IRC-Galleria

Pitääkö kaikkiin ympärillä oleviin yrittää tutustua ja keksiä jotakin yhteistä jos semmoista ei heti näytä löytyvän? Onko itsepäistä ja lapsellista olla epäsosiaalinen ihminen joka tyytyy omiin ajatuksiinsa kahvitauolla vaikka siellä olisi joku jonka kanssa voisi myös jutella? Jos se toinen ei juttele ensin, pitääkö minun avata hedelmällinen keskustelumme? Pitääkö aina olla niin hemmetin mukava!?
-En Minä Tiedä.
Minusta pitäisi olla täysin oikein että juttelee vain silloin kun juttu luistaa. Jotenkin vain tuntuu että yleinen oletus on että juttu luistaa aina ja kaikkien kanssa. Minulla se ei vai mene niin.
Se on niin ihanaa kun joku taas kysyy miksen ikinä puhu mitään. -ANTEEKSI TÖKERYYTENI, ENS KERRALLA KUN TÖRMÄTÄÄN NI KYSYN ETTÄ "MITÄS SUN PÄIVÄÄN?"!
Yleensä tämä tökeryyteni johtuu vain siitä että tämä joku ei ole puhunut minulle ensin. Minulle ei ole suotu hyviä puhelahjoja tai sulavia sosiaalisia taitoja. Pitäisikö itsensä pakottaa sellaiseen.. Voisin olla suositumpi työpaikallani ja koulussa..
-Mutta miksi pitäisi olla suosittu?
Ei näin haalita uusia ihmissuhteita eikä bisnessuhteita. Minulla itsellänikin olisi mukavampaa jos voisin tylsällä hetkellä vain rupatella niitä näitä kenen tahansa kanssa.
-Ei rupattelu ole kivaa jos se on väkinäistä.
Mutta ehkä tiukan harjaantumisen tuloksena se ei enää aina olisi niin väkinäistä.

Edellisestä parisuhteestani opin jotakin. Opin arvostamaan itsenäni tällaisena, epäsosiaalisena mutta aitona.
Nyt en tiedä onko siinä arvostamista. Se on vain tyhmää. Hienoa olisi olla smooth ja tarpeen tullen jutella mukavia sen ärsyttävimmänkin työkaverin kanssa.

PAH, sanon minä?