IRC-Galleria

Tänään on taas semmonen päivä, jolloin harva asia onnistuu. Ja vaikka onnistuikin, niin ei se siltikään tunnu missään - päivä oli pilalla jo ennen kuin se kerkesi edes kunnolla alkaa. Joskus on tämmöisiä päiviä, asialle ei mahda mitään - kai.

Minä en oikeastaan halua edes mahtaa. Tänään tunnen itseni niin huonoksi ja rumaksi olennoksi, etten ollut aamulla peiliin katsoessani lainkaan varma haluaisinko lähteä töihin ollenkaan - seitsemän tunnin päivä, palkka juoksee kivasti. Sekään ei nyt lohduta.

Ensimmäinen asiakas, joka sisään sitte tupsahti, tokaisi mulle päin naamaa: "Missäs sää piileskelit ku rumia tapettihin?" Kiitos Herra Asiakas nro 1., tuota kysymystä tarvitsinkin juuri tänään. Siinä ei auttanut kun hymistellä jotain sössötystä, josta en ottanut itsekään selvää. Tärkeintä siinä tilanteessa oli hymyillä asiakkaalle, eikä välittää hänen epäkohteliaasta huomautuksesta. Kun tilanne on ohi, niin voi vain todeta mielessään "olipa typerä mies". Enhän minä häntä voinut teurastaakkaan - totuus tulee aina lapsen, asiakkaan tai äitini suusta. Eri asia olisi, jos tämän kommentin olisi laukonut puolisoni.

Nykyajan parisuhteessa vallitsee tasa-arvo; käytännössä se ulkonäöstä puhuttaessa tarkoittaa sitä, että nainen saa laukoa mitä haluaa, esim:
- Paavo, tuo paita ei sovi ollenkaan sinulle. Ja entäs tuo parransänki, aja se heti pois.
(tässähän nainen vain huolehtii puolisonsa komeudesta ja sillä siisti - ei valitusoikeutta)
Kun taas mies ei saa sanoa mitään - ei ruusuja, eikä risuja (turpaan tulee joka tapauksessa) Tästä esimerkki:
- onpas sinulla upeat hiukset Heljä-Marjukka, näytät heti nuoremmalta.
- jaahas, olen siis näyttänyt ennen vanhukselta
(Heljä-Marjukka pistää luukut kiinni ja Paavo on saamaton ainakin viikon - sen se sika ansaitsikin, mitäs meni arvostelemaan naista!)

Loppupäivän, eli 6,5 tuntia, olinkin sitten varma, että joka ainoa sisääntulija katsoi minua ja ihmetteli mielessään kuinka ruman ja säälittävän näköinen ihminen voi ollakkaan. Itsetuntoani on painettu tässä lähiaikoina usealta taholta Mariaanien hautaakin syvemmälle. Ehkä ansaitsen sen, mistäs minä sen tiedän.

Kotiin tultuani olin kohdannut niin monta "kauhistus kun olet ruma ja läski"-katsetta ja möhlinyt niin monen monituista juttua, että kuin pisteiksi ä:n päälle, ah niin rakas, äitini hyökkäsi kimppuuni kuin hyenalauma zebran vasempaan persposkeen. Yritä siinä nyt sit olla tomera ja itkemättä ku koko päivän kaikki on kytänny ja haukkunu (ääneen tai mielessä). Ätini ei kestä heikkoutta - se on kamalinta mitä hän tietää. Niinpä hyenalauma innostuksissaan iski hampaansa myös oikeaan persposkeen ja se kävi yhtä kipeää kuin vasempaankin. Äitini on aina osannut löytää juuri ne sanat, jotka satuttavat minua eniten. GO-MAMA-GO-GO-GO!!!

Herääkin kysymys, miksi en saa itkeä? Miksi kukaan ei saa itkeä? Lasten kohdalla tehdään poikkeus, mutta jo 5-6 vuotiaalle aletaan hokemaan "äläpä nyt itke turhaan iso tyttö/poika"
Välimeren rannoilla, jos on uskominen Anna-Leena Härköstä ja uutislähetyksiä, ihmiset märsää, parkuu ja vollottaa tämän tästä. Mutta ei meille Suomessa - itkeminen on suuri heikkouden merkkiä, eikä sitä kannata missään nimessä tehdä ihmisten ilmoilla. Leuka vaan täytyy nostaa pystyyn ja hampaat yhteen, ei kyyneltäkään, vaikka kuinka olis paha mieli ja kävis kipiää.

Hautajaiset on eri asia - niissä täytyy itkeä. Tosin silloinkin hyvin hillitystä. Ei pidä itkeä liikaa, mutta täytyy silti itkeä; muuten leimautuu kylmäsydämiseksi ja julmaksi ihmiseksi. Toisaalta jos valahtaa arkun päällä kukkakranssien sekään kierimään tuskasta, niin hulluksihan se muu kirkkoväki katsoo - se on vain julma totuus.

Jos itkee julkisesti tai edes yhden ihmisen nähden liikkuu vaarallisilla vesillä. Itkiessään toisen ihmisen seurassa heittää pallon hänelle. Pallo on tulikuuma ja sen päällä hehkuu sana: LOHDUTA! Mitä jos henkilö, jonka seurassa olet, ei haluakkaan lohduttaa sinua? Entä jos hän ei edes osaa lohduttaa sinua? Minä tässä vähän niinku hoksasin, et jos ja kun minulla nyt muka itkettäs kauheesti, niin en mie tiiä kenen tykö mie menisin itkeen. Kehen luottaisin niin paljon, että pystyisin näyttämään heikkouteni - en kai kehenkään.

Tulos on, että minun täytyy istua paikallani. En voi pelata edes pasianssia, sillä jokainen pienikin epäonnistuminen voi laukaista itkun, jota olen pitänyt sisälläni jo lähes 12 tuntia. Jo pelkkä ajatuskin siitä, että joutuisin purkamaan päivän tapahtumia ääneen jollekulle, saa tipan nousemaan piilolinssiin ja samalla sumentaa näkökentän.

Täytyy siis esittää reipasta niinkuin muutkin suomalaiset, mutta tiedän yhtä hyvin kuin tekin, että joskus lähiaikoina napsahtaa ja pahasti. Pysykää siis poissa läheltäni, etten osu teitä kuumalla pallolla.

//Odottelen tässä et Kaunis mieli -leffa latautuu (tiedän se on laitonta, mutta mikäpä tähän maailmanaikaan ei olisi ) ja ajattelin kirjoittaa teille jotain paskaa. Tavoitteeni on saada teidätkin vähän miettimään asioita, jotka ovat minulle tärkeitä.//

Itserakkaus ja omahyväisyys kunniaan!!! Kenelläkään muulla ei tässä maailmassa ole väliä paitsi minulla. Me rikkaat pohjoismaalaiset kersat opimme usein sanomaan ensimmäisenä sanana "äiti"; afrikan lapsille ensimmäinen sana on "ruoka" - miettikääpä miksi.

Tai älkää miettikö, tein sen jo puolestanne: vauvana vietämme suurimman osan ajastamme äitimme kanssa (valinnanvapautta ei tässä vaiheessa suoda) - ensinnäkin äiti puhuttelee itseään kolmannessa persoonassa - vallanosoitus (niin tekivät myös muuan Napoleon, Hitler ja joku venäläinen Katariina, joka kuoli harrastaessaan seksiä hevosen kanssa) - toisekseen äiti puhuu vain kahdesta asiasta: joko itsestään tai sinusta. "Katso kulta, kun äiti osti uudet housut, eikö ole hienot?" , "Oletpa sinä söpö äidin pikku sottapytty, kun sotkit naamasi mustikkasoseella", "Onko äidin peppu alkanu roikkua?", "Äiti käy äkkiä veskissä, äiti tulee ihan kohta takaisin" etc... ei ihmekkään, että "äiti" on se sana, mitä sitten hoetaankin seuraavat 20 vuotta (tämän jälkeen yleensä pahimmatkin peräkammarin pojat vieroitetaan äidin tissistä ja potkaistaan ulos kotoa - poikkeuksiakin tietysti löytyy)

// Nyt yritin, korostan sanaa YRITIN, katsoa leffaa, mutta joudunkin näköjään odottamaan vielä hetken, jotta se latautuu vielä lisää. Tähän väliin voin todeta kaksi asiaa:
1. minulla meinasi tulla oksennus - miksi bulimia tulee niin salakavalasti, vaikka en edes halua sitä?
2. kirjoitustyylini on kuin simpsons-jakson rakenne: haluan kirjoittaa aiheesta X, mutta aloitankin aiheesta Y, josta vien asiaa eteenpäin aiheen Z kautta kohti X-asiaa eli itse pääydintä. (ymmärrätte mitä tarkoitan jos ja kun luette tämän jutun loppuun.) //

Äitimme ovat siis opettaneet meidät jo itsekkäiksi persooniksi puhumalla vain itsestään. Seuraava aihe siis tuskin yllättää teidät: ajattelin puhua omasta nimestäni. Nimeni on siis Anna; vanha ja kansainvälinen nimi, joka on myös käskymuodossa oleva (nykypäivänä usein perverssiksi mielletty) verbi.
Katson tänään päivällä elokuvan, jossa oli onneton rakkaustarina Pariisista - päähenkilöt Pierre ja Lucia. Kun Lucia suuttui Pierrelle, hän juoksi ystävänsä Annan luokse.Anna lohdutti Luciaa, soitti Pierrelle ja lopulta sai rakastavaiset palaamaan yhteen, jonka jälkeen he harrastivat estotonta seksiä. Happy End - loisto työtä Anna!

Hovimäki-sarja on varmasti monelle tuttu - Ihastuttava kartano: Avarat ja isot huoneet, jotka täytyy pitää siistinä. Paljon ihmisiä, jotka pitää ruokkia joka päivä moneen kertaan. Päähenkilöinä kartanon isäntäväki Karl-Magnus ja hänen äitinsä, vaimonsa, siskonsa ja tulevat sukupolvet. Isäntäväen ruokinnasta ja huoneiden siisteydestä huolta pitää, kukas muukaan, talousmamselli Anna. Hovimäki ei pysyisi pystyssä ilman häntä - loisto työtä Anna!

Joku sivistynyt voi kenties tuntea myös Anna-kirjasarjan. Kirjojen päähenkilö on opettajar nimeltään Anna, joka tosin toimii myös pikkukylän psykiatrina, kätilönä, lastenhoitajana, kuuntelijana, riitojen selvittelijänä ja ties mitä muuta (itse en ole lukenut kyseisestä neliosaisesta sarjasta kuin osat 2 ja 3 eli enempää en osaa kertoa) Pikkukylä pelastuttu - loisto työtä Anna!

Voitte toki itsekin keksiä lisää sarjoja, elokuvia, kirjoja, lehtiä, tarinoita ja huhuja, joissa seikkailee Anna, ystävänne. Nomen est omen( = lat. nimi on enne) totesi jo Brita, kun olin 16-vuotias. Anna-nimi juontaa juurensa kreikankielen nimestä Hannah, joka tarkoittaa armoa. Annat ovat siis armollisesti langetettu hoitamaan sekä muiden ihmisten ihmissuhteet että palvelemaan heitä muutenkin auliisti. Annat eivät osaa olla ankaria, vaan antavat kyllä armoa, jos vain sitä heiltä pyydetään - näin olen todennut tutkittuani edellä mainittuja teoksia sekä itseäni.

Olenko tällainen sen vuoksi, että nimeni on Anna? Olenko mielummin vetojuhta kuin raipanheiluttaja nimeni vuoksi? Miksi kaikki elokuvien Anna-nimiset ovat aina niitä hyväsydämisiä sinkkunaisia, joilla ei käy mielessäkään iskeä sitä Jared Letoa itselleen, vaan hyvää hyvyyttään tekee 24/7 töitä, jotta hänen ystävänsä palaisi yhteen exänsä kanssa.

Itse en osaa vastata kysymyksiini, enkä tiedä tarvitseeko minun edes osata. Ehkä sekin jo riittää, että tiedän olevani nimeni veroinen - armollisna aina. Vaikka joskus olisi kiva, että elokuvien Anna olisi se sankari, joka voittaisi kaikki palkinnot ja kermavaahdon kaupan päälle - silti olen iloinen, ettei nimeni ole Katariina - saattaisin olla aikamoinen heppatyttö, enkä ole vielä valmis kuolemaan (minun täytyy pelastaa vielä monen ystäväni parisuhde).

//Kiitos ja hyvää yötä - kaunis mieli ei lautautunut koskaan katselukuntoon, mutta sainpahan kirjoitettua vähän paskaa pois mielestäni. Jos teillä ei ole parempaa tekemistä niin miettikää, täytättekö oman nimelle tuomat velvollisuudet kuten minä. Pahoittelen kirjoitusvirheitä, mutta huomioikaa kellonaika ja antakaa anteeksi - minä ainakin antaisin teille.//

Temupetteri vuokrasi kohdun, joten meidän perheeseen syntyy vauva tässä joskus, kun projekti etenee kriittiseen vaiheeseen. Lahjat, vauvanvaatteet ja onnittelukortit pyydämme lähettämään Temupetterin sängylle, koska se on jo muutenkin täynnä tavaraa.

The moment I wake up
Before I put on my makeup
I say a little pray for you
While combing my hair now,
And wondering what dress to wear now,
I say a little prayer for you

Forever, and ever, you'll stay in my heart
and I will love you
Forever, and ever, we never will part
Oh, how I love you
Together, forever, that's how it must be
To live without you
Would only meen heartbreak for me.

" Minkä koira karvoilleen voi "

Annie sanoo:
arvaa mitä just tapahtu
Annie sanoo:
meidän 22 vuotta vanha seinäkellomme tipahti keittiössä lattialle ja meni tuhannen pillun päreiksi
sankaritar sanoo:
:|
sankaritar sanoo:
oho
Annie sanoo:
ja piti siivota
sankaritar sanoo:
ai se ruskee :(((
sankaritar sanoo:
vaalean
Annie sanoo:
lasia, muotia, pattereita, numeroita, viisareita, omenoita, päärynöitä ja nallekarkkeja oli joka paikassa
sankaritar sanoo:
AAHHHAHAHAHAHAHAHHAHA
Annie sanoo:
niin, tai keltanen se minusta on :D
sankaritar sanoo:
AHAHAHAHAHHAHAHAHAHAHAHAHAHAHAHAHHAAHHAHAHAHAHAH
sankaritar sanoo:
:Dddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddd
sankaritar sanoo:
:D::D:D:D
sankaritar sanoo:
repesin
Annie sanoo:
nyt tulin onnelliseksi
sankaritar sanoo:
"muotia"
sankaritar sanoo:
enkä siis revenny vain sille
Annie sanoo:
:D:D:D
sankaritar sanoo:
:D:D.D::DD
Annie sanoo:
en ees tajunnu sitä
sankaritar sanoo:
mutta sillekin
Annie sanoo:
muovia
sankaritar sanoo:
eka luin et muovia ja repesin kokonaisuudelle
sankaritar sanoo:
sit luin uudestaan ja repesin uudestaan ku muotia oli joka paikassa
sankaritar sanoo:
HAAHAHAHAHA
sankaritar sanoo:
hahahahahahahahaha
Annie sanoo:
mie tuun ehkä eniten onnelliseksi siitä et tuotan muille onnea
sankaritar sanoo:
laita tämä kokonaisuudessaan galleriaan ni saan aina muistella tätä
Annie sanoo:
minusta on hauskaa jos yritän olla hauska ja onnistun
sankaritar sanoo:
tämä pitkä pätkä
Annie sanoo:
mutta vakavoidu nyt
Annie sanoo:
aloitanko kohdasta: arvaa mitä juuri tapahtui
sankaritar sanoo:
joo
sankaritar sanoo:
:D