoa osoittaen.

Yöllä minä en saanut unta, joten minä luin kirjaa. Myöhemmin yöllä minä en jaksanut enää lukea kirjaa, joten minä pyörin sängyssä ja ärsyynnyin. Vielä myöhemmin kuin myöhemmin yöllä minä en jaksanut enää pyöriä ja ärsyyntyä, ja koska minä en voinut mennä tupakalla, minä ahmin kolmea tyynyä purkkaa yhtä aikaa ja sain siitä vatsani sekaisin. Eilen iltapäivällä yhden vaivaisen aamupalaleivän jälkeen autotallin ainoalla tuolilla minä istuin sinun polvellasi ja nuuskin sinun vaaleiden hiuksiesi puhdasta tuoksua nenääni vasten. Sinä poltit kaverin antamaa punaista, ja minä poltin askin pohjalle unohtunutta viimeistä sinistä, ja polttaessani minä kysyin sinulta, mitä me sen jälkeen teemme, kun me olemme lopettaneet polttamisen. Sinä hymyilit ja sanoit, "ei mitään", ja mutisit, että itse ainakin syöt varmaan purkkaa tupakoimisen sijasta tekemisenpuutteessa tästä lähtien.

Pahinta ei ole se, että päivän nikotiiniannos jäänee tästä lähtien kaupanhyllylle istumaan. Pahinta on se, että kaikessa typeryydessään tupakointi oli näennäisen sosiaalinen pieni sisäpiirijuttu, se oli tapa ja tottumus, se oli osa tavallista päivää aamukahvin kanssa ruoan jälkeen kouluprojektin valmistuttua illalla hermojen ollessa riekaleina tai alkoholismin kanssa kuunvalossa pakkasella pienessä kaveriporukassa puhumassa turhista asioista vielä vähän turhempia kuin ne joskus olivat. Ehkä minä olen pieni vinksahdus, mutta minun on ikävä tupakkaa. Vähän. Pikkuisen. Paljon. Aika ajoin ja toisinaan. Tämä ei ole uuden vuoden lupaus, sillä "uuden vuoden lupaus on klisee", juuri niin kuin sinä sanoit viime torstaina seuratessasi minun salaattini katoamista hampaideni taakse jonnekin. Juuri nyt minä antaisin melkein mitä tahansa, jos minä saisin istua sinun sylissäsi huvimajassa polttamassa sinun kanssasi kaksin hiljaisuudessa vielä yhden tupakan.

Sen jälkeen me voisimme syödä purkkaa, kulta, vaikka se saakin minun vatsani sekaisin.

-Suuse-