IRC-Galleria

FryGuy

FryGuy

https://www.facebook.com/jarellphoto

Selaa blogimerkintöjä

Vuosi: 2009
Ohjaus: Michael Bay

Ok, transformerit ovat ehdottomasti sitä "siistiä shittiä" jos ihan vaan pinnallisesti arvostellaan. Jatko-osa oli erittäin tyypillinen ja sitä perus Michael Baytä kun rahaa on käytettävissä.

Räiskettä, kamera-ajoja, noloa huumoria, transformer-vitsejä ja kaikkea tätä ensimmäisestä elokuvasta tuttua oli ensimmäisen tunnin aikana niin paljon, että aloin jopa voimaan pahoin. Etenkin kohtaus, jossa Sam on lähdössä kotoaan ja meneillään on hyvästely Mikaelan kanssa, ovat kamera-ajot jotain karmeaa. Kamera ajaa toimintakohtauksen nopeudella ympyrää pariskunnan ympärillä ja kaikenlisäksi vastakkaiseen suuntaan kun tarkoituksena on kuvata toista henkilöistä. Näitä kahta kuvaa kun leikataan keskenään, kramppasi silmät ja aivot välittömästi. Myös tätä vanhempien offtopic noloa pelleilyä nähtiin jo ensimmäisessä osassa aivan tarpeeksi ja mielestäni ne äidin cannabis hörhöilyt kampuksella olisi voinut jättää kokonaan elokuvasta pois.

Syvemmälle deceptikonien ja autobottien historiaan sukeltaminen alkaa myös nopeasti murentaa kokonaisuutta. Transformereihin liittyvät vitsit ovat myös menneet aivan liian ihmismäisiksi ja elokuvan loppupuolella he "ne" vaikuttavat entistä enemmän ihmisten tekemiltä. Been kuseminen sector-7 agentin päälle ensimmäisessä osassa oli vain alkusoittoa. Jatko-osassa piereskellään laskuvarjoja, kilistellään teräs-kulkusia ja vanhalla Jetfire decepticonilla on kävelykeppi sekä rautanen parta. Nämä varmasti naurattavat jotakuta, mutta ei hieman vakavampaa katsojaa. Myös alussa esiintyvä kahdesta osasta koostuva jäätelöauto-autobotti oli jotain "ärsyttävää" katsottavaa/kuunneltavaa. Myönnän naurahtaneeni muutamaan kertaan ihan ääneen, koska vitsit olivat sen verran typeriä, mutta lopetin naurun aina kuin seinään ja palautin naamani peruslukemille.

Draama elokuvassa sisälsi myös paljon epäkohtia ja ehkä suurimpana oli kohtaus elokuvan loppupuolella, jossa Sam pyytää vanhempiaan menemään turvaan vaikka isä hokeekin, että "mennään yhdessä". Lopulta äiti, joka alusta alkaen on ollut seikaisin pojan muuttamisesta pois kotoa, onkin heti valmis päästämään pojan yksin sekoilemaan decepticonien sekaan henkensä uhalla. Toinen epäkohta samassa kohtauksessa on kun Sam pytää myös Mikaelaa menemään turvaan. Sam ei tosin ole elokuvan aikana Mikaelan odotuksista ja toiveista huolimatta sanonut sitä "R-sanaa" hänelle eikä syytä ilmeisesti olekaan, sillä hän saa luvan lähteä reissuun mukaan ilman väittelyä.

Loppu onkin sittein kliseiden kierrättämistä ja r-sanojen vaihtelua. Elokuva ansaitsee 5 tähteä erikoistehosteistaan (Megan Fox mukaan luettuna), jotka olivat lähes kaikki silmiä hiveleviä (etenkin suluissa mainittu). Kuvaukseen sisältyneet kohteen ympärillä pyörivät kamera-ajot eivät olleet ainoastaan tuon jo mainitun kohtauksen ongelma vaan niitä oli elokuvassa varmaan 200 jokaisessa kohtauksessa. Tyypillistä autobotin muuttumista autoksi ei ilmeisesti voi muulla tavalla näyttää?

Hyvän näköistä mäiskettä ja kolmas jatko-osa ilmeisesti on tuloillaan. Sisältöä ei pahemmin ollut ja kaikki tärkeät juonen käänteet olivat ennalta arvattavissa.


*½

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.