IRC-Galleria

Jerrynova

Jerrynova

Because love rules, baby

Confessions of a Teenage Drama QueenTiistai 14.03.2006 22:20


Päivä päivältä koen vaikeammaksi ja vaikeammaksi kirjoittaa tänne jotain nokkelaa,
älykkään hauskaa ja mielenkiintoista, koska päivä päivältä elämäni muuttuu
tylsemmäksi ja tylsemmäksi. Onneksi olen todella hyvä valehtelemaan,
joten osaan ainakin väittää, että olisin muka joskus tehnyt elämässäni
jotain muutakin kuin syönyt ja onanoinut.

Tänään osoitin olevani ahkera ja kuuliainen opiskelija,
ja ilmestyin jopa koululle jo ennen kahdeksaa.
Osallistuin tänään jopa neljälle oppitunnille,
ja siitä johtuen olenkin ehtinyt miettimään maailman menoa
aika paljonkin, koska mitäs muutakaan siellä sitten tekisi.
Runsaan pohdiskelun tuloksena olen nyt viimeinkin saanut selville elämän tarkoituksen.
Ja keksin viimeinkin yhden yksinkertaisen lauseen, joka kuvastaa parhaiten rakkautta.
"Breathe through your nose when your sucking his balls."
Rakkautta on sittenkin olemassa.


Kuulin ohimennen tänään kun sellainen ihminen,
jonka typeryyden olen tiedostanut jo jonkun aikaa,
puhui ystävänsä kanssa todella typeriä juttuja.
En tiennyt, että niin typeriä ihmisiä voi edes olla olemassa.
Hänenlaistensa ihmisten takia kannatan kotitekoisia abortteja henkarilla tehtynä.


Tämä testi väitti olevansa outo testi.
Testi kertoi minulle, että olen nero.
Testi kertoi minulle myös, että kuulun 2% vähemmistöön,
jossa ihmiset ovat niin kieroutuneita, etteivät he ajattele porkkanoita.
Tee testi itse niin saatat jopa ymmärtää, mistä puhun.

http://users.tkk.fi/~sojanpaa/outo.html

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.