IRC-Galleria

Lähden samaa aikaa kahden tytön kanssa baarista. Toinen lähtee eri suuntaan kuin minä. Jatkan toisen kanssa kävelyä. Olen vahvassa laitamyötäisessä ja tytöstä voi sanoa samaa.

Se tyttö on kaunis. "Aika herkku", ajattelen. Se on tuttu. Ihminen, jota näen monta kertaa viikossa. Joku, johon ei voi koskea vain kerran ilman, että vaikeuttaa monia asioita. Koko illan ajan olen paljastanut itsestäni asioita, joista olisi pitänyt vaieta. En kuitenkaan liikaa.

Se on sinkku. Varon, mitä sanon ja kysyn lapsellisesti, että miksi. "En vaan oo tavannu sitä oikeeta", se vastaa. Ympäripyöreä vastaus. Juuri mitä odotin. Mielessäni ei oikeastaan ole mitään asiaa, josta haluaisin sen kanssa keskustella. En ainakaan keksi mitään.

Taka-ajatukset puskevat jostain takaraivosta ja mietin, että jos nyt vaihtaisin lähestymiskeinoa ja pelaisin hetken. Jättäisin kääntymättä kotiini seuraavasta risteyksestä. Jossain pään ja alavartalon paikkeilla pyörii ajatus siitä, kuinka haluaisin työntyä sisään muualtakin kuin sen tytön kotiovesta. Jos vain olisi pelannut korttinsa aikaisemmin oikein. Eri lähestymistapa. Tämä tyttö. Ei toimi se tapa, että hakee sen tanssilattialta ja iskee munan suuhun. Jotain herkempää. Olisi pitänyt aloittaa aikaisemmin. Pienillä peliliikkeillä homma kotiin.

Ei, ei ja ei. Joko omatunto tai joku sekalainen ääni kuiskaa jostain pimeästä. Pidän suuni kiinni ja katselen sitä tyttöä. Ei vaan voi. Ei tätä tyttöä. Eikä tässä kunnossa. Olin jo tarpeeksi varomaton aikaisemmin illalla.

Tulemme risteykseen. "Mä lähden tästä kotiin", sanon. "No, hyvää yötä sit", tyttö vastaa. Sen täyteläiset huulet on pienellä pakkasellakin sen verran viehättävät, että huokaisen. Käännyn ja jatkan matkaa omaan suuntaani. Päädyn vielä vilkaisemaan taakseni. Näen tytön profiilin häviävän pimeyteen. Pettymys ja voitontunne samaan aikaan. Aamulla vituttaa ja pakko lohduttautua sillä, että päivä on näin varmasti helpompi.