IRC-Galleria

Selaa blogimerkintöjä

TaittoTiistai 13.02.2007 23:18

Olin tänään ihan jumissa koulussa. Niin jumissa, että oli ruokalassakin vaan pakko vetää periaatteessa ihan älytön stuntti. Ja meinasin taas feidaa. Satuin seisomaan atk-luokan ovella ihastelemassa taittoryhmän työnäytteitä ja siitä sitten pari askelta siirtyessäni meinasin kaatua suoraan taaksepäin. Sain onneksi ajoissa seinästä tukea.

Ennen kuin tutkiskelin koulun taittoryhmän tekeleitä, otin ajassa askeleita taaksepäin. Kävin Alppilan lukion sivuilla tutkiskelemassa vanhoja Apropoo-lehtiä ja arvioimassa niiden taittoa. Ja ylläripylläri. Pidin näkemästäni suunnattomasti. Ne lehdet, joissa olin mukana ja varsinkin ne, joissa oli vastaavana opettajana Tuulikki Alsta, näyttivät suorastaan upeilta. Tuli vaan mieleen kuinka hienoa silloin aikoinaan oli olla mukana tekemässä niitä. Ja se taitto. SE TAITTO!!!

No niin no. On siellä jotain pikkuvirheitä, mutta suorastaan niiden lehtien ulkoasu on saatu tosi hyvin kasaan. (Ja huomio, ne PDF-tiedostot ei vissiin ole edes lopullisia, vaan jotain korjaamattomia vedoksia) Ja sit tajusin, et ekassa lehdessä taitto oli yksin yhden tyypin vastuulla. Mun hyvä kaveri. Tärkee semmonen. Oltiin sillon nuoria. Oi aikoja. Ne lehdet vaan on graafisesti hienoja. Juttujen tasosta ei voi sanoa samaa. Varsinkaan mun jutuista. Mut ei ihme - jotain lukioaikana kirjotettua tekstiä. Meillä oli sillon ihan vapaat kädet ja me myös käytettiin niitä. Muuallakin ku kylppärissä. Ja sillonkin kirjotin paremmin fiktiota ku kunnon faktalehtikamaa. Tosin täytyy pitää mielessä, että siinä vikassa lehdessä se, ei niin siihen hommaan paras naisopettaja, sensuroi mun jutun. Ja siit lopusta tuli ihan paska. Muuten se on hieno. (Ja kaikki tietty kaikessa naiiviudessaan.)

Mä kaipaan eniten sitä tunnetta. Sitä ku tehtiin. Oltiin viattomasti innoissamme. Oltiin yhtä porukkaa. Mä antaisin melkeen kaiken, että saisin ne ajat takasin. Ilman kaikkea sitä tätäkään tekstiä tuskin ois tässä - olemassa. Siellä historiassa on mulle henkilökohtasesti tärkeitä asioita. Ja ihmisiä.

Ajat ja ihmiset muuttuu...

Batmanin serkkuMaanantai 12.02.2007 22:24

Lupasin, nimenomaan lupasin, että kirjotan jonku kivan, ilosen jutun ystävänpäivästä yhelle ryhmälle. Jos ois jättäny lupaamatta, ni tän vois kusta. Tai oon oikeestaan jo kussu tän valmiiks. Nyt korjaan enää virheitä. Sen mitä voin. Eli alan kirjottaa, enkä saa kunnon valokuvaa. Tai useampia, joita nimenomaan piti olla. Ja hyviä kuvia. Puusa ei diggaa huonoista kuvista. Ja hyviä kuvia ei pysty ottamaan ku joku 1337fotari. Vitut.

Kuvittelin, että saisin hyviä kuvia kahden tietyn henkilön avulla, koska niitä vois laittaa tekemään vaikka mitä kivaa yhdessä (viatonta kivaa), mutta kun soitan tälle toiselle, niin JUMALAUTA SE ON JOSSAIN VITUN KUOPION VITUN KIRKON KELLOTORNISSA!!! SAATANAN SAATANA!!!

No siel oli kuulemma sentään hyvät näköalat. Niin hyvät, ettei se tuu tänään Stadiin. Ja hyvä, et sil oli hyvät näkymät, koska mulla ei oo jos luon katseen huomiseen.

Ja oon viel hiukan heikossa kunnossa. Päähän ei enää onneks satu. Aivot oli vähän jäässä opistolla ja puhuminen ei oo kurkun takia kivaa. Helpottaa silti. Ei oo oikeen voimia mihinkään. Silti. Elämä voittaa.

Ja sit pitää käydä sen yhen naisen kaa vihdoinki siellä kahvilla. Sen yhden niitten miljoonien tyttöjen joukossa.
Oon niin kipee, et en pääse tänäänkään vissiin mihinkään. Ois pitäny mennä kavereiden kaa kattoo Virgin Oil Companyyn DJBB:tä. Nyt en pääse. En oo ees ollu VOC:ssa koskaan ennen, et missaan sit senki. Tai, oon ollu siellä tiloissa sillon, ku se oli vielä Latour. Hieno paikka sillon. Semmoset puitteet, et paha mokata kokonaan vaikka uusiski ulkoasun.

En haluu olla kipee. Viime yöki oli taas perseestä. Ei onneks yhtä paha ku edellinen. Ja mun ois pitäny olla kahdessa paikassa bilettämässä eilen. On vitun kiva missaa kaikki kiva tälleen.

Näin äsken Britney Spearsin seksinauhan. Tai osan siitä, koska en halunnu kattoa sitä loppuun. Se oli kahden yksityishenkilön kotivideonauha staattisella kameralla, jossa oli ihan tavallista kömpelöä parisuhdeseksiä raskauden jälkeen, eikä mitään pornoa. Mua rupes vaan vituttaa, että sen pitää olla esillä. Sympatiat Britskulle jos se ei haluu tommosia julki. Muaki vituttais ihan sikana. Ja kaikille maailman naisille tiedoks. Kevin on ihan vitun flegmaattinen ja paska sängyssä. Naurakaa sille jos tapaatte.

Ja sitte vielä, siitä miten tää nauha innosti mua... Joo... Se innosti mua niin paljon, et tuli hirvee hinku päästä p... p... p... pelaamaan Jagged Alliance 2:ta. pOrnO on olemassa ihan erikseen ja se on kivaa.

Pahoja unia todellisuudesta(ko?)Perjantai 09.02.2007 19:24

Koska oon maannu koko päivän, ni on joutunu miettimään asioita. Tuli mieleen, että näin tässä pari päivää sitten - vai oliko se eilen - unen, jossa olin parhaan ystäväni kanssa baarissa ja siinä loppuillasta kun se alko olla aika juovuksissa ja kuvittelin vieväni sen himaan, ni se heräs. Se katso mua silmiin ja kerto vihasesti kuinka oon nykyään ihan kusipää, joka pettää kaikki ja jota kukaan ei siedä. Heräsin samantien sen jälkeen. Ei ollu ihan kiva aamu. Makasin parit minuutit vielä sängyssä miettimässä, mitä olin just nähny.

-Mul on huono olo. Toisko joku kiltti ihminen mulle kupin kuumaa kaakaota?

Soittakaa hautausurakoitsijallePerjantai 09.02.2007 14:51

Viime yö oli niin paska ettei mitään rajaa. Jossain vaiheessa herää siihen, et meinaa tukehtua. Rintaa painaa niin perkeleellisen tuskasesti, et tekis mieli huutaa jos vois ja sairas jano, mut tietää, et juominenki sattuis, ku kurkku on santapaperia. Makasin sit jossain sikiöasennossa ja pitelin rintaani siinä X määrän minuutteja, et helpotti vähän. Sit pysty taas nukkuu. Ei hirveesti naurattanu. Pikemminki pelotti. Semmoset tuskat.

Nousin sängystä ylös kasilta ja ajattelin lähteä kouluun, mut siinä vaiheessa ku kello oli puol 10, ni tajusin, ettei siitä tuu mitään. Ei paljoo kyenny ees kävelee. Hidas toiminta lihaksissa. Ja aivoissa. Menin takas nukkuu.

Mun piti mennä tänään Night Life rockiin kattomaan inttikaverin bändiä. Oon nyt missannu kaikki sen keikat viimesen puolen vuoden ajalta syistä tai toisista. Semmonen lievä ketutus taas lähettää sille, et en oo pääsees. Luulee koht ettei kiinnosta. Deathia naisvokalistilla on kuitenkin aina kiva seuraa. Thraciar ja Enochian Crescent Night Life Rockissa tänään. Menkää jos nappaa. Thraciar on lajissaan ihan hyvä. EC:n keikalla oon joskus saattanu kävästä vuonna kärrynpyörä.

Hyviä uutisiaTorstai 08.02.2007 20:02

Suoraan Hesarista ja maailmalta.

Homosuhteessa seikkaillut amerikkalaispastori JULISTETTIIN heteroksi. Muut papit ja juntit keskusteli sen kanssa ja totes sen olevan TÄYSIN HETERO. Joojoo. Jossain päin maailmaa on vieläkin aika yksinkertasia ihmisiä. Mä myönnän olevani bi sinä päivänä ku löydän oman vehkeeni jonku jätkän hanurista tai vice versa.

Ranskassa oikeudenkäynti lehteä vastaan, joka julkaisi Jyllands Postenin Muhammed-kuvat. Voi jumalauta! Siit on sitäpaitsi jo vuos. Kamoon. Onhan se väärin journalistisesti jos julkastaan jotain loukkaamistarkotuksessa, mut eiköhän tässä ollu ihan idea herättää keskustelua. Mene, tiedä.

Saksa: Kirja vedettiin pois markkinoilta kun kirjoittajan entinen ex-naisystävä ja sen äiti tunnisti itsensä siitä. Voi saatanan saatanan saatana. Jos taiteilija ei voi ottaa vaikutteita oikeesta elämästä, ni miks tehdä taidetta ylipäänsä. Vois ruveta taiteilemaan pelkkää sekoilua. Kille ei koskaan syntynyt ja käveli pilvenhattaroilla ja kuoli...

ParastaTorstai 08.02.2007 16:10

Yks kaunis nainen pyys mua kahville tänään. En pystyny lähtee, ku oli heikohko olo. Samoin ois pitäny viipyä koulussa, mut en kyenny. Kävin vaan palauttamasa paskat teokseni. "Laitetaanko näitä esille?" --> "Ei, ne on molemmat huonoja."

Kaiken ton kitumisen jälkeen mulla oli silti järjellinen veto lähteä tonne -12 asteen ilmaan tunnin kävelylenkille. Ja tietty ilman pipoa ja hanskoja. Ja ne löyty toki taskusta.

Hyvää ja huonoaKeskiviikko 07.02.2007 18:41

Mulla meni noin 30 minuuttia kirjottaa kevyt kolumni ja toiset 30 kirjottaa paska pakina aiheesta vaalien viihteellistyminen. Suoraan sanottuna mä kirjotan parempia juttuja jopa tänne.

Tuli pankista iloinen kirje. Ne kerto siinä, että mulla on olemassa tili, josta mulla ei ollu harmainta aavistusta. Ja siel oli ihan kivasti rahaa. Tunne on vähän, ku ois voittanu just arpajaisissa jonku pikkuvoiton. Mulla on kai parhaimmillaan ollu 7 eri tiliä eri pankeissa. 2 lopetin joskus 2v sitte. Tästä, joka nyt tuli ilmi, mä en tienny. 1 pitäis vielä lopettaa. Tai vois tän uudenki. Se oli nimittäin tehnyt mulle vuodessa ruhtinaalliset 7 euroa nettoa. Eli jotain 9,5€-2,5€. Mut on se silti enemmän ku mun käyttötilillä. Ihan varmaan jossain vaiheessa joskus joku vielä soittaa jostain pankista, että "hei sulla on täällä tilillä miljoona ollu nyt roikkumassa seitsemän vuotta. Tulisitko hakemaan ne pois?" Toivossa on hyvä elää.

The bigger the crowd, the lonelier I getKeskiviikko 07.02.2007 14:18

Pätee.

Liian kipee tähän paskaan. Pitäis huomiseks kirjottaa yks kolumni ja yks pakina samasta aiheesta. Joko miesten tasa-arvo tai Vaalien viihteellistyminen. Varmaan yritän tota jälkimmäistä.

Porukat jaettiin ryhmiin, et huomenna voi sitte ryhmissä kattoa kuinka hyviä ne tekstit on ja päättää, että mitä laitetaan opiston seinille nähtäväks. Toi ei vaan ollu se mun juttu. Jos skrivaan yhessä päivässä kaks juttua, ja vielä pakinan ja kolumnin nimenomaan, ni sen lopputuloksen on pakko olla aika huono. Ja mä en halua huonoja töitä esille.

Ei oo paras olo tehdä mitään kun jumitan näin paljon. Äskenkin näin valveillani unta, eli kuulin radion, mutta uneksin, että vastakkaisen talon ikkunoista ja katoilta ihmiset tuijottaa ja kuvaa mua ja hyppii samalla alas. Ku se eka tyyppi tippu, ni meinasin jo nousta ylös sängystä, että jumalauta, nyt soittamaan ambulanssi, mut sit ne seuraavat hahmot jotenki huomautti mulle, et nään unta. Siis tiesin koko ajan näkeväni unta ja kuuntelin radiota, josta en kyllä selvää oikein saanut, mutta katselin silti jotain psykedeelistä filkkaa. Ja kaiken huippu oli, että yritin huvikseni muuttaa sitä unta silleen, että pyrin ajattelemaan sinne talon luokse kauniita ja seksikkäitä naisia, mut ei se oikeen auttanu. Meinasin vaan herää. Tosin, sen hetkellisen heräämisen seurauksena näin vielä parinkymmenen sekunnin jatkon siihen uneen, jossa joku hyvin sumea vihreänsininen naishaltijahahmo tanssi metsässä. Ja tähän vielä, etten oo pelannu mitään fantasiapelejä tai lukenu kyseisen genren kirjoja pitkään aikaan. Ja mua vitutti ettei se ottanu suihin.

SickTiistai 06.02.2007 19:41

Siinä vaiheessa, ku yrittää epätoivosesti pysyä hengissä hengittämällä vaan nenän kautta ja joutuu toteemaan, ettei se onnistu, ja jatkoyritykset johtais pelkkään tukehtumiseen, ni on pakko myöntää olevansa vähän kipee. Jaksoin seurata proffan juttuja sentään melkeen kahteen asti.