Responsiivinen IRC-Galleria testissä osoitteessa m.irc-galleria.net. Käy kokeilemassa ja jätä palautetta

IRC-Galleria

Hitto. Kirjotin juuri lähes valmiiksi tämän, mutta kaltsu sekosi ja pyyhki kaiken kirjottamani pois. Ja kaltsun mukaan olin jo eilen aikuinen. En odota huomista. En ollenkaan.
Hoidin taas haalariasioita. Yksi sponsori maksamatta, soitin sinne. Onneksi on puolituttu kenen kanssa asioida. Lupasi hoitaa asian heti ja soittaa takaisin. Ihailtavaa toimintaa, sillä hänellä olisi varmasti muutakin tekemistä kuin opiskelijoiden haalarimaksujen perässä juokseminen. Mutta asia on minulle ja meille tärkeä. Tietysti. Eilen olo oli kuin lastentarhanopettajalla. Otettiin henkilökohtainen yhteys muutamaan maksamattomaan ihmiseen. Ärsyttävää kun pitää aikuisia ihmisiä paapoa. Mutta asiat on nyt hanskassa. Maanantaina ajattelin että lähetetään tilaus menemään. Ei se ole kuin viikon myöhässä.
Kuuntelen Irinan levyä. Tulee mieleen viime kevät ja huomaan olevani onnellisempi kuin silloin.
Olin eilen laiska ja väsynyt. En jaksanut mennä combaticiin. Mutta sain seuraavat tilastotieteen demot tehtyä. Ei tarvitse huolehtia viikonloppuna niistä.
Jospa sitä pääsisi nyt lukemaan tämän päivän luku-urakan, vuorossa nukleotidit ja nukleiinihapot.
Ja sitten siivoilen ja kuorrutan kakut. Ja lähden privattupareihin. Ja sitten tulen kestittämään ihania ystäviä.
Alkaa olla perhosia masussa kun ajattelen huomista iltaa. En ymmärrä miksi "jännitän". Tämä on vähän erilaista kun oikea jännittäminen. Haluaisin vain onnistua illassani. Tuntuu hassulta sanoa minun ilta. Se on minun ilta.
Tuntuu itsekkäältä.

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.