IRC-Galleria

Torstai 12.6.

Mangakahvilassa en nukkunut ollenkaan. Ei hirveästi nukuttanut, eikä ollut intoakaan käyttää viimeisiä aikoja nukkumiseen. Aamuyöstä tilasin viimeisen lämpimän ruuan. Jokainen jeni piti laskea tarkkaan, että vielä bussimatkaan riittäisi rahat.

Viiden jälkeen heitin hyvästit reissun viimeselle mangakahvilalle. Onnekseni ei satanut ja pääsin vielä viimeisen kerran kävelemään kuivin vaattein Naran hiljaisella keskusta-alueella. Ennen bussipysäkille menoa minun täytyi löytää postimerkki korttia varten. Postitoimistot eivät olleet vielä auenneet, joten jouduin käydä kyselemässä merkkiä kompinista, jossa heidän tietotaitonsa postiasioista osoittautui melko vähäiseksi. Postikorttini oli raskaampi erikoiskortti, joka näytti kortin omien tietojensa mukaan vaativan 80 jenin merkin. Kompinissa tyyppi soitti puhelun jonnekin, jonka jälkeen ei ruvennut minulle merkkiä myymään. En vain saanut mitään selitystä asiaan, kun kumpikaan myyjistä ei puhunut sanaakaan englantia. Toinen näytti lopulta, että kortti pitäisi liimailla täyteen merkkejä. Päätin jättää postimerkin hommaamisen lentokentälle ja toivoa, että sieltä löytyy kunnollinen postitoimisto englantia osaavalla henkilökunnalla.

Seuraavaksi menin odottamaan bussia. Ajatuksissani pyöri: "Vaikea uskoa, että tämä on loppumassa." Noin 10 minuutin päästä bussi tulikin ja melkein saman tien alkoi sataa vettä melko lujaa. Pysäkin katoksessa tein vielä viimeiset silmäykset läheisiin taloihin ennen autoon nousemista. Matka-aika oli melkein 1,5 tuntia, jonka aikana kerkesin vähän nukkumaan. Asemalle päästyä minulla oli rahaa 682 jeniä. Oli se sentään 300 jeniä enemmän kuin olin kuvitellut, koska löysin juuri ennen mangakahvilasta lähtöä kassini pohjalta kolme sadan jenin kolikkoa.

Lopulta saavuimme lentokentälle. Bussi nakkasi minut suoraan neljännen kerroksen ulko-ovelle, josta aukesi näkymä tuttuun punaiseen halliin. Juuri siihen halliin, jossa melkein kuukausi aikasemmin ensimmäisessä kerroksessa haahuilin ensimmäiset metrini Japanin maalla. Neljäs kerros alun jälkeen oli rakennettu ihan eri näköiseksi ja se oli tarkoitettu lähteville ulkomaanlennoille. Istuskelin hetken siellä ja lähdin etsimään postitoimistoa toisesta kerroksesta. Yllätyksekseni erikoispostikorttini vaatikin vain 70 jenin merkin, koska lähetin sen ulkomaille. Japanin sisäiseen se olisi vaatinut sen 80 jenin merkin. Tuntui vähän hassulta tämä.

Ennen paluuta neljänteen kerrokseen tein viimeisen fiilistelymatkan toisessa kerroksessa katsellessani ensimmäiseen kerrokseen. Melko raskaalta tuntui ajatella, että juuri noilla penkeillä ja juuri tuolla turisti-infolla 29 päivää aikasemmin yritin löytää vastauksia elämän pikku kysymyksiin, kuten miten pääsen Osakaan ja missä tulen yöni olemaan. Kaikki oli tuntematonta, kaikki oli vielä edessä. Toivoin voivani hypätä matkan alkuun ja kokea kaiken uudestaan. Toisaalta edellisen yön täyden valvomisen takia olin sen verran väsynyt, että olin onnellinen tämän olevan kohta ohi.

Tunnin istuskelun jälkeen tein lähtöselvityksen ja lähdin katselemaan tax free -kauppoja, vaikka rahaa ei shoppailuun enää hirveästi ollutkaan. Kaupassa satuin näkemään japanilaisen tuttuni, jonka tapasin Tokiossa. Tiesin hänen tulevan samalla lennolla, mutta en muistanut sitä ennen kuin näin hänet. Muutama sana vaihdettiin siinä. Ostin kaupasta vielä vähän karkkia tuliaisiksi.

Kauppojen jälkeen piti kulkea vielä sukkulajunalla toiseen aulaan, josta lentokoneeseen nousu tapahtui. Samaan junaan tuli läjä suomalaisia lentoemäntiä. Oli ihmeellistä nähdä näin paljon suomalaisia kerralla ja kuulla suomea puhuttavan. Junan liikkuessa katselin tuttuja maisemia ja ajattelin: "Hei hei hei. Nyt on kyllä ihan väärä suunta. Mennään takaisin. En halua vielä pois." Viimeisten odottamisien jälkeen nousin lentokoneeseen.

Edellisenä päivänä syömäpuikkoni oli ravintolassa revenneet melko pahasti. Tämän uskotaan tuovan huonoa onnea. Kummasti puikot tietävät asioita, sillä alkumatkasta oli melko pahaa turbulenssia, koneen videojärjestelmä ei toiminut, eikä koneessa ollut japanilaisia lentoemäntiä. Hyviä juttuja taas oli viereisen penkin oleminen tyhjä, ensimmäinen ruoka oli hyvää japanilaista ja koneessa tarjoiltiin myös vihreää teetä. Voin unohtaa taikauskon.

Reilun tunnin lennon jälkeen näin sinisen taivaan. Viimesestä sinisen taivaan näkemisestä oli jo kaksi viikkoa.

Koneesta pois pääsy tuntui kivalle. Suomi ei kuitenkaan näyttänyt niin hirveän ihmeelliseltä, ainakaan kun Kiinasta tuloon vertasin. Ehkä se johtui suuresta määrästä internetsurffailua ja muista pienistä tekijöistä.

Nappasin nopeasti laukkuni, kuljin nopeasti ulos asemalta ja nousin suoraan bussiin. Bussista hyppäsin pois Mäkelän uintikeskuksen kohdalla ja kävelin suoraan kaverin luo, josta melko nopeasti menimme syömään Hesburgeriin. Oli mukava rentoutua rasvasen ruuan ja tutun henkilön kanssa. Syönnin jälkeen kävin ostamassa vielä jälkiruuaksi salmiakkisuklaata.

Sen pituinen se. Kiitos ja kumarrus.

Keskiviikko 11.7.

Aamulla oli pakko herata hyvissa ajoin, kun hostellista check-out-aika oli 8.30. Lahdin edellisena paivana tutustumani saksalaisen travellaajan kanssa kaupungille pain. Pieni sade pisti kismittamaan. Eiko edes viimeisena paivana voisi olla sadetta parempaa.

Kavin heittamassa rinkkani juna-aseman kolikkokaappiin ja menin saksalaisen kaveriksi McDonaldsiin katselemaan, kun han juo pakollisen aamukahvinsa. Heti sielta paastyamme tiemme erkanivat. Ulkona viela satoi ja paatin menna odottamaan sateen loppumista paahtoleipa aamiaisen jalkeen mangakahvilaan, kun muutenkin sinne oli kayntia.

Kolmen tunnin surffailun aikana sukkani kerkesivat sopivasti kuivua ja sade raueta. Halusin valttamatta paasta nakemaan Todajin buddhalaistemppelia, joka on maailman suurin puurakennus. Esitteessa sanottiin temppelin olevan enaa 2/3 alkuperaisesta palon tuhoamasta temppelista, mutta oli se edelleen vaikuttavan kokoinen. Heti ensimmaisena sisalla keskella huonetta napotti jattimainen, lahes 15 metrin korkuinen, buddhapatsas.

Pois lahtiessa minut valtasi melkein buddhapatsaan kokoinen nalka. Taman siita saa, kun syo jotain leipaa aamiaiseksi. Olisi pitanyt syoda kunnolla tai jattaa kokonaan syomatta, niin olisi jaksanut. Keskustassa soin tuhdin raamen-riisi-kana-aterian, jonka jalkeen lahdin turistikraasakaupoista etsimaan vahan tuliaisia. Rahat alkoivat olla jo melko finaalissa, joten kaikki ostokset piti suunnitella huolella.

Minulla oli viela muutama tunti aikaa ennen kuin halusin menna mangakahvilaan viettamaan viimeista iltaani Japanissa. Kiertelin odotellessa paria pelihallia. Toisessa intouduin jopa laittamaan ufo catcheriin 100 jenia. Voittohan sielta tuli! Oikeestaan viela viisi voittoa yhdella kaapaisulla. Voitin siis viisi arpalipuketta, joilla pystyin voittamaan Death Note -kamaa. Kaikki arvat sattuivat olemaan tyhjia. Minun voittoprosenttini ufo catchereista on taysi 500%. Ei moni pysty siihen.

Pelihalleissa en hirveesti aikaa saanut tuhlattua. Keksin kavellessani parhaimman tavan tuhlata tunteroinen elamasta - sentoo. Kavin aseman turisti-infosta kysymassa tietoa sentoosta, joka loytyi varsin lahelta. Sisaan oli jalleen kaksi ovea, joissa oli sukupuolista annettu vihia kanjeilla. Satuinpa tietamaan oikean oven ja menin sisaan. Pukuhuoneen puolella tati rupesi jotain kiivaasti hopottamaan. Ilmeisesti sanoi, etta tama on miesten puoli. Osoitin itseani ja sanoin: "otoko". Asia rupesi tatia naurattamaan. Tahan sentoon oltiin osattu rakentaa sentaan jonkinlainen sauna. Ei oltu yritetty epatoivoisesti kopioida Suomesta mitaan. Se oli rehellinen hoyrysauna. Huomattavasti mielyttavampi kuin kuivat "finrando no saunat".

Pulikoinnin jalkeen menen viimeista Japani-aikaani viettamaan 10-11 tunniksi mangakahvilaan.

Tiistai 10.7.

Heraamiseni oli yhta tuskaa. Tasta kiittamiseni edellisen yon mangakahvilareissun 2,5 tunnin younia. Lopulta paasin ylos ja lahdin kavellen kaupungille. Syonnin ja pakollisen mangakahvilakaynnin jalkeen aloin kiertamaan Naran nahtavyyksia. Suuntasin Kasuga Taishan shintolaistemppelille.

Satuin vahingossa menemaan Kasuga Taishan puutarhaan, joka sijaisi melko kaukana varsinaisesta temppelista. Hintaa kuitenkin oltiin osattu laittaa 525 jenia. Eihan tuo hinta japanilaisen puutarhan nakemisesta olisi kovinkaan paha ollut, mutta kun puutarha oli uskomattoman ruma - ainakin minun silmissani. Suurin osa kasveista oli vain tokatty vihrealle nurmikolle jotenkin. Lisaksi kaikkia kasveja rumensi valkoinen muovikyltti, jossa kerrottiin sen kasvin nimi. Loyty sielta sentaan yksi jollakin tavalla hyvannakoinen kuisti pienen rakennuksen edustalta veden paalta. Minun kimppuun suu ammollaan yrittavien kalojen lisaksi siella ei ollut mitaan nakemisen arvoista. Paikka tuntui melkoiselta rahastukselta.

Jatkoin kavelya metsaista tieta pitkin, joka oli vuorustettu kivilyhdyilla. Lopulta saavuin Kasuga Taishan temppelille, joka 500 jenin hintaan oli ihan ookoo. Edelleen vahan　harmitti vahien rahojen laittaminen puutarhaan.

Poituin eria reittia vahan koukaten etelen kautta. Pilvinen ilma ja lehtensa varistaneet puut saivat aika fantasiamaisen synkan metsan, jossa korpit raakyivat. Nimesinkin sen jo Synkmetsaksi.

Palasin kaupungille ja kavin kysymassa turisti-infosta parasta kulkupelia torstaiksi lentokentalle. 1800 jenin bussia suosittelivat. Menin jalleen mangakahvilaan, josta poistuessani oli alkanut satamaan melko rankasti. Yritin sateensuojissa aina odottaa suurempien sateiden kaikkoamista. Lopulta paadyin talsimaan sateessa, joka kasteli minut lapikotaisin. Ennen hostellille menoa poikkesin syomaan raamenia. Matkan parhaaksi raameniksi osoittautunut annos unohdutti makunsa ansiosta kokonaan markyyteni.

Loppumatkasta todistin oikeaa japanilaista ystavallisyytta. Autoileva mies pysahtyi eteeni ja tarjosi ovenraosta minulle sateenvarjoaan. Kieltaydyin kuitenkin, kun minulla oli matkaa hostellille enaa 200 metria ja olin jo valmiiksi marka.

Hostellilla kavin jalleen puhdistautumassa kylvyssa paivan rasituksesta.

Maanantai 9.7.

Vajaan kolmen tunnin patkittaisen unen jalkeen haippasin mangakahvilasta seitseman jalkeen maailmalle. Shibuyan aamussa ei paljoa ihmisia nakynyt. Ensimmaista kertaa kuulin paljon korppien raakymista nain urbaanilla alueella. Shibuya naytti ja kuulosti ihan erilta. Varsinkin naytti, kun korpit olivat repineet kadulla olleita roskapusseja auki. Onkohan joka aamu Shibuyassa tallainen?

Soin nopeasti aamupalaksi raamenia ja junailin Tokion asemalle. Menin totuttuun tapaan shinkansenien luokse kuljettavien tarkistusporttien lapi ja rupesin katselemaan mista junani lahtee. Katsoin junan nimen nopeasti eilen varaamastani paikkalipusta. Junan nimi oli Nozomi 113. Rupesin katsomaan aikataulunayttoa ja yllattaen hokasen "No eihan se nyt voi olla Nozomi, kun ei rail passilla saa matkustaa Nozomilla." Tarkistan lippuni ja kylla siina Nozomi luki. Ilmeisesti edellisen illan lipunmyyja oli jotain tohoillyt. Aikaa junan lahtoon oli 12 minuuttia ja meinasin, etta turhapa tassa on mitaan ruveta saatamaan. Junaan vain. "Toivottavasti junassa tarkistetaan vain tama paikkalippuni."

Onnekseni pelkka paikkalippu riitti, eika minun tarvinnut ruveta mitaan selittamaan. Ennen Kiotoa sain viela vahan nukutuksikin. Kiotossa tuli junan vaihto paikallisjunaan. Naraan meneviin juniin ei paikkalippuja ollut tarjolla, joten hyppasin ensimmaiseen lahtevaan junaan. Harmillisesti se sattui olemaan joka ikiselle koirankopille pysahtyva juna ja olisin varmaan paassyt 15 minuuttia myohemmin lahtevalla junalla nopeammin perille.

Naran juna-aseman turisti-infosta hommasin alueen kartan ja vahan tietoa. Valittomasti taman jalkeen suunnistin paikalliseen mangakahvilaan :) Tein pakolliset saadot netissa ja yritin etsia halpaa majapaikkaa. Loysin yhden hostellin, jossa yo maksoi 3000 jenia. Paikkaan kuitenkin oli aivan tajuttoman ala-arvoiset suunnistusohjeet. Kerrottiin vain milla bussilla pitaa menna miten monta minuuttia. Karttakin oli, mutta siina oli vain koko Kansain alueen junaverkosto.

Paatin kuitenkin menna yrittamaan. Onnekseni satuin huomaamaan hostellin merkin ja osasin hypata pois oikealla pysakilla. Menin kilkuttelemaan kelloa, mutta minulle sanottiin hostellin olevan tanaan kiinni. Hostelli kiinni jonain paivana?! Sain kuitenkin jonkin sortin pienen kartan ja ohjeen lahella olevalle hostellille. Loysin nopeasti perille ja tama paikka sattui olemaan vahan halvempi (2650 jenia / yo). Otin huoneen kahdeksi yoksi. Maksettuani sain tietaa, etta internetin kaytto maksaa ￥100/15min eli saman hintaista kuin Shibuyan sydamessa ollut tosi pahee mangakahvila, jossa sai juomat kaupan paalle. Minusta hostellissa netin pitaisi kuuluisi olla ilmainen tai ainakin puoli-ilmainen palvelu, ei torkea rahastusvaline. Asian teki kismittavaksi viela se, etta netissa olin nahnyt etsimassani hostellissa olevan ilmainen netti, mutta enpa tieda minka takia se oli kiinni. En ollut viela toipunut internetjarkytyksesta, kun minulle annettiin lisaa jarkytyksia alyttomien aikataulujen osalta: ovi menee lukkoon jo klo 22.30, check-out on klo 8.30, ainoa kylpemisaika on 18-21, ei aamusuihkumahdollisuutta. Lisaksi myohemmin sain tietaa, etta on kiellettya pitaa omia tavaroita punkan paalla ja hiustenkuivaajastakin piti maksaa 50 jenin vuokra. Ihme, ettei paikan sandaaleissa ollut askellaskuria, jolla saataisiin veloitettua vierailta viela jeni per askel. Kylla tata poikaa suututti ja kunnolla. Tulin antaneeksi vahan suullista palautetta netin huikeasta hinnasta.

Kylpyaika ei ollut viela alkanut, joten paatin lahtea kaupungille etsimaan ruokaa. Ruokailun ja lyhyen mangakahvilavierailun jalkeen kavin keskuspuistossa tekemassa ensimmaiset peurahavainnot. Osassa puistoa oli ihan syksyinen fiilis, kun puut olivat tiputtaneet lehtensa ja ne oli haravoitu lajiksi. En illan paalle kuitenkaan lahtenyt yrittamaan mitaan ihmeellista, vaan palasin hostellille, jossa heidan omassa kylpyhuoneessa otin kylvyn.

Sunnuntai 8.7.

Kirjauduin ulos hostellista klo 11 aikoihin. Annoin hostellin henkilokunnalle suomalaista karkkia kiitokseksi. Minulta oli jaanyt muutama suklaalevy, karkkilaatikko ja lakritsipotko reppuun, kun en ollut tavannut kaikkia japanilaisia, joille sahkopostia olin lahettanyt.

Kavasin ensimmaisena sentoossa puhdistautumassa, jossa tuli vahan hoppu, kun kassatati tuli sanomaan jotain japaniksi. Aamupulikointi loppui klo 12. Onneksi olin jo melkein valmis. Kiiruhdin ulos ja menin syomaan hostellin baariin. Curry-riisi-kala-ateria oli ensimmainen ruoka, jonka matkan aikana soin haarukalla ja veitsella. Kiotossa olen ennen tata salaatin syonyt haarukalla.

Syotyani hain tavarat hostellista ja sanoin viimeset sanat tutuille. Haikeissa mielin lahdin kavelemaan kohti metropysakkia. Kuusi yota olin viettanyt siina hostellissa ja tavannut todella mukavia ihmisia. Nyt oli myos Tokio-aika lopuillaan. Menin tekemaan viimeiset pyrahdykset Shibuyaan ja ehka Akihabaraan.

Shibuyassa parin tunnin nettisurffailun jalkeen menen parin paivan tapaan jalleen Tower Recordsiin ostamaan para-levyja. Talla kertaa tarkoituksena on suorittaa Suomesta tullut tilaus, mutta satunpa itsellenikin loytamaan pari mielenkiintoista levya. Kaupassa kiertely reppu selassa ei ollut mitaan herkkua ja harmikseni yksi levy oli sielta loppunut, joten jouduin palaamaan hieman takaisin pain toiseen levykauppaan. Kadulla vastaan tuli ihan saman nakoinen henkilo kuin TechPara-levyilla oleva alyttoman hyva Ryuichi-niminen tanssija. En kuitenkaan tehnyt asialle mitaan ja jatkoin suunnitelman mukaisesti levykauppaan. Minua alkoi sen jalkeen todella paljon harmittaa. Olen suuri Ryuichi-fani ja olisin voinut jotain kysya talta vastaan tulleelta. Maailma ei kuitenkaan olisi kaatunut, vaikka han ei Ryuichi olisikaan ollut.

Kaupusteluiden jalkeen halusin viela nahda Harajukussa rockabillyja ja friikkiteineja. Illan hamartaessa kerkesinkin juuri sopivasti nakemaan 1,5 biisia rockabillyilta ennen kuin he lopettivat joraamisen. Sain sentaan jotain laaketta Ryuichi-harmitukseeni. Kavelin juna-asemalle viela teinisillan kautta ja tein viimeiset nakoistelyni kivan ihmeellisiin vaatteisiin.

Tokion paarautatieasemalle paastyani en loytanyt lipunmyyntipistetta ja kaikki turisti-infot olivat kiinni, vaikka ei niin myoha pitanyt olla. Tein hataratkaisun, etta jos en lippupaikkaa loyda, niin menen yoksi Shibuyan mangakahvilaan. Kiersin viela hetken ja loysin kuin loysinkin lipunmyyntipisteen. En kuitenkaan enaa halunnut muuttaa kivalta kuulostanutta hataratkaisuani ja ostin shinkansen-lipun seuraavalle aamulle. Nyt minun ei tarvinnutkaan viela heittaa hyvasteja Tokiolle.

Palatessani Shibuyaan vanhempi japanilaismies istuu viereeni ja alkaa hopista ihan hyvaa englantia. Molemmilla on kohdeasema sama ja aika kuluu mukavan nopeasti jutellessa kaikenlaista. Antoipa han minulle kayntikortinsakin. Asemalla hyvastelimme ja lahdin etsimaan ruokaa. Katselin halvan ravintolan edessa ruokalistaa ja jalleen japanilaismies tulee hyvalla englannilla kysymaan tarvitsenko apua. Hyvan tovin rupateltua han lahti jatkamaan matkaa ja mina paasin syomaan.

Maha taynna lahdin kiertelemaan Shibuyan katuja talla kertaa aseman etelapuolelta. Mangakahvilassa yopaketin voi aikaisintaan ottaa klo 23 ja minun oli vajaa pari tuntia saatava kulutettua. Hyvan lenkin jalkeen jain istumaan Center gai -risteykseen katsomaan upeita jattinayttoja. Puolen tunnin istuskelun jalkeen menin vastapaata olleeseen Starbucksin kahvilaan. Olin jo useana paivana miettinyt sita paikkaa, koska toiseen kerrokseen ikkunan viereen rakennetulta poydalta naytti olevan hyvat nakymat risteykseen. Vahan tyhmaahan se oli ennen mangakahvilaan menemista menna kalliiseen kahvilaan, mutta halu nahda Center gai sielta oli niin suuri. Juuri sopivasti yksi penkki oli vapaana minulle ja pitkan aikaa sain ihailla ihmisvilinaa ylhaalta kasin Chai Tee Lattea lipitellessa. Sunnuntai klo 22.30 ei ollut mitaan hirvean ruuhkaista aikaa, mutta kylla niita pikku mustatukkia oli kiva katsella.

Kello loi yksitoista ja lahdin mangakahvilaani kohti. Matkalla kuitenkin tuli hostellilta tuttu korealainen vastaan ja hanen kanssaan tuli rupateltua jonkin aikaa ennen mangakahvilaan menemista. Boksiin paastya nukkumisintoa ei loytynyt hirveasti. Halusin vain surffailla netissa ja chattailla ihmisten kanssa. Youneni jaivatkin alle kolmeen tuntiin.

Perjantai 6.7.

Edellisena yona tulin valvoneeksi jalleen pitkaan ja kaupungilla lahto viivastyi jalleen iltapaivan puolelle. Saa oli puolipilvinen, joten oli hyva syy menna Imperial Palacen puistoon kiertelemaan ja ottamaan aurinkoisia valokuvia.

Auringon jonkin sortin nakyminen aiheutti heti hikoamista jo pienestakin liikkeesta. Ikavakseni Imperial Palace sattui olemaan suljettuna joka maanantai ja perjantai. Harmistuneena lahdin Shinjukusta etsimaan pilvenpiirtajaa, jonne luvattiin olevan ilmainen sisaanpaasy. ____(nimea en tahan hataan muista) ____:sta loytyi kuin loytyikin kaksi taysin ilmaista tahystystornia. Esitteessa luvattiin selkealla saalla nakyvan Fujille asti, mutta ohut pilvi esti nakyvyyden melko varhaisessa vaiheessa, eika Tokiokaan monen kilometrin paahan nakynyt. Ylos oli rakennettu muutama matkamuistomyymala. En tornissa yhden limutolkin juomiseen tarvitsemaa aikaa pidempaan viihtynyt, vaikka kivat nakymat olikin.

Pikaisen pikaravintolavisiitin jalkeen vuorossa oli tuttuakin tutumpi Shibuya ja Tower Records. Loysin hyvan nipun TechPara-levyja, jotka olivat ihan pakkohankinta. Kiertely oli hyva paattaa mangakahvilaan. Tarkoituksenani oli odottaa pimeaa ja menna Tokyo Towerille ihailemaan yollista Tokioa, mutta mangakahvilassa olemiseni venahti pitkaksi ja palailin hostellille.

Ennen hostellille menoa pistaydyin hostellin baariin, jossa juttelin korealaisen ja japanilaisen kanssa oluen aaressa hyvan tovin. Jatkoimme jutustelua hostellille paastya.

.

.

Lauantai 7.7.

Tulin nukkuneeksi jalleen pitkaan myohastyneen nukkumaan menon takia. Jumituksen jalkeen lahdin korealaisen kanssa syomaan halpaan ravintolaan ja siita sitten metroon. Tiemme erkanivat minun mennessa Imperial Palacelle ja korealaisen mennessa Ginzaan.

Talla kertaa Imperial Palace oli auki ja paasin massiivisten muurien valista isolle puistoalueelle. Talla kertaa vain harmillisesti oli pilvinen saa, enka saanut aurinkoisia puistokuvia. Kuljin melko nopeasti laitaa pitkin ja luin silloin talloin vastaan tulleita informaatiokyltteja paikan rakennuksista. Taalla oli jopa osattu kirjoittaa asiat kahdella kielella!

Imperial Palacen jalkeen suunnistin jalleen Shibuyaan. Kavin ostamassa itselleni viela yhden TechPara-levyn ja menin jo uskomattoman tutuksi tulleeseen mangakahvilaan. Aikaa hurahti taas luvattoman paljon ja meinasi tulla kiire Tokyo Towerille, jonne lahdin metroilemaan seuraavaksi.

Metrosta ulos tullessa en nahnyt missaan kohdettani. Tokyo Tower kuitenkin alkoi heti nakya, kun vahan liikuin toiseen kohtaan. Nyt olikin helppo homma lahtea sita kohti. Matkalla nakyi lukuisia tyttoja ja naisia pukeutuneena kimonoon. Ilmeisesti nyt oli jonkin sortin erikoispaiva. Olin kimonoja nahnyt myos Asakusassa ja Shibuyassa.

Tokyo Towerin luokse paastyani pujahdin sen alla olleeseen rakennukseen, josta naytti nousevan hisseja. Etsin jonkin aikaa nousupaikkaa torniin, kunnes tajusin, etta olin rakennukseen tullessa tullut suoraan toiseen kerrokseen ja hissit lahtivat ensimmaisesta kerroksesta. Ensimmaisesta kerroksesta loysinkin sitten pitkat jonot jokaiselle hissille. Infotiskilla sain tietaa, etta lippu pitaa ostaa ulkoa. Menin ulos ja nain jalleen hillittoman pitkan jonon. Lahdin kavelemaan jonon vierta ja jono jatkui ja jatkui. Lopulta tuli kaannos ja jono jalleen vain jatkui aina vain kauemmas. Aikaa paikan sulkeutumiseen oli 1h 20min. Olisin varmasti saanut ostettua lipun ja ihailtua Tokioa tarpeeksi, mutta halusin kuitenkin paasta paatahystyspaikkaa korkeammalle, kun kerran jotain olen maksamassa. Epailin, etta siihen ei valttamatta aika ole riittamassa. Tein pikaisen laskutoimituksen: Pitka jonottaminen + Kallis hinta + Riski, etten paase ylos asti = En mene (piste)

Harmistuneena lahdin suunnistamaan metroasemaa kohti ja hostellille. Hostellilla nain tuttuja, joiden kanssa lahdimme kavasemaan hostellin baarissa. Muutaman jalkeen lahdin kiertelemaan lahitienoota etsien ruokaa. Kavellessani hamaria kujia pitkin ajattelin: "Tulee kylla ikava Tokioa." Sita vasta viimeisina hetkina alkaa ajattelemaan miten kivaa on ollut. Tokioon on paastava takaisin.

Myohaisen ajankohdan takia ravintoloita ei enaa ole auki ja kayn ostamassa hostellin vierailla hyvaa bisnesta tekevasta Seven Eleven -kompinista ruokaa. Hostellilla sita mutustaessani tulee viela hyva aika hopistya muiden kanssa ja ihailtua TechPara-videoita. Lahes kaikille para-touhu on ihan uusi tuttavuus ja luonnollisestikin se on heista aika huvittavaa.

Torstai 5.7.

Juhlinnan tuloksena tulin nukkuneeksi pitkaan. Herattya kavin surffailemassa netissa, soin jotain ja menin viela jatkamaan unia. Liikkeelle paasin vasta illan tuntumassa. Lahdin etsimaan Shinjukusta tuttavani IRCissa kertomaa sushiravintolaa.

Kiertelin nalissani Shinjukun asemalta lahtevaa kauppa-aluetta ja-tunnelia. Loysin lopulta kavelykatukorttelista sushiravintolan, jossa kolme ukkoa napotti keskelle huonetta rakennetulla alueella, jonka ymparilla kulki liukuhihnalla ihanaista sushia. Suurin osa oli 130 jenin lautasilla. Aina silloin talloin kulki 99 ja 200 jenin naposteltavaa. Sita kalliimpia satseja ei liukuhihnalle oltu laitettu, vaikka menussa kalliimpia lautasia aina reiluun 500 jeniin asti loytyikin.

Kuuden sushilautasen jalkeen tein viela visiitin Shibuyan mangakahvilaan ja olinkin valmis palaamaan hostellille.

Keskiviikko 4.7.

Aamun ja paivan vaihteessa lahdimme Andreaksen, Ericin ja toisen jenkin, Danin, kanssa etsimaan Andreaksen avaimia karaokebaarista, jossa he olivat edellisena yona kayneet juhlimassa. Avaimia ei kuitenkaan loydetty ja palasimme hostellille.

Hostellilla jumitimme hyvin pitkaan surffaillen netissa ja vahan suunnitellen minne illalla menisimme. Minulla ei ollut yhtaan mitaan kayntia missaan, joten sentoo-kayntia lukuunottamatta en missaan kaynyt.

Illan tullessa menimme aloittelemaan hostellin baariin. Muutaman aloituspaukun jalkeen lahdimme suomalais-ruotsalais-tanskalais-amerikkalaisella porukalla karaokebaariin. 2500 jenia per henkilo ei ollut ollenkaan paha viiden tunnin karaokehuoneen maksusta, kun hintaan sisaltyi vapaa maara olutta, pehmista ja alkoholittomia juomia. Ja kylla, oluessa oli prosentteja.

Tiistai 3.7.

Aamulla tormasin eilisesta tuttuun ruotsalaiseen Andreakseen ja amerikkalaiseen Ericiin. Lahdimme hostellilta yhdessa kohti Akihabaraa etsimaan Andreakselle kameraa. Etsimme ensiksi Akibasta, jossa itsekin olin viime Tokio-kaynnilla pyorinyt. Sielta kylla loytyi ihan tolkuttomat maarat kameroita. Kavimme myos pienemmassa liikkeessa lahiseudulta tekemassa hintavertailua.

Mitaan ostoksia ei suoritettu ja suuntasimme Harajukuun. Viikolla siella ei friikkiteineja tai rockabillyja nakynyt. Kavimme istuskelemassa puistossa. Eric sattui siina sitten kysymaan, etta onko suomi oikeasti vaikeimpia kielia ja paadyin antamaan muutaman esimerkin. Tovin istuttua lahdimme nalissamme etsimaan ravintolaa. Harajukun vahasta tarjonnasta tuntui kaikki olevan enemman tai vahemman lankkariruokaa. Pitkan etsimisen jalkeen kysyimme ruokapaikkaa eraan kaupan edustalla olleilta myyjilta, jotka laittoivat meille saattoapua ja paadyimme kiinalaiseen syomaan.

Alkoi hamartaa ja kumpikaan jengistamme ei ollut kaynyt Shibuyassa illalla ihmettelemassa Center gai -risteysta, joten paatimme kavella sinne. Jattiruutujen ihailun jalkeen kiertelimme hieman Shibuyaa ja lahdimme hostellillemme Asakusaan. Loppumatkasta kavimme horppaamassa viela ilmaisen drinkin hostellin baarissa. Talla kertaa en halunnut olutta, vaan paatin kokeilla Samurai Rock -juomaa. Sakea ja vahan variksi sitruuna- ja limemehua jailla taytetyssa lasissa maistui aika hyvalle.

Maanantai 2.7.

Oloni mangakahvilassa venahti aikomaani pidemmaksi, kun minulle tultiin heraamiseni jalkeen tarjoamaan 3 tunnin paivapakettia noin klo 10 aikoihin. En ollut viela lahellekaan valmis lahtemaan, joten se kuulosti varsin hyvalta.

Yritin kehittaa jotain suunnitelmia surffailuni aikana. Hostellilla pitaa olla ennen klo 21 eli ainakin yokatselmukset Tokyo Towerista piti unohtaa. Jatin myos keisarillisella linnalla vieraillun toiselle paivalle, koska halusin paasta sinne aurinkoisena paivana. Turisti-infosta saamassani esitteessa nakyi mielenkiintoisen oloinen onsen (kuuman lahteen paalle tehty kylpyla). Paikasta minulla ei kuitenkaan ollut muuta tietoa kuin nimi ja suuntasin Shibuyan juna-asemalle etsimaan paikkaa asemakartasta. Paikka oli sen verran kaukana, etta hautasin suunnitelmat rentouttavasta mineraalikylvysta. Varasuunnitelmana minulla oli Shinjukussa sijaitseva Sony Building Yurakuchon aseman lahella.

Kiertelin Sony Buildingissa hetkisen, mutta ei siella hirvean ihmeellista ollut. Jos televisiot, videokamerat tai musiikkilaitteet olisivat juuri nyt kiinnostaneet, niin olisi sielta johonkin voinut tutustua. Toivoin nakevani aibo-robottikoiria ja muuta ihmeellista kamaa. Poistuin rakennuksesta hieman pettyneena. Yurakuchon aseman laheinen alue oli jotain hammastyttavaa Tokion mittapuulla. Lahes jokaisesta kadunkulmasta loytyi infokartta, eika turisti-infoakaan oltu heitetty jonnekin kauas asemasta. Sain sielta hommattua hieman tietoa onseneista ja vahan vihia, etta kannattaa onsen-reissut jattaa jonnekin Tokion ulkopuolelle, jos kerran sinne olen menossa.

Minulla oli melko kova halu paasta jonnekin pulikoimaan ja lahdin Uenoon etsimaan sentooa, josta eraassa esitteessani oli maininta. Pelkka osoite ei kuitenkaan riittanyt sen loytamiseen, kiitos Japanin alyttoman osoitejarjestelman. En oikeastaan edes yrittanytkaan tosissani etsia. Heitin suuntani randomilla ja aioin etsia paikan, jos osoite alkaa edes jollakin tavalla tasmaamaan.

Kujien valista loysin takoyakia myyvan liikkeen. 6 pienen valipalapalleron jalkeen lahdin kohti Asakusassa sijaitsevaa hostellia. Kirjauduin sisaan hostelliin ja menin laheiseen sentoon pulikoimaan. On se vain aina niin kiva fiilis lillua kuumissa altaissa ja karistaa tohna iholta. Tasta sentoosta ei kuitenkaan loytynyt kylma-allasta, enka hirvean pitkaan pelkissa kuumissa altaissa jaksanut olla.

Kuosittumisen jalkeen kiertelin pitkin Asakusan kujia. Hamarat ja lahes autiot kujat kiehtoivat minua todella paljon. Paadyin matkallani syomaan todella hyvaa raamen-ateriaa riisilla ja jollain leivosjutuilla. Syonnin jalkeen etsin hostelliketjun baaria, jossa asukkaana sain ilmaisen oluen tai drinkin. Tutustuin olutta nautiskellessani ruotsalaiseen, jonka mukana paadyin poytaan, jossa istui pari englantilaista ja amerikkalainen. Istuskelun jalkeen lahdimme kompinin kautta hostellille. Melko aanekasta porukkaa olivat alkoholia nauttineena. Hostellilla viela istuskelimme ja juttelimme sohvilla. Siina ohessa tutustuin myos matkani kolmanteen suomalaiseen.