IRC-Galleria

ei niin Deutschland enääPerjantai 23.06.2006 09:31

Rakas Päiväkirja,

rakkauden tuskissani päätin ruveta kyyniseksi. Minulle huomautettiin, että näin ei kannattaisi toimia. En ottanut neuvosta vaaria. Tässä kaupungissa on liikaa vaadittu, että löytäisi jonkun suurin piirtein omanikäisensä kivan tyypin, jonka kanssa voisi olla jopa päivänvalossakin (ei mitään toi on mun uus kaveri-selityksiä). Mutta koska olen selvinnyt tähänkin asti erittäin hyvin, en taida kovinkaan kiireellisesti olla tarvitsemassa mitään kummempaa. Sinänsä tuli mieleeni tämä kansainvälinen ilmiö, josta puhuin erään saksalaisenkin kanssa: kun olet sinkku, näytät epätoivoiselta. Näytät niin surkealta, että kukaan ei edes halua kuvitella edes riisuvansa sinua ajatuksillaan. Sen sijaan ollessasi varattu, kaikki käyvät kuumana, olethan itsevarma, ja joku on sinut jo huolinut, niin miksipä huono olisitkaan. Totesimme yhteen ääneen, että näin se on joka paikassa.

Ja kun en taaskaan ole kirjoittanut ihan hirveän pitkään aikaan, pitänee kertoa kaikkea olennaista. Teitä kiinnostaa ihan takuuvarmasti, että tein olio-ohjelmoinnin harjoitustyötä tossa. Sain sen puoliksi valmiiksi, ja jos menisin matalan aidan kohdalta, palauttaisin sen ja ottaisin kakkosen. Mutta kun en kunnianhimoisena viitsi. Teen sen loppuun asti. Sitä paitsi, on hauska tutustua richtextboxin metodeihin.

Tänään on juhannusaatto. Päivä toisten joukossa, paitsi että baarit eivät oikein ole juhannuksen aikaan auki. No voi voi, olisikin tehnyt ihan hemmetisti mieli baariin. Tosin kämppiseni todennäköisesti pakottaa minut Garageen. Ei siinä mitään, mennään katsomaan amiksia. Ne on niin nameja.

Saksassa ei sitten mitenkään voinut huomata jalkapallon mm-kisoja. Ei edes siitä, että meksikaanot olivat sombreroidensa kanssa hyppimässä mm. juna-asemilla. Ei sitten mistään voinut huomata jalkapallon suosiota. Tv-tornissa oli sellainen iiiso jalkapallo laitettuna ympärille. Kas kun Berliinin muuria ei oltu muutettu valko-mustaksi. Saksassa oli muutenkin kivvaa. En kuitenkaan puhunut saksaa, vaan englantia. Tästä syystä viikonlopun pelkkää vierasta kieltä puhuttuani aloin ajatella englanniksi. Äkkiä se vaihde vaihtuu; suomen kielisten sanojen löytäminen alkoi jo hankaloitua. Mielestäni on hankalaa, jos joutuu miettimään käsitettä tai sanaa minuutin. Ei vaan aivot tajua. Käytiin muuten myös parissa klubissa tutustumassa Berliinissä. Ei ollut sunnuntai-ilta paras mahdollinen klubbailuilta. Ensimmäinen joku sch... s... strassen tai alleen mukaan nimensä saanut paikka oli melkein tyhjä. Toinen ei, mutta siellä olikin sitten ihan liian ahdistavaa, kuuma ja huono ilma.

Nyt on sinun vuorosi kommentoida.

DeutschlandPerjantai 16.06.2006 09:06

Rakas Päiväkirja,

tänään lähden Saksaan. Jee jee.

Outoa, hmm...Tiistai 30.05.2006 18:50

Hygelac palasi kuolleista maailmaan eräänä pyöreänä päivänä. Sukkelaan näki että hänestä tuli sekasikiö.. Perhe oli kadehdittu ja he elivät rakkaudesta. Koulussa hän suorastaan loisti taidoillaan, siellä häntä ihannoitiin rumista lemmikeistä.

Jo opiskeluaikoina häntä alkoi ihastuttamaan Quasimodo, niinpä harrastukseksi tuli televisio.

Hygelac kehittyi viidennelläkymmenellä varsin ahkeraksi. Päähänsä hän sai keltaiset hiukset, sekä punaiset silmät.
Hammassärystä päätellen hän oli aika rahakas. Lempiruokaansa sianmaksaa hän sai työskennellen kokin apulaisena.

Hygelac tupakoi satunnaisesti mutta ei käytä nuuskaa. Alkoholia hän juo kertoessaan tarinoita.

Hän koppasi itselleen puolison jonka kanssa ei uskalatanut mennä naimisiin.

Sen pituinen se.

Tällaisen voit tehdä itsestäsi osoitteessa http://www.pikkupaprika.com/soppa/2/igweb.htm

Lordi!!!!!!Sunnuntai 21.05.2006 07:50

Helvetti, mä uskoin koko ajan että voittaa ne ;) Ja niinhän siinä sit kävi että ne voittaa perhana koko potin!!! Ja parhailla pisteillä!

Kadonneen motivaation metsästysKeskiviikko 26.04.2006 10:35

Rakas päiväkirja!

Anteeksi ihan hirveästi, etten ole kirjoittanut piitkään aikaan. Mutta kun on ollut kiireitä, tai no, näennäiskiireitä ainakin. Olen mennyt järjestösuohon, josta johtuu ajoittainen päivien venyminen. Eräs hanke on tässä kovaa vauhtia valmisteluvaiheessa.

Vappukin olisi tulossa. Näillä näkymin olen menossa Helsinkiin. Siellä olisi sitten tarkoitus laivailla ja tavata kavereita sekä miksei myös täysin uusia ihmisiä. Odotan tässä kovasti myös kesälomaa. Olen luvannut ruotsalaisille ystävilleni, että menen moikkaamaan heitäkin kesälomalla. Tästä sitten seuraakin Norrbottenin kierros. Mutta, oppiipahan kieltä ja näkee tuttuja! Olen kyllä todennut myös sen, että taitaa tuo rajan länsipuoli olla otollisempi seurustelukumppanin metsästyksen kannalta. Metsästys kuulostaa kieltämättä hieman pelottavalta asialta, mutta enpä keksinyt parempaakaan ilmaisua. Kerron kyllä sitten, jos jahti tuottaa tulosta! Vaviskaa, ruotsalaiset.

Olen tässä nyt saanut taas unirytmini sekoitettua aivan totaalisesti. En tiedä, mitä minun pitäisi tehdä sen kuntoon saadakseni. Eilen päätin sitten mennä nukkumaan n. klo 8 aamulla, ja heräsin sitten yhdeksän jälkeen illalla. Tänään minun on pakkopakko valvoa iltaan asti, koska minulla on taas kaikkea hirveän tarpeellista tekemistä. Toisaalta, eipä ainakaan vielä väsytä.

Olen myös miettinyt sitä, miten ihmeessä saisin motivaatiota kasattua, koulua varten nimittäin. En kyllä ole liiemmin siellä naamaani näyttänyt. Toisaalta, olisiko siitäkään sitten hyötyä. No, kesäloma on alkamassa, ja ehkäpä se motivaatio löytyy sieltä kesän lämmöstä. Kesätöitäkin on tullut haettua. Saapas nähdä, tärppääkö ollenkaan. No, aina voi opiskella kesäkuun. Tai siis, mitä opiskelu on? Enpä muista enää siitä mitään.

Radioseven se onneksi vaan jaksaa aina lämmittää mieltä. Nätets bästa musik! Hitsi että nyt on muutama tosi kiva biisi pinnalla.

Sanokaa mulle jottain. En oo viitsiny kopioida mitään kiertokirjeitäkään. Kysykää minulta vaikka, mitä kuuluu, tai antakaa haleja ja pusuja jos tykkäätte minusta. Pakko ei ole. :P
Rakas Päiväkirja isolla P-kirjaimella tällä kertaa, tämän viikon olen viettänyt talvi-, hiihto tai sairaslomaa. Hiihtänyt en ole metriäkään, ilma on ollut kovin talvisen kylmä ja flunssa on purrut kuin baarikärpänen. Sunnuntaina Onnelassa heiluessani (jossa ei ollut mitään järkeä niin kuin ei minun toimissani aina muutenkaan), tunsin olon huononevan ja kuumeen nousevan. No, ei se mitään, tähän asti joka päivä olo on vain huonontunut, mutta tänään se oli ensimmäistä kertaa parempi kuin edellisenä päivänä. Kävin viime yönä OYS:an yhteispäivystyksessä. Siellä oli kyllä aika hauska meno: eräs teini oli varmaan juonut itsensä lähes 4.5 promillen humalaan, tuli sinne tikattavaksi poliisien saattamana ja myös poistui näiden sinipukuisten lainvalvojien mukana yhteiskunnan tiloista. Itse sain viettää laatuaikaa K:n kanssa ko. laitoksessa n. 3 tuntia. Ensin odotin, sitten tuli laboratoriohoitaja ottamaan CRP:n* ja PVK:n**. Pirteän ja mukavan (kiitos!) lääkäritädin juttusille päädyin sitten, kun olin odottanut vielä tunnin neulalla sohimisesta. CRP oli 3, Leukosyytit näyttivät viittä, joten ei ollut syytä olettaa bakteeritulehduksen iskeneen. Lääkäri kirjoitti minulle reseptin yskänlääkettä, ja sain häneltä myös nukahtamislääkkeitä, kun niitä pyysin. Nukuinpa ainakin hyvin viime yönä, 15 tuntia. Nyt tässä mietin, moneltako menisin sänkyyn, kun heräsin iltakuudelta. Taisivat tepsiä ne nukahtamislääkkeet.

K se osaa: kävin hänen luonaan ja join teetä samalla reissulla, kun kävin apteekissa. Puhuin erään tyypin kanssa puhelimessa. K sanoi puhelun jälkeen: On se kumma, jätkällä on 38 astetta kuumetta ja parta ajamatta ja naama kuin petolinnun perse, mutta silti se vain saa kaadettua (seuraa). Asiahan ei nyt ole aivan niin, mutta K se silti osaa. Näin on.

Loma alkaa olla lopuillaan ja Ville se vain syö Ibumaxia, muita lääkkeitä ja on kotona. Voi kirosana! Mutta kyllä minä täältä vielä tulen, näytän ja helevetti isken kanssa. Varokaa vain!


- - - - - - - - - - - - - - - - -

* CRP (C-reaktiivinen proteiini. Normaali viitearvo alle 10. Nousee hyvin nopeasti tulehdustilassa, laskee nopeasti kun tulehdus parantuu. On täten hyvä indikaattori tulehduksille.)

** PVK Perusverenkuva. Yleisimmät veriarvot. Leykosyytit: Valkosolut

PS. Tuota otsikkoa piti korjata 2 kertaa, kun en sitten millään osaa kirjoittaa näköjään. Äidinkielen opettajat auttakaa!

Tärkeää tavaraa.Sunnuntai 05.03.2006 01:06

Viisi tärkeää tavaraa

Kerron mitkä viisi tavaraa (ei asiat,eikä ihmiset) minulle on tärkeimpiä kun saan tämän haasteen. Tämän jälkeen valitsen seuraavat viisi ihmistä, jotka haastan tekemään saman perästä. Heidän tulee myös kirjoittaa nämä säännöt merkintäänsä.Ilmoitan ne viisi henkilöä haasteen lopuksi ja käyn ilmoittamassa haasteesta heidän kommenttilaatikkoihinsa.

1. Kännykkä. Ilman sitä ei tule toimeen.

2. Kotiavaimet. Aina pitää tarkistaa, ovathan avaimet mukana.

3. Tietokone. Helpottaa kummasti yhteydenpitoa kavereihin. Koodaaminenkin luonnistuu kummasti sen avulla.

4. Tupakat. Addiktio.

5. Maksukortti. Tuntuupa orvolta, jos ei ole mukana maksuvälinettä.

Haastan:

Woltaire Woltairen
zam| zam|n
SpiceGirlPower SpiceGirlPowerin
kristel kristelin
PizzaCat PizzaCatin

Hmm.Torstai 02.03.2006 20:22

Jos luet tätä, jos silmäsi liikkuvat juuri tällä hetkellä näiden sanojen yli, ole kiltti ja kirjota kommentti, jossa on muisto susta ja musta, vaikka emme edes puhuis usein. Se voi olla ihan mitä tahansa haluat - hyvää tai huonoa. Kun olet tehnyt tämän, laita tämä omaan päiväkirjaasi ja ylläty (tai kauhistu) siitä, mitä ihmiset muistavatkaan susta.

Sysimusta iltaLauantai 18.02.2006 23:19

Rakas päiväkirja, heräsin tänään aivan liian myöhään, nimittäin vasta viiden maissa. Olen ollut hereillä siis vasta muutaman tunnin. Kävin hakemassa kaupasta kaksi Karjala-olutpulloa. Nyt juon päärynälikööridrinkkiä. Pramian Päärynälikööri ei oikein sovi Vitalin hedelmäsekoitusmehun kanssa yhteen, mutta kun se likööri on vain 21%:sta, niin pakkohan sitä on laittaa 8cl. Tuo maistuu aika hmm, hedelmäisen täyteläiseltä. No, alashan se menee. Tämä on juomisessa tietenkin se pääasia. Radio seven (http://www.radioseven.se) soittaa Alexian the summer is crazyä. Vanha, mutta hyvä biisi.

Kohta kaveri tulee luokseni ja aiomme käydä Susiteetissa illan päälle. Tulisipa joku vaikka iskemään minua. Tosin tällä naamalla se olisi outoa, jos joku tykkäisi. Tai varsinkaan tällä päällä. Ketä kiinnostaa järjestörotta, joka on aina menossa mukatärkeiden asioiden perässä. Totuustikkari voisi kertoa totuuden, jälleen kerran, kaunistelematta sitä mitenkään.

Sysimustaksi luonnehtisin tätä iltaa, sillä kävin alakerran kaupassa ja minusta ulkona oli kaikista katuvaloista huolimatta pimeää. Ehkä se korreloi tunteiteni suuntaa. En minä ole masentunut, mutta kaipaan rakkautta. Eräs luokkakaverini sanoi, että siitä nyt vähiten kannattaa stressata, löytääkö seurustelukumppania.

Hauskanpito sallittu!Perjantai 17.02.2006 17:08

Rakas päiväkirja, olen tässä miettinyt, pitäisikö minun tänään käydä ulkona hieman tuulettumassa. Raskas (no onpa tosi raskas) kouluviikko on takana, töitä on tullut tehtyä ja siinä sivussa myös taas toimitettua kaiken maailman asioita. Ei nyt sentään kaiken. En ole eräs valtionpäämies, joka vaikuttaa Atlantin tuolla puolen. Tiedän kyllä, että henkilökohtaiset henkilöresurssini voivat olla piakkoin vähissä, jos jatkan tätä rataa. Nukkuminen on tuottanut vaikeuksia vieläkin. Mutta luokkakavereiden kanssa on syytä aina käydä ulkona, sillä pidän heistä. He ovat mukavia ihmisiä. Ihmissuhteet ovat kieltämättä perseestä, mutta ilmankaan ei tule toimeen. Siispä on valittava kahdesta pahasta vähemmän paha. Se, mitä itse kukin valitsee, on hänen henkilökohtainen asiansa. Ajakoon sitten asiansa.

Maailmassa on taas ollut paljon hyvää ja siinä sivussa lienee paljon pahaakin tapahtunut. Minä en aina jaksa välittää pahasta, sillä hyvä on hyvä. Hyvä asia, kerta kaikkiaan. Ettei vain jotain hyvää tekisi taas mieli. Koska maailmankuvani on vääristynyt, ja tahdon hyvää kaikille, yritän aina ajatella näin.

Sanalla sanoen, tällä viikolla oppimani asiat ovat liittyneet olioihin. Niihin pieniin, karvaisiin olioihin. Tai no, voi kai olio-ohjelmoinnissakin ajatella olioita pieninä ja karvaisina. Tämä voi nimittäin auttaa muuten abstraktien käsitteiden havainnollistamisessa. Abstrakteja eivät sen sijaan ole nuo pölypallot, jotka pitäisi siivota pois. Näkökenttäni on rajallinen, mutta silloin tällöin se suuntautuu lattiatasoon, jossa näitä lika-luokan instansseja voi ilmentyä. Jos ajattelee asiaa niin, että roskankerääjä tulee ja vie nuo onnettomat, elämässään epäonnistuneet oliot pois ei virtuaali- vaan pölypussitodellisuuteen.

Olen myös oppinut uuden sanan. Keskustelin eilen erään tuttavani kanssa L-koodi-nimisen sarjan suomennoksista. Sarjan suomentaja oli pyytänyt apua erän sanan kääntämiseen eräältä sähköpostilistalta. Kyseinen sana oli Hasbian. Tällaisia henkilöitä on jossain elämänsä vaiheessa kohdannut lesbahdus. Onko tämä vain aikamme ilmiöitä, vai ovatko ihmiset nykyään vain niin paljon vapautuneempia? Eikö olisikin hienoa, jos ei tarvitsisi enää välittää missä kävelee rakkaansa kanssa käsi kädessä, ilman pelkoa mistään purkauksista, riippumatta mistään sukupuolista. Ahdistava muotti. Tahtoo ilmaa. Ilmaa on vain tietyissä tilanteissa, happi loppuu yllättäen. Korvikkeena voi tarjota mielikuvitusmaailmaa, johon on helppo upota.

Itse en edellisen kappaleen virkkeisiin pysty itseäni kuvittelemaan, sillä ilmaa ei tarvitse, kun ei esitystekniikan hiominenkaan ole ajankohtainen asia. Jokainen voi omalla kohdallaan ajatella, mitä sitten, kun dramaturgian perusopintoja alkaakin kipeästi tarvitsemaan. Metaforia, niitä kieli kaipaa.

Tänään kuitenkin on perjantai, ja aion elää täysillä. Koskaan ei tiedä, missä voi kohdata kaltaisensa. Yössä voi vaeltaa yksin. On siis tullut aika. Ja mennyt myös. Mitään tekemättä, mitään aikaan saamatta. Sitä ei kuitenkaan kannata murehtia, sillä aina on tilaa ajatuksille, sanoille ja teoille. Tekemättömät asiat saa tehtyä. Kunpa minäkin saisin tehtyä jotain.