IRC-Galleria

Ostin tänään digikameran. Into piukkana otin sen messiin tänne Ypäjälle ja mietin että mitä kaikkea voinkaan kuvata kun uusi kamerani mahtuu aina mukaan! (vanhempi kamerani oli järkälemäinen järjestelmäkamera, on sekin kiva mutta.. hiukan hankala).
Noh, kolmannen otoksen jälkeen se röyhkeä kapine sanoo että muisti ei riitä! WHOOOT!? Sitten tajusin että siihen pitää ERIKSEEN OSTAA MUISTIKORTTI! Miksei kukaan kertonut tästä puutteesta tälle tekniikan ihmelapselle??!
Nyt pitää vaan poistella sitä mukaa kun kuvaa jotta mahtuu edes yksi kuva vielä.
Aika masentavaa.

Mutta on pääsiäinen, siis olkaamme iloiset !

olo kuin ameeballa. tekisi mieli juosta itsensä ihimiseksi, mutta luultavasti jäisin kalan tasolle haukkomaan henkeäni tien viereen kunnes uusi loska-aalto tulisi ja työntäisi minut katuviemäriin mukanaan.

Ei ne kaikki, ei todellakaan, mutta ne epätoivoiset, persoonattomat ääliöt baareissa.
Tässä juuri vähäsen aikaa sitten vastentahtoisesti tutustuin johonkin kaverin kaveriin. Ulkonäöstä jo tiesin ettei kiinnosta, mutta tuntui että hyvien tapojen mukaisesti pitäisi seurassa jotakin sillekin tyypille puhua. Niinpä sitten avasin hedelmälliset keskustelumme.
Ensinnäkin, jos kerron missä olen työssä ja toinen kysyy heti "miks?" on epäsuosio taattu. Jos sanon että tykkään olla siellä niin eikös tule toinen samanlainen tyhmä kysymys perään. Sitten tämä tyyppi yrittää väkisinkin jatkaa takeltelevaa keskustelua aiheesta mistä hyvänsä kunhan vain kaikki huomioni keskittyisi häneen kavereideni sijaan. Se tunkee naamansa kokoajan ihan sentin päähän ja käsi liikkuu jossakin selkänojan ja niskani seutuvilla estelyistä huolimatta. Sitten se pyytää tanssimaan, ei, huono biisi, se pyytää toisen kerran, ei huono biisi taas, ja kolmannen, okei, mut kaverit tulee kanssa. Yritän pakoilla sitä tanssilattialla keskittymällä tyttökaverini seuraan, mutta kai se torvi pitää sitäkin jonain houkutusleikkinä. Kun sitten ollaan tarpeeksi kännissä, voidaan alkaa puhua jo parisuhteesta. Kun sanon ettei kiinnosta mitkään romanssit, niin se haluaa mun kanssa vakavaan suhteeseen "koska, vittu sä oot niin kaunis, vittu oikeesti" ja kun sanon etten halua nyt vakavampaa niin "ainahan sitä voi mennä kahville" ja kun sanon etten kiinnostu hänen kaltaisistaan miehistä niin "mut vittu, mä oon oikeesti kiva ja mulla on hyväpalkkanen työ ja oikeesti vittu mä kohtelisin sua ku prinsessaa". Kun vihdoin alkaa ahdistaa niin paljon että ollaan lähdössä viettämään tyttöjen iltaa muualle, kinuaa tämä säälittävä tampio vielä numeroa ja vaikken anna sitä, hän vaatii minua ottamaan omansa ja soittamaan "koska mä oon oikeesti tosi kiva ja vittu, ei meidän tarvii naimisiin mennä vaikka me kahvill käytäis, kyl mä sun vuoks tuun tuolta 50km:n päästä millon vaan, oikeesti, vittu, jooko?!" Okei, uskotaan, otan sun numeron mut en lupaa mitään (=en todellakaan soita). Moimoi, ÄLÄ HALAA MUA, heihei! Huh, päästiinpä siitä.

No, eikös seuraavana aamuna jo tule tekstaria tämän äijän numerosta hymiöjen kera. MIKÄHÄN PENTELE SAI SEN RETALEEN LUULEMAAN ETTÄ HALUAN KUULLA SIITÄ VIELÄ? JOS EN ANNA NUOMEROANI, EN HALUA MYÖSKÄÄN KUULLA TYYPISTÄ, PISTE. Yhteinen kaverimmekin varsin hyvin tiesi etten varsinaisesti pitänyt tästä urposta, mutta pitäähän kaveria auttaa niin mäessä kuin naisten pyynnissä, ja antaa tytön numero.
Siinä vaiheessa piti ryhtyä tylyksi.

Olis mukavampi olla ihan kiva mutta näköjään se tarkottaa vähän liikaa. Ollaan sitten bitch.

No, huomenna ei oo. 8lta kouluun, 2lta töihin ja 8lta kotiin. sitten syän ja katon teeveetä.

Mutta tänään.. ois tekemisiä mut ei jaksa tehdä. Ei nyt kiinnosta ommella nappia housuihin, ei liimailla valokuvia, ei viikata pyykkejä.

Kai ois ihan tervettä vain olla välillä..

Ihania arkipäivän pikku helmiä..

ja semmoisia turhanpäiväisiä pohdintoja joita miettii siivotessa.

..hetken kuullostaa siltä kuin lukisi omaa päiväkirjaansa.

(Voisko elämääni sanoa juhlaksi vaikken ikinä pääsisikään Pariisiin..?
..mitäpä jos mä pelkään turhaan.. ..)


Mitä yritän kertoa on: Putron uus levy kuullostaa kirjalta joka on pakko saada lukea.

Hyllytin tänään makeutusaineita. Sellaisen ehkä melkein kilon Hermesetas-purkin kyljessä oli jotain ohjeita "Hermesetas- leivo makeita herkkuja" tms. Hyi hitto! Sen ymmärrän että jotkut diabeetikot, etenkin vanhukset jotka eivät vieläkään tajua että rasva se pahin pirulainen on, käyttävät jotain makeutusaineita sokerin tilalla, mutta kun tietää että jotkut yrittää pysyä laihoina tai terveinä tuollasten lisäaineiden avulla! Bodarit tunkee suuhunsa kaikkee paskaa pelkästään jotta sais rasvaprosentin mahdollisimman pieneks. Tehdäämpä hyviä lettuja proteiinijauhoilla ja makeitusaineilla! Ei hyvää päivää, niillä tyypeillä ei oo varmaan makuaisti toiminut pitkään aikaan. Raukat vaan vetää jotain kemiallista naamariin kun iskee älytön makeenhimo. Tai sit ne laihduttajat jotka vetää sipsipussin lounaaks ja sit leipoo pullat Hermesetaksesta ettei liho. Nuppitutkalle pitäs laittaa koko sakki.

Olin koko viikon ollut lähdössä bileisiin, mutta sitten tuli lamaannus. Pakettiauto pelotti. Raittiinaolo megabileissä pelotti. Enkä myöskään kehtaa enää tässä iässä pyytää vanhempiani juoppokuskiksi. Se on niin teiniaikaa se. Vaikka en suoranaisesti sillloinkaan kehdannut. Ja väsytti. Sauna ja sänky houkutti. Olen vanha ja tylsä. Kaipaan vain töitä, nukkumista ja ruokaa. Ja kissaani.

Sain hänet aamuyöstä viereeni röhnöttämään ja turisemaan. Pulskistunut mokoma! Taas tuli pieni haikeus ja huono omatunto siitä kuinka luovuin hänestä. Onneksi äiti ja isä suostuivat adoptoiman hänet. Täällä hän on onnellinen.. eikä minun kanssani.. kaupungissa. Onhan se ymmärrettävää. Äiti ja isä aina jaksavat lohduttaa minua sillä kuinka Tsunami kyllä tietää kuka on äiti. Kuinka se tulee viereeni nukkumaan ja ryömii penkomaan matkalaukkuani.
"Olet rakas, tiedäthän sen?", sanon hänelle, ja toivon että äiti ja isä olisivat oikeassa.
Jyväskylässä taas sunnuntain iltapäivän hiljaisuudessa katselen mielikuvissani kun hän istuu ikkunalaudalla, silmät pyöreinä, katse valppaana, kalvakassa pakkasauringon valossa.

Joskus paskat artistitkin saattaa osua syvälle teksteillään:

All I wanted was to know I'm safe
Don't want to lose the love I've found
Remember when you said that you would change
Don't let me down
It's not fair how you are
I can't be complete, can you give me more?
& all I know is
You got to give me everything
& nothing less cause
You know I give you all of me

[CHORUS]
I give you everything that I am
I'm handin' over everything that I've got
Cause I wanna have a really true love
Don't ever wanna have to go & give you up
Stay up till Four In The Morning & the tears are pouring
& I want to make it worth the fight
What have we been doing for all this time?
Baby if we're gonna do it, come on do it right


..tuossa videossa muuten Gwen näyttää tosi hyvältä niissä pitkiksissä. Harva onnistuu siinä lajissa. Mutta muuta hyvää sen naisen soolourassa ei kai olekaan. Miltähän se uus No Doupt kuullostaa..?

Etsin mukavaa, rentoa seuraa nuorista aikuisista Pariisin matkalle. Sinulla pitää vain olla varaa (maksaa oma matkasi), kiinnostusta ennen kaikkea Notre Dameen, Louvreen ja Ranskan kahvilakulttuuriin, sekä aito, rento ja reipas olemus. Mieluiten olisit naispuolinen mikäli jaamme saman hotellihuoneen. Kyllähän siellä Eiffelilläkin voisi käydä ja riemukaarella piipahtaa, mutta ei kaikkea tarvii nähdä, mitään Disneylandeja ainakaan. Ja paikallinen yöelämä vois olla ihan kiva tsekata.. mutta ei joka ilta. Toivottavasti et ainakaan oo mikään pissis joka on käynyt siellä jo viidesti ja nähnyt jo kaiken, joka haluu vaan mennä kierteleen Chanelit ja Pradat läpi. Tai no, voinhan minä istuskella kahvilla sillä aikaa. Ää, what ever, haluan vaan Ranskaan, jonkun kanssa.

Olisipa rohkeutta lähteä yksin sompailemaan keskelle tuntematonta.. erittäin huonon ranskani kanssa. Huoh.. Jos kuolisin kohta niin eniten elämässäni katuisin sitä kuinka vähän olen nähnyt. Kuinka en ikinä uskaltanut lähteä mihinkäään.. mikä olisi pahinta mitä voisi sattua?

Mikään ei tunnu niin tärkeältä kuin Pariisi. Da vinci -koodin innoittamana ehkä, mutta uskonnolliset aiheet, taide ja kahvilat ovat aina olleet lähimpänä sydäntä, erittäin minua, ja ranskan kieli, oh, pelkkää rakkautta!!

C'est moi.

Olin typeränä töissä ja sieppasin kuumeen uudestaan. Niinpä vietin uuveen lähes äänetönnä ja lämpöä hohkaavana kuin painekattila! Ei harmittanut yhtään tuo olotila, päinvastoin, minulla oli oikein mukavaa. En voinut edes puhua liikaa ja juomapuolikin jäi pariin skumppalasiin. Aluksi sekin ällötti mutta oli se tosi pirteää mansikkaista hyvyyttä ja kuplat tuntui kivalta kurkussa 8)

Aatu ja Eetu oli meillä ja tehtiin kaikkea kivaa!
Syötiin tortilloita ja hedelmäsalaattia. Ne oli hyviä kun Panadol Hotin jälkeen alkoi maistaa jotakin.
Otettiin kuvia paljon. Aatu sai minusta ja Paatusta hienon ikuistuksen jossa näytän rumalta pojalta ja Paatu tosi nätiltä!
Leikittiin piilosta. Ei ollut mitään kivoja pelejä kun ne harvatkin oli pelattu niin loppuun, niin Paatu keksi että mennäänpä piilosta! Ja niin kaikki löysi aina eri piilon ja jokainen sai etsiä kerran!

Katottiin ilotulitus. Ne vasta oli hianoja. Ne näkyikin tosi hyvin meidän parvekkeelle. Hienoimpia oli ne kultaset isot mistä lasketui huikeat lonkerot. Ne tuli aika lähellekin ja melkein olisin halunnut hypätä niiden mukaan parvekkeelta kun se kaidekin on niin matala että on helppoa. Eetu tykkäs eniten niistä tosi kirkkaista ötököistä jotka meni blib,blib,blib,blib.. eri suuntiin ja lisäänty tosi nopeesti. Tuli vähän mieleen vaikka bakteerit tai virukset, tai ne hopeasepät mitä menee meijän kotopuolen lammessa sillai uuiiiiiiiiuiiuiuiiiiiiiiiui... ne ei kyl lisäänny ihan tosta vaan.

Valettiin tinoja. Paatu oli eka, se sai peeniksen! Päättelimme että kai se saa sitten munaa tänä vuonna. Eetu sai semmoisen kourumaisen alienin. Aatu sai räkäköllin. Paatun mielestä se oli sikiö, mut en tiä. Aika näyttää. Minä sain merihevosen. Siitä ei ole epäilystäkään. Kai se tarkottaa et vihdoin pääsen sinne Ranskaan. Jos siellä vaikka ois merihevonen jossain.

Sitten vissiin aika pian Eetu lähti kattoon sitä nougat -tyyppiä, ja me muut käytiin sohwissa. Siellä oli aika hiljasta ja ulkona tuuli. Lähdettiin sit nukkumaan.

Näin tosi hienoa unta Oulun energiajämistä! Uutisissa kerrottiin niistä ja näytettiin minkälaisia ne on. Ne en semmosia kun kaikista kerrostaloista vaan lentää ikkunat ja ovet pois (niin että jäljelle jää vaan betonimötiköitä) ja niistä muodostuu semmoisia maailmankaikkeuden näköisiä isoja hyllyviä palloja mitkä leijailee siellä Oulussa. Sinne kannattas kai mennä hakeen energiaa. En tajunnut, kysyin Eetulta että miten noilla palloilla muka on mitään tekemistä energian kanssa. Se vastas että jos ne imee varovasti pillin sisään ja sitten puhaltaa omaan sähkökaappiin niin riittää ilmasta sähköö ainakin vuodeks. Nekin on jotain ilmastonmuutoksen juttuja.
En oo varma oliko se uni vai ajattelinko sitä muuten vain yöllä.

Semmoinen uusvuos! :)