IRC-Galleria

Meinasin olla myöhässä viime viikolla. Menin suihkuun ja tunnin ajan olin putoavassa lentokoneessa uudestaan ja uudestaan miettien ulospääsyä.

Mun mieleni on sellanen, että voin uppoutua lukemattomiks hetkiks johonki ihan muualle, ku missä oikeasti olen. Mieli kuljettaa mut galaksin toiselle laidalle hetkessä, ja toisessa samanlaisessa hetkessä halki ajan.

Välillä siitä on hyötyä. Useimmiten ei. Mutta suurin juttu siinä on, että voin elää elämiä ja tilanteita, joissa olen ollut tai en koskaan tule olemaan. Ja mä tunnen vahvasti. Pahimmillaan istun hautajaisissa ja koen kaiken sen uudestaan, minkä olen jo aikasemmin kokenut. Olen melkeen siellä. Nään ja tunnen kaiken.

Ei tarvitse kun jonku satunnaisen asian, joka vaan laukasee mun ajattelun. Ja sit kuluu aikaa. Oon muualla. Ja liian usein en missään hauskassa paikassa. Luen uutisen nälkää näkevistä lapsista pimeimmässä Afrikassa. Ja sitten pufff, olen siellä. Katson vierestä, kun langanlaiha äiti hautaa pientä tytärtään. Enkä voi tehdä asialle mitään.

Ja sitten toisella hetkellä olen jossain, missä vaan. Halaan jotain ihmistä. Ja siinä on parasta olla. Ja silti se ei ole mitenkään todellista. Haave. Toive. Muisto?

On vähän vaikee jakaa se, mitä pään sisällä liikkuu. Ei halua päästää sinne ketään. Ei halua antaa muiden nähdä tai missä olen, mitä tunnen tai mikä olen.

Tosi heikko. Tosi vahva. Ulkona ajasta ja paikasta. Vähän ehkä...

Se8n.