IRC-Galleria

Kulta sanoo, että stressistä tulee huuliherpes. Mun näennäinen kiire on kaatua mun niskaan. Päässä on ruuhka-aika, eikä keittiöpuuhatkaan tunnu enää luonnistuvan totuttuun tahtiin. Pitää pysähtyä miettimään, mitä on unohtanut. Jotakin unohtuu joka ikinen päivä. Kenelle mä sanoin joku aika sitten, että "the only way to live" en minä tiedä en minä sitä tänne merkinnyt. Kirjoittaminen on vaikeaa puoli yksi yöllä. Kurkku on kipeä no se on sivuseikka se on vaivannut jo muutaman päivän. Jos tuon paniikinpoikasen saisi jaloistaan joku päivä, elämä olisi paljon vaivattomampaa raahat iltaan. Ei jaksaisi käyttää aivojaan. Ei taas.

Juominen on jännä juttu. Se on lähes yhtä jännä juttu kuin ystävänpäivä tai jouluaatto. Silloin odottaa sitä pientä jännää tunnetta sitä tunnetta, joka vessanpeilin kautta kertoo sinun keroille silmillesi, että huulipuna on menossa pahoin pitkinvasenta poskea juuri nyt. Ysätävnpäivänä sitä odottaa sellaista aah-tunnetta. Siirappia ja ihanuutta toisin kuin jouluaattona aina odottelee sitä pientä pelottavaa vatsanvääntävää jännitystä, joka pikkulapsena ollessa vaivasi aamun joulupuurosta illan pakettien avaamiseen. Juodessa sitä oikeastaan jo tasan tarkkaan tietää, miten mones pullo on se yksi liikaa tai juuri sopiva tai viimeinen. Tanssilattialla väsyvät jalat en minä tiedä johtuuko se ikäkriisistä vai viiden sentin koroista. Yöllä tekisi ihan mitä tahansa taksin eteen, mutta niitä ei ole ei missään, koska niistä on tullut uhanalainen laji aina viikonloppuisin. Aamulla stressi on palannut. Kuningasajatus ei ollut pullonpohjassa, ei tälläkään kertaa. Missä se on, sitä minä en vielä ole keksinyt.

Pakko mennä nukkumaan. Niin kuin juominen ja joulu ja valentine niin on myös stressi sellainen tunne, jonka tunnistaa tulevan. Sitä tosin ei odota, ei koskaan ei edes kuumeessa.

Hyvää yötä.

-suuse-

Lumisade alkoi eilen kahden tienoilla iltapäivällä, kun mä lähdin Vaasasta kohti kotia Seinäjoelle. Se lumisade ei ole lakannut sen jälkeen. Tänään mä olen nähnyt paljon pieniä koiria työhuoneeni ikkunasta. Pienien koirien lisäksi mä olen nähnyt liian paljon nuoria äitejä työntämässä lastenvaunuja; älkää ymmärtäkö tätä väärin, koska ei mulla ole mitään nuoria äitejä vastaan eikä lapsiakaan, mutta sitä vastaan on, että minusta joka päivä tuntuu siltä kuin universumi yrittäisi vihjata kaikilla nuorilla äideillä ja lapsilla ja lastenvaunuilla ja rattailla minulle jotakin. Kahvitauko on kymmenen minuuttia etuajassa. Vatsaan särkee. Ruoka ei maistu ollenkaan.

Eilen minä olin ihan varma siitä, että isi on seonnut. En mä siitä kyllä vielä tänäänkään kovin epävarma ole. On tullut ikävä lapsuutta. Aikuisuudenvastuu on niin iso asia, että sen rinnalla ei joka päivä tunne mitenkään pärjäävänsä. Tahtoisin olla pieni taas.

Pari tuntia ja kotiin. Onneksi viikonloppu on vasta edessä.

-suuse-

"Köyhä opiskelija" on muuten todella kätevä tekosyy ihan mihin asiaan vain. "Tuutko leffaan?" Ei pysty. Mä oon nääs köyhä opiskelija. "Käydäänkö kahvilla?" Ei pysty. "Vessapaperi on loppu." Ei pysty. Käytä käsipyyhettä. "Osta maitoa." Ei pysty. Oota kaks viikkoa. Siitä huolimatta suklaaseen on aina rahaa. Aina.

-suuse-

Kahden tunnin yöunilla, enkä mä jaksa käsittää mikä ihme mua niin valvotti koko viime yön. Tänään tökkii taas niin pahasti, että saamattomuudessani mä kirjoitan ja kummaan ja kirjoitan ja kummaan, vaikka näppäimistössä ei olekaan sellaista nappia, jota kumiksi kutsutaan. Oi sulttaani mitä minä olen sinulle velkaa tästäkin päivästä? Perjantaina pitäisi olla joka kuukausittainen kuukausitasaus, mutta katotaan nyt mitenkä senkin vielä käy.

Kummitusjuttu on nyt kirjoitettu. Mä olen niin kyllästynyt vääntämään ruhoni ylös aamuisin, ja sitä paitsi meidän sänky on jo pariin otteeseen uhkaillut, että se sanoo piakkoin työsopimuksensa irti lopullisesti. Mene sitten siitä köyhänä opiskelijana ostamaan uutta, ja kun vielä jostakin kumman syystä sänkykaupoilla ihan niin kuin mattokaupoilla sitä alkaa yhtäkkiä luulla, että rahaa riittä ihan mihin vain vaikka kahteen samanlaiseen ihan vain siitä syystä, että ne on niin per**leen hienoja. Aurinko paistaa. Tänä aamuna täällä oli joku törkeä turistilössi, en kyllä osaa arvata mistä päin olivat tänne asti eksyneet.

Pakko päästä syömään, mutta kun ei pääse. Damn.

-suuse-

Kullan kanssa mesetetään metrin päässä toisistamme ja siis toisillemme tietysti. Miten niin on olemassa nörttejä? Tänään joku sanoi mua ensimmäisen kerranmun elämässäni kirjailijaksi. Vielä mä en ihan päässyt perille siitä, mikä oli argumentti siihen väitteeseen. Sovittiin, että tänään on jätskipäivä. Tänään on myös treenipäivä ja ilmeisesti tänään on myös jauhelihapihvipäivä, mutta ei se haittaa, koska jauhelhapihvit ovat hyviä. Ostettiin pussillinen maailman parasta juustoraastetta. On se jännä juttu miten pienestä voi tulla onnelliseksi niin kuin lapsi tulee perunamuusipäivästä, koska perunamuusista voi aina muovailla lautaselleen jotakin. Sekä kulta että minä ollaan molemmat muovailtu lapsena perunamuusista autoja silloin, kun oli myös lihapullapäivä, koska lihapullista sai perunamuusiautoon renkaat. Äiti yritti kovasti opettaa, että ruoalla ei saa leikkiä; annetaan äitille kunnia siitä. Joka tapauksessa aika hassunkurisella kauhulla odottelen, mitä meidän muksut vanhemmiltaan joskus oppivat.

Pikkupikkuveli on kuumeessa. Huomenna minä raahaudun taas töihin ja tällä viikolla koetan parhaani mukaan olla metsästämättä siinä samalla minkäänlaisia paloautoja tai ylipäätään valtion virka-autoja, sillä niiden kanssa ei ole koskaan kiva jutella vakavia, ei milloinkaa. Lisäsin uuden kuvan, jossa minun leukani näyttää aika tavalla kohtuullisen suurelta. Miksi vuonna 2009 tuntuu, että minusta on tullut aikuinen?

Nyt piisaa. Vain kultu saa multa suukkoja, ja sisarukset tietysti.

-suuse-

Ruotsi on käsittämätöntä tai sitten vika on ymmärryksessä tai aivokapasiteetissa; ei kahta kieltä enempää lukuvuoden aikana kiitos. Luennot alkoivat. Viikko sitten tajusin, että viikosta toiseen mä teen samanlaista ruokaa samoilla mausteilla samoilla aineksilla ajatellen, mitä voi kaikki voi syödä ja mitä ei. Pikkusisko lähtee viikon päästä Keski-Eurooppaan. Pikkuveli on liian iso mies ollakseen enää pikku-, ja pikkupikkuveljeä ei juurikaan edes näy. Noh, eipä näy minuakaan. Vuoden alussa astui voimaan pakkomielle treenaamisesta. Yksi kilokalori sitä toinen tätä. Kolmatta ei ollenkaan. En jaksa ajaa Vaasaan huomenna, mutta on pikku pakko.

Tällaista.

-suuse-

Kulta täyttää kohta vuosia. Tämän vuoden alku on ollut aika tavalla täynnä naurua ja hassuttelua, mutta tänä aamuna lähtiessäni töihin minulle tuli ikävä jo ennen kuin pääsin ulos kerrostaloasunnon ovesta porraskäytävään. Ulkona oli kymmenen astetta pakkasta. Jo kauan sitten minä tajusin, että jos joku kysyisi olenko minä onnellinen tässä suhteessa, minä vastaisin niin kuin Charlotte vastaa Sex and the City elokuvassa Mirandalle: "Joka päivä. En välttämättä koko päivää joka päivä, mutta kyllä minä olen onnellinen joka päivä."

Ruokakauppaan iltapäivällä. Tänään päivä töissä on pitkä, ei välttämättä ajan kulumisen kannalta vaan ihan oikeasti, koska tänään minä päivystän. Ensi viikolla alkavat yliopistoluennot. Uuden vuoden aaton jälkeen ei ole järin paljon tehnyt mieli suklaata, mutta minä uskon kyllä senkin himon palaavan. Tiistaina jäljitin yli puoli vuosisataa sitten mennyttä miestä. Vuoden vaihtumisen tienoilla mikään ei liiku journalismissa, jos ei laske mukaan tavanomaisia poliisiuutisia. Viime yönä Seinäjoella vielä paukkui.

Päiväkirja on siitä loistavaa tennistä, että siihen voi vääntää päästään kaiken maailman muistot ja muistijäljet ihan sama missä järjestyksessä vaikka sekaisin. Tästä ei liene selvyyttä, mutta minä vakaasti uskon, että tämän päiväkirjan merkinnät on tuomittu ei-ymmärretyiksi alusta alkaen. Ei väliä. Ihan ok. Ei kaikkea tarvitse tajuta, ei edes silloin, kun on itse kirjoittanut kaiken vain muutama viikko aiemmin. Uuden vuoden aattona parin sampanjalasillisen jälkeen minun päässäni pyöri kaunis tytön nimi. Ei tavallinen nimi, vaan sanotaanko suomalaistettu. Tänään minä en sitä nimeä muista, ja se tosiasia vaivaa päätäni kuin pullataikinaa.

Nyt piisaa. Kaipaan kahvia.

-suuse-

Kaks nolla nolla yheksän. Tässä maailmassa on yksi peli, joka on saanut minut koukkuun. Sen lisäksi tämä peli on saanut koukkuun kuinka monta miljoonaa muuta tallajaa mukaan lukien minun avomieheni ja ison joukon kavereita. Tämä uuden vuoden aatto oli siitä kiva, että se paljasti kavereista muutaman uuden hyödyllisen hassun asian.

Kirjauduin naamakirjaan. Jee jee ei mitään hienouksia. Don't understand. Paheet jatkuvat. Tekee mieli suklaata. Krapula on tänä vuonna pahempi kuin koskaan aiemmin. Kaiken tämän päälle tekee mieli tupakkaa. Kahvia ja tupakkaa. Normaali laulanee siitä jossakin kantrihitissään. Major dilemma. Liian paljon paskaa jauhettavana. En mä mitään luvannut. Viime vuodesta lienee opittu jotakin.

Aurinko paistaa. Ostin järjestelmäkameran ja saatoin kertoakin siitä jo, ei voi muistaa. Ulkona on kylmempi kuin kertaakaan aiemmin tänä talvena. Ei tuule enää though.

Nyt menen.

-suuse-

Silmälaseja en ole saanut.

Tänä aamuna kello 6.35 arki tunkeutui uneen ihan niinkuin eilisaamunakin. Kulta tuhisee. Minun silmäni olivat liimautuneet unihiekkaan, mutta uuden vuoden aattona on palkkapäivä; pakko kiskoa raajat peiton alta ja tehdä sen eteen jotakin. Tämä aamu ei ole edennyt. Ennen vuoden vaihtumista on hiljaista, ja aamukahvilla työporukka tuijottaa suklaarasiaa ihan niin kuin sellaisia ei lomalla olisi ehtinyt tarpeeksi tyhjäämään. Tänä jouluna minä tyydyin kinkun katsomiseen.

Siivouspäivä. Jos huomenna pääsisi kaveriporukalla pulkalla laskemaan. Puolitoista vuotta elämästäni on ollut ehkä kaikkein onnellisinta aikaa. Minä toivon sitä aikaa enemmän. Koko elämäksi. Asiasta viidenteen ostin eilen digitaalisen järjestelmäkameran. Vou. Mummo luistelee rollaattorilla. Suomalainen talvi on alkanut.

Suolisto ei ole suostunut yhteistyöhön tälläkään viikolla. On ikävä kotiin kullan luokse. Miksi? Siksi, että sieltä on aina vaikea olla pois edes hetkisen.

Jos minusta ei kuulu ennen vuotta 2009, hyvää uutta vuotta.

-Suuse-