IRC-Galleria

(kuva: chinor posettaa)

Totuttuun tapaan lähdimme päivän seikkailuihin puolilta päivin. Suuntasimme kohti netistä löytämäämme Emil Gustav -suklaapuotia. Matkalla törmäsimme pieneen Sanrio-kauppaan. Harmillisesti ihanan vaaleanpunaisen kaupan uumenissa olleet tuotteet olivat Sanrio-tuotteille tavanomaisen kalliita. Mitään ei kehdattu ostaa, mutta varsin mukava yllätys oli ^^

Vielä ennen suklaapuotiin eksymistä testasimme paikallisen McDonaldsin. Hyvin tutunoloista ruokaa jostain kumman syystä siellä tarjoiltiin. Tässä välissä on pakko sanoa, että varsinkin nuoriso osaa englantia puhua miellyttävän taitavasti. Viime vuosina olen reissaillut Kiinassa ja Japanissa, eikä siellä ole mitenkään näin hyvää kielitaitoa odotettavissa ainakaan missään mäkin kassoilla.

Palataanpas asiaan eli Emil Gustav -suklaapuotiin. Voin luvata, että kaikilla varmasti herahtaa vesi kielelle nähdessään liikkeen suklaatuotteet. Jostakin aivan käsittämättömästä syystä kuitenkin poistuimme ilman minkäännäköisiä ostoksia. Pitää kuitenkin pitää kauppa mielessä, jos suklaanhimo pääsee yllättämään.

Matka jatkui edelleen kauemmas keskustasta. Hyvän matkaa käveltyä törmäsimme ikkunaan liimatulla Haruhi-hahmolla varustettuun animekauppaan. Olimme varsin positiivisesti yllättyneitä tästä pienestä, mutta rakastamamme skenen erikoisliikkeestä. Myynnissä oli wall scrolleja, figuja sekä latvialaista ja venäläistä mangaa \o/

Paluumatkalla keskustaan löysimme melkein yhtä paljon ihQutusta aiheuttaneen kaupan. Kyseessä oli pelikauppa, jonka valikoimista löytyi uusien härpäkkeiden lisäksi paljon vanhaa rautaa ja pelejä. Pieninä retroilijoina bongailuihimme lukeutui Master System II, Nintendo 64, Gameboy Color ja vieläpä NEO GEO!! Pelipuolelta löytyi ihan Amiga-ajoilta asti Sid Meier's Civilization <3

Rahatilanne ei antanut reissulle mahdollisuutta shoppailuun, joten palasimme hostellille kädet tyhjinä, mutta mieli rikkaana.

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.