IRC-Galleria

Torstai 28.6.

*** Ensiksi ikavia uutisia. Matkani puolivali on nyt ohitettu. Tuntuu kuin mitaan ei olisi viela kerennyt tekemaan. Enkohan kuitenkin ole. Ainakin tekstia olen tanne saanut tuputettua melko paljon. Tuskin se on ainakaan tekemattomyydesta tullut. Onhan minulla viela toinen mokoma aikaa. ***

Todella hyvin nukutun yon jalkeen olin vahan tokkurassa ja poistuminen hostellista kaikkien pesujen ja saatamisien jalkeen tuntui venahtavan. Minulla ei ollut mitaan hajua mita Sapporossa voisin tehda. Ulos mennessa ahdistuin hieman pilvisesta saasta. Saatiedotuksista olin nahnyt, etta vaikka Japanissa vallitseekin sadekausi, voi Hokkaidolla aurinko silti loistaa. Ei ainakaan minun vieraillessa taalla.

Valtaisa nalka halusi ajaa minua jonnekin syomaan ja lahdin ensimmaiseksi etsimaan ruokapaikkaa. Hostellin lahiymparistosta en loytanyt kuin pari nuudeliravintolaa, mutta minulla ei tehnyt yhtaan niita mieli. Hurautin siis metrolla keskustaan juna-asemalle. Sen pohjoispuolelta loysin lopulta ravintolan, josta masu taynna olin valmis etsimaan jotain tekemista. Palasin juna-aseman turisti-infoon esitteita etsiskelemaan. En kuitenkaan loytanyt mitaan huisin jannaa ja menin eiliselta jaaneeseen mangakahvilaan kolmeksi tunniksi surfailemaan, horppimaan limua ja syomaan jadea.

Etsin surffailun aikana tietoa mita Sapporosta voisi loytaa. Mielenkiintoisimpana pidin Beer Museumia, jossa paasisin vahan tutustumaan kiertokaynnin aika japanilaiseen oluthistoriaan ja lopuksi 200 jenilla hinnalla per lasi tutustumaan makuihinkin. Japanilaisesta osoitehassakasta en taas tiennyt yhtaan ja meninkin kyselemaan asiasta juna-aseman turisti-infoon, josta jatkoin jalan useamman korttelin paassa olevaan Beer Museumiin. Vetta alkoi tihuuttaa jo alkumatkasta, mutta pilvista paatellen suurta sadetta ei ollut tulossa ja jatkoin paattavaisesti matkaani. Parin korttelin paasta vilkaisin kelloani ja se naytti olevan jo 17. Hetken asiaa mietiskeltyani lopetin siihen suuntaan kulkemisen, koska en tiennyt miten pitkaan siella oli vierailumahdollisuus tai tulisiko sade yltymaan. Paatin palata takaisin mangakahvilalle. Matkalla kavin varaamassa junaliput Tokioon seuraavalle illalle. Tarkoitus olisi yolla matkustaa. Makuupaikkaan ei varallisuuteni riittanyt, koska sen hinnaksi tuli kasittamattomat 12000 jenia. Siina oli jotain ihan ihme laskutuksia ja pelkastaan pedin hinnaksi tuli 6000 jenia. Varsinainen junalippuhan on minulle ilmainen Rail Passin ansiosta.

... Olen tata kirjoittaessa edelleen mangakahvilassa. Kirjoittelen loppuun hostellilla tai huomenna. Tuskin kuitenkaan mitaan erikoista tulee tapahtumaan.

Keskiviikko 27.6.

Yobussissa uni oli melko patkittaista, mutta sain kuitenkin nukuttua. Tokioon saavuin noin kello 6 aamulla ja saa oli pilvinen. Paatin jatkaa matkaani pohjoiseen. En tiennyt minne menna, joten otin lipun Sapporoon asti. Jos ei innostaisikaan menna sinne asti, niin voisin aina hypata junasta pois.

Koska ensimmainen shinkansen oli taynna, jouduin odottamaan tunnin seuraavaa. Syodessani Kiotossa ostamani sushisatsin aika meni nopeasti. Matka Shinkansenilla ensimmaiselle vaihtoasemalle, Hachinoheen, kesti kolme tuntia, jonka ainaka sain viela vahan univelkoja nukuttua pois. Hachinohesta minulla oli 11 minuuttia aikaa loytaa seuraava juna. Onneksi se loytyi nopeasti, eika mitaan kuumotuksia tullut.

Nyt alkoi nakya jo enemman metsaa ja luontoa. Osaka-Tokio-valihan on kukkoloita lukuunottamatta jatkuvasti asuttua. Nakyipa toiselta puolelta junaa mertakin. Melko loppuvaiheessa kuljettiin pitkan tunnelin lapi ja paadyin Hokkaidolle. Vaihdoin Hakodatessa junaa viimeisen kerran. Viimeinen vali oli villi paikoin, kun rata mutkitteli hillittomasti meren ja kukkulan valissa. Rataa oli kallistettu reilusti ja tasta tuli ihan vuoristoratafiilis.

10 tunnin junassa istumisen jalkeen lopulta saavuin Sapporoon. Heti ensimmaisena menin turisti-infosta etsimaan tietoa hostelleista, nahtavyyksista ja internetkahviloista. Kahviloista en tietoa saanut, kun esitteita niista ei ollut, eika tiskin takana ollut henkilokuntaa. Lahdin itsekseni etsimaan internetpaikkaa etelasta. Paadyin kuitenkin jonkin sortin toimistoalueelle, josta ei pitkan etsiskelyn aikana mitaan loytynyt.

Paatin menna viela asemalta katsomaan olisiko turisti-infoon tullut ketaan henkiloa. Jostakin kummasta sinne oli sitten tupsahtanut kokonainen pitka tiski useammalla palveluhenkilolla. Sain sielta printatun lapun, jossa nakyi useampi mangakahvila ja sain karttaani merkinnat kahdesta lahella olevasta. Ensimmaista en kuitenkaan loytanyt ja toiseen piti liittya jaseneksi 300 jenin hintaan. Minua ei kuitenkaan huvittanut 200 jenin puolen tunnin surffailusta maksaa 300 jenia ylimaaraista, joten paatin lahtea muutaman metropysakin paassa olevaan hostelliin. Kaikista ihmeellisinta koko touhussa oli, etta turisti-infosta saamassa esitteessa oikein vakuuteltiin, etta jaseneksi ei tarvitse liittya ainakaan pienempien aikojen takia. Muistelenpa tahan valiin vahan Kiotoa ja sielta saamaani printattua lappua mangakahviloista. Siella ei oltu osattu paivittaa sita lappua ja etsin pitkaan turhaan jo kauan aikaa sitten lopettanutta mangakahvilaa. Lopulta menin toiseen, jossa oli taysin eri hinnat kuin esitteessa sanottiin. Iso peukku turisti-infoille.

Hostelli sentaan loytyi vaivattomasti. Uutuuttaan loistavassa hostellissa yo neljan hengen dormitoriassa maksoi 3200 jenia. Peti naytti silta kuin siihen hukkuisi. Todellisuudessa se ei ihan niin pehmea ollut. Hostellista loytyi vain yksi hitaalla nettiyhteydella varustettu kone. En usko sen riittavan alkuunkaan, jos hostelli olisi lahellekaan taynna. Onneksi tahan aikaan hostelli on melko tyhja. Hostellissa oli myos ulkonaliikkumiskielto 00.00-6.00, mutta tuskin se tulee minua haittaamaan talla Sapporo-reissulla.

Hengailuni jalkeen lahdin etsimaan ravintolaa tyydyttamaan akuutin nalkani. Lahelta loysin kivan nakoisen pienen ravintolan, jossa ei yhtaan englantia taitava ravintolaa pitava mies opasti mausteitten laittamisessa ja vahan syomisessakin. Loistavan raamen-aterian jalkeen olinkin valmis unten maille.

Tiistai 26.6.

Ennen puolta paivaa hommauduin ulos hostellista ja jatin tavarani respaan tiskin alle myohempaa noutua varten, jonka jalkeen suuntasin keskustaan. Pyoriskelin hetken jo melko tutuksi tulleita keskustan katuja ennen kuin menin ekalta Kioto-reissulta tuttuun mangakahvilaan useammaksi tunniksi. Jalleen kerran paasin kuumasta ihanan viileaan ja sain nestetasapainon kohdalleen killittimalla limpparia ja kaakaota. Lisaksi tama paikka on ainoa tietamani, josta saa pehmista vapaasti.

Asumaanhan sinne ei voinut jaada ja lahdinkin hostellini laheisille kujille geiko- ja maiko-metsalle. Nailta Japanin kauneimmilta kujilta jos jostakin voisi sellaisen bongata. Kuljin alueen lapi melko suoraviivaisesti mutkittelemalla silloin talloin toiselle kujalle. Tuloksenani oli taysi nolla molempia. Jatkoin matkaani lahella oleville nahtavyyksille, joista on pieni maininta kartassani. Harmikseni ne olivat menneet jo kiinni, kun tulin aikani tuhonneeksi mangakahvilassa. Yhden muurin takaa nousi valtaisa, ehka kivinen, patsas. Sen luokse olisi ollut kiva paasta ihmettelemaan katten taitoja.

En keksinyt enaa mitaan ihmeellista tekemista ja kavin hakemassa hostellilta kamani, josta suihkin suorinta reittia eiliseen sentoon - tai ainakin luulin suihkivani. Kioton keskusta osoittautuikin muuttuvaksi labyrintiksi. Pitkien etsiskelyjen jalkeen loysin lopulta perille. Talla kertaa en saunalippua vaivautunut ostamaan, kun ei se niin hyva paikka ollut. Kavasin kylma-altaassa lojumisen jalkeen altaassa, jossa en edellisena paivana kaynyt. Pelkasin pitkaan, etta jotenkin kylma-altaassa niinkin pitkaan lilluminen ei ole hyvasta, kun kaden tai jalan asettaminen johonkin tiettyyn asentoon sai aikaan hillitonta tykyttymanista ja nykimista raajassa. Sitten hoksasin altaan parissa seinassa olevat keltaiset reialliset levyt. Tarkempi tutkiskelu niista sai minut epailemaan, etta altaaseen syotetaan sahkovirtaa. Varmistuksen tahan sain, kun kysyin hieman englantia puhuneelta miehelta asiasta. Sen jalkeen jaimme istuskelemaan pidemmaksi aikaa altaan reunalla hopottelemaan ja naureskelemaan. Antoipa han lahtiessaan kayntikortin ja kehotti lahettamaan viestia, jos Japanin kulttuuri kiinnostaa.

Sentoosta lahtiessani kavin viela viimeiset saatamassa netissa mangakahvilassa ja kavelin juna-asemalle odottamaan eilen varaamaani yobussia. Odotteluiden jalkeen lopulta paasin bussiin ja matkani kohti Tokioa jalleen alkoi. Tassa vaiheessa en viela osannut sanoa jaisinko sinne, vai jatkaisinko aamulla pohjoiseen. Alkumatkan mutkat oli ikavaa keikutusta, mutta heti moottoritielle paastya valot sammutettiin ja matka oli ihanan tasaista jopa toisessa kerroksessa.

Maanantai 25.6.

Pyrin lahtemaan liikenteeseen ajoissa. Tarkoitukseni oli pysya Kiotossa, jos saa on suotuisa kiertelyyn ja temppelivierailuille. Muussa tapauksessa olisin ottanut shinkansenin Tokioon. Saa oli pilvinen ja hieman yritti aurinkokin nakya, joten paatin jaada Kiotoon viela yhdeksi yoksi.

Ensimmaiseksi tehtavani oli hommata 500 jenin arvoinen bussilippu, jolla paasen yhden paivan aikana kulkemaan vapaasti busseissa. Tarkoitukseni oli kiertaa vahan kauempana olevia kohteita ja edelliselta paivalta lenkkarini oli marat, joten pitkien matkojen kulkeminen sandaaleissa ei houkuttanut. Hostellilta sain tietaa jonkin sortin liikkeesta keskustasta, mutta en kauppaa loytanyt ja lahdin kavelin muutaman korttelin paassa olevalle bussi-/metroterminaalille. Sielta loytyi kyselyiden avulla automaatti, josta sain kortin hommattua ja nahtavyyskierrokseni pystyi alkamaan.

Busseilin toissapaivaselta jaaneelle hopeiselle paviljongille. 500 jenilla paasi katselemaan todella kaunista puutarhaa ja pienta kivipuutarhaa. Paikka oli rakennettu rinteeseen ja korkeammalle kivuttua avautui nakyma Kiotoon varsin kivasti.

Seuraavaksi ajattelin menna Nijo-linnalle. Satuin hyppaamaan vaaraan suuntaan kulkevaan bussiin. Tama ei sattunut kuitenkaan vasemmanpuoleisen liikenteen takia, vaan satuin katsomaan karttaa jotenkin hassusti. Paatin kaantaa tilanteen voitoksi menemalla reitin varrella olevalle Shimogamon shintolaistemppelille. Jalleen paasin katselemaan kauniita rakennuksia.

Pyoriskelyjen jalkeen kuljin bussilla Imperial Palacelle, joka oli lahella Nijo-linnaa. Talta alueelta loytyi hillittoman pitkia ja leveita harmaita kiviteita, useampi puisto, kentta, shintolainen temppeli ja pari muureilla varustettua pihaa. Ainakin toiseen piti hommata lupa kayntiin vahan hankalamman kautta ja toiseen ei tainnut paasta ollenkaan. Saatamishaluni oli nollassa, enka halunnut aikaakaan juurikaan laittaa, joten poistuin takavasemmalle.

Nijo-linna oli enaa kavelymatkan paassa, joten lompsin sinne. 600 jenilla paasi ihan uskomattoman siistin linnan puutarhaan ja sisatiloihin. Harmi vain, etta sisalla ei saanut kuvata. Olisi kylla haluttanut. Sainpa ainakin rauhassa keskittya ihailemaan paikkaa. Kaytavien lattiat oli suunniteltu tarkoituksella kitiseviksi, ettei kukaan paasisi hiippailemaan sisaan. Kitina oli uskomattoman siisti. Joissakin paikoissa kuului joka puolelta kantautuva turistien aiheuttama kitina. Lisaksi hennoilla puuvahvisteilla varustetut paperiseinat, kultaiset taideteokset seinilla ja tatamihuoneet olivat todella kauniita. Tata paikkaa haluaisin todella paasta katsomaan 1600- tai 1700-lukujen aikoihin. Nyt turistit ja kaiken maailman opasteet seka valokuvauskiellot veivat vahan fiilista pois. Tama paikka kannattaa jokaisen Kiotossa vierailevan kayda ehdottomasti katsomassa.

Olin mielestani kierrellyt tarpeeksi nahtavyyksia ja lahdin juna-asemalle ostamaan yobussilippua Tokioon seuraavalle paivalle. Tutustuin samalla jollakin tavalla hillittoman kokoiseen terminaaliin.

Juna-asemalta tein pikavisiitin hostellille, josta otin peseytymiskamat matkaan ja lahdin etsimaan sentoa keskustasta. Hyvana pitamani epavirallinen kartta osoittautuikin varsin huonoksi. Siihen oli merkitty vain ne kujat, jotka sen piirtaja oli halunnut merkita. Kujien koot eivat myoskaan tasmanneet, saatikka kortteleiden mittasuhteet. Melko kovan sateen tuleminen kuvioihin teki etsimisesta viela asteen verran inhottavampaa. Pitkahkon kiertelyn jalkeen loysin hyvan sentoon. Paikan avaruus yllatti minut. Kassa oli kaytannossa yhta pukuhuoneiden kanssa, jossa naishenkilo pystyi tiirailemaan naisten ja miesten osastoa vapaasti. Yllari pyllari, etta tannekin ostettiin lippu ennen astumista sisaan automaatista. Paikasta loytyi myos paras tahan mennessa Japanissa nakemistani saunoista, vaikka siellakaan ei kiukaalle heitetty vetta ja lauteita oli vain yhdessa kerroksessa. 30 jenia piti ennakkoon maksaa saunan kaytosta. Maksoin ihan kiinnostuksesta. Piti paasta katsomaan minkalaisen tahan paikkaan olivat saaneet vaannettya.

Kunnollisen peseytymisen ja lillumisen jalkeen lahdin etsimaan syottolaa. Mielessani oli nuudelit ja erityisesti raamen-nuudelit. Loysin kuitenkin mielenkiintoisen paikan, jossa ei nuudeleita ollut. Nautin todella tayttavan jonkin sortin lihalla ja kanalla varustetun riisiaterian olukaisen kera.

Paluumatkalla hostelliin kavin viela mutkin pelihallissa. Useampaan kerrokseen oli jalleen laitettu mita mielenkiintoisempia peleja. Satuin eksymaan isomman tyttoporukan kanssa kellariin, jossa oli monta kymmenta valokuva-aparaattia. Rupesi hieman hymyilyttamaan paikan ilmapiiri. Todella koristeellisilla kuvilla varustettujen laitteiden verhojen alta pilkisti useampi jalkapari ja kuului kikerrysta. Huoneen keskella oli sohvia, jossa tytot meikkasivat toisiaan. Nappasin kuvan ja haippasin melko nopeasti ylos.

Sunnuntai 24.6.

Eilisesta klubikeikasta johtuen nukuin pitkalle paivaan. Kiotossa kiertelyn esteeksi tuli jalleen sade. Paatin pysytella hostellilla pitkaan puhditautuen, pyykaten ja netissa surffaillen.

Lopulta sain itseni lahes kaatosateeseen sateenvarjon kanssa kavelemaan. Suuntasin kohti wikitravel.orgista loytamaa halvan oloista sushiravintolaa. Ylakroppaa lukuunottamatta melko maraksi sateenvarjosta huolimatta tulin. 105 jenin sushiannokset eivat olleet todellakaan paha hinta maukkaasta ja kauniista ruuasta. Talla kertaa ei tarvinnut ahtamalla ahtaa sushia rinnan alle kuten Osakassa muutama paiva sitten syo-niin-paljon-kuin-jaksat-ravintolassa. Kaytin ihan reilusti aikaa katsellessa toinen toistaan herkullisempia sushisatseja.

Palasin ravintolasta suoraan hostellille. Mitaan pitkia kiertoja ei huvittanut marilla lenkkareilla suorittaa.

Lauantai 23.6.

Herasin suhteellisen vahan levanneena Spa Worldin sohvalta. Aikaa minulla oli puoli tuntia poistumiseen ennen kuin joutuisin pulittamaan lisamaksua. Suoritin aamupesun ja vaatteiden vaihtamisen omiini nopsaan ja lahdin etsimaan poistumisreittia. Spa Worldista poistuminenkin tapahtui automaatin kautta. Ranneke tokattiin luukusta sisaan ja mahdolliset maksut suoritettiin siihen. Kone sylkaisi ulos kortin, jolla paasi porteista ulos.

Suunnitelmanani oli hurauttaa shinkansenilla Hiroshimaan, mutta ennen sita metroilin jalleen kerran Nambassa sijainneeseen mangakahvilaan. Etsiskelin tietoa Hiroshiman hostelleista. Suunnitelmani alkoivat pikkuhiljaa kaantya toiseen suuntaan. En halunnut lahtea kokeilemaan viela mitaan uutta, vaan paatin ottaa suunnaksi Kioton, jossa tiesin olevan hyva hostelli hyvalla paikalla. Myos auringonpaiste sai minut aluamaan sinne, koska ekalla Kiotoreissulla oli pilvista ja vahan sadellut, joka ei tehnyt temppelien katsomisesta kovinkaan mielekasta.

Suuntasin Shin-Osakaan, jossa 15 minuutin odottelun jalkeen shinkansen kohti Kiotoa lahti. 15 minuuttia siita olinkin jo ulkona junasta ja lahdin kuumassa auringonpaisteessa kohti tuttua hostellia.

Saadin hostellissa tavaroiden ja suunnitelmien kanssa jonkin aikaa. Kello 17 lahdin kavellen kohti hopeista paviljonkia. Kavin matkalla nappaamassa kompinista vahan purtavaa ja 1,5 tunnin kavelyn jalkeen paasin perille vain todetakseni, etta paikka oli mennyt kiinni klo 17. Kavely takaisin tammoisen reissun takia ei paljon napannut ja paatin kokeilla bussia. Touhu oli melkein painvastainen kuin Suomessa. Kaytannossa ainoa sama asia oli, etta silla koroteltiin johonkin suuntaan. Ensinnakin bussiin hypattiin takaovesta, jossa otettiin lappu. Poistuminen tapahtui etuoven kautta ja siina samalla heitettiin maksu kuljetun matkan osalta. Japanilaiset nayttavat tykkaavan ajatuksesta maksaa kuljetun matkan osalta. Aalioiden tayttamassa Suomessahan tallainen ei voisi mitenkaan tulla toimimaan.

Palasin hotellille ja paatin rentoutua oikein kunnolla. Kaksi viimeista yota olin ollut melko tilapaismajoituksessa kylpylassa ja kapselihotellissa. Kaksi yota ennen sita oli myos olleet melko vahaunisia Tokiossa myohasen nukkumaanmenon takia. Huonetoverinani oleva australiatar oli menossa katsomaan yoelamaa ja mina paadyin rentoutumisajatuksestani huolimatta hanen matkaansa.

Torstai 21.6.

Aamulla pakkasin tavarani nopeasti ja haivyin Akihabaraan, elektroniikan ja animen ihmemaahan. Jalleen oli kuuma aurinkoinen paiva, joten nakkasin turhana painolastina olleen rinkan kolikkokaappiin.

Hetken kiertelyn ja isoon elektroniikkataloon tutustumisen jalkeen menin paikalliseen mangakahvilaan kyselemaan kavereilta IRCista neuvoja mihin Akihabarassa kannattaa tutustua. Eipa mennyt kauan kun olin saanut hyvan listan pelihalleista, animekaupoista ja vinkeista menna maid-kahvilaan.

Lahdin sitten kiertelemaan animekraasakauppoja. Voi sita tavaran maaran paljoutta. Sen ainakin lupaan, etta jeneja ei kotia ole paljon tulossa. Tuskin niita kuitenkaan on animetavaraan kaytettavaksi. Loysin myos useamman monikerroksisen pelihallin. Alakerta oli aina luovutettu ufo catcherien kayttoon ja niista pystyi voittamaan pienista leluista tyynyihin ja koulupukuihin asti. Muutamaa Evangelioniin liittyvaa yllatyspalloa lukuunottamatta mitaan muuta tavaraa en osta. Kaman roudaaminen ympari Japania ei tunnu kovinkaan viisaalta ratkaisulta.

Ennen poistumistani Akihabarasta etsin viela kasiini maid-kahvilan. Pyydan paikkani tupakoimattomien puolelta. Jostakin alyttomasta syysta tupakkapoydat ja tupakottomat poydat ovat samassa pienessa huoneessa. Kovasti tytto yritti minulle sanoa, etta istun tupakoimattomien poydassa ja naytti rajan, minka takaa tupakoivien poydat alkaa. Harmillisesti savu ei tata rajaa tuntenut. Yritin saada puhuttua itseni kaytavalla olevalle poydalle, eika tytto oikein tajunnut miksi sinne haluan. Joku hyvaa englantia puhuva asiakas tarjoutui kaantamaan ja sain tahtoni lapi.

Kahvilareissun jalkeen nappasin tavarani aseman kaapista ja lahden Uenoon etsimaan netista loytamaa halpaa hotellia. Uenossa katselin hetken aikaa aluetta ja luovuin toivosta. Paatin menna Shibuyassa jo todella tutuksi tulleeseen mangakahvilaan katsomaan saisiko sielta halpaa yopakettia.

Kahvilassa oli halpa (1500 jenia) oleva 8 tunnin paketti, mutta se oli nettipelipaketti, eika silla paassyt superkoppeihin. Kavin vain pari tuntia hengaamassa koneella ja etsin samalla uutta majoituspaikkaa. Sain paahani etsia kapselihotellia Shibuyasta ja sellainenhan sielta loytyi 3700 jenin hintaan.

Huonolla kartalla kompassilla yritin saada mahdollisimma tarkasti katsottua suunnan, etten vahingossakaan kavelisi huti. Kello lahestyi puolta yota ja minua vasytti kummasti. Suunta osui oikeaan ja loysin perille helposti. Ostin automaatista lipun, joka puolen metrin paassa olevalla tiskilla vaihdettiin ensiksi kenkakaapin avaimeen, joka puolestaan vaihtui seuraavassa kerroksessa olleeseen tavarakaapin avaimeen. Kavin tsekkaamassa kapselini kahdeksannesta kerroksesta ennen kylpyyn ja saunaan menemista.

Altaita oli vain kaksi, kylma ja kuuma. Kuumakaan ei ollut mielestani lahellakaan tarpeeksi kuumaa, mutta tulihan siella istuttua. Sauna oli Kyoton sentoossa olleen saunan tapainen. Lauteille viritetyt isot peflettien ja pyyhkeiden valimuotu oli aivan kauhea. Ne olivat imeneet hyvin vetta, joka sitten poltti takapuolta ja jalkapohjia varsin inhottavasti. Minkaan sortin kiuasta ei nakynyt, mutta telkkari loytyi! Joku olisi varmaan vaittanyt sita suomalaiseksi saunaksi, jos olisin sita kysynyt. Siina saunassa ei ollut minun lisaksi tasan mitaan muuta suomalaista.

Hyvan peseytymisen jalkeen kavin viela selkaani myllaamassa hierontasohvalla ja olin valmis nukkumaan. Kapselissa rupesin etsimaan valokatkoisijaa. Kokeilin erilaisia nappeja ja yhdesta meni kapselissa ollut pieni televisio paalle. Taysi jylkytyshan siella oli kaynnissa. Tiesin kapselihotelleista tammoisen kanavan loytyvan.

.

.

Perjantai 22.6.

Sain nukuttua kapselissa varsin hyvin, vaikka valilla jotain kuorsausta kuului ja aamulla ihmisten heratykset alkoivat piipittaa eri aikoihin. Kerasin kimpsuni ja lahdin Tokion sateessa jo uskomattomaan tuttuun mangakahvilaan. Poikkesin kuitenkin ensiksi automaatiravintolaan, jossa automaatista ostetaan lippu, joka annetaan ruokaa vastaan keittajalle. En tieda mita keittaja kysyi. Nyokyttelin paatani ja sain kylman soba-nuudelisatsin. Suhteellisen hyvaa oli nalkaan napostella ja lopulta paasin mangakahvilaan.

Tarkoituksenani oli etsia tietoa yobusseista Osakaan. Hirveasti ei tietoa irronnut ja menin Shinjukuun etsimaan mahdollista lipunmyyntia. En kuitenkaan sellaista loytanyt. Kadulla olleesta kartasta nain noin kilometrin paassa olevan turisti-info, jota kohti lahdin suunnistamaan. Pysyin kuitenkin maan alla, koska ilman sateenvarjoa ei minulla ollut innostusta kavella sateessa. Sen kartan jalkeen ei sitten mitaan viitteita tai missaan muussa kartassa ollut tietoakaan turisti-infosta. Tokio-vitutusmittarini alkoi kayda jo sen verran korkealla, etta parempi tehda asialle jotain ja paatin napata seuraavan shinkansenin Osakaan.Shinkansenin ikkunasta nain jo melkein taysin unohtamani Tokyo Towerin ensimmaisen kerran. Siella pitaa kayda sitten seuraavalla Tokio-visiitilla.

Varmaan melko suurelta osalta tympaantyminen johtuu matkan turtumisvaiheesta. Uutuudenviehatys alkaa olla takana, eika mikaan tunnu viela tutulta tai onnistuvan helpolla. Kaikki vaatii ponnistelua. Uskoisin siita paasevani yli muutamassa paivassa, jonka ajaksi katsoin parasta menna edes jollakin tavalla tuttuihin tai pienempiin piireihin. Suunnitelmani oli menna yhdeksi yoksi Osakaan ja seuraavana paivana Hiroshimaan.

Osakaan tultua menin lahes suorinta reittia vanhaan tuttuun mangakahvilaan Nambaan. Heti taman jalkeen lahdin tutustumaan koko yoksi Spa World -kylpylaan, josta olin kuullut kaveriltani paljon hyvaa.

Spa Worldissakin piti lippu ostaa ensiksi automaatista, joka vaihdettiin rannekkeeseen tiskilla. Koko yoajalle tuli hintaa 3700 - 700 = 3000 jenia (sain 700 alennusta palauttaessani netista tulostaman pienen kyselylapun). Ihmettelemisien ja pienten kiertelyiden jalkeen onnistuin heittamaan tavarat ja vaatteet kaappiin ja lahdin kiertelemaan mystillista kylpylaosastoa. Tassa kuussa oli miesten vuoro olla Eurooppa-osastolla. Saunoja ja altaita oli useita erilaisia Roomasta ja Atlantiksesta lahtien aina Suomeen. Suomalainen sauna kiinnosti kaikista eniten. Halusin paasta nakemaan minkalaisen hokotyksen japanilaiset ovat saaneet kyhattya tahan miljoonia maksaneeseen kylpylaan. Suoraan sanottuna paskaa taytettyna paskalla koko touhu oli. Olinkin tutustunut juuri samanlaisiin "suomalaisiin" saunoihin jo sentoossa Kiotossa ja kapselihotellissa Shibuyassa. Japanilaiset ovat kylla taitavia kopioijia alalla jos toisellakin, mutta miksi he eivat osaa kopioida mitaan oikein, mika liittyy kylpemiseen. Muovisudet muovisen hirsisaunan paalla oli aluksi ihan huvittava tapaus. Saunohuoneita loytyi kaksi, hieman viileampi ja kuumempi, josta loytyi kiuaskin! Voitte arvata heitettiinko siihen vetta. Lampoa oli mittarin mukaan pitkalti yli 100 astetta, olisipa se vain tuntunutkin silta. Lauteet ainakin oli ihan torkeen kuumat. Onneksi sentaan molemmista saunoista loytyi jokaisen suomalaisen saunan vakiovaruste eli telkkari. Poistuin varsin vinhaan saunasta ja jain ihailemaan todella kokon nakoisia tekokoivuja. Rupesin jo vahan nauramaan siina vaiheessa, kun tajusin kuusten takana pilkottavan taustakuvan. Hilliton vuoristomaisema tuntui niin taydellisesti kuuluvan suomalaisen saunan koristeeksi.

Aloin pikku hiljaa tajuta koko kylpylan homman. Yhta allasta lukuunottamatta kaikki oli taysin samanlaisia japanilaisia altaita. Vain lavasteet ymparilta oli erit. Roomalaisen altaan edustalta loytyi isoja patsaita, Suomalaisen saunan ymparoivien altaiden luona oli muovikivia ja Espanjalainen oli rakennettu jonkin muovikiviluolan sisaan. Ainoa valopilkku naissa oli Atlantiksen puolella oleva akvaario, jossa oli pari ihan uskomattoman friikin nakoista kalaa.

Pettymyksien jalkeen haippasin etsimaan nukkumapaikkaa kylpylaosaston ulkopuolelta. Isossa hallissa oli lukuisia nojatuoleja, jotka sai kaannettya vaakatasoon. Jokaisesta tuolista loytyi kaiuttimet, joista sai kuulumaan televisiokanavien aanet. Telkkarit puolestaan loytyi katosta parissa pitkassa rivissa. Hetken telkkarin tillottamisen ja oluen juonnin jalkeen rupesin nukkumaan. Nojatuoleilla oli mielettoman hyva nukkua. Jossakin valissa yota kuitenkin herasin tajuttoman kovaan kuorsaukseen. Jotkut eivat ilmeisesti osanneet nukkua nojatuolleilla ja saivat niskansa taitettua todella ihmeellisiin asentoihin. Vaihdoin paikkani toiselle puolelle salia, jossa lopulta sain taas unen.

*** Suomessa ollessani kirjoitin ensimmaisen matkaan liittyvan kirjoituksen. Siina kerroin, etta tulen ottamaan aikaa lentokoneen laskeutumisesta ensimmaiseen automaatista ostamaani olueen. Japaniin tultua hirveeta himoa ei ole alkoholia kohtaan ollut ja sain vasta talla kylpylareissulla ostettua ensimmaisen bissen automaatista. Tarkka aika oli 23.6. klo 00.15 eli 231,5 tuntia laskeutumisesta.

(Nyt en tieda minkalaista tekstia on tullut kirjoiteltua. Vasyneena olen nama kaksi paivaa naputellut. Toivottavasti kestitte.)

Maanantai 19.6.

Kiotossa hengailua en kiireiden takia voinut jatkaa kahta yota pitempaan, silla tanaan tuli Gyururun sinkku myyntiin. Oli siis paastava Tokioon levya ostamaan, jonka mukana saattoi voittaa lipun seuraavan paivan konserttiin. Pakkasin kamani ja lahdin kavelemaan Kioton juna-asemaa kohti. Vaikka aurinko ei paistanut, niin hiki kirposi otsalle kosteasta ja kuumasta ilmasta.

Juna-asemalla kavin vaihtamassa suomesta ostamani junalipun vaihtolapun Japan Rail Pass -lippuun, jolla paasen kolmen viikon ajan reissaamaan shinkanseneilla (ei Nozomi-linjan) ja JR:n omistamilla muilla junilla.

Seuraavaksi menin hankkimaan paikkalipun junaan ja 20 minuutin paasta luotijuna lahtikin matkaan kohti Tokioa. Maisemat vaihtuivat hyvaa tahtia, vaikka vauhtia ei sisalta kasin niin tajuakaan. 2 tunnin 43 minuutin paasta 513,6 kilometria pitka matka oli ohi.

Sitten alkoikin ihmettely. Ihmista riitti valtavan kokoisella asemalla. Hetken ihmettelyn jalkeen loysin informaatiopisteen, josta sain Tokion kartan, mutta kaytannossa lahes hyodyton. Tokio on kuitenkin melko laaja alue ja kaikki kartassa oli pienta piiperrysta. Linjakarttaankin oli merkitty joka ikinen juna- ja metroasema, eika sen sekamelskan tulkitsemisesta jarkiajassa tahtonut tulla mitaan. Otin suunnaksi Shibuyan, koska tiesin Gyarurun levyja myyvan Tower Recordsin sijaitsevan siella.

JR-passilla paasin myos paikallisjunissa kulkemaan ilmaiseksi. Yksikaan juna ei tosin kulkenut suoraan Shibuyaan. Ensiksikin piti arpoa mihin junaan hyppaan, kun ei tahtonut olla hirvean selkeasti mitaan merkittyna. Onnistuin kuitenkin lahtemaan aina oikeaan suuntaan ja vaihto toiseen junaan Shinjukussa tapahtui ilman ongelmia.

Shibuyassa oli taas olo kuin kuutamolla. Ihmisia vilisi sinne ja tanne, eika minulla ollut alueesta mitaan tietoa ja rinkka painoi selassa. Jatin rinkan asematunnelin maksulliseen kaappiin ja lahdin etsimaan internetkahvilaa. Se loytyi yllattavan helposti. Tama paikka oli kaikista mangakahviloista kaikkein pahein. Pariin kerrokseen rakennettu, tyylikkaasti mustaan sisustettu, Shibuyan sydammessa sijaitseva mangakahvila oli taas niin <3. Olisi tehnyt mieli jaada sinne asumaan, mutta 420 jenin tuntitaksalla se ei olisi kovinkaan mahdollinen ratkaisu. Sain ongittua tiedon lahella sijaitsevasta Tower Recordista ja toisella puolella kaupunkia olevasta hostellista.

Seuraavaksi suuntasin Tower Recordsille. Siella ihmettelyjen jalkeen ostin Gyarurun DVD-CD-paketin ja menin arvontaan oikeuttavan lipun kanssa kaivamaan arpalaatikosta muovipalloa. Pallon vari oli punainen ja se oikeutti minut Gyarurun konserriin. Juuri tata olin tullut hakemaan. Sain valita klo 17 ja 19 naytoksista toisen, johon viela arvottiin paikkanumero. Valitsin myohemman, koska olin sopinut parin japanilaisen kanssa tapaamisen seuraavalle paivalle klo 15. Kyllapa oli hyva fiilis kavellessa takaisin asemaa kohti.

Asemalla tulikin sitten ongelmia. En meinannut loytaa millaan kolikkokaappia, jonne rinkkani jatin. Pitkan kiertelyn ja parin kyselyn jalkeen loysin maaranpaahani ja lahdin etsimaan reittia Minowassa olevalle hostellille. Paikallisjunien sekavuus oli jalleen hermoja raastavaa ja paatin kulkea koko matkan metrolla, koska kuitenkin joutuisin viimeset pari pysakkia metrolla kulkemaan. Metro oli jo huomattavasti selkeampi ihmisen kasityskyvylle.

Minowan asemalta reilun 5 minuutin kavelymatkan paasta loytyi hakemani hostelli, josta onnekseni loytyi viela yksi vapaa peti kolmen hengen huoneesta. Hintaa oli 3500 jenia. Tama tulikin vahan kalliimaksi yopymiseksi, mutta huoneesta sattui viela loytymaan DVD-soitin ja mullahan oli uunituore Gyarurun DVD-levy mukanani. Viimeksi olin harjoitellut Suomessa viikko sitten Boom Boom Meccha Macchon parapara-askelia ja mahdollisuus opetella askelia hostellilla koitui suureksi ilokseni. Huonekamppiksiakaan ei nakynyt ollenkaan, joten paasin treenaamaan biisia pitkalle yohon.

Melko hyvaa tuuria on koko paivan pitanyt. Kuulin hostellin respassa viela, etta toinen kamppiksistani on Suomesta. Onko tama jatkoa tuurilleni, vai pitaako onnea jotenkin kompensoida huonolla tuurilla?

.

.

Tiistai 20.6.

Aamulla tutustuin suomalaiseen kamppikseeni ja vaihdoimme vahan Japani-kuulumisia. Emme hirvean pitkaan kerenneet kuitenkaan juttelemaan, kun minulla oli jo suhteellisen kiire takaisin eilisesta tutulle Shibuyassa sijaitsevalle Tower Recordsille ostamaan Gyarurun levya kaverille Suomeen.

Reilun puolen tunnin metromatkan ja levyn ostamisen jalkeen menin tuhlaamaan aikaa edelliselta paivalta tuttuun torkean hienoon mangakahvilaan. Heti sielta menin metropysakin kolmannen uloskaynnin luokse odottamaan paria japanilaista, joiden kanssa olin sopinut tapaamisen. Heita tulikin sitten kolme, jotka kaikki olivat jollakin tavalla tuttuja Kuhmosta parilta viime kesalta.

Japanilaiset ehdottivat, etta menisimme Asakusaan katsomaan buddhalaista temppelia. Se sijaitsi toisella puolella Tokioa. Olin vahan epailevainen miten kerkeaisimme siella kaymaan, kun minun pitaisi olla reilun kolmen tunnin paasta takaisin Shibuyassa Gyarurun konserttia katsomassa. Heidan mielestaan kerkeaisimme hyvin, joten metromatka Asakusaa kohti alkoi. Jotenkin tuntui turhalta kulka Minowasta Shibuyaan, sielta Asakusaan ja tarkoituksena tulla takaisin Shibuyaan. Varsinkin, kun Minowa ja Asakusa ovat hyvin lahella.

Asakusassa oli pitka perinteikas kauppakatu, joissa vahan turhan monessa oli myytavana turistikraasaa. Vanhat rakennelmat ja temppeli olivat todella hienoja. Ihailujen jalkeen menimme syomaan sivukadulla olevaan ravintolaan. Jostakin mielipuolisesta syysta vasta nyt join ensimmaista kertaa alkoholia Japanin maaperalla oluen muodossa.

Heti syonnin jalkeen olikin lahdettava metrolla takaisin Shibuyaan. Kerkesin juuri taydellisesti paikalle. Kaverilleni ostaman levyn mukana voitin toisen paikan Gyarurun konserttiin, jossa oli huomattavasti parempi paikkanumero. Sen avulla paasin ihan eturiviin. Vahan ahistavaa oli kuitenkin istua kahden reilusti paalle 40 vuotiaan ukon valissa. Suurin osa yleisosta oli ehka minun ikaisia jatkia. (Linksun takaa loytyy tietoa Gyarurusta: http://wiki.theppn.org/Gyaruru )

Lopulta koitti suuri hetki ja Gyarurun jasenet saapuivat lavalle. Ennen tanssia he heittivat pitkaan lappaa, enka mina luonnollisestikaan ymmartanyt tasan yhtaan siita. Pitkan hopottelyn jalkeen alkoi tanssi. Oli todella mahtava fiilis seurata upeaa parapara-tanssia vain 2,5 metrin paassa tytoista. Amimi ja Sonene tekivat pienen mokankin, mutta hauskaahan se oli.

Boom Boom Meccha Maccho -biisin jalkeen tuli jalleen lappatuokio ja heti peraan he esittivat toisen biisin, jota en ollut koskaan kuullut tai nahnyt. Lopuksi oli viela kattelytilaisuus, jossa jokainen yleisosta paasi kattelemaan tyttoja ja vahan juttelemaankin. Pitihan minunkin kavasta pari sanaa sanomassa englanniksi. Kylla ne tytot osasivat faneistaan huolehtia. Niin hymyilivat, juttelivat ja vilkuttelivat pohottyneille ukoille - ja luonnollisesti minullekin.

Keikan jalkeen suunnistin jalleen kerran laheiseen mangakahvilaan, josta reilun tunnin hengailun jalkeen lahdin kiertelemaan Shibuyaa. Ennen poistumistani paikalta istuskelin maailman vilkkaimmaksi kutsutun tienristeyksen, Center gain, edustalla kaikkien jattinayttojen alla. On se vain niin kaunis paikka.

Minowan hostellille mennessa kavin viela syomassa ensimmaisen kerran raamen-nuudeleita. Lopulta hostelli paastyani totesin respan menneen jo kiinni. Eihan siina mitaan muuta, mutta tavarani olivat huoneen vaihdon takia nyt respassa lukkojen takana, eika minulla ollut avainta uuteen huoneeseen tai mitaan hajua mika se edes oli. Onneksi respan ikkunaan oli jatetty lappu, jossa kerrottiin huone ja peti. Ovikin oli auki, kun siella asui moni muukin.

Sunnuntai 17.6.

Aamulla herattya ja syotya pikanuudeleita, annoin avaimen pois ja jatin tavarani tiskin taakse kaupunkikiertelyn ajaksi. Ensimmaisena kavelin jo melko vakiopaikaksi tulleeseen mangakahvilaan Nambaan.

Parin tunnin koppi-istumisen jalkeen menin Namban asemalle, jossa minun oli tarkoitus tavata Maiko, jonka kanssa olin edellisena paivana sopinut tapaamisen puhelimessa. Han oli tullut autolla, joten jatkoimme silla matkaa. Kavimme hakemassa sen tosi siistista parkkihallista. Auto ajetaan hissiin, josta se siirretaan automaattisesti pinoon. Ei tarvitse vaivautua ainakaan ajelemaan ohuita kaytavia pitkin ja sarhaamaan olemattoman kokoisiin karsinoihin. Aluksi oli tosi friikin tuntoista istua autossa pelkaajan paikalla vasemmalla puolella.

Suuntasimme Etela-Osakaan, jossa menimme syomaan soba-nuudeleita. Talla kertaa opettelun kanssa paasin melko helpolla, kun pystyin ottamaan suoraan mallia Maikolta ja kysymaan epaselvassa tilanteessa neuvoa. Kylla ruoka maittoi ja lahdimme autolla takaisin pohjoiseen.

Tarkoitukseni oli karistaa Osakan polyt jaloista ja suunnata junalla tai bussilla Kiotoon. Haimme tavarani hostellilta ja Maiko heitti minut juna-asemalle, jonne ilmeisesti hanellakin oli tarkoitus menna. Junalippu maksoi 330 jenia eli ei todellakaan paha hinta Suomeen nahden.

Noin tunnin junamatkan jalkeen etsin asemalta turisti-infon. Tarkoitukseni oli saada tietoa mangakahviloista ja sentoista. Saan lajan paperia mukaan niista plus nahtavyyksista ja busseista. Seuraavaksi suuntaan laheiseen sentoon, jossa ei todellakaan osattu yhtaan englantia. Menin miesten pukuhuoneeseen ja siella joku rupesi jotain kyselemaan minulta japaniksi. Ymmarsin sanojen valista sanan "otoko" eli mies. Sanoin muutaman sanan englantia ja he varmasti aanestani saivat paateltya minun olevan mies. Sen jalkeen homma meneekin ihan saatamiseksi. En tieda yhtaan miten pukuhuoneessa tuli toimia. Miehet kayvat kutsumassa sentoon pitajan ja han yrittaa jotenkin opastaa minua. Lopulta olen valmis menemaan pesupuolelle, josta loytyi useampia altaita. Onneksi tiedan jotain sentoista, enka heti ensimmaisena mennyt pulikoimaan niihin, vaan peseydyin huolella. Sitten vain kokeilemaan minkalaista vetta altaista loytyy. Oli kylmaa, lamminta, kuumaa ja poreallasta. Loytyipa sielta viela saunakin. Nayttipa olevan viela "Finrando no sauna".

Pitkan pulikointisession jalkeen lahdin kavellen kohti keskustaa etsimaan mangakahvilaa. Asemalla saadusta listasta valitsin halvimman, jota ei tahtonut millaan loytya. Kysyin neuvoa ravintolan edessa olleelta mainostajalta. Han neuvoi minut viereiselle kavelykadulle, josta sita ei kuitenkaan loytynyt. Mietiskelytauon aikana joku hyvaa englantia puhua tytto tuli kysymaan voiko han auttaa. Palasimme jonkin matkaa, jossa etsiskely alkoi. Han osasi osoitteen perusteella nayttaa paikan suunnilleen ja lopulta loysimme portaat kellariin, jossa sen olisi pitanyt olla. Siella oli kuitenkin joku ravintola, jonka tyontekija sanoi meille, etta silla paikalla on joskus ollut mangakahvila. Valitsin listaltani seuraavan, joka oli todella lahella. Sen loytamiseen en enaa apuja tarvinnut. Neuvojani oli kaupungilla jakamassa free hugeja, joten halasimme ja hyvastelimme toisemme. Todella hyvaa palvelua, apua tullaan tarjoamaan ilman kysymista ja saa viela halinkin kaupan paalle.

Mangakahvila oli suurin tahan mennessa olleista. 10 tunnin paketti maksoi vajaa 2000 jenia + minun piti ostaa 300 jenin hintainen vierailijalippu. Samaan hintaan olisi voinut rekisteroityakin, eika enaa koskaan olisi tarvinnut maksaa 300 jenin lisahintaa, mutta en voinut tehda sita, koska en asu Japanissa. Tasta paikasta loytyi hieman tilavampi koppi, jossa nahkapenkista sai nostettua jalkatuen. Ilmaistarjoilupuolelta loytyi normaalien limpparien, kaakaon ja teen lisaksi pehmista ja ainakin miljoonaa erilaista kahvia. Kahviosasto piti jattaa tietenkin kokonaan valiin, kun en semmoisia myrkkyja juo.

Hetken surffailun jalkeen rupesin nukkumaan. Hyvan nukkumisasennon loytaminen olikin sitten vahan hankalaa.

.

.

Maanantai 18.6.

Herasin varhain aamulla en niin hyvin nukkuneena. En ole kovinkaan tottunut nukkumaan penkilla, joten uni oli melko katkeilevaa. Kavin tilaamassa tiskilta jotain aamupalaakin, joka toimitettiin koppiini. Riisia, kalaa ja misokeittoa irtosi 350 jenilla. Koko reissulle hintaa tuli 2910 jenia, kun tulin olleeksi hieman yliaikaa.

Valittomasti poistumisen jalkeen lahdin etsimaan netista loytamaani hostellia joen toiselta puolelta. Sade haittasi fiilistani melkoisesti, mutta onneksi se ei hirmuisen suuri ollut ja hostellikin oli lahella.

Kirjauduin sisaan jo aamuvarhain, vaikka varsinainen kirjautumisaika ei ollut viella lahellakaan. Ilmeisesti asukkaiden vahainen maara mahdollisti taman. 2500 jenia yosta todella lahella keskustaa ei ole ollenkaan paha.

Suunnittelin paivan tekemisia jonkin aikaa, eika hirmuista hinkua ollut suuremmalle kiertelylle sateen takia. Hostellista poistuessani sain matkaani hostellin puolesta sateenvarjon, etten ihan kastuisi.

Otin maaranpaaksi Kiyomizun temppelin. 300 jenin hintaan paasi kiertamaan temppelialuetta, josta avautui kivat nakymat kukkulalle ja alas kaupunkiin. Sadekin raukesi sopivasti ja oli todella hyva kierrella. Ennen tanne paasya olin ajatellut, etta sateen takia ei varmaan hirveeta tungosta ole, mutta kylla siella populaa riitti.

Palatessani kavin matkan varrelta ostamassa ruokaa, jota menin hostellille tekemaan. Pidemman aikaa siella oltua paatin viela tehda kavelymatkan keskustaan. Talla kertaa sain rauhassa katsella ymparilleni ilman ylimaaraista repun aiheuttamaa painolastia. Keskustassa nakyi todella paljon nuorta vakea muotihepeneissa.

Tiistai 12.6.

Lopultakin kauan odotettu matkapaiva on koittanut \o/

Pakkasin kamat loppuun ja lahdin Sobelin kanssa Makelantien bussipysakkia kohti. Ennen bussiin menemista kavimme horppaamassa bisset jonkin sortin katoksessa Makelan uimakeskuksen puistikossa.

Pysakille paastya tuli otettua pienet englantitreenit ulkomaalaisen pukumiehen kanssa hopotellessa.

Lentokentalle saavuin kolmisen tuntia ennen lentoa. Ei ainakaan tarvinnut hoppuilla minkaan kanssa. Tax freesta kavin ostamassa viimeiset meniaisostokset ja suunnistin rahanvaihtopisteelle. Siella kuitenkin jenin kurssi oli vain 154, joka oli mielestani todella kehno. Paatin ottaa riskin ja jattaa jenien vaihdon Japaniin.

Paikkani lentokoneessa oli yhden pykalan paassa ikkunasta liettualaisen japanin opiskelijan vieressa. Matka meni jonkin verran nopeammin hanen kanssa jutellessa.

Yo tuli melko nopeasti, kiitos matkustamisen itaan. Minua ei kuitenkaan vasyttanyt yhtaan, enka saanut nukuttua ollenkaan.

.

.

Keskiviikko 13.6.

Lentoreitti meni lahelta Hohhotia, Pekingia ja Soulia. Yritin Pekingin kohdalla katsella ikkunasta nakisinko mitaan tuttua viime kesan Pekingin matkalta. Pimeys ja pilvisyys kuitenkin esti nakemisen. Lentokone saapui perille ajallaan kello 8.45.

Passin tarkastuksessa minulle tuli suuria ongelmia. Maahantulolappuun piti kirjoittaa osoite Japanissa. En muistanut Suomen paassa varata hostellia/hotellia, joten eihan minulla mitaan osoitetta ollut. Passin tarkastaja ohjasi minut pyodalle, jossa oli tyhjia maahantulolappuja ja ohjeet tayttamiseen. Tilanteeseeni ei kuitenkaan loytynyt yhtaan apua sielta. Jain odottamaan jonojen haviamista ja menin sitten kokeilemaan uudestaan. Juttelin ekaksi asiasta tarkistuspisteiden edessa olleen poliisisedan kanssa. Han kehoitti minua menemaan toiseen tarkistuspisteeseen, jossa tarkastaja kysyi hotellin osoitetta. Olin jo vahan semmosissa fiiliksissa, etta ei tamakaan minua paasta, kun sanoin, etta minulla ei ole hotellia. Han kuitenkin teki kaikki tarvittavat toimenpiteet passiin ja paasti minut menemaan.

Seuraavaksi kavin nappaamassa rinkkani liukuhihnalta. Tullauspisteella virkailija rupesi kyselemaan kaikenlaista. Ilmeisesti oli tylsaa ja hiljaista, kun lahes kaikki turistit olivat jo menneet ohi. Onneksi han ei kuitenkaan ruvennut tonkimaan tavaroitani.

Ensimmaisena minun taytyi loytaa rahanvaihtopiste. Alkoi jo hymyilyttamaan kummasti, kun rahanvaitopisteella oli lappu luukulla. Olisi ollut ihan kiva saada viimestaan nyt vaihdettua paikallista valuuttaa. Onneksi toisella puolella kaytavaa oli vaihtopaikka - luonnollisestikin hillittomalla jonolla. Kurssi oli 158, joten vaihtamisen jattaminen Japaniin oli todella kannattavaa. Voitin 5600 jenia.

Rahan vaihtamisen jalkeen oli aika suunnitella minne pain lahden Osakassa. Suhteellisen pitkan netin ja kartan selailun jalkeen paatin matkustaa junalla Shin-Imamiyan aseman lahettyvilla olevaan halvan oloiseen hotelliin. Lentokentan juna-asemalla meni hetki zoomaillessa, kun siella oli 2-3 eri firman lipunmyyntikoneet ja omat portit laiturille. Pyysin jonkin sortin univormuun pukeutuneelta apua JR:n lippuautomaatien edessa. Han ei puhunut kuin muutaman sanan englantia ja senkin tosi hiljaa. Han osoitti automaattien edessa ollutta kylttia ja puhui jostain aksidentosta. Sain ostettua lipun toisen firman automaatista 890 jenilla. Asemalaiturilta minun piti ostaa viela 500 jenilla paikkalippu.

Junamatkalla nain kilometritolkulla ahtaasti rakennettuja taloja. Talojen valissa olleet pienet riisipellot oli tosi siistin nakosia. Niiden rinnalla suomalaisten perunapellot omakotitalojen pihalla kalpenee kertaheitolla.

Paastyani Shin-Imamiyan asemalle vuorossa oli netissa nakemani hotellin etsiminen. En kuitenkaan loytanyt sita lentokentalla piirtamastani kartasta huolimatta. Silla alueella nain useampia kyltteja, joissa luki katakanalla "hoteru". Yritin pariin menna, mutta niissa huiskututtiin katta ja sanottiin jotain "dame, dame". Ehka paikka oli taysi tai sitten he eivat halunneet nahda rumaa naamaani. Menin hotelliin, jossa luki lansimaisin kirjaimin hotel. Siella osattiin puhua englantia jopa ihan hyvin ja sain huoneen yhdeksi yoksi 10. kerrokseen kolmen tatamin huoneeseen. Hintaa yolle tuli 1800 jenia.

Kavin nakkaamassa tavarat huoneeseen ja lahdin kiertamaan lahiymparistoa. Lahdin kohti lahella olevaa Spa Worldia. Se on jonkin sortin iso kylpyla, josta olen kuullut paljon kehuja. Se olikin yksi syy minka takia tulin juuri talta alueelta etsimaan majapaikkaa. Kavelin aika summa mutikassa sinne pain ja paadyin kivan nakoiselle kavelykadulle. Sielta loytyi useiden ravintoloiden ja liikkeiden lisaksi karaokepaikka ja pachinkohalleja.

Kavin syomassa todella maittavan aterian, jonka jalkeen alkoi todella ramaista. Menin takaisin hotellille, jossa ajattelin ottaa puolen tunnin tirsat. Nukkumiseni kuitenkin venahtaa yli kahden tunnin mittaiseksi. Yritan pysytella hereilla ja katson nollat taulussa baseballia televisiosta. Lopulta saan kammettua itseni ylos ja lahden kaymaan katolla katsomassa lahiymparistoa. Kaupunki ja varsinkin kavelykadun suunta naytti hamaran aikaan todella natilta. Oli ihan pakko paasta sinne takaisin.

Suurin tavoitteeni oli loytaa internetkavila. Noin tunnin kiertelyn jalkeen luovuin toivosta ja lahdin hotellia kohti. Satuin huomaamaan matkan varrella mangakahvilan, jossa paasin nettiin. 150 jenilla sai surffailla puoli tuntia netissa, lukea mangaa ja juoda ilmaisia alkoholittomia juomia. Ainut haitta oli tupakkaa polttavat vierustoverit.

Tunnin surffailun jalkeen palaan hotellille nukkumaan.

.

.

Torstai 14.6.

Herasin aamulla viiden aikaan johtuen edellisen paivan paivaunista. Kello 8 otin kamat matkaan ja lahdin kohti eilista mangakahvilaa, josta oli tarkoitus loytaa joku kiva hostelli. Jostakin syysta mangakahvila ei vain osunut silmaan. Harhailin pitkaan ympariinsa ja paatin lahtea taysin uusille seuduille. Katsoin kartasta kivan kuuloisen ja suhteellisen keskeiselta paikalta aseman, jonne metrolla karautin.

Kitahamaan paastyani otin suunnakseni suunnilleen lannen. Pitkan aikaa kaveltyani paatin menna mukavan nakoiseen kahvilaan horppaamaan jotain kylmaa juotavaa ja lepuuttamaan hartioita. Minullahan oli tayspakkaus mukana. Kahvilan tati puhui jonkin verran englantia ja jonkin verrain saimme juttua vaihdettua syodessani mooninku setto'a, johon kuului paahtoleipaa, muna ja juoma (350 jenia). Oli ihana laskea rinkka selasta ja istua. Kysyin lahtiessani tietaisiko han internetkahvilaa, mutta silla alueella semmoisia ei kuulemma ole.

Jonkin matkaa kahvilalta kaveltya menin metroasemalle. Huomasin kulkeneeni pitkan matkan itaan pain, vaikka suuntana oli lansi. Olin ilmeisesti mokannut kompassia katsoessa pahan kerran. Onneksi mulla ei ollut maaranpaata alun pitaenkaan, niin en paljoa tassa touhussa menettanyt. Nyt kaytin aivojani ensimmaisen kerran koko paivana ja keksin, etta voisin menna jonnekin turisti-infoon kyselemaan internetkahvilaa. Suunnaksi siis Namban asema, joka sijaitsi melko keskeisella paikalla.

Namban asema oli suurin tahan asti olleista asemista ja nyt alkoi ensimmaista kertaa olemaan ihmisia oikeasti ymparilla. Turisti-infosta sain uuden kartan ja tiedon lahella olevasta mangakahvilasta. Onnistuin kavelemaan kertaalleen ohi ja ehka toisenkin kerran, jos en olisi sattumoisin pysahtynyt pienen ostarin edessa olevan infokyltin eteen, jossa luki eri kerrosten liikkeiden nimet katakanalla. Menkoon ohi kaveleminen vasymyken piikkiin, koska todellakin unohdin kavellessa mita olin tekemassa.

Kapusin hissilla neljanteen kerrokseen, jossa avautui todella hieno ja iso mangakahvila. Samalla se oli hieman kalliimpi kuin edellisen paivan mangakahvila (180 jenia / puoli tuntia). Otin koneen jonkin sortin ryhmapelihuoneesta, jossa oli vahan epamiellyttavat baarijakkaran takaiset penkit. Luonnollisesti taallakin oli ilmaiset soft drinkit. Niitten saannista huolehti kolme isoa juoma-automaattia, joista sai jos jonkinmoista lipitettavaa. Sai limua, mehua, kahvia ja kaakota, joista kahta viimeista kuumana tai jaiden kera. Minun piti olla todella tarkkana, etten vahingossa mene ottamaan kahvia. Paasin ensimmaista kertaa kokeilemaan japanilaista scifiponttoa, joka oli aluksi melko pelottavan tuntoinen lammitetyn istuimen ansiosta. Ihan niin kuin joku olisi istunut siina hetkea aikasemmin. Tunti kului kuin siivilla ja sain netista tiedon mukavan oloisesta hostellista yhden metropysakin paassa nykyisesta olinpaikastani.

Kuljin taman suhteellisen lyhyen matkan metrolla. Olin mielestani roudannut rinkkaa ihan tarpeeksi selassani, eika ajatus uudesta eksymisesta napannut yhtaan. Hostelli loytyi suhteellisen helposti, mutta sisalle rakennukseen en paassyt. Puhelin kylla oli, mutta kukaan ei sielta vastannut. Viitisen minuuttia odottelin oven edessa ja joku japanilaismies paasti minut sisaan kulkiessaan. Nousin hissilla hostellin kerrokseen, jossa tuli eteeni jalleen lukittu ovi. Soitin ovikelloa ja tanskalainen nainen tuli sen avaamaan. Han naytti hieman paikkoja ja sanoi, etta hostellin pitaja, Keiko-san, ei ole paikanpaalla. Han pyysi odottamaan noin tunnin. Jain odottamaan olohuoneeseen Keikoa, jossa paatin kayttaa aikani hyodyllisesti ottamalla paivaunet sohvalla. Jalleen puolen tunnin unet karkasivat kolmen tunnin mittaisiksi.

Herattyani hostellin pitajaa ei nakynyt vielakaan. Paikalle tuli pari nuorta kiinalaista, joiden kanssa juttua heittaessa Keiko lopultakin tuli. Hanen mukanaan tuli myos suomalainen tytto. On tamakin nyt jotain, toinen paiva Japanissa ja jo tormaan suomalaiseen! Onkohan kyseessa hyva, vai huono tuuri?

Taman tormaamisen ja pienen jutustelun jalkeen lahdin kiinalaisten kanssa etsimaan ravintolaa. Toinen kiinalaista halusi nuudeleita, joten yritimme loytaa nuudeliravintolan. Harhailujen jalkeen saimme eraasta ravintolasta tiedon nuudeliravintolasta. Kysyimme pariin otteeseen ohikulkijoilta suuntaa, joista toinen soitti puhelimella jonnekin. Han antoi meille tarkan suunnan ja ravintolan puhelinnumeron. Olen kuullut, etta japanilaiset ovat avuliaita ja tama todisti asian pitkalti.

Nuudeliravintolassa ostimme kolme erilaista udon-nuudeliateriaa, joita jokaista maistelimme omaa tahtia. Voin vakuuttaa, etta ne olivat ihan omaa luokkaansa kuin pussinuudelit.

Palasimme hostellille, jossa hengailun jalkeen menin nukkumaan kuuden hengen huoneeseen.

.

.

Perjantai 15.6.

Paivan suunnitelmani oli menna syomaan aamupalaksi okonomiyakia, ostaa kiinalaisten suosittelma Osaka Unlimited Pass ja kiertaa sen kanssa ympari Osakaa nahtavyyksia katselemassa.

Okonomiyakin kiilto silmissa lahdin kavellen matkaan kohti Keikon suosittelemaa kavelykatua Namban aseman laheisyydessa. Matkaa alueelle oli noin kaksi kilometria. Ilma oli pilvinen, kuiva ja juuri sopivan lampoinen.

Kavelykadulla yritin ruuhkassa etsia okonomiyakia tarjoilevaa ravintolaa ja lopultakin loysin melko hienon nakoisen. Paatin kuitenkin uskaltautua sisaan, vaikka pelkasinkin reissusta tulevan kallis. Ensimmaisesta huoneesta tehtiin varaus ylakerran ravintolaan, jonne kuljettiin hissilla. Halusin ennen varsinaiselle ravintolapuolelle menoa vilkaista menua. Hinnaksi naytti tulevan 800-1000 jenia halvimpien okonomiyakien osalta, enka pitanyt sita ollenkaan pahana. Ravintolapuolelle paastya minut ohjattiin poytaan. Tilasin katkarapu-okonomiyakin, joka hetken odottelun jalkeen tuotiin poydassa olevan lammityslevyn paalle. Yritin vahan ottaa mallia muista huoneessa olleista syojista, mutta en uskaltanut tillottaa hirveasti, niin oppini jai vahan katkonaiseksi. Poydassa oli joitain mausteita, mutta en uskaltanut niihin koskea, vaikka okonomiyaki olikin vahan kuivan yksinkertaisen makuista. Soin pari palaa ja rupesin kyselemaan saisinko ostettua salaattia okonomiyakin paalle. Kavi kuitenkin ilmi, etta poydassa olevat mausteet kuuluvat melko oleellisesti ruokaan. Tarjoilijatar maustoi lopulta lattyni majoneesilla, jollakin vihrealla mausteella ja jollakin, jota en tassa osaa kuvailla. Nyt okonomiyaki paasi makunsa puolesta todella oikeuksiinsa. Se oli uskomattoman hyvaa, eika varmasti jaa viimeiseksi talla reissulla.

Aamupalan jalkeen olikin aika suunnistaa eiliselta tutulle Namban aseman turisti-infolle ostamaan Osaka Unlimited Passia. 2700 jenin hintaan paasee kahden paivan aikana reissaamaan ilmaiseksi metroissa ja busseissa seka kiertamaan 24 nahtavyydella. Lisaksi saa alennusta moneen muuhunkin nahtavyyteen, ravintolaan ja hotelliin.

Suhautin ensimmaisena metrolla Castle Museumille katsomaan vanhaa linnoitusta. Saastan jo tassa vaiheessa metrolipussa 200 ja linnan sisaanpaasymaksussa 700 jenia. Linna oli hieno ja korkeimmasta kerroksesta avautui nakymat laajalle. Linna ei kuitenkaan olisi ollut 700 jenin vaarti. Varsinkaan, kun linnaa lukuunottamatta lahiymparistossa kiertely oli ilmaista.

Seuraavaksi ajattelin suunnata eilisesta tutulle mangakahvilalle Nambaan Osaka City Air Terminaalin kattopuutarhan kautta. Melko koyha oli puutarhan anti, enka siella hirvean pitkaan viitynyt. Melkoisen turha kiertolenkki tuli tehtya.

Mangakahvilassa nappasin talla kertaa oman pienen kopin kolmeksi tunniksi (880 jenia), jossa loytyi tietokone, televisio, pieni kassakaappi ja kaiken kruunaava todella miellyttava nahkainen tyotuoli. Oli todella mahtava rentoutua rauhallisessa kopissa limpparin ja kaakaon avustuksella. Nyt olen niin rakastunut mangakahviloihin. Tarkoituksenani oli odotella siella pimean tulemista ja menna The Floating Garden Observatorylle katsomaan yollista Osakaa. Netissa surffaillessa vasymys alkoi vallata mieleni ja paatin jattaa kaynnin seuraavalle paivalle.

Palasin hostellille, jossa tutustuin Chigacolaiseen pariskuntaan. Kiinalaisten tultua hostellille vaihdoin heidan kanssaan kuulumisia paivan tekemisista.

.

.

Lauantai 16.6.

Herasin jalleen aikasessa. Tarkoitukseni oli jatkaa nahtavyyksien kiertelya, mutta heti ensimmaisena suunnistin lahella olevaan korealaiseen internetpaikkaan kirjoittamaan matkakertomusta ja surffailemaan nettiin. Se paikka olikin enemman ryhmapeliluola kuin kahvilan tapainen. 300 jenin hintaan sai surffailla tunnin, mutta juomia ei kuulunut hintaan. Oli aamu, eika siella porukkaa ollut, joten paatin vahan treenata Bailan Muy Bien -biisin techpara-asekelia.

Ensimmaiseksi nahtavyyskohteeksi otin Shitennojin temppelin. Kaunista, korkeaa ja kapeaa temppelia oli kiva ihailla ulkoa ja sisalta. Temppelin ymparisto oli myos mukavan nakoista. Luonnollisesti taaltakin loytyy laja limuautomaatteja. Unlimited Passilla paasi tutustumaan myos todella kauniiseen puutarhaan. Tuli napsittua melko monta valokuvaa. Pois lahtiessa tormasin hostellilta tuttuhin kiinalisiin. Muutama sana kerettiin vaihtaa ennen kuin jatkoimme matkaa eri suuntiin.

Toisena kohteenani oli Tsutenkakun torni Shin-Imamiya-aseman lahelta. Tama seutuhan oli minulle tuttu parilta ensimmaiselta paivalta Osakassa. Lahiseutu nakyi kivasti 91 metrin korkeudesta. Poistuessani kavaisin viela ensimmaisessa vierailemassani mangakahvilassa, jonka jalleen kerran satuin vahingossa loytamaan.

Surffailun jalkeen paatin lahtea katsomaan vahan kauempana keskustasta olevaa sentoa. Metrosta poistuessani alkoi ongelmat, kun yksikaan kartta ei yltanyt talle alueelle. Hetken katselemisen jalkeen paatin kysya neuvoa ohikulkijoilta. Kolme ensimmaista miesta vain kaveli ohi, eivatka viitsineet edes katsoa minuun. Joku vahan nyokytteli paataan, mutta siina se. Ei sentaan kaikki japanilaiset ole ystavallisia ja palvelualttiita turisteja kohtaan. Olisivat voineet edes jotain sanoa, eika kavella aivovammaisen nakoisena ohi. Seuraavaksi pysaytin pikkulapsen kanssa kulkeneen naisen. Han oli ihmeisesti imenyt kaiken auttamishalun koko lahialueelta, kun han lahti kovaa kavelyvauhtia etsimaan tietoa bussipysakilta. Hanen lapsensa ei tahtonut pysya vauhdissa mukana. Sen jalkeen han viela poikkesi omalta alkuperaiselta reitiltaan saattamaan minut sivutiella olleelle bussipysakille. Heidan lahtiessaan lapsi sanoo minulle: "bye bye". Voitte vain kuvitella miten sopolta se kuulosti ^^

Seisoskelin noin 10 minuuttia pysakilla, eika minulla ollut mitaan aavistusta kellonajasta tai siita milloin seuraava bussi tulee. Minua alkoi myos vasyttaa torkeesti, joten paatin lahtea metrolla takaisin keskustaa kohti. Vahan havetti olla menematta kylpylaan, kun se nainen oli niin paljon nahnyt vaivaa minun eteen. Metrossa jo torkahtelin ja olin todella lahella jattaa eilisen ohjelmasta pois jaaneen Umeda Sky Buildingin The Floating Garden Observatorylla kaynnin jalleen pois. Olin kuullut siita niin paljon kehuja, etta pakotin itseni sinne menemaan.

Poistuin metrosta Umedassa. Asema ja lahiymparisto oli hienoa seutua, olihan tama nyt Osakan keskustaa. Asemalta joutui kavelemaan viela melkoisesti ja pimeakin oli hyvaa vauhtia tulossa. Noustessa hissilla nain auringon olevan laskeutumassa vuorten taakse. Taivas naytti uskomattoman kauniilta. Tuli melkoinen kiire paasta katolle ikuistamaan auringonlaskua. Useiden kuvien jalkeen jain hetkeksi katselemaan Osakan kaupunkia. Rakennuksien valoista tuli suuri valomeri, jota oli todella mukava ihailla.