IRC-Galleria

Suoraan sanottuna aika perussetti. Käytiin soittamassa hyvin känniselle yleisölle. Keskellä yötä soiteltiin Uralin pihlajaa. Muut meni nukkumaan ja jäin kitaristipianistin kanssa juomaan viimesiä juomia. Meni aamuun asti.

Ehdin nukkua just hetken ja sit pitikin jo lähteä. En tajunnu mistään mitään. Kokovartalokooma. Aamu on muutenkin aika hämärä.

Osaan kai laulaa jonkun verran. Edelleen. Hopeinen kuu ei mene enää niin hyvin kuin joskus, mutta moni muu biisi toimi paremmin kuin loistavasti. Joskus myöhään illalla/yöllä vedin minimaalisella kitaran säestyksellä Niin minä neitonen sinulle laulan. Se kuulosti hyvältä. Todella hyvältä. Vitsi oli siinä, että idea oli tehdä siitä biisistä ensimmäisen säkeistön jälkeen ylinopee humppabiisi. Kun rumpalin piti lähteä tekemään Eläkeläiset-sisäänmenofilliä, niin se mietti hetken ja sanoi: "Hävettää lähtee vetämään tätä humpaks". --> drumfill --> humppaa. Ja silti yleisö tykkäs.

Mun pitäis ehkä ryhtyä Johnny Cashiks, koska sen biisit toimii mun äänellä ihan sairaan hyvin. Vedettiin Folsom prison blues ilman, että oltiin ikinä soitettu sitä. Sekin meni loistavasti.

Koskakohan sitä on ollut viimeksi näin väsyny?

Ei tule hirveesti kohokohtia mieleen illan ohjelmasta. Ehkä siks, että melkeen kaikki biisit toimi niin järkyttävän hyvin. Meidän pitäis ehkä oikeesti tehdä keikkaa useemminkin, koska ei me mitään paskoja olla. Itse asiassa me kuulostettiin ihan liian hyvältä. Ja kaikki siten, että pidettiin 2,5 treenit ennen keikkaa. Pakko nostaa hattua itselle ja muille bändiläisille. Vittu me ollaan parhaita. Muut syökööt paskaa.

Niiiiiiiiin, jossain vaiheessa iltaa paikalle saapui afrikkalainen bongorummun soittaja. Täytyy sanoa, että pitää ehkä vähän muuttaa käsitystä siitäkin harrastuksesta. Se koko homma oli tosi hyvä. Semmonen tietty kokonaisuus se soittaminen. Siinä on muutakin ku vaan sitä, että vähän hakataan rumpukalvoa. Ja se mies oli PARAS. Jossain vaiheessa me soitettiin irlantilaista kappaletta ja se otti jostain pussistaan jonkun huilun ja tuli siihen lavalle meidän kanssa soittamaan jotain aivan överikäsittämättömiä improvisoituja melodioita. Biisiin, jonka se kuuli ekaa kertaa elämässään. Oli pakko todeta sille, että se oli ihan käsittämättömän loistava. Ja ihan sairaan mukava mies. Itse asiassa vois ehkä melkeen sanoo, että illan kohokohta oli se, kun se kaveri tuli fiittaamaan meidän kanssa sen huilun kanssa. Se oli vaan jotain niin käsittämättömän upeeta. Pitäisköhän muuttaa Afrikkaan?