IRC-Galleria

10.7.Tiistai 10.07.2007 14:03

Tiistai 10.7.

Heraamiseni oli yhta tuskaa. Tasta kiittamiseni edellisen yon mangakahvilareissun 2,5 tunnin younia. Lopulta paasin ylos ja lahdin kavellen kaupungille. Syonnin ja pakollisen mangakahvilakaynnin jalkeen aloin kiertamaan Naran nahtavyyksia. Suuntasin Kasuga Taishan shintolaistemppelille.

Satuin vahingossa menemaan Kasuga Taishan puutarhaan, joka sijaisi melko kaukana varsinaisesta temppelista. Hintaa kuitenkin oltiin osattu laittaa 525 jenia. Eihan tuo hinta japanilaisen puutarhan nakemisesta olisi kovinkaan paha ollut, mutta kun puutarha oli uskomattoman ruma - ainakin minun silmissani. Suurin osa kasveista oli vain tokatty vihrealle nurmikolle jotenkin. Lisaksi kaikkia kasveja rumensi valkoinen muovikyltti, jossa kerrottiin sen kasvin nimi. Loyty sielta sentaan yksi jollakin tavalla hyvannakoinen kuisti pienen rakennuksen edustalta veden paalta. Minun kimppuun suu ammollaan yrittavien kalojen lisaksi siella ei ollut mitaan nakemisen arvoista. Paikka tuntui melkoiselta rahastukselta.

Jatkoin kavelya metsaista tieta pitkin, joka oli vuorustettu kivilyhdyilla. Lopulta saavuin Kasuga Taishan temppelille, joka 500 jenin hintaan oli ihan ookoo. Edelleen vahan harmitti vahien rahojen laittaminen puutarhaan.

Poituin eria reittia vahan koukaten etelen kautta. Pilvinen ilma ja lehtensa varistaneet puut saivat aika fantasiamaisen synkan metsan, jossa korpit raakyivat. Nimesinkin sen jo Synkmetsaksi.

Palasin kaupungille ja kavin kysymassa turisti-infosta parasta kulkupelia torstaiksi lentokentalle. 1800 jenin bussia suosittelivat. Menin jalleen mangakahvilaan, josta poistuessani oli alkanut satamaan melko rankasti. Yritin sateensuojissa aina odottaa suurempien sateiden kaikkoamista. Lopulta paadyin talsimaan sateessa, joka kasteli minut lapikotaisin. Ennen hostellille menoa poikkesin syomaan raamenia. Matkan parhaaksi raameniksi osoittautunut annos unohdutti makunsa ansiosta kokonaan markyyteni.

Loppumatkasta todistin oikeaa japanilaista ystavallisyytta. Autoileva mies pysahtyi eteeni ja tarjosi ovenraosta minulle sateenvarjoaan. Kieltaydyin kuitenkin, kun minulla oli matkaa hostellille enaa 200 metria ja olin jo valmiiksi marka.

Hostellilla kavin jalleen puhdistautumassa kylvyssa paivan rasituksesta.

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.