IRC-Galleria

Samoin auttaa ku alkoholi. Saanki yht'äkkiä asioita tehtyä ja mikä parasta, pystyn jatkamaan niiden asioiden tekemistä huomattavasti pidempään ku normisti. Harmi, että mun pitäis onnistua koko ajan muistamaan, että mitä kaikkia asioita mun piti tehdä sen sijaan, että istahdan tähän koneelle ja tässäkin huomaan, että pystyn muuten olemaan myös tässä huomattavasti tehokkaammin. Yuppiaijee...

Joku vois soittaa mulle ja muistuttaa asioista, jotka piti tehdä.

Ja niin. Oon menny lupautumaan takuuvarmalle persnettokeikalle parin kirjastolaisen innokkaan ja sinisilmäsen hassuliinin kanssa. Tarvii sekä mun kamoja, että näemmä mua täytteeks. Tekis mieli soittaa sinne keikan sopimusosapuolille molemmille huutopuhelu, että: "NYT VITTU MITÄ KUSETUSTA, VITTU ET SÄ VOI POIKAHYVÄ LÄHTEÄ TOMMOSELLA SOPIMUKSELLA TAKAAMAAN JONKU VENEEN OMISTAJAN SAMPANJAKARNEVAALEJA! MIKÄÄN MINIKOKONEN MESTA TOMMOSELLA PAIKALLA TEE NOIN VITUSTI FYRKKAA TIISTAI-ILTASIN NORMISTI ILMAN OHJELMAA TAI EDES JUURI OHJELMAN KANSSA! JA VITTU HERRA KYRPÄBAARIMESTARI NYT JOTAIN TOLKKUA PIENTEN SINISILMÄSTEN POIKIEN KUSETTAMISELLE!"

Mutta enhän mä mitään sinne soita. Puren vaan huulta ja otan sit vastaan vitunmoisen laskun jälkikäteen. "Artisti maksaa." Näinhän se Kummeli meitä aikoinaan valisti.

Mut näemmä 30.9 ravintolavitunlaiva Wäiskissä jotain epämäärästä musaa illalla. Sinne vaan joo. Mäki meen kattomaan, ku ehkä kerranki miljooniin vuosiin esitän jotain. Vmp.

Ja ei mun helvetti pitäny tässä istua...

Tykkään kyl itsestäni. Pystyn olemaan ihan käsittämättömän rikkipoikkiväsyhajalla jossain mutakuopassa, mut samalla nousemaan sieltä noin parissa sekunnissa, ku jotain ilmestyy silmien eteen, joka vie huomion. Näiden neljän seinän sisällä ei vaan koskaan ilmesty yhtään mitään. Sen takia elämä on enemmän elämisen näköstä, mitä enemmän joku aktivoi mua.

Ja oon silti maailman paras valittamaan. Pillua ja fyffee tulee ovista ja ikkunoista, ja mun ei kirjaimellisesti tartte paljoo sängystä ylös nousta. Hieno kesä. Voi kuinka kurja mun elämä on.

Harmi ettei nää hiukset lyhennä ite itteään. Vaikka siihenki ois jo yks ämmyli ollut taas heti valmiina sakset kädessä pari päivää aikasemmin. Ja se, että mä saisin nää lyhennettyä oikeesti vaatis maksimissaan yhen lyhyen tekstiviestin lähettämisen. Vitsi on about siinä, että voisin kuvitella, et normaalille ihmiselle on lähestulkoon mahdotonta ymmärtää kuinka vitun hankalaa on saada edes se tekstiviesti kirjotettua.

Miten se meni: Asia on alottamista vaille valmis?

Se kun baarin viimesien biisien joukossa tulee Coldplayn Fix you ja porukat päätyy hoilaamaan sitä (epätoivosen epävireisesti) pöydille. Ja tärkeimpänä siihen liittyy yhteenkuuluvuuden ja herkkyyden jaettu tunnetila.

Missaan tosta paljon. Aina kun kuulen Chris Martinin äänen, ni se vaan muistuttaa mua mun parhaasta edesmenneestä ystävästä.

Kaikki jäi ajan kuluessa mulla vähän matkan varrelle. Eksyin. Ei riitä, että tutut ihmiset hävis. Kadotin samalla itseni.

---

Kattelen silmieni läpi, kun ympärillä tapahtuu kaikkea, mutta en oo ite paikalla osallisena siinä kaikessa.

Väsyttää olla...

(Ghost Stories)

Joku reality check ois ehkä paikallaan. Kesä alko viimeistään kunnolla viikonloppuna. Kesähelteet tästä eteenpäin. Puistokelit joka päivä, ja mulla on vapaata seuraavat montakohan viikkoo about.

Sen sijaan, et jään himaan potemaan itsesääliä en mistään, niin voisin esim. sijottaa tohon ulkoiluun enemmän. Kaikkee randomia tulille vaan.

Lyhyet hameet -keli. Jos kävisin salilla, ni lähtisin saman tien vetää itteni hirveellä aggrella viime hetken kesäkuntoon.

Ja aikaan saa varmaan tekemällä jotain suunnitelmia. Esim. tänä kesänä menoihin etukäteen jotain jännempiä mestoja, joissa on jotain juttuja, joita en yleensä käy kattomassa, mutta vois kuvitella, et olis hauskoja.

Hitto ku ei sinänsä oo ees jano just nyt. Tekis mieli käydä kokeilemassa jotain terassia vihdoinki. Täytyy toivoo, et onnistun ryöstämään jostain seuraa siihen hommaan tässä joku päivä.

Kesä. Party hard. Tai vähintään mild joka päivä.

http://dagobah.net/flash/Party_mild.swf

On aika sama, mut...

Kun suljen silmät, ni nään kaiken kirkkaammin.

Elän vaan odottaen niitä hetkiä, että nään yhden ihmisen. Eikä ne asiat johda koskaan mihinkään. Ja joudun aina kattomaan samaa kohtausta: Tyttö poistuu, poika jää.

On tyhjää.

Jos haluut mun muuttavan itsessäni noin paljon asioita, ni eikö olis helpompaa, että etsit itselles jonku toisen.

Valot on jo sammutettu aikoja sitten. Makaan sängyllä ja mua tuhannesti nuorempi tyttö kieriskelee sohvasängyllä olohuoneessa. Kumpikaan ei saa oikein unta.

"Voinks mä tulla sun viereen nukkumaan?", nuori ääni kysyy ujosti olohuoneesta. Häkellyn ehkä vähän. "Kai se käy. Tähän mahtuu kyllä varmaan kaksikin", vastaan hiljaisella äänellä peiton alta. Tyttö nousee ylös ja tepastelee löysässä paidassa ja pikkupöksyissä huoneen halki. Vetäyden lähemmäs seinää tehdäkseni lisää tilaa sängylle ja yritän olla kiinnittämättä huomiota siihen, kun pienikokoinen sinisilmä kömpii viereeni ja sujahtaa peittoni alle. Käännyn kuitenkin tyttöä kohti ja tervehdin sitä väsyneesti kuiskaamalla: "Hei."

Tyttö ei sano mitään. Se tuijottaa sinisillä silmillään takaisin vain hiljaa. Sitten yhtäkkiä se siirtyy lähelle ja käärii pienet kätensä ympäri paljasta ihoani ja painaa päänsä kiinni rintaani. Se nostaa silmänsä kasvoihini ja kysyy herkällä äänellä: "Voinks mä olla tässä aina?"

Ja samalla, kun kuulen poliisiauton pillien soivan yössä, suutelen tyttöä otsalle ja kuiskaan: "Oon pahoillani pikkunen, mutta aina on liian kauan."

"Jos osaa ilmaista tunteita paperilla, niin kannattaa kirjottaa biisejä."

Ehkä. Mut osaan ehkä myös kirjottaa enemmän, ku asettaa kirjottamalleni rytmisen kaavan ja miettiä säveliä.

Ja mulla on vaan huonoja vaihtoehtoja. Tai on vaihtoehto ja se, et ei tee asialle mitään. Joka on musta parempi. Kivempi. Vähemmän tuskanen. Tai sit ei.

Heräsin jostain frendin sohvalta ja ekoiks sanoiks aamulla kielsin sitä näyttämästä niin seksikkäältä, kun panetti niin järkyttävästi. Olin taas ollu humaloimassa. Jos nyt viikonloppuna humalois vähemmän ja paneskelis enemmän. Bileet on aina hyvät, kun siellä on hotteja tyttöjä. Ja okei, hyvää musaa.

Ja pitäis kattoa, et jos jaksais käydä treffeillä. Pitäis ensin vaan löytää joku tarpeeks sopiva kohde. Siedettävä. Ku ei mitään tapahdu ilman tekemistä. Ja alussa ei oo oikeen väliä, et mitkä on lähtökohdat, ku ne on periaatteessa lähestulkoon aina nollat anygays. Harmi, että oon aina vihannu yli kaiken sitä yleistä normaalitapaa, et "lähetään yrittämään". Oisko nyt hyvä kohde? Oisko tää se?

Paskanvitut. Elän niin paljon satumaisemmassa maailmassa pääni sisällä, et en jaksa tollasia. Mulle asiat tapahtuu itsestään. Joskus jossain vaan kaks ihmistä kohtaa. Ja sit plim, olet hypnotisoitu. Ja se8n.

Mut harvemmin se menee noin. Mut joskus. Menee silti.

Ja mä tykkään, kun ihmiset on ilosia ja onnellisia. Ja ite oon tosi harvoin. Ja loppujen lopuks, ku en ite oo, ni en tosiasiassa ajattele muidenkaan onnellisuutta. Kuvittelen vaan ajattelevani. Oon välillä vähän sokee.

Ha haa. It's magic.

Oon ottanu hädin tuskin viinilasin huulille, kun tyttö katsoo mua ja toteaa, että näytän jo ihan känniseltä. Katson sitä niin totaalisesti väsyneenä silmiin pienen hetken, mutten saa sanottua edes mitään. Se kertoo ettei se jaksa olla ihmisten kanssa, jotka haluu vääriä asioita. En tiedä kuinka kujalla se on, mutta valun niin syvälle lattian rakoon ettei alemmas enää pääse muuten, ku ehkä kellarin kautta. Se vetää hetken ilmaa keuhkoihinsa sanoakseen taas jotain, ja siinä välissä nostan tuskissa pääni hetkeks ylös ja toteen: "No minkä ihmeen takia sä olet sitte tämmösessä seurassa?" Se pysähtyy hetkeks ja kattoo mua ku ei ymmärtäis. "Miten niin?", se kysyy. Ja kaikki veri mun ruumiissa heittää parisataa kierrosta sekunnissa ympäri mun aivoissa ja päädyn parkasemaan täyteen ääneen: "Koska mä haluun sua, vitun idiootti!"

Koko Rytmi hiljenee.

Ja me vaihdetaan baaria. Ja mitään ei koskaan tapahtunu.

Toivotonta...

Ihan sama mitä yritän, niin tilanne on aina sama. Vaikka yritin vaan ajatella asian niin, että nään jonkun ihmisen, koska se sattuu olemaan läpikulkumatkalla, ja on ihan tavallista tavata tuttujaan kasuaalisti, niin ei. Heti kun näin tytön seisovan toisen kerroksen parvella ostoskeskuksessa se sama virneen ja hymyn sekoitus kasvoillaan, niin mä koin taas jotain jälleennäkemisen iloa ja tuntu, että kasvot vääntäyty hymyyn, johon ne ei missään muualla tai muussa seurassa väänny.

Kun lähestyin liukuportaita, niin ajattelin vaan, että miks näin. Ihan turhaan. Portaiden yläpäässä koko vartalo tuntu jo ihan löysältä ja mua ois voinu vetää narussa, ku jotain orjaa, joka on menettäny kaiken toivon siihen, että ikinä vois päättää mistään omista asioistaan.

Oon katsellu tarpeeks masentuneita ihmisiä, että erotan pitkäaikaismasentuneet jo aika hyvin ihan muuten vaan surullisista ihmisistä. Jää kasvoille. Niinku moni muukin asia. Kasvot kertoo ruumiin terveydestä.

Toivottomuus näkyy. Ihminen ei sure vaan jotain asiaa, vaan sitä, että ei ole mitään toivoa asioiden muuttumisesta. Tai ei edes sure ylipäänsä. Vaan on vaan. Kun ei voi mitään muutakaan.

Ja vaikka kuinka haluais muuttaa jonkun masentuneen tilan paremmaks, niin siihen ei jossain tilanteissa mitkään maailman lääkkeet tai terapia auta. Kun itse maailman pitäis muuttua. Joskus jotkut asiat vaan on lopullisesti kadotettuja.

Ja vaikka kuinka pyritään auttamaan masentunutta unohtamaan ne pahat asiat, joihin terve ihminen pystyy paljon paremmin, niin ei silläkään muuteta niitä tosiasioita, että perimmäiset syyt siihen ihmisen tilaan on yleensä ulkopuolella. Joskus käy vaan hyvä säkä, ja niille asioille voi tehdä jotain. Yleensä kai vaan yritetään päästä asioista yli. Eli unohtaa. Ei sillon asiat muutu. Samat jutut jää sinne aivoihin ikuisiks ajoiks. Ne vaan sysätään pois aktiivisesta muistista.

Masentunu ihminen voi sinänsä olla tosi fiksu. Se näkee sen oman asiansa realistisesti, että asia on faktuaalisesti toivoton. Siihen ei auta se, että joku sanoo "syö nää pillerit ja käy kuuntelemassa hyviä elämänohjeita".

Mulla on paljon asioita, joita ei voi korjata enää. Ja lisäks iso liuta asioita, joita voi.

Ei vaan jaksa. Kun mikään ei oikeen motivoi. Meni ohi maalista ja kisat päätty jo.

Lopulta täällä on enää vaan muiden takia. Kun muut haluaa. Itse ei. On vaan sätkynukke.