IRC-Galleria

HMorg

HMorg

Maailma on Sunn O)))

Selaa blogimerkintöjä

6. lukuTorstai 29.01.2009 00:51

James Turjake eteni hitaasti portaita alaspäin. Varastossa oli hämärää ja hiljaista. Jamesin niskakarvat nousivat pystyyn, hänen pulssinsa kohosi ja otsalle kihosi hikikarpaloita. Hän saavutti portaiden alapään ja katseli ympärilleen todeten saapuneensa varaston kulmassa olevaan huoneeseen. Huoneessa oli kaksi ikkunaa, yksi pohjoiseen, yksi länteen. Hän katsoi läntisestä ikkunasta ulos metsään. Siitä olisi kätevä paeta. Hän kuuli oven aukeavan takanaan, kääntyi ympäri ja oli kasvokkain aseistautuneen miehen kanssa.

"Hei... Se olen minä, Epikuros. Tiedän ettei minun olisi pitänyt tulla tänne sisään, mutta kävi niin, että minulta loppuivat tulitikut. Ymmärräthän ettei vahtimisesta tule mitään ilman tupakkaa. Joten, olisitko reilu ja lainaisit tulta, niin minä voisin palata katolle vähin äänin eikä kenenkään tarvitsisi tietää minun olleen täällä sisällä?" James sanoi nostettuaan kätensä ilmaan. Mies pohti asiaa puolisentoista sekuntia ennen kuin vastasi myöntävästi, laski kiväärinsä ja kaivoi taskustaan tikkuaskin ojentaen sen Jamesille.

James otti askin, kiitti ja kysyi "Eihän haittaa, jos tässä jo sytytän tupakan?"
-"Ei toki. Itsekin tässä olen tuprutellut. Voisinkin tässä nyt samalla itsekin polttaa."
-"Minä tarjoan, kiitoksena tikuista."
James sujautti kätensä takkinsa sisään kuin savukkeita esiin kaivaen, mutta tarttuikin pumppuhaulikkonsa kahvaan, keikautti sen esiin "Rodionin solmun" varassa ja laukaisi kohti miestä, joka pudotti kiväärinsä ja kaatui maahan ilmeisen vahingoittuneena, mutta hengissä. James loikkasi miehen päälle, naulitsi polvillaan tämän kädet lattiaan ja nappasi radiopuhelimen tämän vyöltä. Miehen oikea käsi ja kylki vuotivat verta ja Jamesin housut tahriintuivat. Jamesia harmitti, mutta tehtävä oli etusijalla.

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.