IRC-Galleria

En saanut millään viime yönä unta,
joten aloin katsoa homoeroottista nyrkkeilyä EuroSportilta.
Ei sen katsominen nukkumiseni kannalta auttanut,
mutta olihan se kohtalaisen huvittavaa katsottavaa.
Tämä saattaa olla yksi syy siihen, miksi olen ollut erityisen iloinen tänään.
Toinen potentiaalinen selitys poikkeavaan käytökseeni saattaisi olla se,
että sain väärän reseptin eilen lääkärissä käydessäni.
The nice doctor gave me some happy pills.

No, olipa syy mikä tahansa, olen ollut koko päivän tänään huolestuttavan iloinen.
Aamulla herätessäni innostuin jopa yrittämään taas kerran koitosta,
joka on aina ennen päässyt voitolle minusta: kravatin solmiminen.
Tänään onnistuin viimeinkin tavoitteessani,
ja pääsinkin siis koululleni seksikäs kravatti kaulassa.

Opinahjolleni selvittyäni sain selville, että Jane Fonda on Suomessa.
Olen hieman pettynyt siitä, että kukaan ei ottanut asiakseen kertoa tätä minulle aiemmin.
Olisin halunnut nähdä naisen, joka teki aerobicista lähes tyylikästä.


Joku omituinen ja hullu nainen soitti minulle äsken,
ja pyysi minua lähtemään hänen kanssaan Roomaan pääsiäisenä.
No kyllähän minä suostuin.
Pääsiäisen tarkoituksenahan on kuitenkin saada munaa,
ja eiköhän Roomasta saa paljonkin munaa, jos vain haluaa.

Nyt toinen hullu nainen, ihana ja kaikkien rakastama Ellu,
soittelee minulle viiden minuutein välein ihania puheluita.
Ilmeisesti joudun/saan lähteä viettämään iltaa hänen,
Hennan ja Super-Teron kanssa.
That's Super.

Tunsin kuuman auringonpaisteen kasvoillani
katsoessani satama-alueella sulavaa jäätä haikeasti.
Ruosteiset laivat työntyivät hitaasti eteenpäin hauraan jään vastustellessa laiskasti.
Tiesin, että minun pitäisi olla jossain muualla, mutta en välittänyt siitä.
Minulla oli mukavaa juuri siinä, missä olin.
Minulla oli todella rentoutunut olo.
Ainakin siihen saakka, kunnes takaani kuului auktoritaarisen voimakasta huutoa.
Näin pitkäsäärisen, seksikkääksi hoitsuksi pukeutuneen kauniin naisen huutavan
uudelleen ja uudelleen "Peltola, Peltola, Peltola!"

Yhtäkkiä heräsin todellisuuteen.
Heräsin Rauman Terveyskeskuksen kirkkaiden halogeenivalojen alla,
ja edessäni seisova sairaanhoitaja etsi seuraavaksi vuorossa olevaa Peltolaa.
Potilas Peltola paljastui 84-vuotiaaksi vanhaksi mieheksi,
joka kärsii varmaankin virtsankarkailusta. Näin ainakin arvelisin.
Peltolaa etsinyt hoitsu taas ei muistuttanut unessani esiintynyttä hoitsua juuri ollenkaan.
Hänen pulleat säärensä olivat lyhyet, hänen mahansa pullotti
aivan kuin hän olisi ollut raskaana, ja hänellä oli paksut itävaltalais-tyyliset viikset.
Hän oli mies.

Katsoin kelloa ja huomasin, että olin odottanut vuoroani jo yli kaksi tuntia.
Hetken aikaa jo pelkäsin, että vuoroni oli jo ollut ja mennyt, minun nukkuessani.
Helpotuin silti nopeasti huomatessani minua ennen tulleen
vanhan rouvan istuvan minua vastapäätä.
Helpotukseni muuttui nopeasti harmitukseksi ymmärtäessäni,
että joudun siis odottamaan vieläkin.
Saadakseni ajan kulumaan nopeammin aloin kuvitella
ympärilläni istuvia ihmisiä alastomana.
Se oli järkyttävä kokemus.

Lopetettuani tämän aktiviteetin, huomasin, että vieressäni
äitinsä sylissä istuva pieni poika tuijotti minua tuima katse silmissään.
Yritin hymyillä suloiselle lapselle, ilmeilinkin jopa hieman, saadakseni hänet hymyilemään.
Pojan ilme ei värähtänytkään, kovimmista yrityksistäni huolimatta.
Poika vain tuijotti minua kylmä katse silmissään.

Hetken aikaa yritin vielä ilmeillä hänelle, näytinpä jopa kieltänikin,
mutta hän vain tuijotti minua vihaisella katseella,
jota voisi hyvinkin verrata katseisiin, joita amerikkalaisille turisteille lankeaa
Baghdadin vilkkaassa ja hyvin organisoidussa keskustassa.
Näin ainakin arvelisin.

Minun onnekseni nimeni huudettiinkin juuri sillä hetkellä,
ja pääsin pelottavaa kakaraa karkuun.
Lähes kolmen tunnin odotukseni kliimaksina
oli kolmen minuutin visiitti oudon lääkärin luokse.
Hän vilkaisi korvaani, kysyi olinko lähiaikoina ollut uimassa,
ja kirjoitti minulle antibiootti-reseptin.
Hyvin käytetty päivä.

Olen kohtalaisen innostunut siitä, että kevät alkaa viimeinkin lähestyä.
Niinpä lähdimmekin tänään Tuulian kanssa kevään inspiroimana lounaalle,
samalla haukkuen ja pilkaten kaikkia muita ihmisiä.
Viihdyimme molemmat oikein mahdottoman hyvin
kävellessämme Rauman aliarvostetuimpaan pizzeriaan.
Mikäpä voisi olla mielekkäämpää kauniin kevätpäivän ajankulua,
kuin vastaantulijoiden, ja lähinnä kaikkien maailman ihmisten pilkkaaminen.
Harmikseni minun täytyy kertoa, että ilomme loppui lyhyeen,
johtuen siitä faktasta, että kevät tuo aina tullessaan suuria vesilätäköitä.
No minäpä astuin juuri siihen suurimpaan.
Selvisin koettelemuksesta elossa, mutta menetin toisen sukkani kosteudelle.
Ja se oli vielä oikean jalan sukkani.
En halua syrjiä vasemman jalan sukkaani, mutta oikeanpuoleinen oli jotenkin ihana.

Surressani menetettyä sukkaani tulin myös kosketuksiin todellisuuden kanssa,
ja ymmärsin, että minun on pakko mennä huomenna hakemaan itselleni antibioottikuuri. Korvatulehdusta varten.
Jotenkin pelottaa jo nyt, koska muistan vieläkin elävästi,
millainen viimekertainen visiittini Rauman Terveyskeskukseen oli.
Tekisi mieli mennä yksityiselle lääkärille, mutta kun en jaksa näin pienen asian takia.
Toivottavasti Terveyskeskuksessa on edes se hyvännäköinen lääkäri päivystämässä.
Olisipa ainakin jotain iloa sitten kaikesta siitä ronkkimisestakin.


Olen nyt hieman pettynyt Suomen tv-tarjontaan.
Televisiosta tulee elokuva, joka vaikuttaa uhkaavan paljon
Sipoon harrastelijateatterin tuotokselta.
No, minäpä vaihdoinkin kanavaa odottaen jotain edes asteen verran parempaa.
Päädyin katsomaan ohjelmaa, jossa suomalaiset homo-ikonit muuttivat
mauttomien heteromiesten tyyliä mauttomaksi homo-tyyliksi.
Ehkä mun kannattaisi nyt vain sammuttaa tuo toosa kokonaan.

Televisio-ohjelmien tulevaisuus ei ole silti tällä hetkellä pahin pelkoni,
eikä edes huomenna pahaenteisesti odottava lääkärissä käynti.
Olen alkanut nimittäin epäillä, että minulla on hullu vainoaja. Taas.
Eilen löysin sängystäni suurehkon ruuvin,
jota minä en todellakaan ollut sinne laittanut.
Tänään joku oli strategisesti asettanut kirjan samaisen sängyn päälle.
Kirjan nimi oli '101 Tapaa Parantaa Elämääsi'.
Kirjassa ei kertaakaan mainittu,
että kyseisen kirjan lukemisesta olisi minkäänlaista hyötyä.

Päivä päivältä koen vaikeammaksi ja vaikeammaksi kirjoittaa tänne jotain nokkelaa,
älykkään hauskaa ja mielenkiintoista, koska päivä päivältä elämäni muuttuu
tylsemmäksi ja tylsemmäksi. Onneksi olen todella hyvä valehtelemaan,
joten osaan ainakin väittää, että olisin muka joskus tehnyt elämässäni
jotain muutakin kuin syönyt ja onanoinut.

Tänään osoitin olevani ahkera ja kuuliainen opiskelija,
ja ilmestyin jopa koululle jo ennen kahdeksaa.
Osallistuin tänään jopa neljälle oppitunnille,
ja siitä johtuen olenkin ehtinyt miettimään maailman menoa
aika paljonkin, koska mitäs muutakaan siellä sitten tekisi.
Runsaan pohdiskelun tuloksena olen nyt viimeinkin saanut selville elämän tarkoituksen.
Ja keksin viimeinkin yhden yksinkertaisen lauseen, joka kuvastaa parhaiten rakkautta.
"Breathe through your nose when your sucking his balls."
Rakkautta on sittenkin olemassa.


Kuulin ohimennen tänään kun sellainen ihminen,
jonka typeryyden olen tiedostanut jo jonkun aikaa,
puhui ystävänsä kanssa todella typeriä juttuja.
En tiennyt, että niin typeriä ihmisiä voi edes olla olemassa.
Hänenlaistensa ihmisten takia kannatan kotitekoisia abortteja henkarilla tehtynä.


Tämä testi väitti olevansa outo testi.
Testi kertoi minulle, että olen nero.
Testi kertoi minulle myös, että kuulun 2% vähemmistöön,
jossa ihmiset ovat niin kieroutuneita, etteivät he ajattele porkkanoita.
Tee testi itse niin saatat jopa ymmärtää, mistä puhun.

http://users.tkk.fi/~sojanpaa/outo.html

Onpas tänään ollut taas ainutlaatuisen viihtyisä maanantai.
Heräsin aamulla ihanan kevätauringon paistaessa lämpimästi kasvoilleni.
Ihanan lämpöisän tunteen syrjäytti kuitenkin yllättäen järkyttävä annos totuutta:
jostain lähistöltä kuului panhuilu-musiikkia.

Kurkistaessani ulos ikkunasta, huomasin, että naapurin kaljuuntunut ja alkoholisoitunut Mauno
(nimi vaihdettu henkilön yksityisyyden suojaksi) oli tarttunut panhuiluunsa,
ja soitteli sitä oikein antaumuksella kirpeässä pakkasaamussa.
Minusta se on aina jotenkin ihanaa nähdä, että ihmiset osaavat
vielä eläkkeelläkin nauttia elämästään täysin rinnoin.

Mielestäni olin panhuilu-välikohtauksen unohdettuani koko päivän jotenkin ihanan pirteä,
mutta kaksi ihmistä kysyivätkin minulta tänään, olenko masentunut.
Kuulemma olin jopa kirjoittanut tänne lauantaina sellaista tekstiä,
että eräs ystäväni oli sekoittanut minut itsemurhaa yrittäviin pupuihin.
Itse asiassa yritin lauantaina kirjoittamallani merkinnällä osoittaa
lahjakkuuttani mustan huumorin saralla, mutta selvästikään yritykseni ei toiminut.

En nyt kyllä oikein tiedä, mitä mun pitäisi tehdä.
Tuntuu niin kuin olisin tuuliajolla, kun en ollenkaan ymmärrä muita ihmisiä.
Ehkä mä voisin seurata Arja Saijonmaan jalanjäljissä
ja asettaa itseni myyntiin eBayn nettihuutokauppaan.
Ja luonnollisesti, Arja Saijonmaan jalanjäljissä,
lahjoittaisin itsekin huutokaupan tuotot Puolan homo-,
transvestiitti- ja biseksuaaliyhdistyksille.
Kyllä mun niin nyt varmaankin täytyy tehdä.

Niin.
Teinpäs tuossa äsken sunnuntai-iltapäiväni ratoksi tuollaisen mielenkiintoisen testin,
joka lupasi kertoa minulle tarkoin tieteellisin tuloksin, kumpaa sukupuolta edustan.

Testin tulos: SINÄ OLET NAINEN.
Selvä, kiitos.

Tehkääpäs tekin kaikki ihanat ihmiset samainen testi tuolla ->
http://www.seta.fi/transtukipiste/pelit/ttp0902.php

En olisi nyt kyllä täysin osannut odottaa tällaista paljastusta tuon testin tuloksena,
vaikka olenkin aina tiennyt, että sisälläni asuu pieni rekkalesbo.
En vain ole oikein ikinä pitänyt sisälläni asuvasta rekkalesbosta.
Ehkä ei olisi sittenkään pitänyt syödä tuota Pirjoa.

Närkästystä sunnuntai-päivääni tuon testin ja Pirjon lisäksi
aiheuttaa Suomea Euroviisuihin edustamaan valittu Lordi.
Olen nuoresta pojasta/tytöstä asti ollut fanaattinen Euroviisu-intoilija,
ja katson yhä kilpailut joka vuosi.
(vaikken välttämättä pidäkään siellä esitettyä musiikkia hyvän musiikin perikuvana.)
Olen kyllä sellaista vakavaa old school -koulukuntaa,
joiden mielestä Euroviisu-musiikki on ruotsalaistyylistä purkkapoppia, ja hyvä niin.
Ei kaikkia asioita saa lähteä muuttamaan.
Minä olisin lähettänyt sen Popstars-bändin sinne Ateenaan.


Tuulialla on sitten syntymäpäivä tänään.
Ja niin myös Elli-Sofialla.
Paljon onnea nyt sitten molemmille.
Elli-Sofia saa nyt kyllä tyytyä pelkkiin rakkaisiin onnitteluihin,
mutta Tuulialle annoin kirjan suloisista pienistä pupuista,
jotka ovat kyllästyneitä elämäänsä, ja haluaisivat vain lopettaa
olemassaolonsa päivät mahdollisimman innovatiivisella tavalla.

Itse tunsin kyllä olevani ajatusmaailmaltani kovinkin lähellä pupuja äsken,
kun kävimme Tuulian kanssa kävelyllä ja ikkunaostoksilla Rauman Gamla Stanissa.
Näin oman kuvani valokuvausliikkeen ikkunassa.
Olen aina halveksinut niitä ihmisiä, joiden kuva on siellä ikkunassa.
Toivottavasti kukaan muu ei huomaa sitä kuvaa siellä.

Jotenkin mulla on sellainen olo, että mun odotetaan kirjoittavan tänne
jotain ainakin kohtuullisen huvittavaa.
Mutta kun ei minullakaan aina ole huvittunut olo.
Välillä on todella harmiintunut olo.

Ja tämä on kyllä yksi niitä päiviä.
Mulla on jotenkin typerä olo.
Mä en oikein pidä ihmisistä.
Enkä mä oikein edes tiedä,
rakastanko itseänikään enää.

Mä olen koko päivän vaan maannut kotona ilman housuja syvän masennuksen kourissa,
ja yrittänyt saada muilta ihmisiltä huomiota ja sääliä.
Ei onnistu.
Ja televisiossakin on lihavia lapsia.
Hyppäisin alas parvekkeelta, mutta kun minulla ei ole parveketta.
Itkisin, mutta kun täällä on niin kylmä, että kyyneleetkin kuitenkin vain jäätyisivät.

Viime sunnuntainen Oscar-gaala oli jokseenkin turhanpäiväistä katseltavaa
ottaen huomioon, etten ollut nähnyt yhtäkään ehdolla olleista elokuvista.
Eilen korjasin vakavan virheeni, ja katsoin parhaan elokuvan Oscarin voittaneen Crashin.
Crash oli kyllä rehellisesti sanottuna uskomattoman hyvä elokuva,
enkä ollenkaan ihmettele, että se voitti sen Oscarinsa,
vaikken muita ehdokkaita olekaan nähnyt.
Elokuva oli todella hyvä ja mukaansatempaava, siitä huolimatta,
että katselukokemus oli todella rankka ja ahdistava.
Itkin kaksi tuntia putkeen, ja vielä tunti elokuvan jälkeenkin minulla oli sellainen olo,
että olisin tarvinnut jonkun ihanan ihmisen olkapäätä, mihin olisin voinut turvautua.

Onneksi makoisat kauneusunet piristivät minut täysin,
ja tänään olinkin taas oma ihana itseni.
Ensin istuin koulun penkillä melkein koko päivän esittäen oppivani jotain,
samalla pienen pääni sisällä miettien Riitta Väisästä seksikkäissä nahkahaalareissa.

Innostuin yhä enemmän, kun huomasin Ellun kanssa ostoksilla ollessani,
että Suomen suurin julkkis, kaikkien itseään kunnioittavien nuorten aikuisten idoli,
superstara Kari "Napakymppi" Salmelainen on saapumassa Raumalle
mainostamaan jonkinlaista vitamiini-valmistetta ensi viikon alussa.
Napakymppi-ohjelmaa 127 vuoden ajan juontanut Kari "Seksipeto" Salmelainen
on minun tuleva ex-aviomieheni numero kolme.
Minä aion pyytää maanantaina Karilta nimmarin pyllyyni.

Kari Salmelainen -innostukseni laantui hetkellisesti, kun huomasin,
että Norjalaisen vuosituhannen vaihteessa huippunsa kokeneen poikabändin
suurimmaksi hitiksi muodostunut laulu seuraa minua joka paikkaan.
Tänään kyseinen laulu hyökkäsi kimppuuni juuri kun olin viattomasti
Ellun kanssa nauttimassa maittavasta pizzasta.
Onneksi unohdin kyseisen biisin ainakin hetkellisesti
kun aloimme Ellun kanssa muistella viime syksyistä Turun visiittiämme.
Lähtisimme heti Turkuun uusimaan villit pippalointimme, mutta kun me pelkäämme turkulaisia.
Ne kun haisevat jotenkin oudolta.

Huomasin myös tänään Rauma Cityä kiertäessäni,
että olen alkanut osoittaa liiallista myötätuntoa
vanhuksia kohtaan ja liiallista kiintymystä lapsia kohtaan.
Ilmoittaudun vapaaehtoisena hoitoon sillä sekunnilla,
kun erehdyn luulemaan, että haluan omia kakaroita.
Sehän olisi seksikkään vartaloni loppu.

Olen onnistunut hankkimaan itselleni hieman kyseenalaisen maineen
olemalla aina myöhässä, joka ikisestä tapaamisesta, jonka sovin.
Itse pidän tätä luonteenpiirrettäni oikein suloisena,
mutta ne ihmiset, jotka ovat odottaneet minua jäätävässä pakkasessa
lähestulkoon tunnin eivät ilmeisesti tunne samoin.

Siitä johtuen olenkin päättänyt muuttaa tapojani.
Tänäänkin olin oikein ylpeä lähtiessäni liikenteeseen tietäen,
että olisin paikalla jopa puoli tuntia sovittua aikaisemmin.
Perillä minulle selvisi, että olinkin muistanut sovitun ajan väärin,
ja että olinkin oikeasti puoli tuntia myöhässä.
Siihen loppui minun pyrkimykseni olla ajoissa sovituissa tapaamisissa.
Tästä lähtien saavun aina paikalle järjestelmällisesti puolitoista tuntia myöhässä.
Ja kaiken lisäksi vielä väärään paikkaan.
Niin.

Jotkut ystäväni ovat lähiaikoina ottaneet asiakseen kritisoida minua myös siitä,
etten vietä heidän kanssaan riittävästi aikaa.
Toivoisin heidän ymmärtävän, että minä olen todella kiireinen ihminen -
elänhän sentään kahdessa todellisuudessa samanaikaisesti:
oikeassa maailmassa, sekä siinä ihanan utopistisessa maailmassa,
joka pienen pääni sisällä pyörii.
Siinä todellisuudessa minut valittiin juuri yksimielisesti maailman kuninkaaksi.
Niin.

Uutisissa kerrottiin äsken, että lintuinfluenssan tuloa Suomeen
muuttolintujen mukana pidetään nyt aivan varmana.
Minä olen tästä uutisesta todella järkyttynyt.
En saa enää kosketella kuolleita lintuja, enkä lintujen ulosteita.
Mitä minun nyt sitten pitäisi muka tehdä?!

Ehkä mun täytyy nyt katsoa Speed 2: Cruise Control -elokuva
uudelleen ja uudelleen, kunnes osaan kaikki vuorosanat ulkoa.
Ai niin, osaankin ne kaikki jo ulkoa.

My work here is done.

Tein äsken mielenkiintoisen testin, joka lupasi kertoa tieteellisen tarkasti,
kuinka syntinen ihminen minä oikeasti olen. -> http://www.yle.fi/pyhatjapahat/testi.html

Tässä testin viralliset, ja tieteellisesti todistetut tulokset:

Hyveitäni ovat:
- Rakkaus
- Huolettomuus
- Urhoollisuus

Syntejäni ovat:
- Vihamielisyys
- Ylpeys
- Hengen Velttous

Olisin olettanut olevani paljon synnillisempi ihminen, ottaen huomioon, etten kuulu kirkkoon,
mistä johtuen joudun tiettyjen ihmisten mukaan Helvetin ikuiseen tuleen.
Onneksi rakas tätini väitti minun olevan Saatanan ilmentymä ihmisruumiissa,
kun 4-vuotiaana hänen tarinansa mukaan yritin tukehduttaa hänet tyynyllä,
joten minähän viihdyn siellä sitten oikein hyvin.

Haluaisin vielä mainita, että tätini on yhä elossa,
ja hän on hankkinut ammattiapua ongelmiinsa.
En ole koskaan murhannut ketään.
Murhayrityssyytteisiin en kommentoi tällä erää sen enempää.


Mulla on tässä parin viimeisen päivän aikana ollut lievä ikäkriisi,
mutta ei ehkä sen laatuinen, mitä useimmat ihmiset olettaisivat.
Minä nimittäin tunnen itseni liian vanhaksi.

Ensimmäinen merkki huolestuttavasta käytöksestä oli se,
kun minun ja ystäväni Tuulian kanssa lounaan aikana käyty keskustelu koostui lähes kokonaan Kauniiden&Rohkeiden 90-luvun puolivälin juonenkäänteestä,
jossa Brooke kidnapattiin seksiorjaksi Beirutiin.

Toinen kauhukuva tuli siinä, kun saimme kammottavan vision
tulevaisuuden suositusta nuorisobändistä, Spice Girls Teens -yhtyeestä.
Päätimmekin Tuulian kanssa, että sinä päivänä kun sellainen yhtye julkaisee levyn,
lennämme helikopterilla Viroon, ruiskutamme kasvomme niin täyteen Botoxia,
että näytämme yhtä luonnolliselta kuin Cher alastomana 16-vuotiaan uusimman poikaystävänsä kanssa, ja varaamme liput Spice Girls Teensin keikan eturiviin.

Olin jo aivan varma, että kaikki tuleekin menemään loistavasti, ja ettei kukaan edes tulisi huomaamaan, että minä ja Tuulia olimme olleet elossa jo silloin kun alkuperäinen Spice Girls oli ollut koossa, mutta tänään huomasin toisen pelottavan muutoksen omassa persoonassani:
Olen aina ollut todella suurpiirteinen rahankäytön kanssa, osittain sen takia,
etten ole melkein koskaan joutunut miettimään sitä sen suuremmin,
koska sitä on aina omiin tarpeisiini nähden riittävästi ollut.

Ennen en olisi kuvitellutkaan, että nostaisin euron kolikkoa, joka joltain viattomalta kulkijalta olisi maahan pudonnut, mutta tänään nostin 10-senttisen ylös ja pistin taskuuni.
En edes miettinyt asiaa sen suuremmin sillä hetkellä, se tapahtui lähes refleksinomaisesti,
mutta hetkeä myöhemmin noustessani autoon, aloin miettiä, mitä olin äsken tehnyt.
Syyllisyydentunne kalvaa yhä sisälläni.