IRC-Galleria

Matkoilla pitkästä aikaa \o/Perjantai 13.02.2009 14:15

Hei vaan kaikki rakkaat lukijat o/ Yli puolitoista vuotta on kerennyt viimesestä matkasta vierähtää, joten olikin jo syyta päästä Suomen maasta välillä pois. Tällä kertaa matka kohdistui varsin lähelle ja varsin lyhyen aikaa. Riikaan Latviaan tuli lennähdettyä viikon kestävälle reissulle.

Tavallisesti olen kirjoittanut reissua ennen jonkin sortin hehkutustekstin. Tällä kertaa kirjoitan ensimmäiset jutut kohdemaasta. En itse tullut myöskään ottaneeksi mitään selvää määränpäästä. Hostellista varasimme huoneen pariksi ensimmäiseksi yöksi, joten jollakin tavalla on tiedossa minne haluamme päästä maahan saavuttua.

Ensiksi voisin kertoa miten tälle reissulle tuli lähdettya. Jouluaaton aaton aaton aamuyönä tuli Skypetettyä totuttuun tapaan kavereiden kanssa. Löysin siinä sitten nettiä selatessa Maikkarin sivuilta jutun, jossa Ryanair jakoi ilmaiseksi puoli miljoonaa lentolippua. Rupesimme ottamaan selvää Ryanairin sivuilta tästä jutusta. Moneen lentoon kuitenkin kuului lentakenttäverot lisämaksuina, mutta keskiviikkoisin Riikaan pääsi yhden sentin (= ilmainen) hinnalla. Samalta istumalta sitten tarjosin koko neljan hengen Skype-porukalle meno-paluu-lentoliput, jotka tulivat kustantamaan yhteensa huikaisevat 8 senttia. Harmillisesti yksi joutui jutun perumaan ja matkaseuraani kuuluu Corvus ja chinor.


Ke 11.2. - Lähtöpäivä

Olin mennyt Liminkaan viettämään aikaa muutamaksi päiväksi Mijaskal:in luo ennen Riikaan lennähdystä. Ennen Oulun bussiin hyppäämistä nautiskelin Limingan kuuluisalla grillillä herkullisen lihapiirakan, joka saisi riittää pitkän päivän reissaamisia varten. Oulussa bussi vaihtui junaan kohteena Tampere, jossa olisi määrä matkaseura tavata vähän ennen kello kuutta. Aseman kahvilassa Corvuksen ja chinorin sitten tapasin.

Seuraava pulma oli minun tavaroiden hävittäminen, koska mukanani oli Liminka-kamat sekä läppäri, joita ei ole tarkoitus Latvian maalle roudata. En edes rinkkaa voisi lentokoneeseen viedäkään, kun halpalentoyhtiöt perivät huimia hintoja ruumaan menevistä matkatavaroista. Sain heitettyä kamat animepiireistä tutun henkilön luokse. Rinkka ja olkalaukku vaihtuivat muovipussiin, jossa oli vain pieniä alusvaatteita ja osittaiset hygieniatarvikkeet (shampoot ja nestesaippuat piti jättää pois, koska koneeseen ei saa vielä yli 100 ml:n puteleita). Kyllä, luitte oikein - lähden matkalle kevyt muovipussi käsissäni. Ottakaa oppia!

Viimeinen jännitystä lennolle kerkeämisen suhteen aiheuttava bussimatka meni hyvin ja turvatarkastuksen sekä pienen odottelun jälkeen pääsimme lentokoneeseen. Onneksi lentoaika oli lyhyt. Penkit olivat ahtaat, keinonahalla päällystetyt, eikä niitä saanut mitenkään kallistettua. Matkan aikana tuli melkosesti lollattua, kun kesken lennon kuulutusjärjestelmää käytettiin raaputusarpojen mainostamiseen ja kohta mieslentoemäntä Diego kaupitteli arpoja.

Matka meni hyvin ja pääsimme perille vielä etuajassa. Terminaalin ulkopuolella ruoho vihersi, joten enpä voi muuta sanoa kuin: Hajotkaa pakkaseen! Bussimatkalla keskustaan näkymät eivät hirveesti Suomesta eronneet. Matkalla ohitimme Iskut, Askot, Sotkat ja vieläpä K-Rauta. Huristelimme bussilla vähän liian pitkälle ja nousimme ulos Stockmannin ja Finnkinon edessä. Suomesta tuttuja firmoja näkyy vähän siellä täällä. Muuten näkymät ovat virolaista tai venäläistä.

Hostellille päästyä meille tarjottiin heti ilmaiset bisset ja lyhyt-pitkä infopaketti takseista, aktiviteeteista ja ryyppäämisestä. Juominkien jälkeen pääsimme huoneeseen heittämään matkatavarat alas ja lähdimme etsimään ruokaa. Puolilta öin saimme todeta, että ruuan löytyminen oli melko mahdotonta. Löysimme sentään aarteista arvokkaimman, Hesburgerin. Tosin sekin oli kiinni :( Jouduimme palaamaan hostellille tyhjin vatsoin. Viimeinen ruokani oli Limingan grilliltä ja seuraavan kerran saisimme ruokaa seuraavana aamuna.


To 12.2. - Ensimmainen kirkas paiva

Tarkoitus oli noousta aikasessa ja saada ruokaa mahdollisimman pian. Lämpimät punkat kuitenkin voittivat reissaajien uteliaisuuden ja makoilimme pari tuntia aiottua pidempään. Lopulta pääsimme lähtemään ja pikaisen kahvilavisiitin jälkeen päädyimme edellisenä päivänä bongaamamme japanilaisen ravintolan tiloihin. 4,95 latilla (6,97 eurolla) sai misokeittoa, neljä sushipalaa ja udon-nuudeleita. Edellisestä ruuasta olikin jo vuorokausi aikaa.

Syötyämme ja rentouduttua lähdimme kiertämään Riian vanhaa kaupunkia. Bongasimme paljon eri aikakausien rakennuksia. Osa niistä oli hylätty ja osa oli purettu uusien rakennuksien alta. Huomiollepantavaa oli suojateiden lähes täydellinen puuttuminen. Teiden ylittämiseen piti vain katsoa sopiva paikka tai kääntää nokka osoittamaan ihan toisaalle.

Ensimmäisen pidemmän tutustumiskiertelyn jälkeen palasimme hostellille. Olimme niin tykästyneet hostelliin, että päätimme ostaa viisi lisäyötä. Hyvä sijainti, palvelut, aktiviteetit ja hinta saivat meidät tekemään tämän ratkaisun.

Hostellijumittelun jälkeen ja illan tultua lähdimme kokeilemaan Hesen herkkuja. Suomen hintoihin verrattuna tämä Hese oli miellyttävän edullinen. Vieläpä sain höylättyä Hesen bonuskortin, jolla sain lisää alennusta ja kaakaon kaupan päälle. Hampurilaiset olivat vähän vähemmän aikaa paistetut kuin Suomessa ja kokis oli vetisempää. No mikäs siinä edullista ruokaa syödessä ja 90-luvun tykimpiä pop-biisejä kuunnellessa. Masut täynnä palasimme hostellille lepäilemään seuraavan päivän seikkailuja odottamaan.

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.