IRC-Galleria

Lahti. Menin sinne sillä mentaliteetilla, että vedän jokaista vastaantulijaa turpaan jos tekevät pikkusenkaan mitään rasittavaa. Noh, en sit pystyny olee semmonen. Oli liikaa ihmisiä, jotka oli kivoja ja kauniita ja ihmismäisiä.

Mulla oli eniten tekemistä ku kertoilin jollekin uudelle ihmisille mitä noissa tapahtumissa yleensä tapahtuu. Sit ku työvuoro oli ohi, niin en jaksanut taas puhua kenellekään. Tai sosialisoida mitenkään, vaikka olisin halunnu. Paitsi lauantaina tuhannen tuiterissa. Ja siinäkin tapauksessa olin vaan peruskohtelias ja nyökyttelin, että joojoo. Ihan liikaa VITUNPELLEJÄ noissa piireissä. Niillä ei olis mitään ongelmia, jos ne osais PUHUA. Mut ei. Eivät osaa. Kaikki on aina kaikkien muiden vika ja muut on kusipäitä ja pellejä, jotka on olemassa vaan, että asiat vois mennä pitkin vittuja. Pitäkää tunkkinne. Vitun epäterveet piirit taas. Onneks pidän itteäni tarpeeks kaukana.

Tai tarpeeks korkeissa promilleissa.

Seisoin yöllä yksinäni noin kaks tuntia Lahden dösäasemalla. Tuli vilu. Väsy. Ja yksinäisyys.

Mut ehkä oli vaan hyvä ettei kukaan ollu näkemässä.

Ja niin. Nyt ehkä kolmatta kertaa sama tapahtuma ja sama tyttö. Piti jutella sille. Sanoa edes "moi~". Siinä vaiheessa sunnuntaina, kun vihdoinkin oisin ottanu itteäni niskasta kiinni ja ettiny sen, ni loistavaa. Se oli kerenny lähtemään. Harmittaa, väsyttää.

Sillä tytöllä on hieno taito näyttää kolmentuhannen ihmisen ympäröimänä maailman yksinäisimmältä ja tylsistyneimmältä. Ja se istuu samassa mestassa aina. Ehkä se muistuttaa liikaa mua tai jotain. Mutta tykkään siitä ihmisestä jo valmiiks vaikken tunne koko henkilöä. Jee.

Mutta niin. Meni jo. Tulin kotiin. Ja olen yksin.