IRC-Galleria

Elyse

Elyse

Etsivä löytää.

Selaa blogimerkintöjä

Graah.Torstai 15.04.2010 22:13

Menen leikkaamaan hiuksia ihan kohta äidin kanssa. Tulostin juuri kuvan hahmojen meikeistä ja hiuksista. Madam Redin kohdalla pitää vain muistaa ottaa mangapokkari II mukaan. Sain tänään hyvän idean taas vaihteeksi, että miten uudestaan toteutan tuon ylärimpsun niin, että siitätulee tasaisempi.

Sammon Keskuslukio sucks. Siellä on kaikki asiat juuri niin huonosti kun pystyi olettamaan. Kaksi hyvää asiaa tasan löydän: Hyvä ruoka + kahdeksan tunnit alkavat vasta 8.15. Lissut helvettiin, kiitos. Sen tiesinkin jo etukäteen. Kyseiset pikkuakat ovat haistatelleet päin naamaa suurelle osalle melulaisista ja tuntuu, että meidän Melun ryhmähenki on tiiviimpi, kuin koskaan. Säälin kavereita, jotka joutuvat kärsimään niistä ihmisistä oikeasti. Minä kestän vaikka mitä, mutta en sitä, että kavereita loukataan. Kaksi päivää vasta olemme siellä asustelleet ja jo nyt on draamataso tätä luokkaa..... Ei hyvin mene. Nyt vasta alan tajuamaan, kuinka onnekas olin päästessäni Meluun. Me kaikki Meluun päässeet ja käyneet. Tähän asti. Tiedän, että tästä kiusaamiskysymyksestä tulee vielä paljon puhetta. Tutorina pitäisi varmaan nousta taistoon. Kapinallinen tulen tuolla olemaan aina. Pissismiä ja pinnallisuutta vastaan o/

Viimeisiä rutistuksiaKeskiviikko 14.04.2010 21:10

Olo: apua

Päivän sana: perkele

Kohokohta: nukuin pommiin

Joo. Haluan niin niin niin saada Madam Redin kunniaakkaasti valmiiksi. ;____; Kumpa onnituisi.

Prkl. Joudun ostamaan sitä über kallista keinoturkista.... 50e/m. Puolikin metriä jos joudun ottamaan, niin kalliiksi tulee.

[Ei aihetta]Keskiviikko 14.04.2010 13:17

Yksi iso piilaripaketti saapunut. Jes!

Nukuin btw pommiin. Nyt sitten menen kouluun vasta klo yhdeksi, kun on hyppykin siinä edellisen tunnin ja seuraavan välissä. Teen eilen yöllä jääneen takinkauluksen loppuun nyt. Wee. Hattua en saanut eilen aikaiseksi. Toivottavasti sen kanssa ei tule sitten ongelmia.

Sain ideanTiistai 13.04.2010 21:34

Koska joudumme lähtemään jo perjantaina... Tulee asujen kanssa kiire. Suunnitelma on tämä: Kaikki ompelukoneella tehtätävät hommat valmiiksi nyt, samoin suurin osa liimattavista/maalattavista. Sitten ajattelin, että jotta tämä puvun väri ei ärsyttäisi, tosiaan maalaan sen sitten siellä urheiluhallin pukkarissa kuumailmapuhurin, suihkupullon ja siveltimen kanssa pe&la öinä. Yöllähän sitä aikaa aina riittää. : D Minua kyllä harmittaa nuo Madam Redin rypytysjutut, mutta kaikelle en erittäin todennäköisesti ehdi tekemään mitään. Siksi päätin että korjaan pahimman --- tuon yläjutun. Se on niin epämääräinen. Ja kainaloista sitä on laskettava alemmas. Puvun nimittäin kuuluisi laskea hieman enemmän kaarelle takaa.

Onko kellään tietoa miten piilottaa makkarat selästä kun käyttää korsettia? D: Minulla on sellainen onglema. Kun korsetti on sen mallinen mitä on, niin sillä ei vissiin voi tehdä mitään. Yksi idea kyllä on käynyt mielessä. Ilmastointiteippi. xD Mutta se voisi kivuliaalla, eikä niin terveellisellä tavalla oikeasti toimia ja sitten pystyisin kiristämään korsettia ilman, että selkä näyttäisi kauhean rumalta. Hieno idea!!!

[Ei aihetta]Tiistai 13.04.2010 18:02

Takki muodostui kasaan (ilman hihoja) kuudesta kappaleesta. Aika paljon normitottumuuksiini. Nyt pitäisi leikata kauluksen käänteisiin kankaat, samoin hihoihin. Tämä on todella turhaturhaTURHA merkintä. Mutta tuntui siltä, että piti kirjoittaa jotain. En aina nimittäin uskalla edetä itselleni uusissa asioissa ihan noin vain. Ja tänään piti saada vielä hattukin tehtyä. Ja voi prkl, jos perjantaina onkin jo lähtö, niin nyt on sitten tuplakiire. Huomennakin on vielä käytävä kaupoilla. D: Angst. Sitä on ollut ilmassa viime aikoina.

Ja hei haluan kritiikiä tuohon edelliseen merkintään. o/ Jokainen kommmentti on minulle tärkeä.

A new day ja kritiikkiä haussaTiistai 13.04.2010 15:11

Tänään on vapaat kaikilla Melulaisilla. Nukuin aika pitkään, kymmeneen, ja heräsin vasta yhdentoista korvilla. Nyt olen laitettua itseni taisteluvalmiiksi päivän ompelu-urakkaa varten. Laitoin yhden jakson taas Yakitate!! Japania lataamaan. Se on aika surkea sarja. En tajua ihan miksi katson sitä edes. Noh. Se oli helppo löytää. Ei ole aikaa etsiä mitään parempaa hyvällä laadulla. Sora no Woto olisi tietty ollut ihan jees. Mutta en ole laittanut sitä suosikkeihin. Vaikea taas uudestaan löytää. Mutta se jaarittelusta.

Urakka on siis tosiaan tänään tehdä puvuntakki kakkospäivälle Bakaan salaiselle hahmolleni. En löytänyt eilen kaupoilta oikeanväristä pesukoneväriä, joten se siitä kankaan värjäämisestä. Jää sitten aika väärän värinen puku, jossa ei ole myöskään sitä pienenpientä vaakaraitaa. Ette edes tiedä kuinka sellainen ottaa päähän. Kiroan Eurokankaan Hillevin perseeseen. RÄyh. Ei ole aikaa panostaa tähän cossiin. Proppi on sentään tosi jees. Mutta se on niin pieni, että ei sitä kukaan huomaa paitsi läheltä.

Haluan saada Madam Redin kuntoon huolella. Eilen löysin vihdoista viimein oikeanpituisen mustat hansikkaat. Huokaus. Ei tarvitse tehdä niitä itse, paitsi jotenkin saada aikaan oikeanväristä pitsiä. Haluaisin niinniinnniiiiiiiin tehdä hameereunukset uudestaan, samoin korsetin yläosassa olevan ryppykoristeen. Hei! Haluan kaikilta nyt jotain kritiikkiä tästä asusta. Kuvia ---->



Eiköhän näiden perusteella voi jotain sanoa. Minua henk.koht. häiritsee eniten reunuksissa olevat rypytykset, sekä se, että korsetinpäällyskangas on liian iso. Kiitos äiti. Kiitos helvetisti. Äiti nimittäin pakotti tekemään siitä ison. Sanoi vaan, että se olisi "kauheaa jos se korsetti repeisi kesken tanssin". Tiesinhän minä, että sellaista vaaraa ei tosiaankaan ollut olemassa. Äidin vaan on pakko aina olla oikeassa. Prkl. Njoo. Asusteet kuten hatun ja turkiksen teen Bakaan. Samoin on tavoitteena viuhka ja saada uudet, pidemmät hansikkaat. Peruukin haluaisin sävyttää, mutta sille ei valitettavasti ole aikaa. Kengistä ei valitettavasti tulekaan punaiset, mutta toisaalta minulla on täydet oikeudet vetää se pois suunnitelmasta. Missään kuvassa ei nimittäin hetkeäkään näytetä kenkien väriä. Käytän ajanhenkeen mustia korkokenkiä.

Noniin. KRITIIKKIÄ. Nyt on sen aika. Antaa tulla. Mieluiten sellaisista asioista, joita pystyn nyt vielä muuttamaan.

Housut... check.Maanantai 12.04.2010 00:49

Lista tehtävistä lyhentynyt yhdellä. Tänään vielä siivoan huoneen, että saan huomenna leikata Ramin puvuntakin mukaan kaavat lattialla. Ehkei sitten ahdistakaan niin paljon ;)

OMFG.Sunnuntai 11.04.2010 14:23

http://www.cosplay.com/member/36147/

Tämä ON paras cossaaja jonka tiedän.

Ei sille voi mitäänSunnuntai 11.04.2010 14:10

Ihmiset ei varmaan oikeasti jaksaisi lukea noita itseinhovihanpurkauksia, joita minulta sattuu lipsahtamaan tänne blogiin vähän liiankin usein. En vain satu olemaan mikään suuri optimisti. Pitäisikö sitten tehdä näin? :

kaikki kääntyy parhain päin

bakassa on varmasti mahtavaa ja saan sinne asut niskaani kunnialla

olen hyvä cossaaja

saan aikaan asioita, jos vain aloittaisin

varmasti pääsen mukaan kisaankin

en ole pahasti jäljessä aikataulusta

olen paras


Tällä hetkellä fiilikset ovat päinvastaiset.

[Ei aihetta]Sunnuntai 11.04.2010 14:06

!"#¤%&=?@$€£$!!!!!!

En kestä enääääääää. Olen kamala ihminen. En saa mitään aikaiseksi. En uskalla aloittaa tekemään noita housujakaan kun en eilen saanut aikaiseksi. Enkä saa kangastakaaan maalattua, kun tajusin, että maali loppuu pahasti kesken. ARRRRRRGH. Ehkä käytän pesukonevärjäystä. Eikä housuihin tule niitä raitoja tätä käyttökertaa varten. Saa nähdä, jääkö ainoaksi. Raidat ovat onneksi niin kapeita ja huomaamattomia.. Niitä ei ainakaan leffassa huomaa.