IRC-Galleria

niin kovin ikävä ettei sanotuksi saa.

Jos olisin kuukausi, olisin: toukokuu
Jos olisin viikonpäivä, olisin : toivoisin ainakin voivani olla ilmetty keskiviikko
Jos olisin kellonaika, olisin : 06.48
Jos olisin planeetta, olisin : avaruudessa
Jos olisin merieläin, olisin : no hummeri tietenki
Jos olisin suunta, olisin : sillan yli ja vasemmalle
Jos olisin huonekalu, olisin : löhö tai torkku
Jos olisin neste, olisin : khihihii ;]
Jos olisin puu, olisin : levee pihlaja kaunis puna poskilla
Jos olisin kasvi, olisin : lumpeenkukka
Jos olisin säätila, olisin : pientä pakkasta ilmassa
Jos olisin soitin, olisin : lasketaanko äänihuulet?
Jos olisin eläin, olisin : koala
Jos olisin väri, olisin : joku punanen
Jos olisin vihannes, olisin : sallaatti
Jos olisin ääni, olisin : niiskuneiti-herätyskelloni musa
Jos olisin alkuaine, olisin : evt
Jos olisin auto, olisin : tojoota
Jos olisin laulu, olisin : pmmp:n kesäkaverit
Jos olisin elokuva, olisin : fingersmith
Jos olisin kirja, olisin : sininen huone
Jos olisin ruoka, olisin : lihapulla
Jos olisin paikka, olisin : rautatieasema
Jos olisin numero, olisin : 4 ja 1/5

minusta on epäreilua, että joudun jakamaan kaikkein tärkeimmät ja rakkaimmat aina muiden kanssa.

lähtö: perjantai 4.7.008 kello 14.38 sodankylä

saapuminen: lauantai 5.7.2008 kello 18.50 pieksämäki

eli matka-aika: 1 d 4 h 12 min

kilometrejä kahden päivän road-tripille kertyi 1045,7 kilometriä

1. välilasku: raahe

2. välilasku: alavus

3. välilasku: tuuri, keskisen kyläkauppa

matkan varrella pysähdyttiin ja mentiin ohi myös monista muistakin eri paikoista, mm. :
rovaniemi, oulu, kokkola, övi, yli- ja alahärmä, lapua, soini, multia, jyväskylä sekä hankasalmi

enemmän matkasta tarinointia sekä kuvamateriaalia on luvassa myöhemmin. nyt lähden kauppaan.

tänhään mie pakkaan auton ja lähen vallottamhan maailman. päätin ettei minun tarvitse kiirehtiä eikä suuremmin tietää mihin olen menossa. kuhan lopulta pääyn kothin. ajelen siellä missä näyttää kivalta ja päädyn sinne minne päädyn. toivottavasti matkastani tulee antoisa ja ja turvallinen.

olen lukenut nyt sininen huone -nimistä kirjaa tässä viimeisen 2,5 tunnin ajan ja päättänyt vakaasti että pakotan myös annen lukemaan sen. anne pitää siitä varmasti koska siinä on vauvoja ja sellainen samankaltainen tyttö, kun annen hyvä ystävä pieta pauliina on (tai no itseasiassa, enhän koskaan ole tavannut kyseistä prinsessaa, mutta kuvittelisin hänet juuri sellaiseksi). epäilen myös itse tulleeni raskaaksi ks. kirjan avulla, jos se on ylipäätään mahdollista, koska aloin kuin huomaamattani pohtia miten kulutan illat, kun muut ovat baarissa. mietin myös sitä, onko minun todella pakko raahata vastasyntynyt lapseni soankylään asti kastettavaksi, jotta äitini olisi tyytyväinen. toisaalta vanhempani eivät varmaan koskaan suostuisi käsittämään moista asiaa, että minusta tulisi jonkun olennon äiti. päätin myös että sinusta kuomaseni, tulee poikani kummisetä. naurahdan ääneen joka kerta, kun kuvittelen kuinka varoen tulet pitämään pientä kummipoikaasi sylissäsi.

ennen kuin muistin mian lähteneen sukuloimaan kohteeseen X, jota ei tutkinnallisista syistä voi paljastaa, huolestuin syvästi. pelkäsin että hänellä olisi tapahtunut jotain. raskaus sai mielikuvitukseni liitämään niin kovin että kuvittelin sinun jo kuolleen. oudointa tässä on kuitenkin se, että murehdin ja stressasin eniten sitä että: a) miten osaan ajaa hyvinkään kotiisi ilman keepeeässää (joka on siis isäni autossa) tai vaihtoehtoisesti jos b) tulisin junalla, niin kenelle mie osaisin soittaa, et tulee hakeen minut juna-asemalta. päädyin kuitenkin siihen loogiseen ratkaisuun että a) lainaan annen autoa jossa on se hieno karttajuttu, joka osaa kertoa että se lampi minkä anne luuli olevan lapissa, olikin suomussalmella tai vaihtoehtoisesti b) ottaisin taksin asemalta.

kuten jo aiemmin päivänä eilisenä totesin, minulla on kova ikävä makaroonilaatikkoasi. se oli tosi hyvää ja epäilen ettei kukaan, joka sitä on syönyt, kiistä väittämääni. nyt kun unta odottaessani makasin hiljaa paikallani, minun tuli myös ikävä tapaasi, jolla olet kerran poskeani silittänyt. tämä ei ollut ainut kerta kun minun tuli sitä ikävä. ensimmäisellä kerralla ystäväni terhi koetti parhaansa mukaan silittää poskeani, mutta ei se tuntunut samalta. ei kukaan ihminen kykene matkimaan toisen rakkautta uskottavasti. siitä tulee teeskenneltyä. sen opin siitä silityksestä, vai pitäisikö sanoa kämmenellä lätkimisestä, jonka terhi minulle soi.

toivoisin etten joutuisi kokemaan näitä kesäyön kuulaita hetkiä näin yksin. minusta on sääli että kaikki muut nukkuvat kun 12 tuntia kestäneen sateen jälkeen taivas on nyt vihdoin kirkas ja napakka. aurinko heläjää pilvien raoissa. se sama aurinko jolle olen nauranut lapsena. jolle sinäkin olet nauranut lapsena. kuvitella kuinka vanha aurinko onkaan. 20 vuotta ainakin, koska minäkin täytän tänään jo 20 vuotta ja 4 kuukautta. se on muuten 20 vuotta ja 1 päivä enemmän kuin niklaksella tulee mittariin.

ruoho on märkää, syystäkin. se tuoksuu upealle. sen vihreissä, pitkissä piikeissä on sadepisaroita. voisi luulla että vesi on pelkkää öistä kosteutta. mutta sitä ei se ole. se olisi paljon makeampaa. nyt maku oli raikas, puhdas, ehkä hieman väsynyt. pitkän matkan se on tullutkin taivaasta - sade siis. nyt tietysti haluan paljastaa, mistä tiedän sen maun. no koska minä kaaduin. tai liukastuin. ehkä tein sen tahallani, en kerro totuutta, mutta maassa minä silti makasin ja halusin siihen jäädä. vaikka kostea nurmi tuntui aivan liian kylmältä poskeani vasten, ollakseen yhtä hellä kuin sinun kosketuksesi oli, se sai minut samalla tavalla vakuuttumaan siitä, ettei minulla olisi hätää.

poski vasten kylmää nurmea, huulilla hento sateen maku, sydämessäni vihdoinkin rauha - suljin silmäni. itken kuten jokainen muukin ihminen siinä tilanteessa tekisi. sitten minua alkoi hieman hymyilyttää, sillä mieleeni juolahti ajatus: entä jos sinä oletkin ilmestynyt vierelleni, kun avaan silmäni. melkein toivon ihmettä ja lopulta raotan vasenta silmääni ja näen sammakon. hyväksyin kohtaloni ja tein sen, mitä kukaan prinsessa ei uskaltaisi jättää tekemättä. sen jälkeen poskilleni nousee puna, huulilla maistuu lammikko ja sydämmelläni on paljon uusia ajatuksia.

toisinaan minusta kyllä tuntuu siltä, että mitä enemmän yritän, sitä vähemmän se tuottaa tulosta. vaikka kyllähän minä tavallaan tiedän sen, niin voisitko sanoa sen minulle joskus ääneen? se merkitsisi minulle valtavasti. kiitos.

mikäpäs minun valvoessa, katselen kun aurinko maalaa talojen seiniä. sen valo ei hellitä, ei vielä. sompiossa luki, että se laskee ensimmäisen kerran vasta 15.päivä heinäkuuta. se on hyvä se, saavatpahan turisteilla elävät toitottaavielä muutaman viikon bussilastilliselle päättömiä kanoja, kuinka upea onkaan yötön yö. voisin lähteä vaikka kävelylle. ulkona ei tähän aikaan ole ruuhkaan, joten ei tule kiusausta liftata timbuktuun, balille, singaporeen tai kuala lumpuriin. kokemuksen syvällä rintaäänellä voin myös kertoa, että näin aamuöiseen aikaan tulee parhaat mainokset. eipä tuosta telkkarista sitten muuta oikeen tulekaan. en ole esimerkiksi koskaan nähnyt päiväsaikaan mainostettavan eri jalkapallojoukkueiden pelipaitoja faneille tai omenankuorimaveitsiä vasenkätisille. nyt laitan vaatteet niskan ja lähden ihmettelmään hiljaista maailmaa ja ajattelen sitä ihmeellistä asiaa, että kun sinä aamulla heräät ja näet auringon, niin son sama aurinko jota minä olen katsellut jo tässä kuukauden päivät yhtämittaisesti kiitos yöttömän yön.

tuskaisen hitaasti vierivät päivät kun odotan että sinut lopulta kohtaan.