IRC-Galleria

Elyse

Elyse

Etsivä löytää.

Selaa blogimerkintöjä

Vihaus. Ahdistus.Keskiviikko 08.09.2010 23:38

On taas vaihteeksi pänninyt jo ties monettako päivää putkeen. Päivät saattavat alkaa ihan normaalilla, sitten jokin pieni ajatus tai ihmiset yleensä jotenkin onnistuvat saamaan loppupäivästä jotain hyvin sietämätöntä. Koska Galleria on turha paikka, tänne on hyvä avautua turhista asioita ja joku saattaa vielä kommentoidakin.

Suurimman osan ajasta ärsytystä ja stressiä aiheuttavat pakolliset koulutehtävät. Tuntuu täysin järjettömältä, että samassa jaksossa, kun kirjoitan ensimmäisen aineeni, saan eniten projektitöitä koko lukiossa oloaikani historiassa. Näiden tehtävien varjolla en ole ehtinyt lukemaan englantia lainkaan. Sitten on välillä pidettävä relaamispäiviä, muuten kaikki saisivat kärsiä ainaisesta ininästäni, kuinka kaikki stressaa ja on kamalaa.

Englannin kirjoituksista oli tarkoituksenani saada alunperin L, eli laudatur, koska kyseessä on minulle jokseenkin läheinen aine, että se on siitä vahvimmasta päästä oleva myös. Nyt kuuntelukokeet jo näyttävät menevän niin päin prinkkalaa, että pitäisi olla tyytyväinen jos saan raavittua kasaan edes E:n, kun kirjallinen koe tulee eteen.

Tästä taas siirrytään asiaan kaksi. Mahdollsuuteni päästä ammattikorkeaan suoraan lukiosta vaatuksen muotoilulinjalle. Ovatko ne epätodennäköiset, jos saan E:tä ja M:mää kirjoituksista? Ottaa jo nyt päähän tulevat epäonnistumiset elämässäni.

Vitun. Vitun. Vittu. Pahoittelen tuhmia sanoja.

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.