IRC-Galleria

Mulla ei oo mitään hätää. Oon kuitenkin ihan turvassa omassa himassa ja turvallisessa maassa. Kotona Suomessa. Mulla on asiat hyvin. Luen netistä Joren blogia ja itken.

Cut my life into pieces
This is my last resort
Suffocation, no breathing
Don't give a fuck if I cut my arm bleeding
This is my last resort

---

'Cause I'm losing my sight, losing my mind
Wish somebody would tell me I'm fine
Losing my sight, losing my mind
Wish somebody would tell me I'm fine
Nothing's all right, nothing is fine
I'm running and a-crying

---

I'm gonna get free
I'm gonna get free
I'm gonna get free
Ride into the sun

She never loved me
She never loved me
She never loved me
Why should anyone?

---

-mukaillen W. A. Y.

Ja muahan ei mitkään pikkukakarat opeta.

Kaiken. Ainakin melkeen...

Olisin vielä eilen kuvitellut, että jos kirjotan tähän tänään jotain, niin se ois teksti siitä, kuinka Ylioppilasteatterin esitys oli ihmeellinen. Ja se ois sit siinä. Mut ku se ei riitä. Se oli toki outo, mutta kaikki ihmeellisyydet tapahtu vasta esityksen jälkeen.

Mulla oli paras ilta miljoonaan vuoteen. Chaplin. DTM. Mustaa kajaalia. Tiukka valkonen poolo.

Ensin valitus. Lähdin ulos ovesta kotoa vain 15 minuutin varoitusajalla, joten en laittanut hiuksiani, en vaihtanut kelloa, en miettinyt vaatteitani, jätin toisen sormuksen pois ja vain pikainen vilkaisu peiliin ennen ulos astumista. "Ei hyvä, mutta kelpaa, koska meen vaan kattoo teatteri-esitystä." Jos vaan oisin arvannu. Jos vaan...

Tapasin opiskelutoverit kolmen sepän patsaalla. Olin turpa kiinni siihen asti, että mentiin sisään teatteriin. Ostettiin yhdessä iso muna (suklainen) opiskelutoverille. Vaihdoin pari sanaa parin ihmisen kanssa.

YT:ssä näin yläastetoverini, joka näyttelee myös. Se on ollu aina semmonen, etten oo osannu oikeen lukea sitä. Näyttelijätär. Eli taito pitää sisällään se, mikä on sisällä. Joko se oli omissa maailmoissaan tai sit se vältteli mua. En ihmettelisi. Yläastetoveri. Jostain kumman syystä pidän peruskoulukavereihini hyvin vähän yhteyttä. Eli en tiedä niistä paljoa ja sama toisinpäin. Ne näkee mut eri tavalla.

Näytös oli perus YT-esitys. Se kolmas niistä mun näyttelevistä tutuista sano YT:stä ettei se oikeen pidä siitä niiden naamanvääntelyteatterista. Mä olen itsekin ehkä enemmän perinteisemmän teatterin kannalla. Hienosti se oli toteutettu silti se esitys. Ja arvostan niitä näyttelijöitä siitä, että ne pystyy siihen naamanvääntelyyn. Se ei oo ihan jokaisen tavallisen suomalaisen pulliaisen taito.

Chaplin oli muuttunut. Ok, kolme vuotta siitä, ku olin siellä viimeks. Bartender oli edelleen sama sekopää. Siinä alussa tuli semmoen fiilis, että sille pitäis ihan, ei millään pahalla, mutta kuitenkin, sanoa, että "hei vittu sä oot pelle". En viitsinyt. Paransin krapulani parilla oluealla ja virtasilla. Alko olo muuttua semmoseks, et vois lähtee bileebilee. Yks tunari jätkä lähti menemään, ku sitä väsytti ja toinen siks, että sillä oli auto. Eli kaks jätkää jäljellä ja loput tyttöjä. Päädyttiin parin mutkan kautta Mamaan. Sanoin sille toiselle jätkälle, et kato mun tekemisiä. Aika hyvä flaksi yleensä käyny Mamassa ennen. Tosin muistin kyllä, etten ollut laittanut itseäni juhlakuntoon.

DTM:ssä oli yläkerta kiinni ja alakerrassa oli tanssilattialla pöytiä ja tuoleja, koska siellä katottiin töllöstä näitä ajankohtaisia lauleskeluohjelmia. Tiskillä sanottiin, että bilepuoli menee kiinni klo 12 ja paikka alkaa toimia kahvilaperusteella. Koitettiin hädässä keksiä seuraavaa mestaa. Ei ollu tarpeen. Mahdollisesti meidän bileemisen takia, ne piti sitä toista puolta auki aamuun asti. Oli siellä toki muitakin.

Yks tyttö kävi jotain valituskeskustelua yhden homon kanssa, joka mahd. yritti iskeä sitä meidän toista jätkää. (Ja joo. Sillä jätkällä oli ja on reilusti parempi tyyli ku mulla. Ajattelin silti, että jos Marco Bjurströmilläkin oli vaan verkkarit päällä siellä, ni ihan sama miten siellä oli. Ja oli sunnuntai.) Ku se tyttö ja homo oli keskustellu tarpeeks, ni ne oli jo parhaimpia ystäviä ja se mies kävi hakemassa jo sille tytölle juotavaa. Sit se hengas siinä meidän seurassa ku paraski homo. Olihan se hauska jätkä joo. Ja siltä iskettävän jätkän naiselta kysyin sit sitä mustaa kajaalia. Olihan se taas näky.

Käytiin joraamassa ainoina ihmisinä baarin etuosassa lavalla. "Onhan tää vähän outoa tanssia vaan homomiehille." Niin. Mitä mä siellä tein? Parhaat koreografiat veti kaks tyttöä, jotka pyöri siellä lavalla kahdestaan jossain vaiheessa ja jäi sitte tanssimisen jälkeen makaamaan päittäin sinne lavan lattialle. Voi jumakristi, missä muualla voi maata jossain baarin tanssilavan lattialla ilman, että joku tylsä poke tulee raahaamaan pois? Ei missään. Mama. Hieno paikka. Hyppelehdin ite sinne lavalle pyytämään, et ne jaksais nousta ylös. Tytöt naureskeli, et "joo koht". Lovely. Niitten naamoista näki, et oli ihan viattomasti vaan absoluuttisen hauskaa.

Tuli hyviä biisejä. Tanssin kahdestaan yhen meidän naisen kanssa ja hölmöiltiin siinä. Se meinas kaatua ja nappasin siitä kopin ja annoin sille pusun huulille. "Pysytääs ny pystyssä hupsu." Ja ilkikurinen virnistys tietty. Se oli vähän, et "oho". Mulla on näemmä taidot vielä tallella.

Jossain vaiheessa iltaa debatti siitä miksen koskaan juttele ihmisille koulussa. Ja yks ihmetteli miksen edes moikkaa. Se on toki ollut vain heikkoa huomiointia mun kohdalta. Musta ei oo oikeen mihinkään väsyneenä. Ja paskat. Sama se on hereillä. Mä en osaa vieläkään keskustella mitenkään loistavasti isossa porukassa. Jos ihminen joutuu opettelemaan puhumaan suomea kaksi kertaa elämänsä aikana, niin siinä on kerta liikaa. Pelaan toki riskiä koulussa, koska mun puheväheliäisyyteni on kuitenki sitä tasoa, ettei välillä tuu montaa sanaa kokonaisten päivien aikana sanottua. Mä en kuitenkaan haluis taantua tästä enää. Mä voin Frangenin tapaan olla spontaanisti hauska jos mulle annetaan kaks viikkoa valmistautumisaikaa.

Riskiä oli myös pelata avoimilla korteilla. Jos pidetään pokerinaamaa, niin sitä kannattaa sit tosiaan pitää loppuun asti. Ja ne ässät kätketään sinne hihaan, mut mulla oli hihat kääritty ylös. Alan lipsua. Pahasti. Mulla on hauskaa humalassa, mutta kontrolli heikkenee. Ylläri. Mun pitäis alkaa sopimaan vanhaan tapaan itseni kanssa ennen juhliin lähtöä, mitä voin ja en voi tehdä.

Lähdettiin suurin osa joskus kahden jälkeen. Joku jäi. Ja teloi itsensä. Mä meinasin jäädä ja ilmeisesti ois pitäny. En vaan viittiny jäädä tanssimaan semmosen lepsun homomiehen kanssa. Ois voinu tulla taas ylilyöntejä. DTM Miska, muista, et se on DTM. Don't tell mama. --> Nimenomaan.

Ilmotin sille baariin jääneelle myöhemmin matkalla, et se varmasti tajus, et muut lähti. Oli se tajunnu. Olinhan mä sanonu sille sen jo siellä. Tohelo. Jostain syystä mun puhelin sammu kesken puhelun. Ihmettelin, et mitä tää aparaatti vaiheilee ja katoin, et seisoin jonku junaradan tolpan alla. Kirjotin sille bile-eläimelle vielä viestin, jossa luki, et "mun kännykkä sammu varmaan siitä, ku seisoin jonku sähkötolpan vieressä". Pakko myöntää, et oli vissiin järki aika jäässä.

Den Kungliga Klubben. Strobot, strobot, strobot, strobot, strobot, strobot, strobot, strobot... Gotta love 'em.

Ja tissit tietty.

Sheikattiin pyllyä koko ilta. Oli hauskaa. 5€ tuoppi ja 7€ virtanen. Älä kysy.

Huomasin sen, että on paljon hauskempaa kävellä yöllä himaan ihmisten seurassa ku yksin. Ja huomasin, ettei kande ikinä ostaa rautatientorilta BK:n edestä snagarisafkaa, koska sieltä saa paskaa. Hyi perse. Pahinta roskaa pitkään aikaan. Ei enää.

Tolla porukalla oli kivaa. (Vaikka yks aasi läikytti kaks kertaa puolet juomastaan mun paidalle. Kuivu onneks nopeesti.) Ei enää ihan samaa kamaa, ku sillon joskus, jolloin mentiin isolla possella käymään yökerhoja läpi. Pitäis vielä yrittää joskus. Ne on aina ollu hyviä settejä. Niitä aikoja ku kaatuilin jossain Premin lattialla. Ja niin kova humala, ettei meinannu päästä ylös. Mut vaan takas joraa ja riehuu ja juomaan. "Tee mulle joku pirtee drinkki, jota joku homo jois, ku mua luullaan jo valmiiks homoks." Ja oli muuten helvetin hyvän makunen vihree joku. Ja niitä aikoja, ku olin niin tillintallin, että juttelen jollekki mukavalle pariskunnalle jotain hölmöä ja nauretaan jotain mun sekoiluja ja tyttö tulee repimään mut munista tanssilattialle --> "Gotta gooooo, sryyyy..."

Tänään kattomaan Ylioppilasteatterin Super-Helsinkiä. Sen ois paree olla hyvä. Mut diggaan käydä teattereissa. Löysin ton homman viime kesänä. Ku 3 vanhaa koulukaveria näytteli, ni olihan niitten esityksissä pakko käydä. Tai itse asiassa, vanhoja koulututtuja, jotka näyttelee, tai on näytelly on vissiin ainaki viis. Jukka-Pekka Palon tytär mielenkiintosimpana tapauksena. -Oon muuten vetäny sitä turpaan, ku en tykänny siitä, että se tuli puistossa MUN hiekkalaatikolle leikkimään. Se ei tiedä tätä. Jos nään sen joskus, ni pitänee pyytää anteeks.

Ja nyt pakko kirjottaa yhestä museosta kritiikkiharjotus. Tosin se museo oli kiva. Käykääpä Ludviginkadulla tsekkaamassa Päivälehden museo. Siel on mielenkiintosia juttuja. Läpileikkaus suomalaisesta mediahistoriasta. Tiesitkö, että kun Bobrikov ammuttiin, niin lehdessä luki, että sitä vastaan oli tehty murhayritys. Ja pointtina oli, että vasta ihan viimesessä perkeleen lauseessa siinä jutussa luki, että se delas. Ei tainnu toimittaja oikeen tajuta, mikä se tärkein asia on ja minne se kuuluu. Ja siel on pelejä. Ja kääntyviä palikoita seinissä. Ja kaikkee kivaa. (Ja se on ilmanen.)

Ja joo. Sekoilin kännykän kanssa yöllä. Igen. Ja korvat soi ku DKK:ssa oli musa loppuillasta VITUN LUJAAAAAA!!! En oo tulossa vanhaks jos valitan tommosesta, vaan järkeväks. Mun korvat soi jo valmiiks ja mul on huono kuulo. Ei sitä tilannetta tartte yrittää vielä pahentaa. Vaikka onhan se kivaa tuntea munissa asti ne bassot.

Sanoisin, että menen katsomaan korkeakulttuuria tänä iltana?

Joo.

Koska meen dokaamaan poikien kanssa.

En ollu väsyny tänään koulussa, en ollu tänään väsyny koulussa, en ollu tänään väsyny koulussa!

Sillä saattaa olla jotain tekemistä asian kanssa, että olin koulussa vain syömässä ja heräsin siinä ennen kymmentä, jotta ehdin keskustaan yhteen museoon.

Museo oli jännä. Juttuja siitä miten toimittajat toimi ennen. Sillon ois ollu helppo olla toimittaja ilman, että ois osannu edes kirjottaa kummosesti. Sensuuri toki oli ehkä aika perseestä. Ja mun pitää kirjottaa joku arvostelu siitä museosta. Tosi hyvä juttu, että en kirjottanu sitä heti kun tulin himaan, vaan aattelin kirjottaa sen sitte sunnuntaina... krapulassa. Oon aika tyhmä. Jos ottaa vielä huomioon, et mulla on myös 3 muuta kirjotushommaa tekemättä.

Huomenna ajattelin yrittää pitää hauskaa. Vois juoda brandya pari lasillista. Jostain joku nainen huomiseks.

Vaikka Äiti Amma on kaikkien maailman ihmisten halattavana, niin hänkin tarvitsee jonkun, jonka syliin käpertyä.

Yks kaveri sano mulle vähän aikaa sitten, että "muista, älä koskaan rakastu varattuun naiseen". Ennen kun se ehti muuta sanoa, ni otin jo pultit ja selitin sille, että ottaa järjen käteen eikä törttöile. Ei oo hyvä pelikenttä tehdä virheitä.

Se ties jotain siitä, mistä se puhu ja ties myös sen, että mäkin tiedän. Se pikemminkin vaan totes ääneen kummankin tietämän neuvon. Mä yritin selittää sille ihastumisen ja rakastumisen eroista. Ja joo. Kyllä se sen vivahde-eron ties. Mä saarnasin sille siitä, ettei missään helvetin nimessä satuta itseään, eikä missään jumalan nimessä sitä naista, tai sitte sen naisen jätkää.

Lisäks yritin ehdottaa, että se pitäis kovan linjan esittäis kovaa jätkää, joka ei kärsi heikkojen kuolevaisten tunteista. "Et saatana sano sille mitään suoraan. Et sano, et kysy, et mitään." Real men keep their cool. Toi fraasi on televisiosarjasta, jossa jalkansa loukannu vanhempi poliisi yrittää rauhottaa pikkupoikaa, kun ne on juuttuneet sortuvan tornin katolle. Mut kelasin sitä kohtaa monta kertaa. Se oli hyvä. Se ei vaan oo ihan paras ohje oikeeseen maailmaan.

Mut jos se tyttö ei tiedä mitään, ni se voi olla hyvä. Ei mitään tietoa miten sillä menee sen vanhan oman jätkän kanssa, mut jos siin on vaan jotain pientä vaiheilua, ni sit siihen ois ikävä leikata väliin. Turha rikkoa koko kristallipalloa jos siinä on pieni särö. Mut, mut, mut... Pitääkö sitte antaa itsensä kitua?

Älä rakastu varattuihin ihmisiin. Älä päästä käsistäsi ihmisiä, joista välität.

Noi kaks sotii osittain toisiaan vastaan. Jos toi eka menee vituiks, ni sit toi toka ei oo kiva jotain kohtaan. Tj. Mulla on omat kokemukset noista. Mä oon tehny typeryyksiä, mut mä kuvittelen tehneeni oikeet valinnat ja mulle tuli niistä hyvä olo (lopulta). Ton kakkosen rikkomista omalla kohdalla vapaiden naisten piirissä en osaa perustella itsellenikään.

Pitäisi pystyä perustelemaan itselleen, että on parempi kuin joku toinen...

Meinasin valittaa yhdelle professorille, kuinka se on taas onnistuneesti ensimmäisellä tunnilla kertonut pari asiaa päin vittua ja kuinka se nyt hienosti tuottaa mulle ongelmaa. Se, että mä jonku flunssan ja väsymyksen takia haen jostain opiston aulan infosta itselleni noin 50-sivusen nivaskan jotain ajatus/mielipide/analyysi -tekstejä ja joudun vetämään niistä jotain vitun johtopäätöksiä paperille ranskalaisin viivoin ilman, että olin tästä pakollisuudesta aikaisemmin tietoinen, niin se vaan laittaa ketuttamaan.

Hetkellisen fantasia-ajattelun jälkeen, (jossa huudan sille naama punasena, että vitun huora opettele puhumaan ja etkö vittu saa munaa himassa vai mikä on!?!) huomaan, että ajatukseni eivät ole millään tavoilla järkeviä ja niiden perustelutkin ovat heikoilla pohjilla. Paras perusteluni nojaa jopa siihen, että olen tyhmä enkä ymmärrä suomea. Mikä ei välttämättä ole kovin kaukaa haettua.

Päätin siis rauhoittua ja käydä vittuilun sijaan tunnin jälkeen kysymässä, mitä kaikkea se vaatii sen kurssin suorittamiseen. Tosin vastaus oli, että hae sieltä infosta ne vitun paperit. Joka oli hienoa, koska olin ne jo hakenut... tosin ilman sitä tehtäväpaperia. Mutta ei voinu taas syyttää ketään. Ei se oo sen ihmisen syy siellä infossa, ettei antanu mulle kaikkia tarvittavia papereita. Eikä sen proffan syy, et oon ollu kipee.

XXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXX
XXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXX
XXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXX

11.27 näen faijani tulevan kadulla vastaan. Otan kädet pois takkini taskuista, irrotan ämppärini kuulokkeet korvistani, korjaan ryhtiäni ja nostan suunpieleni viivasta hymyyn. Vilkutan sille sankarille samalla tavalla kuin olen tottunut kymmenen vuotta sitten kaverini kanssa himani pihassa vilkuttamaan kaikille naapureille. Lapsellinen ja hölmö heilautus. Virnistyshymyllä varustettuna.

15.43 huomaan jo Alppikadun alapäässä, että mutsi kävelee vastaan pitkän kadun toisessa päässä. Punainen käsilaukku erottuu Helsingin harmaasta vielä minunkin heikoille silmilleni. Ei huoleta. Takki on auki, mutta pusakka kiinni. Kädet pois taskuista, ämppärin kuulokkeet pois korvista, ryhdin korjaus, totuttuun tapaan suunpielet sievään poikamaiseen hymyyn ja vielä viimeinen ja hankalin osa: Silmät. Silmät kiiluivat tiukkoina tulenpunaisina viivoina tummien silmäpussien yläpuolella. Jos ihmistä ei voi muuten lukea, niin sitä kannattaa tuijottaa silmiin. Silmät eivät valehtele yhtä hyvin kuin muut ihmisen osat. Avaan silmäni kuitenkin viivoista shoujomangan kuvituksen tapaisiksi ylisuuriksi ja avoimiksi koristesilmiksi. Äidin oma kullankallis ja kiltti ja hyvä poika.