IRC-Galleria

Jerrynova

Jerrynova

Because love rules, baby
En saanut millään viime yönä unta,
joten aloin katsoa homoeroottista nyrkkeilyä EuroSportilta.
Ei sen katsominen nukkumiseni kannalta auttanut,
mutta olihan se kohtalaisen huvittavaa katsottavaa.
Tämä saattaa olla yksi syy siihen, miksi olen ollut erityisen iloinen tänään.
Toinen potentiaalinen selitys poikkeavaan käytökseeni saattaisi olla se,
että sain väärän reseptin eilen lääkärissä käydessäni.
The nice doctor gave me some happy pills.

No, olipa syy mikä tahansa, olen ollut koko päivän tänään huolestuttavan iloinen.
Aamulla herätessäni innostuin jopa yrittämään taas kerran koitosta,
joka on aina ennen päässyt voitolle minusta: kravatin solmiminen.
Tänään onnistuin viimeinkin tavoitteessani,
ja pääsinkin siis koululleni seksikäs kravatti kaulassa.

Opinahjolleni selvittyäni sain selville, että Jane Fonda on Suomessa.
Olen hieman pettynyt siitä, että kukaan ei ottanut asiakseen kertoa tätä minulle aiemmin.
Olisin halunnut nähdä naisen, joka teki aerobicista lähes tyylikästä.


Joku omituinen ja hullu nainen soitti minulle äsken,
ja pyysi minua lähtemään hänen kanssaan Roomaan pääsiäisenä.
No kyllähän minä suostuin.
Pääsiäisen tarkoituksenahan on kuitenkin saada munaa,
ja eiköhän Roomasta saa paljonkin munaa, jos vain haluaa.

Nyt toinen hullu nainen, ihana ja kaikkien rakastama Ellu,
soittelee minulle viiden minuutein välein ihania puheluita.
Ilmeisesti joudun/saan lähteä viettämään iltaa hänen,
Hennan ja Super-Teron kanssa.
That's Super.

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.