IRC-Galleria

Gee2o2

Gee2o2

vaimoni pisti sormensa ovenrakoon

Blogi

- Vanhemmat »

ensimmäinen minä itseMaanantai 07.11.2005 16:06

Kävelinpä yksin ajatuksissani tuiran silloilla tuossa tunti sitten. Katselin hajamielisesti niitä vanhoja, pastellivärisiä kerrostaloja ja yhtäkkiä muistin millaista oli olla vauva. Ne tuntemukset, kuva maailmasta ja sen valkean tuntemattomasta olemuksesta siihen aikaan vaan aukesi yhtäkkiä, tosin en muista silloin aikaa olleen lainkaan!

Tietyissä mielentilassa oon huomannu, ja yrittäny selittääkin läsnäoleville miten pystyn kuvittelemaan pöydällä olevat esineet suuremmiksi mitä ne on, kuin jotain unista ja puhdasta taulua katsois, ja kerran tajusin että näen ja tunnen asioita samalla lailla kuin ihan ihan pienenä näkemissäni unissa.. Mutta ei ne olleet unta! Uskomatonta!

Tältäkö siis tuntuu löytää itsensä? En ikinä osaa selittää tästä kaikesta mitään niin että sen joku ymmärtäisi, mutta ymmärrän sentään itse taas enemmän kuin koskaan.

Miten oonkin voinu unohtaa miten kaunista kaikki on kun sitä katsoo lapsen näkökulmasta, miten paljon mystiikkaa maailmasta löytää! Voi miten ihanaa on päästä kosketuksiin sen ihan ensimmäisen itsensä kanssa, huomata jossain syvällä sen puhtaan ja valkeaa rakkautta hehkuvan lapsen!

Minä rakastan kreikkaa! Rakastan valkoisia pylväitä ja kylpylöitä, vaaleanpunaisia turbiineja ja utuisia silmiä, koruja otsalla, maalauksellisia kissaeläimiä ja kaikenmuotoisia lintuja! Helmenvalkoista hiekkaa ja suuria maljakoita, suuria sulkia ja pehmeitä tyynyjä taivaallisen kauniissa sängyissä! Rakastan harpusta ja huilusta lähteviä sointuja, unieni pastellisävyisiä pilviä ja elefantteja, itämaisia sulavia kissoja pitkine häntineen!

Muistan tuon kaiken!

Shine on meLauantai 29.10.2005 18:46

Kun tämä kerta on olemassa, miksen käyttäisi tätä, joo.

Hirveän kivaa on ollu pari viimeistä päivää, olin oikein antoisissa halloweenbileissä kavereilla, joita näen aivan liian vähän :> Jäin yöksi ja hengasin niitten kämpillä koko päivän ihan hamaan iltaan asti, ja yhtäkkiä löysinki itteni Graalista istumassa joidenkin kivojen kitarapoikien kanssa! Join muutaman paukun siellä täällä ja lähdin Anskulla käymään, jäinkin yöksi ja tsillailtiin kaakkurin pimeillä kujilla, huahoasde!

Miks mää pidän niin perkeleen huonosti huolta mun ihmissuhteista? Voi miten kauhean paljon sitä haluais että ympärillä ois enemmän läheisiä ystäviä ja kavereita, joiden seurassa viihtyy ja tapaamista odottaa! Ja, no, ei sillä, onhan niitä.

Meiän äiti sanoo että musta on tullu epävarmempi ku ennen, ja varautuneempi tutustumaan ihmisiin. Ömmm, suutuin sille ja en kertonu että tiiän sen jo.

Hirveesti taas pää kuhisee uusia ajatuksia, avautunu syysloman aikana useita uusia maailmoja.. Mietittiin eilen anskun kanssa miten vähän aikaa ollaan tunnettu, ja miten paljon tuntuu että on tätä aikaa ollu. Miten paljon sitä yleensäkki on muuttunu, niin ite ku kaikki ympärillä! Niinniin, sehän kuuluu murrosikään, aivan, tiiän, mutta miten musta tuntuu että mun murrosikä on siinä tapauksessa alkanu vasta vuos sitte? Tosin oon aika varmasti samanlainen vielä vanhana kääpänäkin.

Paljon on tullu mietittyä ihmisiä ympärillä, niin kaukaisempia ku läheisempiä. Tekis mieli välillä vetää ne kaukaiset (takaisin) lähelle ja ainakin osan läheisistä taas.. no.. ee-- Nojoo. Vittuako mää tähän alan kovin tämmöstä juttua kirjottaan :))

Hehee!Tiistai 25.10.2005 21:12

Jaa tännekki tullu päiväkirja :DD Livejournalia tarvi enää mihinkään! o/

Ok, no, mää oon .. öö, Rajakylässä, joo - täällä on ihan kivaa.

JES!
- Vanhemmat »