IRC-Galleria

MemoriesTorstai 01.12.2005 15:59

Kuuntelen Irinan vanhempaa levyä. Tuntuu ihan kummalliselta. Kuuntelin sitä viime keväänä. Silloin aloin olla taas onnellinen ja elää kunnolla. Mutta olin silloin myös sinkku, ja se sinkkuuden tunne assosioitui näihin biiseihin. Tulee muistoja ja tunnetiloja mieleen. Tuntuu ihan hassulta. Tulee mieleen elävästi yksi niistä viikonlopuista kun AVI oli täällä ja lähdettiin pienellä porukalla baariin ja pidettiin kivaa. Oi niitä muistoja. Hih.
Vartin päästä alkaisi seminaari, mutten jaksa lähteä kotoa enää. Pitää lukeakin vielä loppuun tenttialue. Onneksi sain hyvin luettua sitä aamulla lipastolla. Mutta aina sitä tajuaa ja hokaa jotain uutta ja essentiaalista kun lukee uudestaan ja tarkemmin, ja ajattelee asiaa tarkkaan. So called Aha-elämyksiä.
Mietittiin Reijan kanssa kuinka sitä tarttuu ammattislangi päähän. Siis englanninsuomi. Solukalvoa ei tahdo muistaa, puhmattakaan muista oikeista suomenkielisistä nimistä. Se on plasmamembraani ja sillä hyvä. Sitä se vieraskielinen kirjallisuus teettää. Hmh.
Tein taas yllättävän hyvää jämäruokaa. En ole käynyt yli viikkoon kaupassa, paitsi maanantaina kävin ostamassa kolme purkkia jugurttia, riittää ensi viikoksikin. Täytyisi hakea kellarista uusi pullollinen mehua. Ja leipoa sämpylöitä sunnuntaina.
Kaunis talvi tuli. Lumi maassa, vielä kun aurinko paistaisi. Tai no, onneksi ei paista, ei harmita olla sisällä lukemassa.

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.